Runoja

Bei Dao         Puhun peilille kiinaa   suom. Pertti Seppälä       Basam books 2013

Bei Dao (Zhao Zhenkai) on merkittävin ja kansainvälisesti tunnetuin kiinalainen nykyrunoilija. Hän on ollut poliittisista syistä maanpaossa vuodesta 1989 lähtien Euroopassa ja Yhdysvalloissa ja on päätynyt asumaan Hongkongissa. Bei Daon kotitausta on yläluokan kiinalaisperheessä ja hän lukeutui jo nuoruudessaan toisinajattelijoiden kirjalliseen ryhmittymään, jota maolainen kritiikki nimitti ”Hämärän runoilijoiksi”. Seppälän suomennos on oivallinen.  – Daolla on taito lähestyä lukijaa koskettavin kuvin, jotka tuntuvat nousevan subjektiivisesta kokemuspiiristä. Pidin näistä runoista kovin.

Raja

Haluan vastarannalle // virran vesi muuttaa taivaan värin / muuttaa myös minut / olen virrassa / rannalla seisoo varjoni / kuin salaman kärventämä puu // haluan vastarannalle // vastarannan metsiköstä / lennähtää yksinäinen villikyyhky / säikähtäneenä / suoraan minua kohti

*

Tero Tähtinen       Kuunkulkema yö – 108 haikua          BasamBooks 2015

Tähtinen (s. 1978) on buddhalaiseksi kääntynyt maailmanmatkaaja, esseisti, runoilija ja suomentaja. Viimeisin julkaistu kirjansa sisältää 108 lumoavaa haikurunoa, jotka puhuttelevat yksinkertaisuudellaan ja hiljaisilla kuvillaan.  – Tämä on parhautta!

Oksiston varjo / huojuu kirjan sivulla. / Hetkeen en luekaan.

Hiljaisuus, miten / kuvata sitä sanoin? / Tähdet lammella.

Tyhjä Vuori, se / olen minä. Tuulahdus, / ei ketään missään.

*

Rakel Liehu      Minä hengitän sinulle             Kirjapaja 2010

Kirjapaja on uusiojulkaissut Liehun kauneimpia rakkausrunoja tässä uudehkossa opuksessa. Toistakymmentä runokokoelmaa julkaissut Liehu on palkittu sekä Pro Finlandialla (2006) että valtionpalkinnolla (2008). Olen hyvin varhain mieltynyt Rakel Liehun uskomattoman rikkaaseen runokieleen ja aihepiiriin, josta hänen taiteensa nousee. Tämän kirjan haluaisin omaan hyllyyni, vaikka siellä aiempia kokoelmia jo on, ja moni runo niistä tuttu.  – Joku vain osaa kirjoittaa ne runot, joista itse koko elämänsä uneksii.

Pensas paloi / eikä palanut. / Tulen hellyys, / Sinun hellyytesi / sille joka oli täynnä / kuolleita, / kevätuskonsa kadottaneita oksia.  

***

Proosaa

Tiina Raevaara             Yö ei saa tulla            Paasilinna 2015

Aiemmin lukemieni Raevaaran romaanien perusteella tiesin jo odottaa, että tarina saattaa olla erikoislaatuinen. Raevaara ei todellakaan kuvaa reaalimaailman tapahtumia tässäkään. Enimmän aikaa päähenkilö häilyy ja haahuilee harhamaailmassa. Lukija ei aina tiedä onko kyse vainoharhaisista näyistä ja vai painajaisunesta. Raevaaralla tämä on ilmeisesti tyylikeino kuvata päähenkilön elämän ahdistavaa atmosfääriä. Tarinalla on oma logiikkansa, joka ei välttämättä lukijalle aukea.    – Minusta tarina on omituinen, ja olin suorastaan helpottunut kun se päättyi. Loppukin töksähtää. En kehuisi kauheasti.  

