Reminiscere, muista minua

Huolenkantajat; toim. ryhmä; PS-Kustannus 2007

Yst. Sosiaalineuvos antoi kirjan, jota toimittamassa on ollut monta sosiaalialan kokenutta konkaria hänen itsensä lisäksi. Muistelus sisälsi mielenkiintoisia kokemuksia ja hauskoja sattumuksia aina 1950-luvulta alkaen, kenttätyössä toimineiden sosiaalityöntekijöiden kertomina. Sen verran omassakin työssäni on vastaavia kokemuksia lähinnä 1970-luvulta, että hymyilytti. Muisteluksissa kuvastuu mainiosti myös maamme sosiaaliturvan, sosiaalialan koulutuksen ja työkäytäntöjen kehitys halki vuosikymmenten – siinä mielessä tärkeä julkaisu.

Annamari Marttinen; Mistä kevät alkaa; Tammi 2005

”Kolmen naisen äänellä kerrottu tarina kasvamisesta ja irtautumisesta, vanhenemisesta ja luopumisesta”, näin määrittelee takakansiteksti Marttisen romaanin idean. Tarinan pääosassa on opettajanainen, jonka ainoan tyttären ylioppilasjuhlien aikaan tapahtuu merkittäviä käänteitä perheen elämässä. Tytär irrottelee itseään perheen imusta ja Alzheimerin tautiin sairastuneen isoäidin tilanne kääntyy katastrofaaliseksi. Marttinen kuvaa hyvin välisukupolven naisen tuntoja oman työn, avioliiton, lapsen aikuistumisen ja äidin hoivantarpeen heittämien haasteiden puristuksessa. Lukeminen oli yhtäaikaa ahdistavaa ja helpottavaa ja antoi näkökulmia, jotka ovat tarpeen juuri nyt.

Esko Valtaoja; Ihmeitä; Ursa, 2007

Tuo mainio partasuuprofessori, avaruustähtitieteilijä Valtaoja on alaotsikoinut uusimman opuksensa: kävelyretkiä kaikkeuteen. Hän kävelyttää lukijaa hengästyttävää vauhtia kesämökiltään lähtien ja sinne palaten maapallon ihmeellisimmillä rannoilla. Tutkijan rajaton mieli ei pysy kävelymaastossa, vaan karkaa avaruuksiin ja mikrokosmokseen tuon tuostakin. Kirjan luku Meri ja tähdet osoittautuu mielenkiintoisimmaksi ja ehjimmäksi kävelyretkistä, siinä tähtitieteen tutkijaprofessori tuntuu olevan omimmalla alueellaan. Valtaoja on palkittu Tieto-Finlandialla v. 2002. Kirjoitustyyli on poikamaisen lennokas ja sujuva, joskin melko egosentrinen. Paikoin kirjoittaja sortuu professorimaiseen saarnaamiseen, kukapa ei, mutta huomaa sen itse ja osaa keventää. Ihmettelyä riittää elämän monimuotoisuudessa ja yksityiskohdissa ja se kaikki kiehtoo lukijaakin.

Lentävä hevonen – Välineitä runoanalyysiin; toim. Siru Kainulainen, Kaisu Kesonen ja Karoliina Lummaa; Vastapaino 2007

Kirja tuli hankittua jo syksyllä, on ollut meneillään siitä asti. Lukeminen etenee hitaasti, kun kyseessä on kirjallinen tieto-opus. Tämä on ehdottoman kiinnostavaa tekstiä sille, jonka lukupinossa on koko ajan runoteoksia sekä sille, joka itse kirjoittaa. Suosittelen.

Hilde Hagerup; Voikukkien laulu, suom. Katriina Savolainen; Tammi 2002

”Koskettava ja tosi kuvaus ystävysten ja sisarusten välisestä mustasukkaisuudesta, nuoren naisen haavoittuvuudesta ja itsensä tuntemisen vaikeudesta”. Kirja on palkittu Norjassa ilmestymisvuotensa parhaana lasten- ja nuorten kirjana. Osuin löytämään tämän nostalgiareissulla lapsuuteni kirjakauppaan, siellä se oli alehyllyllä. On myönnettävä, että taas valitsin kirjan nimen ja kansikuvan perusteella. Mitä eri sävyjä lasten ystäväsuhteissa pohjoismaisittain on, mahdollisesti hain vastausta siihenkin. Ei tämä ihan tavallinen tyttökirjatarina olekaan, päähenkilökin on hämmentävän poikamainen. Kirja on erään perheen traumakertomus samalla kun se kuvaa hienosti ’neiti suorasuun’ persoonallista kasvua.

