P1064897

Ojennan käteni sinulle, joka luet. Anna anteeksi, jos tahtomattani ja tietämättäni olen sohaissut johonkin arkaan kohtaan elämässäsi. Kiitos, että toisinaan kerrot minulle, että luet tätä päiväkirjaa ja haluat kertoa, mitä se herättää: mikä tuntui hyvältä, kosketti, rohkaisi tai inspiroi ajattelemaan asioita uudelta kantilta. Parhaimmillaan blogi on silloin, kun syntyy vuorovaikutusta. Yksityiset mietteet ja kokemukset ovat sekä yksityisiä että yleisiä, aina saattaa olla joku matkatoveri, joka sattuu samalle taajuudelle ja niin kohtaamme. Kirjoitukseni ovat heijastuksia todellisesta elämästä, todellisista tapahtumista ja todellisista tunteista. Juuri nyt elämäni on kapeikkoa kenkkukoiven ansiosta, mutta linkutan toiveikkaana kohti kevättä ja uusia seikkailuja! Kiitos Annikki, Meri, Tuula, Paula, Erakko, Seija, Ansku, Simpukka, Maija (mm), Vilukissi, Mehtäsielu, Nainen kuvastimessa, Vallaton, Oili, Pirkko ja Liisa – te olette viime vuoden aikana reagoineet johonkin blogitekstiin kommentilla. Kiitos teillekin lukijat, jotka ette ’näy’, mutta joiden mukana kulkemisen olen aistinut tavatessa tai muuten. Hyvää alkanutta vuotta kaikille!

  • Juuri se, että kirjoitat todellista, on blogisi parasta! Itsekin voin samastua moniin todellisiin asioihin, tuntemuksiin. Hyvää alkanutta vuotta.❄

    Kommentin jätti pirkko · sunnuntaina 8. tammikuuta @ 12:22

  • Ja vielä, kenkkukoivelle paranemista kevään mittaan. Pirkko

    Kommentin jätti pirkko · sunnuntaina 8. tammikuuta @ 12:24

  • Vuosien blogiseurannasta syntyy kuin matkakumppanuus. Sydämestään toivoo kaikkea hyvää toiselle taivaltajalle.

    Kommentin jätti Annikki · maanantaina 9. tammikuuta @ 09:39

  • Annikki, siltä minustakin tuntuu. Ihmisellä voi olla monenlaisia ystäviä elämänsä eri ajanjaksoilta: joku lapsuusystävä, opiskeluajalta joku, joku entinen työtoveri, joku harrastuspiireistä. Blogiystävyys on oma juttunsa, siihen ei välttämättä kuulu tapaamiset, pitkät puhelut, kirjeet tai muu yhteydenpito. Ne punnitut tai spontaanit sanat, joita toisillemme lähetämme luovat sen lämpimän yhteyden, tunteen, että olemme samalla matkalla.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 9. tammikuuta @ 13:00

  • Pirkko, tosi ihana, että tämäkin yhteys on meillä! Tapaamme nykyään usein samassa isossa kaupassa. Jos ei ole kiire, voi vaihtaa päällimmäiset kuulumiset. Ja muitakin tapaamisia on. Ystävyyden perustana on entinen naapuruus.
    Oikein sanot toivotuksessasi: ”paranemista kevään mittaan”. Tämä oli sitkeä edelliskerrallakin. ”Se vain pittää mennä etiäppäin”, sanoi muinainen Lapin mummo, kun tuttava kysyi miten sinä jaksat. Ja niin juuri on.

    Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 9. tammikuuta @ 13:26

  • Aika monta vuotta olen lukenut blogisi tarinoita, nyökytellyt viisaille ajatuksillesi ja ihaillut taitoasi kirjoittaa herkän koskettavasti ja välillä myös hersyvän hauskasti. Joulupolkusi kuvineen oli kauneinta mitä olen aikoihin seurannut.
    Paranemista kenkkukoivellesi toivotan. Kohtalotoveruutta kanssasi tunnen joulun alla kipuilun alkaneen polveni kanssa. Annan sille paljon lepoa, hellästi ja monipuolisesti sitä hoivailen. Aikaa se vie, tiedän sen myös kokemuksesta.

    Kommentin jätti Simpukka · maanantaina 9. tammikuuta @ 14:46

  • Onneksi Ellinoora sinulla on sanat, lauseet, ajatukset, kuvat ja musiikki. Ja tämä blogi. Toivotaan että ne lähettävät kenkkukoivellesi hoivaavia ja parantavia taajuuksia ja sykähdyksiä, saisivat hetkeksi unohtamaan ikävän kivun. Paranemista ja kivuttomampaa vuoden jatkoa.

    Kommentin jätti mehtäsielu · maanantaina 9. tammikuuta @ 20:34

  • Aika usein tulen tänne, siis blogiisi huokaisemaan hetken rauhassa. Tiedän, että tämä on kuin lämpöinen pieni tupa, jossa voi hetken oleilla, joskus jotain kirjoittelenkin, useimmiten vain lämmittelen.

    Kommentin jätti Tuulamummo · maanantaina 9. tammikuuta @ 22:56

  • Simpukka, samaten olen pitänyt blogiosoitteesi listallani, vaikka et joka päivä kirjoitakaan. Kiehtoo tuo eläkeajan elämänmuutos, jonka teitte aikoinaan. On mukava seurata miten olette kotiutuneet ’talvikotiinne’ ja mihin se etsiytyy kulloinkin. Ja ne kesäkotiin paluiden riemut ja ajomatkojen seikkailut. Lempeitä talviviikkoja Ranskasa ja iloista paluuta kotimaahan kevätlintujen myötä.

    Kiitos Mehtäsielu, kun muistutit mitä on jäljellä. Joskus kun kivun kanssa eläminen kuristaa, tuntuu, että on menettänyt elämänsä sille. Eihän se niin ole, tajuan taas.

    Tuula, jostain tulee voimaa ja sanoihin lämpöä, vaikka kapeikossakin kulkisi. Kuvasi lämpimästä rauhallisesta tuvasta ilahduttaa minua.

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 10. tammikuuta @ 11:42

  • Ajatuksesi, tarinointisi, kuvasi hoitavat sielua. Siksi tämä on suosikkiblogejani.

    Toivon, että saat apua kenkkukoivelle.

    Kommentin jätti Ansku · keskiviikkona 11. tammikuuta @ 01:44

  • Ansku, sinä olet viihtynyt blogiystävänä jo kauan. Myös minä olen seurannut juttujasi, etenkin lasten kehitystä kuvaavat ovat olleet suosikkejani. Tytöt ovat varttuneet jo melkein isoiksi, siitä huomaa vuosien vierineen. Kirjoitat ajoittain myös rakentavia tietopohjaisia sekä hengellisiä tekstejä. Sain sinulta vinkin fysioterapiastakin, mutta en ole löytänyt mainitsemasi tapaista hoitolaa tästä lähistöltä.

    Kommentin jätti Ellinoora · keskiviikkona 11. tammikuuta @ 11:43

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.