*

Paul Auster      Mies pimeässä    Matkoja kirjoittajan kammiossa  suom. Erkki Jukarainen  Tammi 2009

Säännöllisin väliajoin näköjään palaan Paul Austerin pariin. Nyt löysin nämä kaksi pienoisromaania yhteisniteenä kirjaston pokkarihyllystä. Austerilla on taito vaeltaa tekstinsä sisällä, luoda sisäkkäisiä maisemia, kuljettaa henkilöitään merkityksellisillä katkelmilla aikakaudesta toiseen, keskusteluttaa. Erityisen taitavasti hän kuvaa vanhan miehen muistoihin pysähtynyttä elämää.  – Austerin maailmoissa viihtyy – ja niitä riittää. 

*

Pauliina Rauhala         Taivaslaulu     Gummerus 2015

Vihdoinkin tuli otollinen hetki lukea tämä paljon puhuttu ja kosolti kiitelty todentuntuinen tarina lestadiolaisen perheenäidin kohtalosta. Rauhala (s. 1977) kirjoittaa heleästi ja kauniisti vaikeasta aiheesta, ihannoidun äitiyden muuttumisesta taakaksi. Tarinan äiti käy psykoosin kautta uuvuttuaan täysin. Aviomies pelastaa perheen hajoamiselta, mutta saa yhteisön tuomion ja nuhteet ratkaisustaan. Asioita ei kaunistella, mutta ei myöskään synkistellä eikä syyllistetä ketään kohtuuttomasti. Lukijalle syntyy syvempi ymmärrys osapuolien näkemyksistä, mikä antaa toivoa. Suomalaisen kristillisyyden omaleimaisimpia yhteisöjä oleva vanhalestadiolaisuus on juuri äitiyden ihannointinsa ansiosta elinvoimaisin ja runsaslukuisin herätysliikkeistämme.  – Valoisa ja tumma tarina äidistä, joka väsyy ja isästä, joka tekee rohkeita ratkaisuja. Koskettava, kyyneliin asti. 

*

Henning Mankell         Italialaiset kengät, suom. Laura Jänisniemi Otava 2007 (2006)

Vuorovettä -blogin Katjalta sain vinkin tästä kirjasta, joka osoittautui kerrassaan hienoksi tarinaksi yksinäisyydestä ja toisiinsa liittyvien kohtaloiden murtumapisteestä. On mies ja saari, koira ja kissa. Tapahtuu jotain täysin odottamatonta, josta alkaa purkautua pitkään vaikenemiseen kerääntynyt sotkuinen vyyhti. Mankellin tarinan henkilögalleria on omituisuudessaan herkullinen sillä tavalla, että lukija alkaa uskoa mahdottomat käänteet mahdollisiksi ja heittäytyy tarinan lumoon.  – Houkuttelee tutustumaan Mankellin muihinkin kirjoihin. Ehkä kaikki eivät ole rikostarinoita, niin kuin olin olettanut – ja ohittanut vahingokseni hyvän kirjailijan. Kannattaa ehdottomasti lukea.  

***

valo kipunoi hangilla, taivaanlaki sinisissään. yhä lähemmäs hivuttautuu jäiden lähtöaika. aurinkopäivän jälkeen räystäiltä noruu, ja lumi tuoksuu keväältä. eräänä päivänä joutsenten keväthuuto kajahtaa maiseman yli. tätä kohti kurotun. 

Soitan neljättä ikää elävälle, taiteelliselle ystävälle. Hän ponnistelee kerran viikossa hissittömän kotitalonsa yläkerroksesta raput alhaalla odottavan rollansa luo ja reppu selässä palvelutaloon syömään ja tapaamaan tuttuja. Samalla reissulla hän hoitaa pankki-, apteekki- ja kauppa-asiat ja käy kirjastossa. Reppu täyttyy.  – Nykyään pitää jo levätä hiukan rappuja noustessa kerrosvälitasanteilla, hän sanoo.

