Maanantaina päiväkodin pihalla juoksee hurjapäätyttö kohti Mummelia ja Vaaria, jotka ovat tulleet hakemaan. Se sydäntä riipaisevan ihanasti hihkuttu: Mummeliii…. ja molemmat saavat rutistushalauksen. Joululoma on ollut välissä, se tuntuu. Haetaan reppu, vilkutetaan tädeille ja katsotaan mennessä lumiukot, jotka kolme ystävystä ovat rakentaneet.

Ritaripojalla on aina kiljuva nälkä, kun me tulemme Murun kanssa. Kouluruokailu on jo aamupäivällä ja siitä on pitkä aika. Äkkiä lämmitetään ruoka ja se katoaa ennätysajassa massuihin. Pikku Kakkosen jälkeen saamme kuulla musiikkia kummaltakin. Rip on edistynyt, soitosta kuulee. Muru soittaa kolme kappaletta täysin virheettömästi, ja molemmat saavat asiaan kuuluvat aplodit.

Sitten Muru tahtoo: – Tuu Mummeli kattomaan mun tarinoita, tuu kattomaan, kun mä kirjotan! – Mennään Murulaan (Murun oma huone) ja huolellisesti kätketystä vihosta lukee pieni tarinankertojan alku ensimmäisen tarinan. Jotenkin näin se meni: ”Olipa kerran pieni talo, jossa asui pieni tyttö ja se tyttö osasi taikoa ja se taikoi koiran, joka oli karvainen ja tykkäsi kun sitä rapsutti leuan alta. ” –  Ooh! onpas hieno tarina, Mum tykkää aina kun tarinassa on tyttö ja koira.  – Mulla on toinenkin tarina, jossa on vasta alku, mä kirjotan sen kuntoon, sitte saat kuulla. (Mummeli saa harjata Murun tukkaa sillä välin, kun Muru kirjoittaa.) Kohta kuulen: ”Satoi paljon lunta ja lumessa oli iglu, jossa asui pingviini ja jääkarhu”. – Ohhoh, tuumi Mum, se on aika iso iglu. Onko ne ystäviä, ettei vain karhu syö sitä pingviiniä. – On on, tietysti!

Iltapalajuttujen lopuksi laulettiin taas vuodenaikalaulu:  ”Päättyi joulu vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois, pois, mutta ensi vuonna hän, saapuu lailla ystävän, EI VOI TOIVO PETTÄÄ! ” Rip ja Muru lauloivat sellaisella antaumuksella, että oli pakko kysyä, onko se päiväkodissa jo opittu. – Ei, ei, isi sitä lauloi loppiaisena.
Oiskohan isi oppinut sen pienenä äidiltään, Mummeli muistelee…

Oven kulkuset helähtävät, kun kopisen sisään.

• Hei! (kukkakaupan tytöistä tummatukkainen ja herkkähymyinen on paikalla, sanon häntä Kukkatytöksi)
• No hei!

Edellisen asiakkaan pakettia kääritään, joku saa hänen valitsemansa kukat, sinistä ja punaista. Sillä välin katsastan tulppaaniniput, ruusut ja valitsen pikkukortin. Edellinen lähtee.

