Monella Hesarin lukijoista on tapana syventyä viikonloppuisin sivuihin, jotka ovat täynnä koruttomalla ristillä merkittyjä, kehystettyjä ilmoituksia. Kuolinilmoitussivuja ei oikein voi ohittaakaan, sen verran painavia informaatioarvoltaan ne ovat. Siihen nähden, miten harvoin sivuja silmäillessään osuu tuttuun nimeen, aika, jonka tulee käyttäneeksi, kertoo miten tärkeästä traditiosta on kyse. Uutisarvotetut kuolemat saavat kyllä huomionsa erikseen.

Kuulun ikääntyvään suurten ikäluokkien joukkoon, jonka arvelen laillani hakevan ristisivuilta yleisempääkin informaatiota vaikkapa siitä, millä vuosikymmenellä syntyneiden vuoro nyt on meneillään. Signaali osuu, ikäisiäni alkaa olla yhä enemmän. Liki satavuotiaaksi eläneitä toki ilmoituksista vielä löytää, mutta korona on jo harventanut sitä joukkoa.

Kuolinilmoituksen muoto ei näytä juurikaan muuttuneen vuosikymmenten saatossa, kaava on vakiintunut, traditionaalinen. Silloin tällöin ristin paikalle halutaan muu kuolemaa tai vainajan elämää symboloiva kuva. Otsikko saattaa sisältää ammatti- tai arvonimikkeitä, myös pelkkä ’Rakkaamme’ riittää. Nimet, syntymä- ja kuolinpäivä, joskus myös paikkakunta kertovat oleellisimman; puolison, lasten ja muiden lähiomaisten nimet liittävät sukuun.

Isoja hautajaisia ei pandemia-aikana voi viettää, niinpä tavallista on kuolinilmoituksessa kertoa, että siunaus on toimitettu, ja muistotilaisuus pidetty läheisten kesken. Koska vainajien tuhkaus on yleistynyt, saatetaan ehdottaa kunnioittamaan vainajan muistoa lahjoittamalla hyvään tarkoitukseen.

Kuolema on tunnetasolla koskettava asia. Siksi käytetään kiertoilmaisuja poismennyt, päässyt lepoon, poisnukkunut. Ilmoituksessa kaipauksen ja surun määrää tai laatua ei liene tarpeen korostaa, jokaisen menetys on kuitenkin yksilöllinen. Muistovärssyt näyttävät olevan enimmäkseen kierrätystavaraa, harvoin ne lisäävät mitään ainutlaatuista informaatioon.

Kuolinilmoitus on viesti siitä, että henkilö ei ole enää keskuudessamme. Niinpä hänelle osoitetut sanat tai surunilmaukset eivät enää kohdettaan tavoita. Tavallaan surevat hoitavat muistosäkein itseään ja toisiaan. Ja lukija on sivullinen, tuntematon vaan ei tunteeton.

  • Ainakin pikkupaikkakuntien ihmisille lehtien kuolinilmoitukset ovat tärkein sivu. Yksi iäkäs tuttu lopetti kalliin lehden tilauksen vasta, kun huomasi ettei ollut pitkään aikaan lukenut lehdestä muuta kuin kuolinilmoitukset. Minäkin luen ja katson montako minua nuorempaa oli mennyt ja onko tuttuja. Se kuuluu tähän ikään, kun alkaa odotella omaa vuoroaan.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 20. joulukuuta @ 11:33

  • Minä tykkään lukea hesarini aika tarkkaan kokonaan, varsinkin viikonloppuisin. Viimeksi huomioni kiinnitti 1940-luvulla syntyneiden määrä kuolleiden joukossa. Vielä kuitenkin enemmistö on 1930- ja 1920-luvulla syntyneitä.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 20. joulukuuta @ 20:10

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.