Näinä päivinä on saanut haikeana katsella kurkiaurojen järjestäytymistä ja upeaa muodostelmalentoa kesämaille. Pienemmätkin siipiveikot ponnistelevat yhteistyössä ylävirtauksiin jaksaakseen muuttomatkan.

 Muuttolintujen lähdössä on samaa haikeutta kuin saattaessa lasta elämänsä ensimmäisenä kouluaamuna vertaistensa joukkoon, kuin aikuistuvan lapsen lähdössä vaihtarivuodelle toiselle puolelle maailmaa tai muuttoa kotoa omilleen. Haikeita hetkiä tulee vastaan omienkin muuttojen tai muiden isojen muutosten myötä. Haikeus on elämän perustunteita. Se ei ole niin syvä kuin suru, siinä on paljon toivoa – jos ei paluusta entiseen, ainakin jostain uudesta. Lähdöt ja paluut ovat luonnon ja ihmisen perushengitystä.

Kuin aalto rantaan palaavat linnutkin, tuovat kevään tullessaan.   

  • Noin pitäisi osata ajatella, haikeudesta syntyy toivoa uudesta. Ajoittain on helpompaa ajatella niin ja välillä vaikeampaa. Ikääntyessä oikein etsii toivon tulevaa, kesämökin oven suljettua syksyllä, palauttaa mieliin kevään lintujen laulut.

    Kommentin jätti Pirkko · maanantaina 23. syyskuuta @ 10:14

  • Ehkä on onnellista, että elämässä on sellaista, mitä jää haikeana kaipaamaan, että osaa kokea ja arvostaa hienoja asioita, yksinkertaisiakin elämänkierron vaiheita.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 23. syyskuuta @ 12:02

  • Lapsuudesta asti olen näitä perustunteita elänyt vuodenaikojen myötä luonnon mukana. Yhä ne liittyvät luontoon, se auttaa ymmärtämään itseä elämän eri vaiheissa.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 23. syyskuuta @ 19:25

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.