Tanssii tähtien kanssa on viihdyttävää katsottavaa, ainakin niille, joilla on kokemusta vakioiden ja lattareiden harrastamisesta. Formaatti ei ole mitenkään henkitoreissaan, mutta mahdollisten julkkisosallistujien porukka hupenee vuosi vuodelta. Kiinnostavaa on miten ensimmäiset esitykset eivät aina ennusta lopputulosta eikä tuomarien pisteet putoajia. No, joistakin näkee oitis, ettei tuo tuosta taida iloksi muuttua, vaikka miten tahkoaisi. Loppumetreillä saattaa olla mukana yllättäviä pareja, jotka ovat lumoutuneet tanssista ja lumonneet tuomarit ja katsojat niin, että heitä ei tunnu mikään pysäyttävän. Semmoinen ihastuttava yllätys oli nyt Kirsi ja Marko, vaikka voittajaksi äänestettiin odotetusti paras pari, Anna-Maija ja Matti. Ohjelmassa oli tänä keväänä tavallista enemmän dramaattisia käänteitä, ja suuria tunteita nähtiin lähes joka jaksossa.
Vain elämää on varmaan antoisinta seurattavaa niille, jotka kuuntelevat pop-musiikkia laidasta laitaan. Aiemmissa kausissa on ollut useita muusikkoja, joiden hittejä minäkin olen tunnistanut, vaikka en aktiivisesti seuraa kevyttä musiikkia. Tällä kertaa monet nimet ovat minulle täysin tyhjä lehti. Vain muutaman tutun olen havainnut: Robin, tuo suloinen ikuinen teinipoika ja Laura Voutilainen, jossa on potentiaalia – mutta heidänkään artistilaadustaan tai musiikistaan ei ole oikein käsitystä. Niinpä eka jaksoa katsellessa olo oli kuin Liisalla ihmemaassa. Ja voi että kyyneleistä jaksetaan ivailla, vaikka loistavat ja persoonalliset tulkinnat totta kai herkistävät artisteja yhtä lailla kuin faneja yleisössäkin.
Muru viettää hajautettua synttäriaikaa, on sukusynttäreitä, kaverisynttäreitä, kummisynttäreitä, miten vain saa aikaa järjestymään kenenkin kanssa. Muru esitteli jo saamiaan lahjoja ja toivelistaa, josta vielä puuttui yhtä ja toista. Mummeli kirjoitti puuttuvia muistiin ja paperi luovutettiin juhlallisesti Vaarin haltuun.
Koska Ritaripoika oli futisharkoissaan koulun kentällä, Mummeli ja Vaari saivat kuulla tavanomaisista vuorokiistoista vapaata soittoa. Uusin viululäksy oli vielä vaiheessa, mutta vanhat kappaleet soivat mallikkaasti. – Tuleekohan sinusta viulisti, arveli Mummeli. Puhuttiin, että soittaminen voi olla ihana harrastus, mutta esiintyvältä viulistilta vaaditaan paljon työtä taitojen kartuttamiseksi. – Kyllä minä haluan, että minusta tulee viulisti, ilmoitti kuusivuotias itsestään selvänä asiana.
Murun huoneessa on Muumitalo, jolla hän halusi nyt leikkiä Mummelin kanssa. Vaari tarvittiin nostamaan talo kaapin päältä lattialle ja siitä se alkoi. Ensin talossa tehtiin suuri kevätsiivous, kalustus järjesteltiin uudestaan ja asukkaita sijoiteltiin eri huoneisiin. Mummeli katseli Muumitalon tapahtumia lattiatasolla hiljaa mietteissään. Ihana ja rakas Pojantytär, pieni viulistin alku, joka on vasta kuusi, mutta tietää mitä tahtoo.
Eläkkeelle jääneet tuttavat, työtoverit ja ystävät ovat jo kukin löytämässä elämisen tyylinsä ja oman vuodenkiertonsa kuviot. Eräs pari kunnostaa nurkkiaan aamusta iltaan, ja työtä riittää, kun on talvitalo ja kesätalo. Toinen pari muutti talostaan kerrostalon lokerikkoon, hankki matkailuauton ja lähti seikkailemaan merentakaisille baanoille. Useampikin kädentaitoinen ystävä alkoi maalata; taulu tai ikoni toisensa perästä syntyy ja taidot karttuvat. Myös käsitöihin ja puutarhanhoitoon uppoutunut löytyy tuttavapiiristä. Eräs kirjoitti kirjan elämästään, toinen julkaisi runojaan omakustanteena. Muuan pariskunta keskittyy jatkamaan yksinkertaista arkeaan suuritta muutoksitta työmurheista vapaana. Eräs aloitti oikein kimpun uusia harrastuksia periaatteella: näistähän olen aina haaveillut, jos vain olisi aikaa. Joku mummoksi päässyt keskittyy hoitamaan lapsenlapsia ja toinen omaistaan. Joku jatkaa samoja töitä, joista saa jo eläkettä, niin paljon kuin aikaa ja voimia on. Eräs on antautunut täysillä politiikkaan, toinen vapaaehtoistöihin. Järjestötoiminnan aktivistejakin on.
Mitä sanoisin omasta pienestä elämästäni. Mitään dramaattista uutta tai näyttävää ei ole kerrottavana. On arkea ja pyhää. On lapsenlapsi-iloa sopivasti ja omaa sekä kahdenkeskistä elämää. On sairastamisen aikaa ja hyvävoimaista aikaa. On kotiaikaa: lukemista, kirjoittelua, musiikkia, tv-katselua, kotitöitä ja lepoa. On matkoja, satunnaisia pyrähdyksiä ja paluita. On aikaa luonnossa. On kulttuuriaikaa, aikaa sosiaaliseen osallistumiseen. On aikaa itselle, Toiselle, ystäville ja muillekin. Aikaa on – ja rakkautta.