Hän on keksinyt uuden miellyttävän harrastuksen: aikuisten värityskirjat.  Aiemmin harrastamistaan akvarellimaalauksesta ja lasimosaiikkitöistä hän on joutunut käytännön syistä luopumaan, mutta löytänyt uuden harrastuksen. Hän ottaa värityskirjan mukaan palvelutalon lounaalle. Ikätoverilla on mukanaan samanlainen kirja, ja he vertailevat toistensa värimaailmoita kuvioissa.  – Värittämiseen voi jäädä koukkuun, hän sanoo huomanneensa.

Elämän mittaan ihmiselle muotoutuu valinnoissa ja käytännöissä uria, joita pitkin sitä kyseenalaistamatta jatkaa vanhanakin. Elämä supistuu hiljalleen sitä kautta, kun  totuttu ura toisensa perästä käy mahdottomaksi syystä tai toisesta. Tilanteeseen voi tyytyä – tai voi hakea/luoda uuden väylän toteuttaa olemuksensa puolia tai löytää piileviä mahdollisuuksia. Aina voi löytää!

Olimme kylpyläreissulla. Tällä kertaa lotrasimme kylliksemme myös allasosastolla. Roomalaisen kylvyn yli 30 asteisissa poreissa terapialiikkeet tuntuivat tehokkaasti. Uinti isossa altaassa onnistui myös kivuttomasti. Tilaakin oli. Kävely rantatiellä tuuletti keuhkot raikkaan hapekkaalla meri-ilmalla. Harmi, että sää oli niin sumuinen, maiseman kuvaaminen ei innostanut. Jalkahoidon elvyttämät kenkkukoipeni hekumoivat nyt heleän punaisin varpaankynsin. Ruoka oli hyvää, tottakai ja muutama suhdetta elvyttävä keskustelukin onnistuttiin käymään aterioiden lomassa, vaikkei sitä oltu suunniteltu mitenkään. Menomatkalla abc:n kirjapörssistä napatun pokkarin tarina osoittautui kiehtovaksi ja ui uniinkin. Kotiin lähtiessä kurvasimme vielä kaupungille. Kuten arvata saattoi, Naantali on tähän aikaan vuodesta arki-iltapäivisin lähes autio. Sinne pysähtymättä jatkoimme kohti moottoriväylää ja kotia. 

Kotona muistojen kaapin raivausprojekti on puolivälissä. Hiljalleen se edistyy, kummemmin stressaamatta. Katselen albumien kuvia lapsuudestani ja nuoruudestani, mietin, säilytänkö niitä vielä. Ihmettelen, miten paljon erilaista elämää matkoineen, perhejuhlineen ja arkisine välähdyksineen 43:een yhteiseen vuoteemme mahtuu. Oi, miten nuoriakin me on joskus oltu! Albumeja ei tule lisää, viime vuosien kuvat ovat koneella. Tuskin niitäkään kukaan jälkeemme katselee. Paljon katoaa muistoja ja hiljaista sukuhistoriaa sukupolvien myötä. Niin se on ja hyvä niin.

pihassa lunta /näenkö unta, talvi, / tulit takaisin!

”Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset” – ajatelma on kirjattu Ciceron nimiin.

minulla on vuodenajat, aina uudet. minulla on kukka, kukat, kukkia huoneessa, pöydällä, pihassa, metsässä, puistossa, niityllä – vuodenajasta riippuen. minulla on kirja, kirjat, kirjoja. kotona hyllyissä, luettavaksi haettuja, luettavana, luettuna. minulla on kaikki mitä tarvitsen.

paljon en tarvitse.

Eilen oli kirkkopyhäni. Istahdin Maisan viereen, ehdimme vaihtaa ajatuksia ennen alkua. Paikalla oli yksi rippikouluryhmä, jonka isoset osallistuivat messun toimitukseen. Alasalissa ystävänpäiväkahveilla oli oikein kotoisa tunnelma ja kansainvälistä väkeäkin. Ajattelin, että nämä ihmiset ovat sosiaalinen yhteisöni, johon olen kiintynyt ja tunnen aidosti kuuluvani. En ole koditon.