• Kuule, tahdon taas sen ilokimpun, jossa on monia värejä….semmoisen missä on myös auringonkeltaista, Toinen meillä tykkää erityisesti siitä….ja minä niin rakastan kaikkia tulppaaneja, ne ovat joulun ja talven kukkakynttilöitä. (Kukkatyttö hymyilee ja sitoo jo kimppua)
• Miten teillä on mennyt tässä viime vuosi, kysyn.
• Kiitos, ihan kohtuullisen hyvin, joulun aika varsinkin oli oikein vilkas.
• Minusta on niin mukava, kun melkein naapurissa on kukkakauppa, tuossa ulkona on aina kivoja kranssi-ideoita esillä ja tuo tosi-iso hellyttävä Nallekin! (Kukkatyttö hymyilee) Koko kaupungin kukkakaupoista tämä ja keskustan kävelykadun kukkapuoti ovat mielestäni parhaat.
• Voi kiitos, kiva kuulla! (Nyt hän on yhtä hymyä…) Me teemmekin yhteistyötä heidän kanssaan. Pikkujoulutkin pidettiin yhdessä.
• Ajattelen, että on ehkä mukava jutustella asiakkaiden kanssa, kun olet aika paljon yksin tässä. Ettei työ ole pelkkää paketin käärimistä, kun asiakas tulee.
• Tässä on vuosien myötä tullut tutuksi jo monen kanssa, vaikkei tiedä nimiäkään, on ihan mukava jutella työn lomassa. Tämä työ on tällaista, että ihmisten on helppo puhua.
• Nuo ruusut ovat menossa myöhemmin iltapäivällä konserttiin, laitatko niin, että kestävät muutaman tunnin ja kotimatkan tästä parisataa metriä eteenpäin. Kiitos.

Vanhempi pariskunta tulee sisään, tervehditään kaikki. Minä maksan ja moikkaan hyvästit. Ajattelen miten onnellinen työmaa kukkakauppa on, on kukkailoa ja mukavat asiakkaat, jotka tulevat käymään iloissaan ja suruissaan. Kukkia elämän hyviin ja syviin hetkiin.

 

Ojennan käteni sinulle, joka luet. Anna anteeksi, jos tahtomattani ja tietämättäni olen sohaissut johonkin arkaan kohtaan elämässäsi. Kiitos, että toisinaan kerrot minulle, että luet tätä päiväkirjaa ja haluat kertoa, mitä se herättää: mikä tuntui hyvältä, kosketti, rohkaisi tai inspiroi ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Parhaimmillaan blogi on silloin, kun syntyy vuorovaikutusta. Yksityiset mietteet ja kokemukset ovat sekä yksityisiä että yleisiä, aina saattaa olla joku matkatoveri, joka sattuu samalle taajuudelle ja niin kohtaamme. Kirjoitukseni ovat heijastuksia todellisesta elämästä, todellisista tapahtumista ja todellisista tunteista. Juuri nyt elämäni on kapeikkoa kenkkukoiven ansiosta, mutta linkutan toiveikkaana kohti kevättä ja uusia seikkailuja! Kiitos Annikki, Meri, Tuula, Paula, Erakko, Seija, Ansku, Simpukka, Maija (mm), Vilukissi, Mehtäsielu, Nainen kuvastimessa, Vallaton, Oili, Pirkko ja Liisa – te olette viime vuoden aikana reagoineet johonkin blogitekstiin kommentilla. Kiitos teillekin lukijat, jotka ette ’näy’, mutta joiden mukana kulkemisen olen aistinut tavatessa tai muuten. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

Tänään siunattiin kirkossa uudet ja uudehkot työntekijät. Moni oli ollut tehtävissään jo syyskauden. Tapana on ollut tämä siunaus tehdä loppiaisena, mutta Ari-kirkkoherra arveli, että jatkossa jokainen siunattaisiin pikimmiten, kun ovat aloittaneet tehtävissään. Tuntuu asialliselta niin.

Krista-pappi aloitti saarnan kysymyksellä: – Oletko pelännyt lapsena pimeää? Lasten leikkinurkkauksesta kuului kirkas pikkupojan ääni: – Minä ainakin olen. Saarna käsitteli sitten pimeän ja valon teemaa ja raamatun kertomusta Itämaan tietäjistä, jotka tulivat Betlehemiin valon johdattamina.

Kirkon jälkeen juotiin juhlakahvit ja otettiin lämpimin puhein ja pikku lahjoin vastaan uusi työväki. Kukin sai esitellä itsensä ja siinä kävi ilmi, että muutama oli tehnyt jotain muuta työtä, mutta sitten kiinnostunut lastenohjaajan tai suntion työstä ja kouluttautunut alallle. Jokaiselta kysyttiin harrastuksista ja lempiruuasta – sehän kertoo ihmisestä kaiken oleellisen, Ari-kirkkoherra veisteli. Perheväen tuntua oli tilanteessa, vaikka seurakuntalaisia oli paikalla vähemmän kuin yleensä. Pakkanen taisi pelottaa monet jäämään kotiin.

