Kesä on korkeimmillaan, ja miten hyvältä se nyt tuntuukaan. Epidemiarajoitusten purku läikähtelee ilona ja vapautumisen tunteena suomalaisten mielissä. Nuoremmat vierivät autoineen maaseudulle niemiin, notkoihin, saarelmiin juhannuksen viettoon. Ikäisemme tuskin rynnistävät vapauden hurmassa minnekään – olemme niitä, jotka ovat jo toukokuussa hankkiutuneet mökilleen epidemiaa piiloon tai jatkavat riskejä varoen eloaan kaupungin kesässä. Aurinko on kuuma, kukat kukkivat kaikkialla, rantoja riittää ja pihapuun varjossa keinuvallekin tulee juhannus.

Metsätuliaisina toin kotiin kimpun ihanasti tuoksuvia kieloja, ja valkopeippejä, jotka nyt juuri kukkivat ryppäinä. Myös heinät kuuluvat kesäkimppuun: nurmikat, nuokkuhelmikät, nata, nurmirölli. Ikkunapöydällä, valoa vasten niille ominainen herkkyys puhkeaa kauniina esiin. Tämä uusimaalaisille vaikea talveton talvi ja epidemian kurittama kevät on yllättäen saanut luonnonkukat suorastaan hullaantumaan kasvun ilosta.

Kesäpuuhain aika on kiivaimmillaan. Tunnin, pari jaksetaan oman pihan askareissa aamupäivisin, kun muistetaan pitää taukoja ja juoda vettä. Eilen haimme puutarhalta ruukkuihin istutettavia kesäkukkia ja kolme vaahteran paikalle istutettavaa pensaan alkua. Lauantaina pojat tulevat avuksi maan kääntämiseen ja istutukseen. 

Kuluneella viikolla ajoimme Saimaan rantamaille viettämään muisteluhetken Toisen vanhempien haudalla.  Isänsä olisi täyttänyt sinä päivänä 99 vuotta. Nuppuiset verenpisarat näyttivät päässeen hyvään alkuun. Hautapaikan vieressä on samoina vuosina syntyneen tuntemattoman pariskunnan unohdettu hauta, jonka peittää villi heinä. Sitä katsellessa tulee surku. Ajoimme satamaan vohvelikahveille, kuten aina, ja torilla poikettiin nauttimassa kesän ekat jätskit. Reilun kolmen tunnin ajomatka lapsuusmaille ja samana päivänä takaisin tuntuu väsyttävän enemmän kuin ennen. 

Tarvittiin vain kaksi sadepäivää ja luonto puhkesi riemukkaaseen suvivirteen. Osa seurakuntaväestä kokoontuu helpottuneena kotikirkkonsa tuttuihin penkkeihin ja toimittajienkaan ei tarvitse puhua tyhjille seinille. Me jatkamme toimivien palvelujen etsintää yhä kotona, nimenomaan etsintää, sillä oman seurakunnan fb-striimaus on ollut luokattoman huonoa.

Jumalanpalvelus tv-ruudulta katseltuna on saanut tekemään muutamia huomioita. Kun ollaan pelkän äänen ja kuvan varassa, niiden laadukas ja osaava käyttö korostuu. Myös palveluksen toimittajien puherytmi, lauluosuudet ja liikehdintä nousevat enemmän esiin kuin kirkkotilassa tapahtuvassa kokoontumisessa. Myös sanallisen viestin (saarnan) sisältö painottuu eri tavalla. On nähty haahuilua kuvan poikki sinne sun tänne, kuultu urkujen mylvintää ja jääty aamenen jälkeen ihmettelemään, mikä oli viesti, kun puhujan katse sekä ajatus tuntui harhailevan siellä ja täällä. On myös nähty osaavan kuvaajan rauhoittuneen pariin kolmeen tarkoin valittuun kuvakulmaan, kuultu kelpo laulajien hienoja esityksiä erilaisten soittimien säestyksellä ja päästy puhujan mukana tekstin salaisuuksien äärelle niin, että viesti on välittynyt ja sielu tullut ravituksi. Etsintä jatkuu, kuten elämäkin.

