Eläkkeelle jääneet tuttavat, työtoverit ja ystävät ovat jo kukin löytämässä elämisen tyylinsä ja oman vuodenkiertonsa kuviot. Eräs pari kunnostaa nurkkiaan aamusta iltaan, ja työtä riittää, kun on talvitalo ja kesätalo. Toinen pari muutti talostaan kerrostalon lokerikkoon, hankki matkailuauton ja lähti seikkailemaan merentakaisille baanoille. Useampikin kädentaitoinen ystävä alkoi maalata; taulu tai ikoni toisensa perästä syntyy ja taidot karttuvat. Myös käsitöihin ja puutarhanhoitoon uppoutunut löytyy tuttavapiiristä. Eräs kirjoitti kirjan elämästään, toinen julkaisi runojaan omakustanteena. Muuan pariskunta keskittyy jatkamaan yksinkertaista arkeaan suuritta muutoksitta työmurheista vapaana. Eräs aloitti oikein kimpun uusia harrastuksia periaatteella: näistähän olen aina haaveillut, jos vain olisi aikaa. Joku mummoksi päässyt keskittyy hoitamaan lapsenlapsia ja toinen omaistaan. Joku jatkaa samoja töitä, joista saa jo eläkettä, niin paljon kuin aikaa ja voimia on. Eräs on antautunut täysillä politiikkaan, toinen vapaaehtoistöihin. Järjestötoiminnan aktivistejakin on.
Mitä sanoisin omasta pienestä elämästäni. Mitään dramaattista uutta tai näyttävää ei ole kerrottavana. On arkea ja pyhää. On lapsenlapsi-iloa sopivasti ja omaa sekä kahdenkeskistä elämää. On sairastamisen aikaa ja hyvävoimaista aikaa. On kotiaikaa: lukemista, kirjoittelua, musiikkia, tv-katselua, kotitöitä ja lepoa. On matkoja, satunnaisia pyrähdyksiä ja paluita. On aikaa luonnossa. On kulttuuriaikaa, aikaa sosiaaliseen osallistumiseen. On aikaa itselle, Toiselle, ystäville ja muillekin. Aikaa on – ja rakkautta.
On onnellista havaita, mikä aika nyt ja vielä on ja nauttia siitä.
Kommentin jätti Annikki · tiistaina 25. huhtikuuta @ 07:52
Parasta aikaa elän, siitä olen kiitollinen ja onnellinen – mutta luopuminen on jo alkanut.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 25. huhtikuuta @ 11:56