Katsoin peiliin ja hätkähdin: eletyt vuodet ja kärsityt kivut näkyvät kasvoillani. Yleensä olen peilin edessä aamuisin kampaamassa, joskus meikkaamassa; iltaisin hoitovoidetta levittämässä ja hammasväliharjan tai -langan kanssa askartelemassa. En siis silloin ole siinä ottamassa kantaa siihen miltä näytän omissa silmissäni. Hätkähdys johtui siitä, etten ollut nyt aamu- enkä ilta-askareissa. Näin itseni.

Miksiköhän niin harvoin pysähdytään vapaaehtoisesti katselemaan itseä, omaa elämää, omia valintoja, tapoja, pyrkimyksiä, haluja, tekoja?  Sanotaan herkästi toiselle tai toisesta: hänen pitäisi katsoa peiliin. Mitä peili kertoisi? Eikö sen, että näen toisessa hänen sokean pisteensä, mutta en huomaa omaani?

”Mistä toista tuomitset, siihen itsesi syypääksi tuomitset, sillä sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.”

Oi uuden aamun ihanuutta: yöllä on satanut lunta! Pikkupiha on puhtaan valkeana, ja isolla pihalla Toinen oli kolannut jo ennen kuin edes heräsin.  Mieli on virkeämpi, sillä yöuni katkesi nyt vain kerran. Eilen olin ortopedin vastaanotolla ja sain sekä kahta lääkettä kenkkukoiven särkyyn että myös lähetteen fysiatrian poliklinikalle kivun syyn tutkimiseksi. – Miksi on näin, ihmettelen, että on aina lopulta mentävä yksityiselle lääkäriasemalle, että saisi oikeasti apua?

PS  Kuulin radiosta mielenkiintoisen keskustelun pahuudesta. Kirjailija, filosofi Torsti Lehtinen ja oikeuspsykiatri Allan Seppänen keskustelivat. Toimittaja oli ’Inhimillisestä tekijästä’ tuttu Sari Valto.

Onnellista, kriittistä ja sisukasta uutta vuotta toivon sinulle ja itselleni.Tapahtukoon jotain hyvää itse kullekin ja maailmallemme.

Meillä valvottiin epätavallisen myöhään. Kävimme ensin keskustassa katsomassa kaupungin juhlavaa ilotulitusta klo 20. Saunottuamme seurailimme Ylen televisioimaa Kansalaistorin tapahtumaa, joka oli mahtavaa sillisalaattia. Voi olla että torilla tapahtuman aisti eri tavalla, mutta omasta nojatuolista katsottuna tuli tunne, että kovasti oli yritetty miellyttää kaikkia, jostahan aina seuraa, että kokonaisuus menee sekasotkuksi. Kotimaisten artistien ja ’ns. artistien’ esityksiä sopi verrata Saara Aallon, uusimman maailmantähtemme upeaan lauluesitykseen. Aamuyöllä katsoin vielä nuorten leijonajoukkueen Sveitsi-ottelua yhden erän verran. Olivat sitten voittaneet. Dramatiikkaa sielläkin, valmentajakuvioissa.

Tänään heräsimme sitten hävyttömän myöhään ja olimme myöhästyä presidentin puheesta. Se oli erinomaisen hyvä puhe, ei pyritty sanomaan kaikesta jotain, ei puututtu sisäpolitiikkaan, vaan keskityttiin suuriin linjoihin. Keskustelimme vielä jälkeenpäin presidentin mainitsemasta Trump-Putin-akselin uhasta Euroopalle. On oikeasti pelottavaa, että suurvaltojen johtajilta näyttää puuttuvan sekä kulttuurista, historiallista että humaanista sivistystä. Keskustelusta taas seurasi, että myöhästyimme Wienin Filharmonikkojen uudenvuoden konsertin alusta. Konsertin katsomisen toi Toinen perinteenä kotoaan, ja se on siis ollut meillä uudenvuodenpäivän ehdoton ’must’ vuodesta 1973. Minä odotan aina innosta täristen balettiesityksiä, joita lopussa näytettiin nyt myös historiallisina katkelmina aina vuodelta 1974 lähtien Tonava kaunoisen soidessa.