Eilen ja tänään näin auringon. Se on siis yhä olemassa, on ollut kaikki äskeiset sumuiset päivät ja taannoiset pilviset ja sateiset. En ihmettele, että muinoin palvottiin aurinkoa jumalana. Tekisi mieli laulaa ja tanssia.

No joo. Ikkunasta näkyvän maiseman ja katsojan välissä näkyy olevan melkoisen samea lasi. Ei se harmita, herättää vain ajatuksen: kunhan pakkasasteet taas kääntyvät plussaksi, teen auringonvalolle tilaa.

Ystävyys, elämän aurinko.

Talletin Ylen Teemalta ranskalaisen näyttelijän elämäkertadokumentin ja katsoin sen myöhemmin. Haastatteluosuus oli varsin pitkä ja perinpohjainen filmikatkelmineen. Mielenkiintoisinta oli kuulla korkeaan ikään ehtineen persoonallisen näyttelijän ajatuksia elokuvataiteesta, teatterista ja naisena olemisesta. Mieleen jäi ajatuksia kohtalonsa rakastamisesta ja hetkessä läsnäolemisen taidosta.

Jeanne Moreauta on pidetty aistillisena, intohimoisena, yhtaikaa hauraana ja vahvana naisena, jolla näyttelijänä on oma jäljittelemättömän tyylinsä. Maailmanlaajuinen yleisö on oppinut tuntemaan hänet aikansa ranskalaisten elokuvien supertähtenä, kotimaassaan hänet tunnetaan myös teatteritöistään.

Dokumenttiohjelmaa seurasi elokuva Jules ja Jim, jonka olen nähnyt edelliskerran nuoruudessani ja josta en silloin ymmärtänyt mitään. Nyt näin elokuvassa kertomuksen poikkeuksellisen monisyisestä miesten välisestä ystävyydestä ja rakkaudesta samaan naiseen, joka ei kyennyt rakastamaan ketään.

Mielestäni tarinassa ei olekaan kysymys tavanomaisesta kolmiodraamasta vaan tuhoisiksi kääntyvistä riippuvuussuhteista, joita mustasukkaisuus polttaa ja häilyvä tunnekylmyys jäätää. Mustavalkoisena kuvauksena ylivalotetuin ja synkin sävyin kerrottu tarina tuntuu pitkäveteiseltä ja ottaa Jeanne Moreaun silloisesta aistillisesta karismasta irti kaiken mahdollisen.

Iäkkörouvain yhdistyksen seuraava elokuvareissu tuntuu siirtyvän, joten on ryhdyttävä niihin hyödyllisiin puuhiin, joita tässä on pyritty väistelemään. Sainpa silitettyä viimein pöytäliinan, essun ja pari röyhelöistä tyynyliinaa, jotka olivat hyvän aikaa jo lojuneet syyttävästi mankelin päällä. Myös tuo kolmannen huoneen kuuluisa komero tursuu taas tavaraa.

Onko nyt myönnettävä, että olen perinyt äitimuorilta juuri sen syvästi inhoamani piirteen, säilytysvimman? Äitihän kerää talteen kaiken.  Minulla poisheittämisen ahdistus näkyy iskevän lehtileikkeiden, teatteri-, konsertti- ja näyttelyesitteiden sekä kirjeiden ja korttien kohdalla. Edellisessä kaapinpuhdistusoperatiossa jäi kasa valokuvia odottamaan aikaa parempaa.

Tänään onkin sopivasti se parempi aika.

Kun uusi arkiviikko näyttää sääkseen samaa sumua mihin edellinen päättyi, täytyy itse kehitellä poikkeuksia. Päätin lähteä pyöräilemään keskustaan. Päin näköä räimivän tihkusateen määrittelin viikon kasvohoidoksi ja takaisin tullessa puhkuen poljetut ylämäet lihaskunnon kohennukseksi.

Poikkeus tuotti tulostakin: sain kortit postiin, tykötarpeita valokuvaprojektia varten ja leipomosta tuoreen leivän. Yhtään tuttua ei sattunut kävelykadulle samaan sumusateeseen tällä kertaa. Postiin oli perustettu oikein laatikko ystävänpäiväkortteja varten, joita eri ikäiset naiset toisilleen lähettelee.

