P1103490

Katsoin peiliin ja hätkähdin: eletyt vuodet ja kärsityt kivut näkyvät kasvoillani. Yleensä olen peilin edessä aamuisin kampaamassa, joskus meikkaamassa; iltaisin hoitovoidetta levittämässä ja hammasväliharjan tai -langan kanssa askartelemassa. En siis silloin ole siinä ottamassa kantaa siihen miltä näytän omissa silmissäni. Hätkähdys johtui siitä, etten ollut nyt aamu- enkä ilta-askareissa. Näin itseni.

Miksiköhän niin harvoin pysähdytään vapaaehtoisesti katselemaan itseä, omaa elämää, omia valintoja, tapoja, pyrkimyksiä, haluja, tekoja?  Sanotaan herkästi toiselle tai toisesta: hänen pitäisi katsoa peiliin. Mitä peili kertoisi? Eikö sen, että näen toisessa hänen sokean pisteensä, mutta en huomaa omaani?

”Mistä toista tuomitset, siihen itsesi syypääksi tuomitset, sillä sinä, joka tuomitset, teet samoja tekoja.”

  • Hieno havahtumisen tai läsnäolon hetki sinulla!
    Omaan peiliin katsominen onkin vaikeata, ehkä siksi että näkee mieluummin sitä mitä toivoo.

    Kommentin jätti Annikki · sunnuntaina 8. tammikuuta @ 09:34

  • Annikki, se avoimuuden hetki on arvokas, kysymys on kai suostumisesta näkemään miten on, eikä miten luulee tai toivoisi olevan. Sekä ulkoisesti että sisäisesti. Ulkoisessa on sisäisen heijastus, siksi senkin näkeminen voi johtaa itsetutkisteluun. Mitä ovat nämä juonteet kasvoillani, tuo surumieli silmissä. Mistä ilosta olen saanut nuo naururypyt tai mistä huolesta nuo hiusvaot otsalla…

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 8. tammikuuta @ 10:47

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.