 

Joulukukista ensimmäiset ovat jo luovuttamassa hehkeyttään. Huikea amaryllis tarjosi parhaimmillaan kahdeksaa lumivalkeaa kukkaa yhtä aikaa. Joulukuun aamuissa on ollut liikaa vedenharmaita, päivät sammuneet hämärään kovin varhain. Vuosi on ollut pitkä. Miksi tuntuukin siltä, vaikka samat 365 päivää ja yötä siinä on ollut. Vuodenajat liukuvat toisiinsa täällä, ei ollut selkeää talvea kuin muutama tammi-helmikuun viikko, ei ollut kesäkään parhaimmillaan.

Vuodessa oli kohokohtansa: omat tasavuosipäivät, Kuopuksen kihlaus keväällä, Esikoisen kymmenvuotishääpäivä ja meidän Irlannin matka. Vahvoja ilon saarekkeita ovat olleet kevään ja syksyn maanantai-illat lasten kanssa ja kesän yökyläpäivät. Yhteys ystäviin ja läheisiin elää, siitä olen onnellinen. Arjessa on ollut riittävästi hyvää oloa ja onnen hetkiä. Pienet elonmurheet tulevat ja menevät. Maailmankokoiset huolet ovat alituisia, niitä voi kukin murehtia määränsä kerrallaan. Mietin, voiko todella mennä kokonainen ihmiselämä niin, ettei ole yhtään rauhan vuotta maailmassa? Jos ei oma kansa ole sodan silmässä, joku aina on.    

Niistä elonmurheista: kenkkukoipi on pahana taas. Toisinaan kipu viiltää yön viipaleiksi, joista koetan koota levon. Harvat edes välttävästi nukutut yöt tuntuvat lahjalta. Uusi vuosi alkaa ortopedin konsultaatiolla, ei tämä kotikonsteilla ja systeemin omalääkärin hyminällä tästä tokene.

PS  Marras-joulukuun pimeitä iltoja hauskuutti kolmen kauden verran Netflixin mainio tanskalaisope Rita.    

Tietoteos

Ian Bostridge  Schubertin Talvinen matka  Winterreise  suom. Sampsa Laurinen  Basam Books 2015

Teos avaa Schubertin musiikin syvätasoja ja johdattaa ymmärtämään Winterreise-laulusarjan taustoja. Raskaan sarjan tietoteos klassisen musiikin keskeisestä teoksesta.  – Ei mitään klassisen musiikin ystävän peruskauraa, mutta minä kyllä viihdyin kirjan parissa, hitaasti lukien. 

*

Runoja

Jukka Viikilä   Runoja II           Gummerus 2010

Nykyrunoa, tekijän (s.-73) toinen kokoelma.   – Sanojen kolinaa.

*

Kimmo Somppi   Aurinkoon nimesi kirjoitin   BoD 2016

Herkän miehen rakkausrunoja ja aforismeja omakustanteena.

tule vaan / minun pieneen yksiööni / ja tee siitä kaksio

*

Romaaneja

Michael Cunningham              Villijoutsenet  suom. Kristiina Drews, kuvittanut Yuko Shimitsu  Gummerus 2016

Tuore suomennos Cunninghamin vanhojen satujen moderneista versioista. Tarinoita elävöittävät Shimitsun kauniit piirrokset.  – En oikein saanut kirjailijan modernisointi-ideasta kiinni. Satuklassikot toimivat mielestäni parhaiten sellaisenaan tai sitten psykoanalyyttisesti tarkasteltuna. Kirjan ulkoasu on tyylikäs ja kieli kaunista. 

