Katsoin peiliin ja hätkähdin: eletyt vuodet ja kärsityt kivut näkyvät kasvoillani. Yleensä olen peilin edessä aamuisin kampaamassa, joskus meikkaamassa; iltaisin hoitovoidetta levittämässä ja hammasväliharjan tai -langan kanssa askartelemassa. En siis silloin ole siinä ottamassa kantaa siihen miltä näytän omissa silmissäni. Hätkähdys johtui siitä, etten ollut nyt aamu- enkä ilta-askareissa. Näin itseni.

Miksiköhän niin harvoin pysähdytään vapaaehtoisesti katselemaan itseä, omaa elämää, omia valintoja, tapoja, pyrkimyksiä, haluja, tekoja?  Sanotaan herkästi toiselle tai toisesta: hänen pitäisi katsoa peiliin. Mitä peili kertoisi? Eikö sen, että näen toisessa hänen sokean pisteensä, mutta en huomaa omaani?

”Mistä toista tuomitset, siihen itsesi syypääksi tuomitset, sillä sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.”