..että on naistenpäivä. Jaa’a. Pissismummon päänsisuskalustossa alkaa myllertää punkkarihenkinen anarkia. Kenen keksintö tämä nyt taas on? Mummo on ihan ylänuppiinsa kyllästynyt viettämään kaikenmoisia nimikkopäiviä, jotka koskevat vain osaa ihmisistä. Kuuluu olevan kysymys tasa-arvosta. Juu, Mummo on aina epäillytkin, että tasa-arvo koskee vain naisia. Missä on miestenpäivä, missä? Jos nyt ruvetaan tässä sukupuolittamaan ihmiskuntaa eipä riitä enää naisten- ja miestenpäiväkään. Jo vain pitäisi olla bi-, tri- jne.-seksuaalien ikioma päivä, androgyynien, transujen, homojen ja lesbojen päivä. Entäs ihan tavallisten tyttöjen ja poikien, ukkojen ja mummojen päivä? Ei kuulkaa taitais päivät riittää näillä nykytrendeillä.
Noo, eipä tässä muuta, Poikakaveri näkyy tulevan kotio ruusupuskan kanssa. – Oi, ihanaa, kiitos, ei sun olis tarvinnu.
Tuo legendaarinen tagi jostain junaradan varrelta on jäänyt mielen syövereihin pulpahtaakseen sieltä juuri tänä aamuna. Olin apuna torstaimummeleiden retkikäynnillä makeistehtaalla Vantaan Vaaralassa.
Tulimme tietämään tunnetun konserninimen taustalla olevien tehtailijasukujen kunnianarvoisan menneisyyden, yrityksen kehityskaaren sekä nykylaajuuden. Suosituimmilla tuotemerkeilläkin on jo satavuotinen historia. Suomen ja Ruotsin lisäksi mm. Baltian maissa ja Puolassa koneet ryskivät yötä päivää täytettä makeannälkään.
Kotikeittiöissä väsätyt joulumakeisviritykset kalpenevat tämän tehtailun rinnalla: yksistään johtavan suklaamerkin valmistukseen käytetään joka päivä kolme säiliöautollista tuoretta maitoa ja kaksi rekallista nestemäistä sokeria. Kaakaomassaa tarvitaan hillittömät määrät. Tehtaan porteista rullaa rekkaa sisään ja rekkaa ulos kaiken päivää.
Esittelijäneitonen – kuin suklaanamu itsekin ruskeine silmineen ja tummine hiuksineen – kertoi äitinsä olleen koko ikänsä tehtaassa työssä, itse olleensa päivähoidossa tehtaan omassa lastentarhassa ja myöhemmin päätyneensä työhön saman katon alle. – En siis ole kovin pitkälle päässyt elämässäni, nuori ihminen tuumi hymyillen.
Tehtaan työntekijöistä pidetään hyvää huolta, on taukojumppaa, terveystarkastuksia, tunnin välein vaihtuvat työtehtävät yksitoikkoisuuden välttämiseksi ja luontaisetuna vapaa valmiiden tuotteiden maisteluoikeus. Karkeista ja suklaasta tosin katoaa parissa viikossa hohto; makeaa ei todellakaan pysty määräänsä enempää syömään.
Esittelykierroksella jaettiin maistiaisia mielin määrin. Mummelit olivat viisaita, moni jätti tarjouksen väliin tai sujautti namun taskuun. Kahvin kanssa syötiin lopuksi voileivät. Saimme toki pienet tuliaispussukat mukaammekin.
Sanotaan edelleenkin mitä sanotaan, kun halutaan hyvää.
Juna matelee laituriin myöhässä, puikin ruuhkassa hallin poikki ja yli Kaivokadun. Makkaratalon kauppakujalla makaa farkkuhousuinen mies rähmällään liikahtamatta. Viereen pysähtynyt nuori nainen kumartuu avuttomasti katsomaan. Häpeän helpotustani, kun näen kaksi vartijaa tulossa paikalle. Lasiovi heilahtaa, toinen kuuluu sanovan puhelimeen: joo, täällä on tilanne just päällä.
No pitipäs, nimittäin Pissismummon tälläytyä katsastamaan euroviisuehdokkaat, vaikka sen nyt on tietävinään jo mummoikään: ne äänestää sinne taas jonkun onnettoman kummituksen, joka on hirveennäkönen murisija. Ei silti, hirviöporukallapa voitettiin. Mummon mielestä homma menee yleensä silleen, että joko esityskappale on surkea mutta esittäjä kelpoisa tai toisin päin.
