Esseet

Antti Arnkil     Lauantaiesseet             Siltala 2014

Otavan kustannustoimittaja Arnkil, joka on työskennellyt myös Nuoren Voiman päätoimittajana, on koonnut esikoisjulkaisuunsa esseitä kulttuurikentän eri sektoreilta. Lauantaiesseet sisältää muutamien elokuvien, kirjojen, musiikillisten ilmiöiden sekä henkilökuvan tarkastelua. Esseetyyppisten julkaisujen vaarana on mielipidetasolle jääminen, mutta Arnkililla on kompetenssia tutkailla ilmiöitä laajemmin ja sävykkäästi. Lukijassa saavat tietysti eniten kaikupohjaa ne esseet, joiden aihe on kokemuksellisesti tuttu, niinpä minua kiinnosti näissä esseissä erikoisesti Reko Lundanin henkilökuva; Lars v. Trierin Melancholia-elokuvan maailmanlopun uhkakuvat ja niiden peilaus yksilön henkilökohtaiseen kohtaloon; 1657 kertojaa, Yrjö Jäntin megalomaanisen Suomen sana -teoksen arviointi sekä Skavabölen pojat –elokuvan tutkielma.

*

Merete Mazzarella         Aurinkokissan vuosi          Tammi 2015

Eräänlainen päiväkirja, jonka tunnelmia värittää aurinkokennolla toimiva japanilainen aurinkokissa. Mazzarellan ajatuspolut käyvät uuden rakkaussuhteen arjessa, muistoissa, maailman tilanteessa, myös ex-miehen luona Uppsalassa. Kirjan sisältö on mukavaa jutustelua, joka ei väitä mitään, mutta tarttuu aiheisiin rohkeasti, lempeästi ja avarasti.

*

Romaanit ja novellit

Khaled Hosseini       Ja vuoret kaikuivat         suom. Katariina Kaila    Otava 2015 (2013)

Afganistanilaiskirjailija, armoitetulta tarinankertoja Khaled Hosseinilta on tässä taas uusi viehättävä tarina, joka tekee eläväksi uutisotsikoissa usein olleen maan kulttuuria ja ihmisten elämää. Monet ovat laillani lukeneet Tuhat loistavaa aurinkoa ja ihastuneet itämaisiin tarinoihin ja inhimilliseen kertojanääneen. Tässä uusin suomennettu Hosseini. Otava on viisaasti ottanut tämän oitis Seven-pokkareihinsa.  – Kirja on miellyttävää matkaseuraa tai marraskuun pimenevien iltojen lukukaveri.

*

Raija Oranen  Sulo tuli taloon – ja muita käänteentekeviä kertomuksia TEOS 2007

Viihderomaanin ja draamakäsikirjoitusten taitaja ja intohimoinen koiraihminen on tässä purkanut elämänsä huimia käänteitä todenperäisiksi kertomuksiksi. Kokonaisuus vaikuttaa hiukan välityöltä, tai jatkolta aiemmin julkaistuun Kaikki Doriksesta – ja muita ällistyttäviä tarinoita. On ilmeistä, että kirjoittajan elämässä vaikuttaa yliluonnollisia voimia ja samoilla taajuuksilla olevan aviomiehen kanssa sattuu ja tapahtuu.  – Hassunhauskaa viihdykettä, erityisesti koiranystäville.

*

Vilja-Tuulia Huotarinen          Valoa valoa valoa          Karisto 2011

Huotarinen on uuden aallon kirjailijoita, omaääninen, vahvan tarinan ja muodon taitaja. Tämä on tarina rakkaudesta ja kuolemasta, kahden neljätoistavuotiaan tytön kohtaloiden solmiutumisesta yhteen lähtemättömällä tavalla. Tekstissä käytetään Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuuden uutisointia toisen päähenkilön elämänkohtalon metaforana.  – Minua miellytti tekstin hengittävyys, lauseiden sijoittelu omille riveilleen. Kirja on 175-sivuinen ja kompaktin kokoinenkin.

*

Peter Høeg       Susanin vaikutus          suom. Katriina Huttunen        Otava 2015

Tanskalainen nykykirjailija, joka on kehittänyt kirjoihinsa onnistuneen ja myyvän konseptin, eräänlaisen dekkarin ja nykyromaanin perhedraaman välimuodon. Tämäkin romaani liikuskelee tulevaisuuskuvissa ja haastaa sisällöllisesti lukijaa tietämyksellään ja aavistuksillaan.   – Jos pidit Lumen tajusta, pidät tästäkin.

*

Amy Chua   Tiikeriäidin taistelulaulu             suom. Auri Paajanen, Susanna Tuomi-Giddings         Siltala 2012 (4.p.)