pääsiäisaika päättyy sunnuntain teemaan ylösnousseen todistajia. aamuyön hiljaisessa hämärässä heräsin mustarastaan kevätlauluun. päivän valjettua haravoin unelmien kuihtuneita lehtiä, että uuden toivon kukka pääsee nousemaan tänäkin keväänä. ja se nousee! eilen rävähti salama ja kumahti ukkosen rumpu, tänään tuli kopallinen rakeita, jotka kohta aurinko sulatteli kyyneliksi.
Eilen haimme stadista minulle uutta puhelinta. Olin saanut tarpeekseni edellisestä Nokiastani, joka takkusi koko parivuotisen elinkaarensa eri tavoin. Uusi on Applen IPhone, joten nyt on ne alkuhankaluudet ennen kuin erilainen systeemi tulee tutuksi.
On ollut kirkkaita, miellyttävän viileitä kevätpäiviä ja -öitä. Punarinta lennähti tänään pihaan ja aterioituaan aikansa istahti vaahteran oksalle ja viritti ihanan kevätlaulun. Toinen vaihtoi autoon kesärenkaita, ja minä innostuin rapsuttelemaan pihalta viimevuotiset tammenlehdet.
Jossain välissä – kohta kun olin saanut talvitakit pihaan tuulettumaan – tuprahti taivaalta kopallinen kuivaa lunta. Lumipilvi purjehti tietysti tiehensä heti, kun sain takit takaisin sisälle. Kevät pitää puuhassa.

Ajelimme kotiin illansuussa. Säätä mahtui muutaman sadan kilometrin matkalle; harsopilvenkevyitä lumituprahduksia, keväänsinisen peittävää vanutäkkiä, auringon säteiden ja metsän varjojen leikkiä tiellä. Ja parasta kaikesta, kymmenittäin lintujen hulmuavia auroja taivaan sinessä matkalla pohjoiseen. Ah, kevät!

voiko olla totta, että kuolema ei saa pitää ihmistä saaliinaan. voiko olla totta, että elämä jatkuu jossain toisaalla, toisessa muodossa, näkyväisistä vapaana. emme tiedä. niin on hänelle, joka uskoo.

uskon ristin salaisuuteen. yöstä johdat aamuun uuteen… (v. 73)
”Köyhät teillä on aina keskuudessanne”, sanoi Jeesus Nasaretilainen fariseuksille. Toteamus pitää yhä paikkansa sekä omassa yhteiskunnassamme että kaikkialla maailmassa. Lausahdusta voi käyttää verukkeena piittaamattomuudelleen, politiikan välineenä tai hyväntekemisen katalysaattorina.
Anna-Stina Nykäsen ansiokas reportaasi ’Jokapäiväinen leipäjonomme’ erään sunnuntain Hesarissa taannoin pureutui ilmiön taustoihin ja nykypiirteisiin, hyväntekeväisyyden ja huono-osaisuuden kohtaamiseen, eri maissa toteutettuihin ratkaisumalleihin. Artikkeli tiivistyy toteamuksessa: ”Köyhien markkinoilla pyöritetään ylijäämäruokia ja ylijäämäihmisiä.”
Pienessä perheessä maaseudulla kasvaneena kokemukseni on, ettei meiltä koskaan puuttunut mitään oleellista. Vaikka rahaa ei aina ollut, leipää oli aina. Mieleni kuvastossa leipä liittyi työhön: ruokaa oli, koska isä ja äiti tekivät aamusta iltaan työtä tilallaan. Köyhyys oli minulle tuntematon käsite, kunnes sain kutsun luokkatoverini kotiin yökylään.
Aikuisessa elämässänikin lienen ollut hyväosainen. Aineellinen, mitä perheemme on tarvinnut, on tullut työn tekemisen kautta. Ainoat rikkautemme ovat henkistä ja kokemuksellista laatua. Ylijäämää ei ole ollut, jos ei puutettakaan. Eläkeläisenäkään en koe olevani ylijäämäihminen, voin yhä tehdä hyvää ja yleishyödyllistä monin tavoin.
On ehkä realismia tajuta, että tasa-arvoista ja oikeudenmukaista maailmaa ei koskaan tule, vaikka miten sitä kohti pinnisteltäisiin. Aineellinen eriarvoisuus on niin ilmeistä ja räikeää kaikilla tasoilla. Pyrkimys tasa-arvoisuuteen on silti hyvä muistuttamassa hyväosaisia jakamisen velvollisuudesta.

sepelkyyhkypari kävi eilen pihavajan katolla lepäämässä kevätpuuhiensa lomassa. ne kaartelivat ensin kaukana toisistaan, siirtyilivät vähän kerrallaan lähemmäs. kohta ne kaulailivat, pöyhivät hellästi toistensa höyheniä nokallaan. lopulta ne istuivat tiiviisti rinnakkain ihan hiljaa. tuuli rymysi pihapuissa, pöllytti kuivuneita lehtiä. roskien seasta puskivat esiin syksyllä istutettujen krookusten hennon lilat kukkaryppäät.
|
|