Liisa Marjatta Järvinen   Ja niin tapahtui – ryökynästä rovastiksi –   mediapinta 2018

”Nainen kirkkopolulla 1960-luvulta 2000-luvulle” alaotsikko kertoo ytimekkäästi mistä on kyse, kirjoittajan näkemyksestä omasta elämäntiestään tytöstä naiseksi, papiksi, kirjailijaksi. Omalla jäljittelemättömällä tyylillään eläväisten tarinanpalasten ja piirroskuvien kera kirjoittaja kuvailee tietään hämäläisestä lapsuusmiljööstä teologisten opintojen kautta helsinkiläiseen seurakuntaan lehtoriksi ja papiksi. Mosaiikkimainen kuvakooste paljastaa tekijänsä sielunmaiseman rikkauden.  – Olen lukenut Järvisen kirjallisen tuotannon lähes kokonaan, joten monet tarinat ovat ennestään tuttujakin, mutta myös uusia putkahtelee muistikomeroista. Tästäkin muistelmateoksesta tulee esiin, kirjailijalle tärkeä pappeusteema, onhan hän sitä naisteologien sukupolvea, joka vihittiin papiksi vasta 1980- luvun lopulla. Kirja oli minulle monin tavoin sukellus oman nuoruuteeni teemoihin. Huumorin ja piirrosten ansiosta lukukokemus oli riemastuttava.

*

Orhan Pamuk   Punatukkainen nainen   suom. Tuula Kojo   Tammi 2019 (2016)

Turkin tunnetuin nykykirjailija Orhan Pamuk sai Nobel-kirjallisuuspalkinnon v. 2006. Viimeisin suomennettu romaani kiertyy vanhan Oidipus-myytin itämaisten muunnosten punokseksi. Turkkilaisessa kulttuurissa isän ja pojan suhde on suvun ja perheen peruspilareita. Päähenkilö joutuu nuorena lukiolaisena kaivontekijämestari Mahmutin apulaiseksi taatakseen äidille ja itselleen toimeentulon isän jätettyä perheensä. Mahmut on loistava tarinankertoja ja nuorukaisen ja kaivomestarin välille kehkeytyy isä-poikasuhde, jonka taustalla on muuan punatukkainen nainen teatteriseurueesta. Kiihkeän nuoruuden rakkauden muisto ja tarujen tragedian toistuminen päähenkilön elämässä muodostaa romaanin loppuratkaisun.  – Romaani on omalla tavallaan kiehtova tarina, joka jää vanhoihin myytteihin kaivautuessaan väistämättömän tragedian vangiksi.

*

Lucinda Riley   Varjon sisar   suom. Hilkka Pekkanen   Bazar 2019 (2016)

Riley, irlantilainen bestselleristi, ryhtyi tahkoamaan kirjasarjaa seitsemästä sisaresta. Prisman kirjahyllyköltä poimin sarjan kolmannen pokkarina, jonka 733:ssa sivussa riitti lukemista viikkokausiksi epidemian sulkeman kirjaston ollessa kiinni. Kirjasarjan idea on lainattu kreikkalaisen mytologian tarusta, joka kertoo Plejadien tähtisikermästä, jossa on valovoimainen kaksoistähti. Rileyn tyyli on runsassanainen ja kuohkea, osittain ehkä johtuu tavastaan työstää romaaneja sanellen.  – Ajattelen, että ajankuluna paksut romaanit ovat paikallaan, mutta lukijan mieleen saattaa tulla, että tiivistämällä ja turhaa höttöä karsimalla henkilöt nousisivat selkeämmin esiin ja juoni etenisi ripeämmin. Karanteenilukemistona tämä ihme kyllä toimii.

*

Piia Leino  Yliaika  S&S 2020

Helsinkiläinen 1977 syntynyt toimittaja ja kirjailija Piia Leino on kehrännyt kokoon ankean tulevaisuusdystopian. Tarinaa kuljetetaan kahdessa ajassa, vuodessa 2024 ja 2052. Politiikka ja poliitikko Annastiina Kankaanrinta ovat pääosassa. Kun kehitellään tekoälyinnovaatioita ja ryhdytään laatimaan lakeja, ei aina tiedetä, mihin ne pitkällä aikavälillä voivat johtaa. Kirjailijan missio tuntuu olevan näyttää, mitä talouselämän ehdoilla etenevä kehitys tuottaa yksilön kannalta.  – Näköala, jonka kirjailija tarinallaan avaa, on hyytävä. Kirjaa lukiessa näin painajaisunia, mikä ei ole tavallista. Tavallaan tärkeä keskustelunavaus tässä ajassa.