Kirjoittaja on Amerikan-kiinalainen professori, joka kertoo avoimesti miten hän kasvatti kahdesta tyttärestään musiikin ihmelapsia. Metodi on kirjoittajan mukaan tyypillistä kiinalaista ja valaisee jossain määrin sitä tosiseikkaa, miksi nykyään niin suuri osa klassisen musiikin huippunimistä onkin aasialaisia syntyperältään. Länsimaisen musiikkikasvatuksen silmin luettuna metodi on tehokas, mutta pöyristyttävä. – Lukiessani mietin, mikä panee äidin tekemään tällaista, pohjaton kunnianhimoko. Kyseessä on kuitenkin äiti, joka on itse kulttuurisesti huipulla. Siinä ainoassa kohdassa tavoitin äidin tunnetason, missä hän kuvaa hetkeä, jolloin hän antoi periksi nuorimmaiselleen, joka sitkeästi vastusti äidin tahtoa. – Pakko sanoa huh!

***

Kun kalenteri näytti eilen viikon ensimmäistä ohjelmatonta päivää eikä satanut, inspiroiduimme pihatöihin. Isommat oli jo tehty, jäljellä oli viimeisten lehtien haravointi sisäpihalta, rapunpielistä ja talon päädystä. Toinen myös sahaili vaahterasta aiemmin katkaistut alaoksat takkaan mahtuviksi. No, hommat tuli tehtyä. Saimme raikasta syysilmaa ja tyytyväisen olon. Arvattavasti minä sain myös ne tavanomaiset jälkisäryt tänään.

Olemme huomanneet, että yksi meno tai kotityö päivää kohti on sopiva tässä iässä. On myös tärkeää, että vanheneva ymmärtää jättää – mahdollisuuksien mukaan – vapaita päiviä. Ei olisi ollut yhtään niin inspiroivaa, jos kalenterissa olisi lukenut: haravoi piha.

Kävimme Järvenpäätalon isossa salissa nauttimassa Club for Five-yhtyeen joulukiertueen alkajaiskonsertista. Sali oli täynnä kanssakuulijoita. Kokemus oli energisoiva, sillä yleisö oli esiintyjien kanssa samaa ikäluokkaa (alle 40 v).

A cappella-laulu on vaativa laji, se edellyttää paitsi sointuvia ja notkeita lauluääniä, myös erittäin tarkkaa korvaa ja erehtymätöntä rytmitajua. Onnistuessaan ihmisäänellä tuotettu musiikki antaa kuulijalle syvän tyydytyksen ja harmonian kokemuksen, erilaisen kuin instrumentein tuotettu musiikki. Esityksiä rikasti hillitty koreografia ja upeat valotehosteet. Koska kyseessä oli joulukiertue, kuulimme raikkaasti sovitettuja joululauluklassikkoja, kimaran kevyttä jouluhilettä sekä yhtyeelle varta vasten sävellettyjä uusia. Kukin laulajista sai myös vuorollaan juontaa kappaleet. Juonto on aina riski, mutta tässä se toimi. Yhtyeelle sovittu kevätkiertue alkaa Järvenpäästä 2. maaliskuuta.

Suomi on kuorolaulun luvattu maa, mutta pieniä konsertoivia ja levyttäviä a cappella lauluyhtyeitä on tietääkseni vain kaksi, Club for Five ja se ensimmäinen, jonka tasoa on vaikea ylittää, Rajaton.

Viikko alkaa käsittämättömän ihanassa auringonpaisteessa. Lunta on täälläkin jo vähän, valo kipunoi kiteissä, ja ilma on miellyttävän raikasta. Talvi vilahtaa, tuskin vielä jää tänne.

Fysioterapeuttini soitti.  Hän oli satuttanut jalkansa, se on leikattu ja kipsissä. Loppuvuoden olen kollegansa hoidossa. Kurjaa hänelle, ja minunkin on totuteltava toisen tyyliin. Onneksi nuorten vammat paranevat paremmin ja nopeammin kuin ikäisteni.

Viikko on kalenterin mukaan täynnä elämää ja päättyy adventtisunnuntaihin. Kynttilä sytytetään kotona, hoosiannakirkossa käydään ja glögit juodaan takan ääressä.  Ah, niin perinteikästä.

Edelliseen liittyen, pyysimme elämämme ensimmäisen kerran kiinteistövälittäjän kotiimme. Aiemmat yhteisen elämämme muutot, myynnit ja ostot olemme järjestäneet itse. Muutaman prosentin välityspalkkio sisältää perustellusti  paljon työtä, johon ei sitten itse tarvitse puuttua. Eikä vielä ollut kyse toimeksiannosta, vaan vasta maksuttomasta arvioinnista.