Arkiviikko alkaa allasterapialla. Teen kuuliaisesti Marikan suunnitteleman ohjelman. Se tuntuu helpolta altaan 30 asteisessa vedessä. Kipurajaa ei saa ylittää. Saan kuvaohjelman mukaan ja vinkin, miten käden rajoitetullakin liikeradalla onnistuu uiminen nyt kun jalkojen potkuvoima on täysillä käytössä. Kylpyläreissu odottaa.

Muru pieni on flunssassa. Esikoinen soitti ja kertoi jäävänsä kotiin. Hänelle se merkitsee oppilaiden soittotuntien uudelleen järjestelyä, Vaarille ja Mummelille vapaata iltaa. Seuraavalla viikolla lapsiperhe on hiihtolomalla. Ikävä täällä alkaa näivertää, selvähän se.

yhtäkkiä kaikki pilvet katoavat taivaan laelta. vastasatanut lumi alkaa säihkyä auringon valovoimasta. kevättalvi on nopeasti vaihtuvien hetkien kavalkadi. sulava sohjo vaihtuu kauniin puhtaaksi lumipeitteeksi tuokiossa. täytyn ilosta.

ystävyydessä on kevättalven elementtejä. iloa sinullekin!

Tilasin tällä kertaa fysioterapeutin ajan terveyskeskuksesta. Ajan varaaminen puhelimella oli vaiheikas ja harmittavainen operaatio, kuten täällä aina. Itse tapaaminen Marika-terapeutin kanssa oli oikein mukava. Hän tutki liikeradat, etsi kipupaikat ja mittasi puristusvoiman. Tunsin olevani ammattilaisen käsissä. Sain viiden kuntoutusliikkeen video-ohjeet sähköpostiini.

Kahden päivän päästä olin sovitusti lämminvesialtaalla yksityisharjoittelussa ja myöhemmin voin liittyä allasryhmään, jos vesikuntoutus tuntuu sopivan. Ideana kuivaharjoittelussa on käyttää hyvin toimivaa kättä liikerajoitteissa apuna ja vesialtaalla veden vastus lisää liikkeen tehoa. Huomaan rintalihasten ja yläselän lihasten reagoivan terapiaohjelmaan, vaikka liikkeet tuntuvat helpoilta. Ehkä tulevalla kylpyläreissulla rantaudun allasosastollekin siellä. Pahin pulma on, miten saada yhdellä kädellä kiskottua uimapuku suihkun jälkeen ylös. Kokeilkaapas!

Vuosi sitten kuolema vei minulta tärkeän ja arvostamani ihmisen. En sure häntä sillä tavalla kuin lähiomaista tai rakastettua, kaipaan vanhempaa viisasta ystävää, jonka oli mentävä kun hänen aikansa täyttyi. Olen kiitollinen lähes kaksikymmentä vuotta kestäneestä ystävyydestä.

Näin hänet äskettäin unessa ensimmäisen kerran, en koskaan elämänsä aikana, nyt vasta, vuosi kuolemastaan. Unessa oli levollinen tunnelma, siinä puhuttiin jostain tärkeästä asiasta, joka jäi kesken. Hänen tutusti vakaa olemuksensa oli siinä läsnä, mutta kasvot jäivät varjoihin.  

Kun poikkean kahvilassa, jossa meillä oli tapana silloin tällöin istua keskustelukahveilla, nousee mieleen sumuinen haikeus. Ei ole enää sellaista puhetoveria, vaikka ystäviä onkin. Keskusteluissamme hengitti taivaan tähtiavaruus, pienet ja suuret mietteet ihmiselon kysymysten ja uskon salaisuuden äärellä.

Totta on, että mies ajattelee ja hahmottaa elämän toisella tavalla. Ero ei ole niinkään tiedon määrässä tai laadussakaan, vaan näkökulmassa. Ajatuksiaan jakava ja pohdiskelulle avoin mies on kullan arvoinen ystävänä. Sukupuolten välisiin suhteisiin sekoittuu joskus halujen kiemuraisia säikeitäkin, eikä siinä mitään, eivät ne aitoa ystävyyttä riko. Naisten pitäisi enemmän keskustella miesten kanssa – ja päinvastoin. Molemmat rikastuisivat.