Olen miettinyt aikaa enemmänkin. Tänään on kerrattu uutisissa 25 vuoden takaista Estonia-laivan haveria, yli 800 hukkuneen ja yli sadan pelastuneen kohtaloa ja pohdittu mitä nyt olisi tehty toisin. Muisto tuosta syysmyrskyisestä kauhujen yöstä on tuore kuin viime viikolla tapahtunut. Mihin tästä välistä katosi 25 vuotta? Olen Tallinnan reissulla käynyt Estonian muistomerkillä ja vasta siinä ymmärtänyt mikä haverin merkitys oli Virolle kansallisesti. Se hiljentää kävijän.
Vanhana huomaa hyvinkin monista aikanaan syvästi koskettaneista asioista kuluneen kymmeniä vuosia. Jotkut muistot ovat jättäneet jäljen, joka pysyy. Useat tämänkaltaisista muistoista liittyvät järkytykseen tai poikkeuksellisen monia koskeneisiin menetyksiin. Vaikka tapahtuma ei koskisi itseä tai lähipiiriä, empatiasuru voi olla yhtä vahvaa.
Mihin vuodet katoavat näiden merkitysmuistojen ja nykyisyyden väliltä? Onko jossain merkityksettömien vuosien poispurjehtineiden pilvien horisontti? Haalistuuko onnellisten muistojen onni; vaimeneeko järkytys, tuska tai häpeä ajan myötä kuten sanotaan?
Pari päivää sitten korkeata tuoksuvatukkopensaikkoa alas leikatessani muistelin, milloin toin sen sisareni luota tietystä pappilasta. Siellä hänellä oli 50-v. päivät. Mutta siitähän olisi 20 vuotta, olivatko ne sittenkin 60-vuotisjuhlat? Mutta mukana olivat vielä tädit ja miehen vanhemmat pirteinä. 20 vuotta sitten siis toin taimet. Katsoin sisarusvalokuvaa. Kyllä siitä ajan kulun näkee, vaikka tuntuu kuin se olisi viime kuussa ollut.
Kommentin jätti Annikki · lauantaina 28. syyskuuta @ 12:21
Kuvat, niin. Tukkaa kammatessaan joutuu katsomaan peiliin eikä siinä mitään. On ilmeisesti helpompaa tottua oman naamansa vanhentumisen merkkeihin, mutta nuoruuskuvat jos ottaa siihen saumaan vertailtavaksi, saattaa hätkähtää todellisuuteen. Tuo on niin tuttua: mitenkä kauan siitä ja siitä on, oisko 5-6 vuotta? (Ja kun tarkistat jostain, se onkin 20 vuotta.)
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 29. syyskuuta @ 15:17
Samaa ajattelin Estonia-uutisesta. Ei millään uskoisi, että siitä on niin kauan. Samanlaisia ajatuksia tulee usein eri asioita kohdatessa. Kuuluu kai tähän ikään.
Kommentin jätti seita · lauantaina 5. lokakuuta @ 07:44
On kai niin, että vahvasti reagoidut asiat ovat ne muistin etapit, joiden välinen tasaisempi tapahtumavirta jatkaa matkaansa jälkiä jättämättä. Vuosien sanotaan vierineen, kokemuksellisesti se on elämän virta, joka on vierinyt.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 6. lokakuuta @ 11:35