Ajankohtaisen keskusteluohjelman, Voimalan, vahvuus lienee pelottomuus tarttua vaikeisiin aiheisiin. Ohjelman anti riippuu ratkaisevasti koolle kutsuttujen kyvystä osallistua keskusteluun omin ajatuksin ja taidosta kuunnella toisiaan. Juontajat eivät provosoi eivätkä tenttaa, pikemminkin ihmettelevät. Taso vaihtelee, mutta työskentelyote tuntuu toimivalta.
Uskottomuusteemaa pohtimaan ei oltu saatu kuin yksi mies, Petri Kotwica, Mustan jään ohjaaja, joka perusteli näkökulmaansa elokuvallisin argumentein. Neljän lapsen äidin tarina oli aika karmea henkilökohtaisena tragediana, mutta myös siksi, ettei hän ole ainoa, joka on tullut jätetyksi lapsi kohdussa ja toiset pienet helmoissa. Jos on tapahtuakseen niin tapahtuu, mutta ajoitukset ovat joskus helvetillisiä.
Koska pettävä osapuoli usein on mies, olisi helppo naisena mennä jätetyn naisen puolelle. Todellisuudessa uskottomuus parisuhteessa ei ole mustavalkoinen asetelma. Ilmiön eri puolia tutkineet teologi Maria Buchert ja toimittaja Tellervo Uljas toivat keskusteluun mielenkiintoisia näkökulmia, joissa osapuolia syyllistämättä tarkasteltiin uskottomuuteen johtaneita tekijöitä tutkimushaastattelujen valossa.
Mikä oikeastaan on uskottomuutta, sitä ei juuri pohdittu eikä liioin kolmannen osapuolen näkökulmaa. Mielenkiintoinen oli ajatus romanttisen rakkauskäsityksen ja rakastumisen yliarvostuksesta luottamuksen ja sitoutumisen kustannuksella. Luulenpa, että moni sivusuhde sammuisi aikanaan, jollei kolmas osapuoli alkaisi vaatia osaansa olettamastaan onnesta.
Tottahan sekin on, että toiset meistä ovat peruslaadultaan uskollisempia suhteissaan kuin toiset. Tarvitsematta olla naiivikaan, kannattaa luottaa sekä toiseen että omiin tuntemuksiinsa siitä, missä suhteessa mennään. Parisuhde ei mitään alituista riemujuhlaa ole kellään, pitää kestää ajoittain sekä omaa että toisen turhautumista. Suhdetta pitää myös huoltaa ja päivittää. Eikä pitäisi rakentaa elämäänsä täysin toisen varaan, siinä on romahdusvaara.
