Astun pihaan joka aamu ja häikäistyn. Juon kevään ihmettä kaikin aistein. Krookukset! Ne ovat avanneet kukkansa taas. Puiden lehtisilmut paisuvat päivä päivältä. Pikku pörriäinen ahertaa kukassa, iloitsen siitäkin. Ja perhonen! Tiedän, maailmassa on paljon tärkeitä ja isoja asioita meneillään, seuraan kyllä niitäkin. Silti aamuhetki kukan ääressä on juuri nyt tärkein.

Lienen äänestänyt melkein kaikissa elämäni aikana eteen tulleissa valtiollisissa ja useissa kunnallisissa vaaleissa sitten täysi-ikäistymisen. Jos kaikkien vaalien kaikki yhteenlasketut lupaukset olisi myös toteutettu, ei enää tarvitsisi äänestää. Vaan kun ei. Likipitäenkään. Poliittiset puhurit pöllyttävät hyviä ja kauniita aikomuksia pursuavia edustajiamme Arkadianmäellä.

Pidän kuitenkin sekä oikeutenani että velvollisuutenani käydä jättämässä numeron muodossa kommenttini siitä suunnasta, mihin arvoisat edustajat aikovat maan asioita reivata. Varsinaisella vaalipäivällä ei ole meikäläisten elämässä mimmoistakaan hohtoa. Kahteen kuoreen suljettu numero ja allekirjoituksella kuitattu ääni on nytkin jätetty ennakkoon. Käsitys viiteryhmästä on ollut vakaa.  

Kävipä eka kertaa elämässä siten, että huitaisin numerot liian huolettomasti. Piti kysyä varmuuden vuoksi uusi lappu, kun arvelin, ettei eräs numeroista tarpeeksi muistuttanut kopissa näkyvillä olevaa mallia. Asia järjestyi ilman mutinoita vain repimällä ensimmäinen lappu itse virkailijan edessä ja täyttämällä uusi kopissa vähän huolellisemmin. 

Ainoa vaikeus äänestyksessä on löytää aatteellisesta viiteryhmästä sopiva yksilö, kun juuri ketään ei tunne. Lehtien ja tienvarsien mainoksista ei ole siihen mitään apua. Netistä löysin sellaisen ehdokaslistan, jossa oli koulutus/ammatti ja ikä, mitkä tiedot ovat mielestäni tärkeitä. Myös kuvasta pystyy arvioimaan henkilöä. Otin kolmen ehdokkaan numeron muistiin ja päätin yön nukuttuani valita heistä jonkun intuitiolla vasta äänestyskopissa. Toisella oli oma listansa ja systeeminsä. Äänestäjinä ei ole tiliä tehty toisillemme, kehen on päädytty, mutta kyllähän ne aatteelliset sympatiat ovat vuosikymmenten saatossa ilmenneet.

Eilen hipsin metsäpolun vieriä mäkeä ylös ja toista alas niin varovasti kuin taisin. Polut ovat vielä aivan jäässä, vaikka lumet ympäriltä ovat jo sulaneet. Tarkoitus oli tutkia joko sinne pääsisi lenkille. Ei ihan vielä. Mutta ehkä pääsiäisen aikaan.
Palasin sitten runsas kimppu pajunkissaoksia repussa. Koulun ohi kävellessä sain alakoululaistytöltä ihanan hymyn kera ’moin’, kun hän viiletti ohi pyörällä. Teki mieli huikata perään, että kaunis kypärä sulla, kelpais pitää päässäkin!
Tänään kävimme kaupassa, jossa oli ihan eri tunnelma kuin perjantaina, jolloin yleensä käymme viikonloppuostoksilla – ja moni muukin – parkkihallissa on täpötäyttä ja kassoilla jonoa. Tiistaina on väljää, ilmankos Toinenkin niin mielellään menee silloin ostoksille.
Suvun nuorimmainen, Pikkufriidu täytti tänään puoli vuotta. Hän on meidän sydänkäpysemme!

Puolueiden puheenjohtajatentit on käyty YLEllä. Kannattajayleisö taustalla aplodeeraamassa, toimittaja Sannikka johdattelemassa sujuvasti ohjelmaa, ja kaksi kommentaattoria lausumassa näkemyksiään henkilöstä ja puolueesta sekä arvioimassa kriittisesti puheenvuoron onnistumista. Mikäpä ettei A-studion vaalinostatus toimisi. Matti Apunen oli kyllä ihmeellinen valinta vakiojäseneksi, oikeistolaisin äänenpainoin esitetty kritiikki ei palvellut tasapuolisuutta. Tenttijät Olli Seuri ja Kirsi Heikel ovat todellisia ammattilaisia, jaksoivat haastaa poliitikkoa pois mukavuusalueeltaan haastamatta riitaa.  

Anna-Maja Henriksson on varsin sympaattinen poliitikoksi ja lienee Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsenistönkin keskuudessa pidetty. Hän onnistui puheessaan sekä tentissä luomaan asiantuntevan ja myönteisen vilpittömän vaikutelman sekä henkilönä että puolueensa agendan ajajana. Toimittajat olivat vielä vähän kohmeessa. Kommentaattorit nyökyttelivät. Puolueen julkikuva on niin harmiton, että kritiikkiä on vaikea löytää.  

Sari Essayah on väsymättä hymyilevä poliitikko. Mistä tuota energiaa, valoa ja paloa riittäneekin, ehkä urheilutaustalla on osuutensa. Kristillisdemokraateilla ei puolueena ole kovin omaperäistä linjaa, mutta eettiset korostukset ja tärkeät tavoitteet kerrottiin selkeästi ja napakasti. Essayah on onnistunut siinä missä Päivi Räsänen epäonnistui: olemaan ärsyttämättä kristillisten arvojen korostuksella.