*

Juha Itkonen   Palatkaa perhoset                     Otava 2016

Mielenkiintoinen uusi romaani Itkoselta. Hän kutoo taitavasti ihmissuhdeverkoston, jonka keskiössä ovat opettajana toimiva, kirjailijaksi tähtäävä mies, rocktähden uraa kulkeva nainen ja hänen kolmen sukupolven perheensä. Langat ovat solmiutuneet musiikin kautta ja musiikki on myös sekä miehen että naisen suhteen alkuvoima. Kirja sai ristiriitaisia arvosteluja. Hesarin Arla Kanervan tylytys ihmetytti kirjailijaa, mutta myös monia kriitikoita ja kanssalukijoitani. Enemmän on silmiin sattunut kuitenkin kiitosta ja kehuja.  — Aluksi tuli vahva mielleyhtymä Knausgårdin avoimesti omakohtaisiin teoksiin, joissa myös on musiikki vahvasti läsnä, mutta kyllä Itkosen oma ääni pian häivytti yhtymäkohdat ja tarina lähti tutusti rullaamaan. Pidän hänen omasta äänestään ja taitavasta eläytymisestään eri ikäisten naisten ja miesten näkökulmiin. Hiukan alkoi loppua kohden häiritä runsas kiroilu, joka arvattavasti liittyy aihepiiriin, mutta liiallisesti käytettynä tehokeinona luotaantyöntävä. – Erinomainen lukukokemus!

*

Harper Lee       Kuin surmaisi satakielen  suom. Maija Westerlund               Gummerus 2015 (13.p.)

Pulitzer-palkittu klassikkotarina, jossa alabamalaisen pikkukaupungin elämää 1930-luvulla on kuvattu äärimmäisen sympaattisella tavalla. Tarina avaa ihmisyyttä mihin tahansa aikaan, oikeuden ja armon toteutumista yhteisössä missä päin maailmaa tahansa.  – Jos et ole tätä vielä lukenut, nyt on aika! Tarina kostuttaa silmät, liikauttaa lukijan sydäntä.

*

Harper Lee       Kaikki taivaan linnut                suom. Kristiina Drews              Gummerus 2015

Leen palkitun ja menestyneen esikoisromaanin jatko ei yllä ensimmäisen kirjan tasolle. Tarinassa 26-vuotias Jean Louise palaa kotikaupunkiinsa Alabamassa, muistelee lapsuuttaan ja merkityksellisen rajua irtautumista jumaloidusta isästä. Aikuistumisen kipu ja maailmantuska ovat vahvasti läsnä romaanissa.   –  Esikoista epätasaisempi kerronnaltaan eikä tuo juuri mitään uutta päähenkilön luonnekuvaan. Jos et jaksa lukea molempia, lue ainakin ’satakieli’!

*

Majgull Axelsson   Kuiskausten talo   suom. Leena Vallisaari   WSOY 2000

Ruotsalainen, v. 1947 syntynyt maassaan monesti palkittu toimittaja-kirjailija kirjoitti loistavan lukuromaanin viiden sukupolven naisista, joiden kohtaloissa tietty kuvio toistuu eikä voi olla koskettamatta. Tarina poukkoilee sukupolvesta toiseen nopeaan tahtiin, mikä onkin oikeastaan ainoa heikkous taitavan sanankäyttäjän tyylissä. Koska viiden naisen kohtalot lomittuvat vain osittain samaan aikaan, rauhallisempi rytmitys olisi ollut lukijalle helpompi. Teksti on nautittavan ilmaisuvoimaista, ja suomennos päästää taidokkaan alkuperäistekstin oikeuksiinsa.  – Löysin kirjan kirjaston vapaasti vietävien hyllystä ja pidin Axelssonin tarinasta niin paljon, että toivon löytäväni hänen muutkin suomennetut teoksensa.  