Koska kyse on tunneasioista, kuulimme herkästi välittäjän pariin kertaan mainitseman ”teidän kaunis kotinne”. Arvattavasti ammattilainen tiedostaa nämä tunneseikat ja puhuu sen mukaan. Olemme hänen kanssaan samaa mieltä huoneiston eduista, myös myyntinäkökulmasta mahdollisista pulmista, joista pahin on ajankohta. Hinta-arvio perustui vastaavien asuntojen toteutuneisiin kauppoihin tältä ja viime vuodelta tällä alueella, siitäkin olemme yllättävän yksimielisiä.

Ehkä prosessia helpottaa alkaa puhua huoneistosta tai asunnosta kodin sijaan, mutta vasta sitten kun pyörät pannaan pyörimään. Nyt meillä on vielä koti.  

Tämä oli ilmeisen tarpeen. Kävimme katsomassa toisen ihmisen kotia, koska hän oli päättänyt muuttaa siitä pois, ja me taas mietimme pitäisikö meidän muuttaa.

Tämä selvisi, että meidän ei ole pakko nyt muuttaa, ellei moni asia olisi toisessa paikassa yhtä hyvin tai paremmin. Ja sitten kun on pakko, pitäisi tuntea, että uusi paikka ottaa vastaan.

Herätessä ajattelin, millaista olisi nousta uuteen päivään niissä huoneissa. Mitä katselisi ikkunasta aamuteellä; ei lintua pihasyreenin oksilla, ei oravaa loikkimassa. (Joku onkin sanonut keittiön ikkunaa ”kaipauksen portiksi”.) Ajattelin päiviä kodissa, josta ei voi astua ulos pihaan. Vaeltelisiko siellä ikkunasta toiseen ja parvekkeelle talon ääniä kuunnellen. Löytäisikö omanoloisensa nurkan, jossa viihtyisi.

Ja tämäkin kirkastui, että yli neljännesvuosisata elämää jossakin osoitteessa tekee ihmiselle asunnosta kodin, josta on vaikea lähteä. Irti päästäminen on oma prosessinsa ja toiseen paikkaan asettuminen toinen.  

varisseet unelmat kesästä, niin kauniita luovutettuinakin

Kuulen maailman kiihkeän kohinan. Kansainvaellus Eurooppaan jatkuu. Tyhjät tilat täyttyvät tulijoista, vielä tänään jotkut jaksavat huolehtia, että tulijat rekisteröidään ja ruokitaan. Entä huomenna, ensi viikolla, jouluna? Ensin toivotellaan avosylin tervetulleeksi. Kohta vapaan liikkumisen idea osoittautuu naiiviksi hyväuskoisuudeksi. Alkaa nousta piikkilanka-aitaa rajoille, kun kura roiskahtelee Euroopan kasvoille. Pommit räjähtelevät . Uskonkiihkoiset, kuolemaa kaihtamattomat kylvävät pelkoa ja kuolemaa. Demokratiat tärähtävät hereille järkyttymään, paheksumaan ja tuudittelemaan, ettei meillä ole hätää. 
Ei ole hätää, kunnes on.

Minun kohtalokseni näillä myöhäisemmillä ikävuosilla ovat tulleet paitsi sekä yllätyksenä ja pyytämättä että fyysisten töiden jälkiseurauksena ilmaantuvat kiputilat, myös kahdenviikon matalamieli marraskuussa.

Olen tosi kiitollinen kohtalolleni, että matalamieli kestää vain kaksi viikkoa ja helpottaa itsekseen vaikka pimeä aika jatkuu ja syvenee. Vaan se kaksiviikkoinen on kyllä tympeää aikaa. Mikään ei oikein kiinnosta, mihinkään ei jaksa tarttua, kaikki on niin syvänharmaata kuin olla ja voi.

Mysteeriksi jää, miten se sitten itsekseen hellittää. Jotenkin sitä vain sopeutuu valon vähyyteen, toimintahalu palautuu ja mieliala kohenee. Palautuminen alkaa harmitus-itkulla. Sen jälkeen elämä valostuu. Alan odottaa adventtia, pihakatajan valojen sytyttämistä ja hoosiannakirkkoa.

”Niin vähän aikaa

ja sekin kiitää nuolena

saalista kohti. Levottomuus, kipu

maan ja auringon

jokaisessa kierroksessa.

Päivä, viivy,

hidastu viikko,

ellette pysähtyä voikaan,

ennen kuin pysähtyy

nuolen saavuttama sydän.”