*

Kari Palin  Kuritushuoneen päiväkirja  CrimeTime 2020

Sörkan vankilassa 1970-luvulla rikolliseen elämäntapaan ajautuneet stadin kundit lusivat toistuvia tuomioitaan. Kuritushuone oli täynnään taparikollisia, joita vankeinhoitolaitos piti parantumattomina venkuloina, joukossa myös taposta ja murhista tuomittuja. Monet päättivät, etteivät enää jatka elämäntapaansa, mutta viinanhuuruisessa vapauden hurmassa päätös unohtui. Neljättä tuomiotaan sovittava vanki on varovaisen tosissaan aikomuksessaan muuttua. Hän on oikeilla jäljillä ja saa myös muutokseensa tukea.  – Epidemia-ajan riskiryhmäkaranteenilaisen on helppo samaistua vangin yksitoikkoiseen elämään. Mitään suurta taidetta päiväkirjateksti ei ole, mutta vilpitön yritys välittyy lukijalle ja myötätunto herää. Senkin oivalluksen voi tehdä, että vangit ovat yksilöitä erilaisine piirteineen, ja varhaiset vaille jäämisen ja pettymyksen kokemukset istuvat tiukassa.

***

Helluntai on alkuseurakunnan syntymän, Pyhän Hengen vuodatuksen ja yhteyden juhla. Erillään olon näännyttämät karanteenilaiset tarvitsevat kaiken saatavilla olevan ilon tuomaa voimaa voidakseen palata näkyville, etsimään oikeita ja mahdollisia tapoja yhteyteen rakkaidensa ja toisten ihmisten kanssa.

Eilen iloitsimme lastenlasten erinomaisista koulutodistuksista ja alkavasta kesälomasta. He myös tarvitsevat perhe- ja sukuyhteisön parissa voimaantumista. Kesä on kesä tänäkin vuonna, vaikka joudummekin vielä muistamaan tietyt rajoitukset ja etsimään uudenlaisia tapoja liittyä toisiimme.

Nyt on kevätkesä, en voi jäädä tuijottamaan ikkunastani puun tyhjää paikkaa ja revittyä pihaa, se on selvä. Joudumme joka tapauksessa olemaan vielä aika paljon aloillamme koronaohjeistuksen takia. Täytyy pakottautua kehräämään suunnitelmaa, miten pihan vauriot korjataan. Onneksi terassi on paikallaan. Onneksi on ennen kaikkea tuo Toinen, eihän mistään mitään tulisi minun vähäisillä voimillani. Säilyneet kasvit on otettava ylös, maa möyhennettävä, lisättävä multaa, tasoiteltava ja kylvettävä nurmea, istutettava kasvit uusiin paikkoihin. Voisiko tuon tyhjän paikan täyttää kukkivien pensaiden rivistöllä. Se ei ainakaan kylväisi lehtiään naapurin pihan puolelle eikä talon katolle. Grrr.

Pessimistin lohdutus: Niinpä niin, sen saattoi arvata. Älä koskaan kiinny mihinkään, älä keneenkään. Älä kuvittele, että on olemassa asioita, ihmisiä, eläviä olentoja tai luontoa, joka saisi kasvaa, kulkea ja lakastua kanssasi. Ei ole. Ainoa mikä on varmaa, on kuolema ja tuho. Joko nyt, ennemmin tai myöhemmin.

Positivistin lohdutus: Niinhän se on, elämä on jatkuvaa muutosta. Jokaisen muutoksen alta voi versoa kuitenkin uutta. Muutos on mahdollisuus! Usko pois, huomenna tuntuu jo paljon paremmalta!

Myötäelävä lohdutus: Niin. Arvaan, että sinusta tuntuu nyt kurjalta, kunpa osaisin lohduttaa. Haluaisin ymmärtää, mitä tämä tapahtuma sinulle merkitsee. Jos voisit kertoa jotain tunnelmistasi…

Menetys voi olla puun muotoinen. Kun minulle kerrottiin, että minulle rakas puu on kaadettava, koin ennen kokematonta tuskaa. Ensin ajattelin, että kytken itseni kettingillä puun runkoon, kun moottorisahamurhaajien partio tulee. Sitten halusin muuttaa pois, lähteä pakoon. Ne tulivat varhain tänä aamuna, olin vielä nukkumassa, en ehtinyt pakoon. Oksa oksalta keväänvihreää iloa hehkuvan vaahteran kukkiva mekko riisuttiin. Viimeksi pilkottiin suoraselkäinen runko, jonka kannosta näki, että puu oli terve ja elinvoimainen. En ehtinyt hyvästiä sanoa, kun kaikki, jopa kanto, oli viety pois. Piha on raastettu, ruoho ja kukat silpoutuneet. Sielunpuuni paikalla vain autio tyhjyys. – Lohdutonta.

