Hoosianna puree! Adventtina seurakunta, tutut sekä harvemmin sinne ehtivät, täyttää kirkon. Omastakin edellisestä kirkkokäynnistäni on aikaa. Oliko se kuitenkin syyskuussa? On aina ihanaa mennä kotikirkkoon. Adventtimessu on juhlaa kulkueineen. Alttarilla on kuusi kynttilää ja valkeita ruusuja. Kirkon kaunein kukkaniitty on kuitenkin seurakunta, joukossaan nykyiset ja entiset työntekijät, joista moni on messussa mukana, vaikkei virkatehtävissä. Siitä tulee suloisen lämmin perheväen tuntu. Toivon, että moni muukin kokee näin.

Kirkkorakennuskin elää! Äärimmäisen yksinkertaiseksi ja niukkasävyiseksi aikanaan 1960-luvulla suunniteltu betonirakennus on vuosien myötä saanut lämmintä puuta seinilleen ja pehmentävän urkufasadin. Alttaripöytä rakennettiin uusiksi, irti seinäreliefistä, kaiteesta tuli keskeltä avoin.  Myös muu sisustus on vuosien mittaan elänyt. Tuli sateenkaariryijy saarnatuolin taakse, tuli muistokynttelikkö, joka myöhemmin siirrettiin alttariin. Siihen sytytetään nykyään esirukouksen yhteydessä kynttilä jokaiselle kastetulle lapselle, kuulutetulle parille ja poisnukkuneelle. Kastemaljan jalusta muistuttaa yhä savupiippua, mutta sen paikka on nyt keskikäytävällä alttaripöytää vastapäätä. Sen entiselle paikalle alttarin sivuun on tehty lastenpaikka, jossa messun aikana on toisinaan oikein eloisaa.

Tänä adventtina kirkko on saanut sivuseinälleen kastepuun. Sen runko muodostuu kristalleista, jotka kimaltavat kuin vesipisarat, ja lehvästö on käsin virkatuista pyöreistä pitsikuvioista. Puuhun kiinnitetään jokaiselle vuoden aikana kastetulle  lapselle nimikukka. Ari-kirkkoherra kertoi kastettuja olevan 200-250 vuosittain, niinpä on suunniteltu, että loppiaisena olisi edellisenä vuonna kastettujen perhekirkko, jossa kastepuun nimikukka luovutetaan omistajalleen. Näin tulee tilaa uusille pikku kukille.

Niin, mikä nyt jäi mieleeni messusta, on ajatus kivusta siunauksena. Se nousi jostain virrestä.  Kun siunauksen perusolemus on rakkautta, ansaitsematonta ja enenevästi hyvää tuottavaa – miten kipu voi olla siunaus. Sitä nyt mietin. 

  • Kirkon kaunein kukkaniitty on kuitenkin seurakunta – voiko sen enää kauniimmin ja lohdulillisimmin sanoa. Adventtikulkueessa on jotakin syvältä liikuttavaa. Valoisaa adventinaikaa Sinulle Ellinoora

    Kommentin jätti mehtäsielu · keskiviikkona 2. joulukuuta @ 05:33

  • Niin – ajattelen, että siihen niittyyn mahtuvat kaikenlaiset kukat ja saavat kukkia kukin omanlaisella kukallaan.
    Adventin valoa sinullekin, Mehtäsielu

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 2. joulukuuta @ 11:18

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.