Kun ikäiseni ihminen menee ensimmäistä kertaa elämässään lakiasiaintoimistoon, hän tajuaa sen uudeksi kokemukseksi. Tavallaan käynti ei paljonkaan eroa muista virastoissa tai pankissa käymisistä. Asioissaan harvoin tietää miten monimutkaisia lain kiemurat ja pykälien tulkinnat missäkin asiassa ovat, siksi voi tarvita asiantuntijaa. Olimme käynnillä yksissä tuumin Toisen kanssa eikä asioihin liittynyt mitään dramatiikkaa.
Näissä merkeissä pojat olivat eilen täällä perheneuvottelussa. Puhuttiin mitä tarkoittaa puolisoiden keskinäinen testamentti ja miksi sellainen on hyvä olla olemassa aviopuolisoidenkin kesken. Sovittiin edunvalvonta-asioista siltä varalta, että sellainen osoittautuisi tarpeelliseksi. Keskustelu sivusi myös hoitotahtoamme ja hautaustoiveitamme, jotka eivät ole lakiasioiden nipussa, mutta joka tapauksessa tulevat lähiomaisina poikien eteen joskus. Tunneasioitakin jaettiin. Keskinäinen luottamus väreili välillämme, ja se tuntui hyvältä.
Koemmeko luonnolliset asiat liian pelottaviksi, vai kuvittelemmeko itsemme kuolemattomiksi. Ehkä niin, koska niin moni ajattelee että ehtiihän sen vielä.
Mutta entäpä jos tämän tärkeän asian esille ottamisen huomista ei enää olekaan.
Kommentin jätti erakko · tiistaina 8. lokakuuta @ 15:01
Totta. Useimmiten lakitoimistoa ei edes tarvita, hoitotahdon voi määritellä OmaKannassa ja aikanaan eteen tulevat hautaukseen liittyvät toiveet voi kertoa tai kirjata paperille omatoimisesti. Puolisoiden keskinäiset sopimukset on hyvä – muttei välttämätöntä – kirjata virallisesti. Edunvalvontavaltakirja helpottaa lähiomaisten taakkaa asioiden hoidossa tilanteiden yllättäessä. Mielestäni keskustelu ja tunteiden jakaminen tässä oikeastaan on se tärkein pointti.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 10. lokakuuta @ 12:05