Ilmatieteen laitoksen lämpötilojen keskiarvo-orientoituneet säätutkijat nukkuivat pitkään onnen unta. Mikä ikinä kansaa puhuttikin, se ei säätutkijoiden mielestä poikennut ’tilastollisesta vaihtelusta’. Ehkä nekin ovat viimein huomanneet, että viime vuosisadan puolivälistä lähtien laskettu keskiarvo ei ehkä enää päde tähän maailmanaikaan. Ilmasto muuttuu kiihtyvällä vauhdilla.

Luontokalenteri seinällä näyttää tykkylumimetsää. Helmikuun lumettomassa tihkusumussa on ikävä muinaista ohutta yläpilveä ja kirkkaita keväthankia.

Sulata sydämeni jäätyneet itkut, Sinä Armollinen, että minussa puhkeaisi kevät

Pakkohan tämäkin oli tehdä, lähteä muutamaan paikkaan katsastamaan omin silmin ja kuulemaan asiantuntijalta millaisia keittiöiden nykyään kuuluu olla. Meidän on kolmenkymmenen vuoden takaa. On tähän kodinkoneita uusittu matkan varrella, mutta itse kuosi on ennallaan. Remonttia on mietitty pitkään, mutta eipä se etene itsestään.

Ensimmäisessä paikassa ei oltu kotona. Joko me ei huomattu tai nettimainokset eivät kertoneet selkeästi, että kiinni on lauantaisin. Toiseen paikkaan löytämistä edelsi pieni ajoseikkailu Kehillä. Perillä oltiin myös pallo hukassa: tavallisia kaappeja ja laatikoita päällisin puolin, mutta sisällä oli jos jonkinlaista kehitelmää. Piti ihan pähkäillä suunnittelijan tarkoituksia.

Kateellísena kuuntelin sivusta, kun nuori rouva otteli myyjähenkilön kanssa. – No, ei, ei todellakaan, en minä tuommoista halua, eikö teillä nyt ole mitään järkevää ja kaunista; saa maksaa mitä maksaa, pääasia, että on sellaista kuin haluan. Rouvan mies oli täysin mykistynyt . Huokasin mielessäni: kunpa tietäisin, mitä haluan. Silmä kyllä äkkiä sanoo kauneusseikat, mutta se muu.

Kolmannessa paikassa oli asiallinen esittelijä, joka tiesi kertoa yhtä ja toista uusista materiaaleista ja tämän hetkisistä trendeistä. Häneltä kuulimme esimerkiksi pyöreän tiskialtaan ongelmista. Yhdessä ihmettelimme myös röpelöistä välipintatiiltä, jolla saadaan toki keittiöön ilmettä, mutta jokainen liedeltä roiskahtava rasvapisara istuu karheassa tiilipinnassa ikuisesti.

Palasimme kuvastopinon kera kierrokseltamme. Nyt olisi oikea aika tilata, sillä toimitusajat ovat viikoissa jopa kuukausissa ja asennukseenkin on varattava aikaa. Se tässä selvisi, että trendikeittiö ei ole meidän juttu, taidamme tykätä molemmat tyylikkäästä, kotoisesta ja käytännöllisestä.

Torstaimummeleiden kanssa tehtiin ystävänpäiväkortteja samalla jutellen ystävyydestä. Joku sanoi, ettei hänellä ole ollut lainkaan ystäviä lapsena, kun perhe muutti alituiseen. Ei siinä ehtinyt ja lopulta ei enää yrittänytkään ystävystyä, kun tiesi, että koska tahansa voi tulla lähtö taas. Siinäpä oli pohjaa vanhuudenkin yksinäisyydelle. Tuntui hyvältä kuulla, että muutama on alkanut pitää torstairyhmäläisiä ystävinään, joiden tapaamista oikein odottaa.

Puheltiin siinä myös eläimistä yksinäisyyden lievittäjinä. Kissat tuntuivat sopivan monen mielestä kaveriksi. Ovat itsenäisiä ja helppohoitoisia ja kuitenkin elävinä olentoina reagoivat emäntänsä hellyydenosoituksiin. Ei tarvitse puhua yksinään, kun kissalle juttelee, joku totesi.