Juha Sipilä esiintyi kokeneesti ja itsevarmasti. Puhe oli erinomainen, sopivasti tunteisiin vetoava, asialistaltaan kattava. Pääministerinä hänellä oli tietysti haastattelukokemusta runsaasti eikä hän sanattomaksi jäänyt, vaikka toimittajat tivasivat. Asiat ovat hallussa eikä Keskusta tunnu olevan hälyttävistä gallup-luvuista millänsäkään. Sipilän julkisuuskuva henkilönä on pääosin myönteinen eikä siihen tullut säröä tiukassa haastattelussakaan.

Pekka Haavisto on Vihreille todellinen onnenpekka, hän ei ärsytä eikä korosta itseään, vaikka meriittejä on. Messiaaksi suostuminen saattaa pelastaa puolueelle nämä vaalit, mutta ikuiseksi vapahtajaksi hän ei aio ryhtyä, mikä on viisautta. Vihreiden agendalla on ajankohtainen tilaus, ilmastoasiaa on helppo puhua. Puhe oli lämmin ja ajatuksia lempeästi herättelevä. Asiantuntemusta riittää, ja dialogi toimittajien kanssa kävi tutun juohevasti. 

Antti Rinne oli oma itsensä, vaikkakaan ei terhakimmillaan. Ei häntä ole Sosiaalidemokraattisen puolueen gallup-suosio hetkauttanut. Puhe oli vakaasti esitetty, asiallinen. Ei sorruttu yleisön kosiskeluun eikä loputtomiin luettelointiin asioista, jotka täytyy panna kuntoon. Haastattelijoiden kanssa Rinne ei ollut nytkään parhaimmillaan, tuli päälle puhumista ja inttämistä puolin ja toisin. Asiat ja perustelut ovat kyllä hallussa.

Petteri Orpo esiintyi valtionvarainministerinä. Uusimmat gallupit kertovat Kokoomuksen kannatuksen pudonneen 16 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} pintaan, mikä on huonoin lukema sitten 1960-luvun. Puhe meni vapaasti ja sujuvasti. Haastattelussa toimittajat olivat ärhäkkänä ja saivatkin konkretiaa ympäripyöreään puolueohjelmaan. Vaalimiljardien huutokauppaan ei lähdetty, mutta omakehu vei uskottavuutta vilpittömyydeltä.

Li Andersson, Vasemmistoliiton dynaaminen ja sanavalmis kellokas tuli arkiasussa, puhui reippaasti ja selkeästi asiaa kuten aina. Puhe sai kiitosta läsnäolosta ja myötätunnosta, keskityttiin pitkään vanhusten hoitoteemaan ja eriarvoisuuden torjumiseen ilmastonmuutoksen toimenpiteissä. Tentissä Li Andersson pärjäsi erinomaisesti sekä räväköin mielipitein että asiaperusteilla. Linja oli johdonmukainen ja selkeä.

Jussi Halla-aho Perussuomalaisten puheenjohtajana on monelle tuntemattomin, koska toimii EU-parlamentissa eikä eduskunnassa. Hän on älykäs tyyppi ja samalla vähän outo friikki. Studiossa istuvaa kannattajakuntaansa hän hauskuutti ivallisella ylimielisyydellä toimittajia ja kommentaattoreita kohtaan. Tunnelma studiossa oli harvinaisen kolea, mikä välittyi kotikatsomoonkin. Tenttijät selvisivät älyllisestä kieputtelusta miten kuten.  

Sampo Terho Sinisen tulevaisuuden puolestapuhujana on näissä vaaleissa mahdottoman edessä; kannatusgallupit matavat maata myöten. Ehkä lähtökohta saa puheenjohtajan suorastaan lennokkaaksi puheosuudessa, perusarvoista ja turvallisuudesta maalataan kaunista kuvaa. Tentissä koetettiin realisoida pyrkimyksiä, mutta vastaukset jäivät laihoiksi eikä talouspuolen asioiden hallintakaan oikein vakuuttanut.

Katselin tenttejä silläkin silmällä kuka puheenjohtajista henkilönä parhaiten täyttäisi pääministerin saappaat. Kyllä pisteet minulta ropisevat Pekan laariin. Puolueiden kannatus ja sen mukaisesti edustajapaikkojen määrähän sen sitten kumminkin ratkaisee.

Elokuvalla on erityinen tarina, jolla on yhtymäkohtia toisen pääosan esittäjän, Laura Birnin uraan kansainväliseen tietoisuuteen murtautuvana näyttelijänä sekä monen muunkin luovaa työtä tekevän taiteilijan kokemiin vaikeuksiin uran, oman elämän ja parisuhteen kolmiossa. Aleksi Salmenperä kirjoitti ja ohjasi, palkittiin elokuvasta myös Jussilla taannoin. Toisen pääosan esittäjänä oli Tommi Korpela, tuo suomalaisen miehen vähäeleisen synkkyyden suvereeni ilmentäjä. Elokuvan erityistä tekoprosessia sattumuksineen ja tunnelmineen valotti leffakerhon näytännön jälkeen tekijävieras, Laura Birn, joka kesken muuttokiireidensä piti lupauksen tulla haastateltavaksi. Näyttelijät ja kuvausryhmä eivät saaneet filmin tekoaikana palkkaa, ehkä jälkikäteen saavat jotain korvauksia talkootyöstä, kunhan tv-versio valmistuu. Elokuva oli ryhmäprosessin tulos, jokainen sai tuoda ideoita, jotka ohjaaja sitten sovitti ehjäksi kokonaisuudeksi.  – Elokuva oli mustavalkoisena visuaalisesti kaunis, tosi ja elämänmakuinen, myös hauska, traagisuudessaankin. Jätti katsojalle hyvän mielen.