Pessimistin lohdutus: Niinpä niin, sen saattoi arvata. Älä koskaan kiinny mihinkään, älä keneenkään. Älä kuvittele, että on olemassa asioita, ihmisiä, eläviä olentoja tai luontoa, joka saisi kasvaa, kulkea ja lakastua kanssasi. Ei ole. Ainoa mikä on varmaa, on kuolema ja tuho. Joko nyt, ennemmin tai myöhemmin.
Positivistin lohdutus: Niinhän se on, elämä on jatkuvaa muutosta. Jokaisen muutoksen alta voi versoa kuitenkin uutta. Muutos on mahdollisuus! Usko pois, huomenna tuntuu jo paljon paremmalta!
Myötäelävä lohdutus: Niin. Arvaan, että sinusta tuntuu nyt kurjalta, kunpa osaisin lohduttaa. Haluaisin ymmärtää, mitä tämä tapahtuma sinulle merkitsee. Jos voisit kertoa jotain tunnelmistasi…
Menetys voi olla puun muotoinen. Kun minulle kerrottiin, että minulle rakas puu on kaadettava, koin ennen kokematonta tuskaa. Ensin ajattelin, että kytken itseni kettingillä puun runkoon, kun moottorisahamurhaajien partio tulee. Sitten halusin muuttaa pois, lähteä pakoon. Ne tulivat varhain tänä aamuna, olin vielä nukkumassa, en ehtinyt pakoon. Oksa oksalta keväänvihreää iloa hehkuvan vaahteran kukkiva mekko riisuttiin. Viimeksi pilkottiin suoraselkäinen runko, jonka kannosta näki, että puu oli terve ja elinvoimainen. En ehtinyt hyvästiä sanoa, kun kaikki, jopa kanto, oli viety pois. Piha on raastettu, ruoho ja kukat silpoutuneet. Sielunpuuni paikalla vain autio tyhjyys. – Lohdutonta.
Saviolta kaadettiin taannoin upea hopeapaju, jonka kannosta tein saman havainnon: täysin terve. Kaatokomppania oli asettanut jalkakäytävälle varoituksen ”Puun hoito”…
Kommentin jätti Oilij · keskiviikkona 27. toukokuuta @ 10:47
Kuinka hyvin voinkaan yhtyä luopumisen tunnelmiisi. Rakas puu tai ihminen, tyhjyyden tuoma kipu on aivan omanlaisensa tunne. Sekoitus surua, hämmennystä, ikävää, epäoikeudenmukaisuutta, jopa vihaa. Moni tarjoaa lääkkeeksi aikaa, mutta ei se tyhjää paikkaa täytä.
Kommentin jätti erakko · keskiviikkona 27. toukokuuta @ 11:34
Ajattelin kaikkia lohdutuksiasi. Ehkä tarvitset niitä vuorotellen. Puissa on jotain erityistä kumppanuutta ihmiselle, historiaa, kauneutta, elinvoimaa, vuodenaikojen kulkua. Nyt se tuli, mitä olet pelolla odottanut.
Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 27. toukokuuta @ 11:43
Tässä on karuimmillaan eilinen tunnelma, kun puu raastettiin pihasta (lue: minusta). Tänään en enää itke enkä paru, en vihaa päätöksen tekijöitä ja naapureitani, mutta oli tärkeä saada parahtaa se: minuun koskee!
Ihminen on yhtaikaa pessimisti ja optimisti, milloin sitten kumpikin mieliala on voitolla. Ei voi jäädä makaamaan pessimismin suohon, mutta optimismiin ei voi oikaista suoraa päätä, ei ennen kuin suru on saanut tilansa ja jonkin myötätuntoisen kosketuksen. Vain myötätunto lohduttaa menetyksen hetkellä.
Kiitos sanoistanne erakko ja Annikki.
Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 27. toukokuuta @ 13:15
Oili, kyllä tuntuu, että lahon vaaraa käytetään melko kritiikittömästi monen puun hävittämisen perusteena. Eihän uuden puun istuttaminen korvaa menetettyä, ei se ikäihmisen elämän aikana ainakaan ehdi täyteen loistoonsa. Kauniita puita ei ole koskaan liikaa, varsinkaan kaupunkiympäristössä.
Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 28. toukokuuta @ 13:18