*

Hannu Väisänen   Elohopea   Otava 2016

Multilahjakkuus Väisänen on pohjoisen poikia, Pariisiin päätynyt. Hän kirjoittaa, maalaa ja laulaa omaa elämäänsä fiktiivisen Anteron nimissä. Väisäsen kieli on omintakeista ja värikästä. Tähän romaaniin hän on poiminut herkullisen kokoelman friikkihenkilöitä, joiden kuvauksessa ei ole värejä säästelty. Ranskalais-suomalaiset ystävyyssuhteet näyttäytyvät kaikessa omalaatuisuudessaan.  – Lukija saa herkutella Väisäsen paikoin hulvattoman huumorin ja traagisten ihmiskohtaloiden kuvauksessa.

*

Peter Sandström   Novelleja suom. Katriina Huttunen   Schildts & Söderströms 2012

Laudatur  romaani                     suom. Outi Menna                    S&S 2016 (3.p.)

Suomenruotsalaisen 1963 syntyneen journalisti-kirjailijan tummasävyisiä omaelämäkerrallisia novelleja on miellyttävä lukea niiden hivelevän tarkan ihmiskuvauksen ansiosta. Teos on kirjailijan viides. Kaksi viimeistä novellia on kirjoitettu aikamiespojan ja äidin suhteesta, molempien näkökulmasta erikseen.  – Laudatur -romaani oli myös Finlandia-palkintoehdokkaiden joukossa tänä vuonna. Romaanin pääteemaksi paljastuu miehen suhde isäänsä. Mies liikkuu yliopistomaailmassa, mutta elää ajatuksissaan menneessä. Miehellä on vaimo, suhde on rikki, vaimo majailee enimmäkseen jossain muualla. Miehen elämän kuvaus on fragmentaarista, kaikki tapahtuu kuin sumuisella merellä ajelehtivassa laivassa.  – Kirjailijan teksti on miellyttävällä tavalla soljuvaa. Tummasävyinen kerronta ottaa lukijan mukaan ja kuljettelee miehen maailmassa. Olen mielissäni löydettyäni tämän kirjailijan, jonka teksti ei elämöi, se hivelee.

*

Anja Snellman   Lähestyminen     WSOY 2016

Taiturin käsialaa! Loistokas pienromaani, jossa kirjailija kuljettaa päähenkilön terapia-asiakkaan tarinaa ja omia onnen ja surun ajan muistojaan sekä ikkunasta näkyvän rakenteilla olevan laivan valmistumisen herättämiä tuntoja taitavasti lomittain.   – Snellman on julkaissut taas kauniin ja syvälle luotaavan romaanin. Lähestyminen on hänen korkeatasoisen kirjallisen tuotantonsa timantti.

*

Emma Puikkonen     Eurooppalaiset unet                 WSOY 2016

Teatterin ja kirjallisuuden parissa työskentelevä Puikkonen (s. -74) on saanut palkintoehdokkuuksia molemmilla aikaisemmilla romaaneillaan ja Eurooppalaiset unet oli myös tänä vuonna Finlandia-palkintoehdokkaana. Puikkonen kirjoittaa eloisasti ja on laatinut romaaninsa siten, että henkilöt eksyvät toistensa elämään eri tavoin ja eri aikakausina. Puikkonen käyttää mystisiä tapahtumia tehokeinona. Romaanin rakenne on kiehtovasti sommiteltu: henkilöiden kohtalot tapahtuvat Euroopan kohtalonhetkien kehyksessä.   – Pidin kovasti Puikkosen tavasta kirjoittaa ihmiset tapahtumiin ja kuvata tapahtumat ja niiden merkitys ajassa. Tällainen on todellinen nykyromaani parhaimmillaan.

***

 

Siksikö, kun ei maassa ollut lunta, piti kotona olla valkeita joulukukkia ja kuusessa kimaltavia hiutaleita. Yhdenkin miinusasteen sää tuntuu ihanan raikkaalta vesisateen jälkeen, ja ohuenohut lumiharso on taas valostanut pihan ja kadut. Vuosi on loppumaisillaan. Ajattelen muureja ja piikkilanka-aitoja, joita on pystytetty rajoille tänä vuonna. Ajattelen maailman isoja murheita ja omia pieniä, mutta en jää suremaan. Haluan vaalia rakkauden, rauhan ja ilon mahdollisuutta.