Luterilaisessa seurakuntaelämässä puhutaan mielellään paastonaikana seitsemästä vapaasta viikosta, jolloin kukin voi paastota itselleen sopivasti jostakin aikaa vievästä, epäterveellisestä tai riippuvuutta aiheuttavasta tottumuksesta, esimerkiksi lihasta, alkoholista, tupakasta, kahvista, tv:n katselusta. Arkisen kieltäymyksen ajatellaan tukevan uskonkilvoitusta.

Ortodokseilla suuri paasto merkitsee perinteisesti paitsi syömiseen liittyvien rajoitusten noudattamista myös ripittäytymistä ja osallistumista katumusrukouksiin. Paasto on sekä ruumiillista että hengellistä. Kieltäymys ja katumus kohottaa mielen ylösnousemusiloon ja pääsiäisen juhlayönä herkut maistuvat hartaimminkin paastonneille.

Olen muutaman kerran toteuttanut rankan nestepaaston, joka vie kolmisen viikkoa valmisteluineen ja palautumisineen. Paasto ottaa ajatuksissa ja aineenvaihdunnan hoitamisen käytännöissä paljon tilaa, hengelliset pohdinnat saattavat jäädä taka-alalle, vaikka mieli kirkastuukin paaston edetessä. Alakuntoisena ja kiireisenä ei kannata yrittää paastoa.

Löysin taannoin uutta tutkimustietoa, jonka mukaan paasto ei ole niin terveellistä kuin on luultu. Nestepaasto sekoittaa elimistön puolustusmekanismit ja aineenvaihdunnan. Olisi ehkä sittenkin parasta pitkin matkaa säilyttää kohtuus ravinnossa, elämäntavoissa, hengellisessä harjoituksessa.

Nautinnosta kieltäytyminen luo euforista itsensä hallitsemisen tunnetta, josta ei ole kaukana myöskään ansioajattelu, paremmuuden kokemus. (Sama ideaalitavoite lienee ns. tipattomalla tammikuulla.)

Paaston jälkeenhän voi taas palata tottumuksiinsa. Vai?

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.