---

Tänään pakkasimme koriin kahvitermarin lisäksi limsaa, suklaakeksejä ja shampanjaa sekä kinuskitäytekakun. Ajoimme Esikoisen paratiisipihaan juhlimaan kesää. Rip ja Muru esittivät upeita voltteja trampalla, tulivat siitä sitten kesämaljoille ja kakulle kanssamme. Kouluunpaluu oli selvästi laukaissut eristysfiiliksen. Kumpikin tuli vuorotellen istumaan syliin oma-aloitteisesti ja halusi halauksen. Se kyllä sulatti ikävänkohmeet tehokkaammin ikinä.

Piha hehkui kaikenvärisissä kukissaan, ja mustarastas vihelteli jossain viereisen puiston puussa. Löysin pari pientä suloista varjoliljaa jo kukassa saniaisten joukossa. Jopa orkidea ikkunalla ruukussaan oli herännyt kukkimaan. Elämä voittaa!

Vaihteluksi ja virkistykseksi pakkasimme taas kahvikorin ja suuntasimme Sipoon maalaismaiseman halki kohti Nikuvikenia, jossa kaupunkimme ulkoilualue ja veneranta sijaitsee. Edellisestä käynnistä oli runsaasti aikaa, yhtä ja toista muutosta oli tapahtunut. Kalliolla sijainnut päärakennus oli jo vuosia sitten palanut maan tasalle. Palojäljet oli raivattu pois ja nyt kallioisen merenrantamaiseman jylhyys pääsi oikeuksiinsa. Rinteessä olivat mustikat jo tekeillä ja maa sinisenään kukkaa. Autoja oli parkkipaikalla runsaasti ja koska rantamaisemassa ei ollut kuin yksi pariskunta lisäksemme, voi päätellä, että veneilijöitä olivat muut. Toinen pariskunta viritteli tulia katokseen, me kävelimme kalliolla ja istuimme sitten kahvittelemaan saunan kuistille.

Vesi välkehti auringossa. Kauempana lipui purjevene saaren taakse. Rantaruovikossa silkkiuikkuemo hautoi tyynesti pesässään. Kuistin edustan mäntyyn lennähti pieni ja siro vaaleanharmaa lintu ja piti meille konsertin. Olisiko tuo leppälintu, tuumin, ei kovin erikoinen laulaja, mutta yksinkertaisen säkeen kirkas ilo oli suloista kuulla. Tällä kertaa lintukirja ja kiikari olivat jääneet kotiin, voimme rauhoittua kuuntelemaan ja katselemaan luonnon kauneutta. – Kevät on täällä!

Nythän meille on kerrottu, että ravintolat saavat avata kesäkuun alusta, kuitenkin aukiolorajoituksin, 50{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} asiakasmäärin. Tarjoilusta ja anniskelusta on vielä eri määräykset. Buffet-aamiaisten järjestäminen hotelleissa vaatii vielä sorvaamista. Aamiainen tuskin sujuu yksittäin tarjoiltuna nykyisellä henkilökuntamitoituksella. Kokoontumiset, mm. kirkkoihin tulevat luvalliseksi enintään 50 henkilölle. Tämä pitää kesäfestarit ja urheilukatsomot vielä poissa kuvioista. Saa nähdä virkistyykö kotimaan matkailu näillä eväillä.

Riskiryhmäläiset eivät paljon helpotusta eristykseensä toistaiseksi saa. Yhä me seisoskelemme ikkunoiden luona katselemassa liikkuuko pihalla tai kadulla ketään, sataako vai paistaako, eli pääseekö edes lenkille tänään. Luonto tarjoaa kyllä virikettä, jos sinne selviytyy, mutta eihän sekään sosiaalista kanssakäymistä korvaa. Kesä on sukujuhlien ja -tapaamisten kulta-aikaa. Joko nyt saisi järjestää lähipiirille tapaamisen, missä voitaisiin juhlia tutkintonsa suorittaneet nuoret ja muistella hautaan keväällä saatetut vanhukset?

PS. Tämänpäiväiset ohjeistukset ovat riskiryhmille oikeansuuntaiset. Siis varsinaiset suositukset eivät muutu, mutta lähiomaisten ja ystävien tapaamiset eivät ole ehdottomasti kiellettyjä, omaa harkintaa ja maalaisjärkeä saa käyttää.