Ensi viikolla on ystävänpäivä. Minusta se on tärkeä päivä, koska se säteilee ystäväajatuksia pitkälle sekä ennakkoon että eteen päin. Olenkin alkanut viettää ystäväviikkoa, kirjoitellut kortteja kauempana asuville, sopinut tapaamisia lähiystävien kanssa. Eilen olimme Yst. Sosiaalineuvoksen kanssa lounaalla, jonka jälkeen menimme lempikahvilaamme ja tarjosimme toisillemme ystäväkahvit. Meiltä käy maailmanparannus lystiäkin pitäen.

Tänään taas poikkesi tykönäni harvinaisen mainio ystävä; tuli kassillinen tykötarpeita mukanaan, sekoitteli aineksistaan oivan salaatin, tarjosi makoisan jälkiruuan, olipa leiponut ystäväkakunkin. Minun ei tarvinnut kuin pöytä kattaa ja kahvit keittää. Siinä samalla jaettiin kokemuksia puolin ja toisin. Ystävyyttä parhaimmillaan!

Tuli mieleen, että pienen tervehdyksen voisi lähettää tai vaikkapa soittaa sellaisellekin tutulle, jonka tietää tai aavistaa olevan yksinäinen. Toisen ilahduttaminen tuo itselle ilon!

*Pissismummo täten tervehtää ystävällisesti naapuriaan Pajua, joka houkutteli Mummon kurssien järjestämisen ihmeelliseen maailmaan.

Kurssinjärjestämiskurssi

Arvotaan aihe. Otetaan arvan valitsemasta teemasta kolme kopiota ja kehitellään niitä ajan kuluksi johonkin suuntaan. Tämäkin riittää. Voidaan myös panna jokin kehitelmistä toimeksi. *Sopii järjestelmällisestä luovuudesta kiinnostuneille, joilta puuttuu ajankulua.

Onnellisen elämän salaisuus -kurssi

Opetellaan onnettomuuksien väistelemistekniikat, joista tärkein on se, ettei ryhdytä mihinkään, missä onnettomuus voi piileskellä. Erityisen huolellisesti listataan naapuruston mustat kissat ja tiet, joiden yli niillä on tapana kulkea; vuoden 13. perjantait ja tikapuut, joiden ali joutuisi kulkemaan. Tietysti vältettävien listaan liitetään kaikki kulkuneuvot, joilla liikkuessa voi joutua onnettomuuteen. Loppuviimeksi poltetaan lista ja annetaan itselle lupa onnistua kaikessa mihin ikinä ryhdytään. *Mukavaa, että teitä on näin runsaasti. Kaikki kiinnostuneet mahtuvat mukaan kurssille ja saavat diplomin lopputyöstä.

Bongauskurssi

Otetaan aluksi selvää, miten monta ikkunaa huushollissa on ja minkälaiset verhot niissä on. Parhaat ovat sellaiset, joiden raosta voi vaivihkaa tarkastella pihatapahtumia joutumatta itse nähdyksi. Kirjataan valikoitu otos kunkin ikkunan näkymistä lintulaudalle/kadulle/pihaan/ maantielle/naapurin pihalle/metsään/ties minne eri vuoden- ja vuorokaudenaikoina. Näistä laaditaan asiaankuuluvat taulukot ja lasketaan todennäköisyys, millä jossakin ikkunanäkymässä tapahtuu jotakin. Tämä helpottaa osumista oikeaan ikkunaan silloin kun siellä on jotain tapahtumassa. *Tervetuloa kurssille. Voin vakuuttaa, että tämän kurssin jälkeen teillä ei ole kuunaan minkäänlaisia ajankulun ongelmia öin eikä päivin.

Kurssinperuutuskurssi

Kuten tiedetään, joskus käy niin, että kurssille ei tule riittävästi osanottajia tai kurssinpitäjä kyllästyy ihan itse höperehtimään julkisesti. Silloin tarvitaan kurssinperuutustaitoja. Kuten sekin tiedetään, peruutus ei ole ihan niin helppoa kuin suoraan eteen päin ajaminen. Peruutuskurssi antaa valmiuksia mm. lypsää eri tavoin lisää kurssilaisia, uusia määräajoin kurssin ulkoasua/nimeä/kurssinpitäjää. *Jos nyt sattuisi niin ikävästi, että kurssinperuutuskurssille ei tule riittävästi osanottajia, peruutetaan se muitta mutkitta: pannaan lappu luukulle.

*Tämän jälkeen Pissismummo päättikin muitta mutkitta peruuttaa kaikki suunnittelemansa kurssit ja ilmoittautua keksimälleen kurssivapaalle vyöhykkeelle askaroimaan tähdellisiä.