Vaihteluksi ja virkistykseksi pakkasimme taas kahvikorin ja suuntasimme Sipoon maalaismaiseman halki kohti Nikuvikenia, jossa kaupunkimme ulkoilualue ja veneranta sijaitsee. Edellisestä käynnistä oli runsaasti aikaa, yhtä ja toista muutosta oli tapahtunut. Kalliolla sijainnut päärakennus oli jo vuosia sitten palanut maan tasalle. Palojäljet oli raivattu pois ja nyt kallioisen merenrantamaiseman jylhyys pääsi oikeuksiinsa. Rinteessä olivat mustikat jo tekeillä ja maa sinisenään kukkaa. Autoja oli parkkipaikalla runsaasti ja koska rantamaisemassa ei ollut kuin yksi pariskunta lisäksemme, voi päätellä, että veneilijöitä olivat muut. Toinen pariskunta viritteli tulia katokseen, me kävelimme kalliolla ja istuimme sitten kahvittelemaan saunan kuistille.

Vesi välkehti auringossa. Kauempana lipui purjevene saaren taakse. Rantaruovikossa silkkiuikkuemo hautoi tyynesti pesässään. Kuistin edustan mäntyyn lennähti pieni ja siro vaaleanharmaa lintu ja piti meille konsertin. Olisiko tuo leppälintu, tuumin, ei kovin erikoinen laulaja, mutta yksinkertaisen säkeen kirkas ilo oli suloista kuulla. Tällä kertaa lintukirja ja kiikari olivat jääneet kotiin, voimme rauhoittua kuuntelemaan ja katselemaan luonnon kauneutta. – Kevät on täällä!