Ja mitäkäs oli taas tarjolla muuta kuin sitä samaa. Oli hehkeä tyttöbändi melskaamassa, kimalletta ja meikkiä stailattu oikein viiiimesen päälle. Oli uusiohenkilö mustissaan ja kirkuvassa meikissä, ympärillään häärivät valkeissa. Oli söpöileviä nuorimiehiä, jotka aiheuttivat koleaa puistatusta Pissismummon sisuksissa. Poikabändejä oli yrittämässä oikein kaksin kappalein ja olipa entiskarismaa tärisevä elämäntaiteilijakin päässyt lipsahtamaan joukkoon pliisuimmalla iskelmällä ikinä.
Pissismummo riehaantui viimeiseksi laulaneesta viehkosta tyttärestä, jonka tulkinta hienosta kappaleesta osoitti niin väärentämätöntä muusikkoutta, että ilmiselvästi oli väärässä seurassa näissä bileissä. Laulun tekijä tiesi sen toki itsekin, kun oli kirjoittanut laulunsa päättymään: hän tietää kyllä miten tässä käy. Ja niinpä kävikin.
No niin, Pissismummo joutuu tässä tunnustamaan olleensa kyllä ihan suuaukisen mykistynyt voittoisasta lavashowsta Missä miehet ratsastaa. Tuolla testosteronimäärällä olisi voittanut Mummon puolelleen ihan ilman taustan tulisuihkujakin.
Ihmiskunnan tähden,
niin myös luonnon muun,
kutsut kärsimykseen,
liität taisteluun.
Niin me ylistämme,
niin voi elämämme
tarkoitustaan täyttää.
(Vk. 417:3 )
Kirkolliskokous on uusittu vaan onko uusiutunut. Kokoonpano näyttää olevan kovin korkeatasoinen; kolmasosa edustajista on pappeja ja piispat itseoikeutetusti; on johtajia ja päälliköitä, lääkäreitä ja tuomareita, opettajia ja tutkijoita, joukossa muutama insinööri ja upseerikin. Ansioituneita (ja ikääntyneitä) neuvoksia on monta sorttia. Emäntä Liisa Pura ja kaivinkoneenkuljettaja Mauno Jouppi edustavat tavallisia seurakuntalaisia arvokkaassa seurassa. Nuorempien sukupolvien ainokainen edustaja on päässyt uutiseksi.
Helsingin hiippakunnan kahdestatoista ja Lapuan kymmenestä edustajasta peräti kaksi on naisia, Espoon hiippakunnan yhdeksästä yksi. Tässä seurassa Mikkelin ja Porvoon hiippakunnat suorastaan loistavat: kummassakin puolet valituista on naisia.
Mitä ihmettä tästä pitäisi ajatella. Päätyykö kirkko elämään omassa kuplassaan? Olisiko kirkonkin hengitettävä aikansa ilmaa, vaikka pärskien?
Toinen tuli töistään taannoin tavallista myöhemmin. Aamulla juna oli kuitannut taas yhden, joka tahtoi pois elämästään. Kuljettajan päivä jatkui ikävissä merkeissä, hän ei saisi näkyä mielestään vähään aikaan. Poliisi kävi paikalla lähinnä toteamassa tapahtuneen. Työhön menijät myöhästyivät ja märehtivät mielessään kuka mitäkin.
Kun ihminen surmaa itsensä, kysymyksessä on paitsi henkilökohtainen ratkaisu myös sosiaalinen manifesti. Niin yksin ei maailmassa ole kukaan, etteikö itsetuho koske jollain tavalla muitakin. Läheisille teko tuottaa suurta kärsimystä. Joskus sivulliset joutuvat tahtomattaan todistajiksi. Poliisi ja hautausurakoitsija suorittavat karmeimman työtehtävistään.
Vaikka tuhoisa ratkaisu on itsensä surmaajan oma, läheiset saattavat pohtia pitkään miksi eivät huomanneet merkkejä ajoissa, miksi apua ei osattu tai kyetty antamaan. Kipeää on joutua kysymään itseltä miksi rakkauteni ei riittänyt. Paitsi itseään, läheiset saattavat syyttää viranomaisia, joilta ehkä oli haettu apua. Miksi katastrofia ei kukaan voinut estää?
Hoitosysteemit eivät ole aukottomia. Suicidiyritykset jäävät edelleenkin päivystysklinikoiden työpaineessa marginaaliin: ei ehditä paneutua taustoihin, jälkihoito ontuu. Yritys voi olla aito vetoomus, mutta myös tietoinen demonstraatio. Vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä selvittää mistä on kysymys. Tarvitaan joku, joka oikeasti välittää.
Itsemurhaan päätyvä on tilastollisesti useimmin nuori mies. Naisten ja iäkkäiden osuus on lievästi nousussa. Yksittäinen syy ei itsemurhaa selitä, taustalla saattaa olla äkkipikaisuutta, pettymyksiä, päihteiden käyttöä, itseen käännettyä aggressiota, hoitamatonta masennusta. Elämän reunaehdot tuntuvat sietämättömän kovilta, tekee mieli luovuttaa.
Elämä on myös kovaa ajoittain. Lapsia ja nuoria ei pitäisi liikaa suojella pettymyksiltä eikä jättää yksin, kun niitä tulee. Vaikeuksissa selviytymisen mallit ovat paras perintö nuorelle.
Luterilaisessa seurakuntaelämässä puhutaan mielellään paastonaikana seitsemästä vapaasta viikosta, jolloin kukin voi paastota itselleen sopivasti jostakin aikaa vievästä, epäterveellisestä tai riippuvuutta aiheuttavasta tottumuksesta, esimerkiksi lihasta, alkoholista, tupakasta, kahvista, tv:n katselusta. Arkisen kieltäymyksen ajatellaan tukevan uskonkilvoitusta.
Ortodokseilla suuri paasto merkitsee perinteisesti paitsi syömiseen liittyvien rajoitusten noudattamista myös ripittäytymistä ja osallistumista katumusrukouksiin. Paasto on sekä ruumiillista että hengellistä. Kieltäymys ja katumus kohottaa mielen ylösnousemusiloon ja pääsiäisen juhlayönä herkut maistuvat hartaimminkin paastonneille.
Olen muutaman kerran toteuttanut rankan nestepaaston, joka vie kolmisen viikkoa valmisteluineen ja palautumisineen. Paasto ottaa ajatuksissa ja aineenvaihdunnan hoitamisen käytännöissä paljon tilaa, hengelliset pohdinnat saattavat jäädä taka-alalle, vaikka mieli kirkastuukin paaston edetessä. Alakuntoisena ja kiireisenä ei kannata yrittää paastoa.
Löysin taannoin uutta tutkimustietoa, jonka mukaan paasto ei ole niin terveellistä kuin on luultu. Nestepaasto sekoittaa elimistön puolustusmekanismit ja aineenvaihdunnan. Olisi ehkä sittenkin parasta pitkin matkaa säilyttää kohtuus ravinnossa, elämäntavoissa, hengellisessä harjoituksessa.
Nautinnosta kieltäytyminen luo euforista itsensä hallitsemisen tunnetta, josta ei ole kaukana myöskään ansioajattelu, paremmuuden kokemus. (Sama ideaalitavoite lienee ns. tipattomalla tammikuulla.)
Paaston jälkeenhän voi taas palata tottumuksiinsa. Vai?
Keväinen sää kutsui mieluisimmalle lenkilleni, joka käy metsäpolkua, pujahtaa omakotialueen sivuitse radan ali peltoaukealle. Kotiin päin tulen radat ylittävää siltaa, kevytväylää ja lopuksi taas metsäpolkua.
Kas, persoonallisella tavalla haaroittunut mänty kallion juurta kulkevan hiekkatien laidasta oli kadonnut. Vain kanto ja muutama pölkky oli jäljellä melkein kolme vuosikymmentä lenkkipolulleni kuuluneesta puusta, jota tervehdin reitilläni kuin ystävää. Miksi nyt?
Peltoaukeaa uhkaa kaupungin uusittu kaava: asuntoalue halutaan junaradan ja moottoritien väliin, vanhan kartanon ikiaikaiselle viljelysmaalle, joka on pohjavesialuetta ja joka nytkin syyskyntöjen jäljiltä kaunein auranviilloin odottaa muokkausta ja kylvöpuuhia. Huhtikuussa tulevat kiurut laulamaan peltojen ylle. Vielä tänä keväänä niillä on tuttu pesäreviirinsä.
Tyhjänä joutomaana ollut alue radan toisella puolella hätkähdytti jo sillalta katsoen. Rekkarallin ja talotehtaiden laatikkoleikin tuloksena parissa viikossa noussut uusi asuntoalue näkyy kauas puuttomassa maisemassa. Kohta muuttavat perheet tavaransa, elämänsä ja unelmansa uuteen kotiin, jonka pikkuruisilla pihoilla tuskin vuosiin näkyy mitään vihreää.
Muutos on ikuista, kauneus katoaa urbaanien unelmien tieltä.
Mitään näin kaunista en ole aikoihin nähnyt, ajattelin sulkiessani television lauantaiyön hiljaisuudessa. Että voi solahtaa näin kerralla ja kokonaan elokuvaan, eläytyä niin, että lähes unohtaa hengittää. Ei yhtään nimekästä näyttelijää, ei myyviä tehosteita, ei hätkähdyttäviä juonenkäänteitä. Vain musiikki, liike ja taitajan visio. – Carlos Saura: Iberia
|
|
