No niin, remontinhan piti valmistua viime keskiviikkona, sitten torstaina ja perjantaina. Alku oli täsmälleen sovitusti elokuun viidennentoista päivän aamuna. Timo totesi, että tällaista se on remonttiaikataulujen kanssa; jos alkaakin ajallaan, saattaa loppu venähtää, mutta kyllä hän maanantaina saa osuutensa valmiiksi.

Tällä välin tapahtui taas. Lauantaina siivosimme käytössä olleen osan kotia normaalisti, loput remonttitarvikkeista siirrettiin olohuoneesta eteiseen, että olisi tilaa, kun lapset tulevat. Kävimme suihkussa ja varauduimme viettämään kotoisaa iltaa. Hain kylpyhuonemattoa, joka oli laitettu tavarakasaan suihkuseinän suojaksi. Kasasta yksi puupalkki kaatui jalalleni. Sattuipa makeasti, mutta ajattelin, että kyllä se asettuu tovin päästä, kun ei naarmuakaan näy.

Jonkin ajan päästä alkoi kaamea särky, ja jalkaterä turposi sinisenmustaksi limpuksi. Toinen sitoi kylmähauteen jalalle. Mietin, olisiko joku jalkapöydän ohuista luista murtunut, kun ei kärsinyt kävellä. Kaupunkimme terveysasemalla ei ole viikonloppupäivystystä, joten Toinen lähti viemään minua aluesairaalan päivystyspoliklinikalle 11 kilometrin päähän. Perillä Toinen haki pyörätuolin siirtymisiä helpottamaan. Kello 22 odotustila oli täpö täynnä väkeä. Päivystysjonohan ei etene saapumis- vaan kiireellisyysjärjestyksessä. Lapsiasiakkaat ovat etusijalla, ja ambulanssilla tuotaville on oma kaista. Olin varautunut odotukseen kirjan kanssa. Puolenyön tietämillä kyllästyin kirjaan. Porukka oli jo harventunut huomattavasti, koska maahanmuuttajaperheet tulevat aina puoli sukua mukanaan, jos lapsi on kipeä. Kului vielä puoli tuntia, sitten vuoroni tuli. Lääkäri oli tarmokas mies, joka tietysti yritti löytää verenpurkauman sisältä jalkapöydän luita, ja minä uikutin armoa. Röntgeniin sitten. Siellä ei ollut jonoa, joten olimme puolessa tunnissa taas odotusaulassa. Lääkäri totesi kuvista, ettei luita onneksi ollut murtunut. (Eläköön D-vitamiini! Kuuden viikon kipsisaapas tästä vielä olisi puuttunutkin.) Sain hoito-ohjeet, ja hoitaja toi uuden kylmähauteen. Olimme kotona 02:20. Saman tien säätelimme kellot, ja nukuimme kahdeksaan talviaikaa. Esikoinen ja lapset haettiin aikanaan asemalta suoraan ruokapöytään. Vietimme rattoisan iltapäivän yhdessä ja kakkua syötiin jälkkäriksi.

Tänään Timo tuli energisenä, touhusi neljä tuntia, imuroi roskat ja pakkasi kamat autoon keskeneräiset hommat tehtyään. Istuimme viimein luvatuille kakkukahveille. Todettiin, että kiukaan säätöasia oli kesken, ja yksi suihkuliitäntä tihkui, mutta ne eivät ole Timon reviiriä. Olimme tyytyväisiä hänen työnsä tulokseen ja kerroimme sen. Timo sanoi lähtiessään, että tänne on ollut mukava tulla töihin. – Iltapäivällä sähkäri soitti, kuten oli luvannut. Kuultiin, että kiuasfirma lähettää postissa uuden säätimen ja sitten palataan asiaan. Putkimiehestä ei kuulunut pihaustakaan. Sen perään pitää soittaa vielä huomenna. – Aloimme järjestellä tavaroita kaappeihin. Pyykkikasan selvittelyä riittää koko viikoksi. Elämä palailee normaaliin uomaansa. Tsadaa ja fanfaarit!

syksyn viimeiset auringonkukat, juuri ennen lumen tuloa poimitut. sopiva aika hyvästellä kesä siirtämällä ajannäytöt talviaikaan. tosin se sekoittaa nukahtamisrytmin viikoksi, mutta muuten se ei meitä haittaa, kun kaikki aika on omaamme, ei kellojen.

ah, autuutta: eka kertaa kahteen kuukauteen omassa suihkussa oman selänpesijän kanssa! uimahalli meitä on kyllä hyvin palvellut, mutta on pienen ajomatkan takana. ehkä ensi lauantaina päästään jo oman saunan löylyihinkin. pyykinpesukone on jo päässyt vauhtiin ja sillä riittää töitä.

 huomenna tulevat esikoinen ja lapset! tällä kertaa syödään uunilohta – ja se monesti mainittu kakku.

Viimeinen viikko alkaa, Timon työt etenevät, putkimiestä ja sähkömiestä odotellaan. Laatoitukset saumauksineen ovat valmiit. Tiistaina putkimies ja poika tulevat, ahertavat aikansa, niiden jäljiltä pesuhuoneen seinälle ilmestyy ’rättipatteri’ ja siihen johtavat putket sekä pesukoneen liitännät. Timo viimeistelee saunaa. Käymme rautakaupassa valitsemassa hyllyn suihkunurkkaan ja naulakon pyyhkeille. Poikkeamme leipomossa tilaamassa kakun, ja kutsun ohimennen talon rouvat kakkukahveille, kunhan työ valmistuu. Lämmitän eilistä makaronilaatikkoa ja katan pöytää. Yhtäkkiä Timo huutaa Toisen paikalle, on hässäkkää, vesi suljetaan, putkimies soitetaan takaisin, välitilan kattoa otetaan auki uudestaan. Jostain oli valahtanut vesipisara putkea pitkin. Missä vuotaa? Kuuluu puhetta ’ilmakellosta’, jonka tiiviste on prakannut. Toinen hakee isännöitsijän ja taloyhtiön hallituksen puheenjohtajan toteamaan tilanteen. Onneksi Timo huomasi heti, vahinkoa ei ehtinyt tulla.  – Näyttää siltä, että kakkukahvit siirtyvät, tuumin, mutta se nyt on pieni murhe. Putkimies tulee ja menee. Hässäkkä rauhoittuu, kun talo tyhjenee työväestä.

Keskiviikkoaamuna ensimmäisenä oven takana on haraldhirmuisen apuri ja kohta hän itse. Saman tien putkien kilinä ja kalina, laikan kirskuna, kaakelien poraaminen alkaa. Paineentasauskellot siirretään suihkuhuoneen puolelle ja kattoon asennetaan luukku niiden tarkistusta varten. Timokin tulee ja jatkaa eilisestä saunan puolella. Toinen menee vaihtamaan pihalle talvirenkaita autoon. Kun hän tulee sisään puolipäivän välipalalle, Timo on ruokatunnilla ja putkityö jäänyt jatkumaan. Toinen joutuu selittämään apurille, miksei suihkun nurkkahyllyä voi laittaa niin päin kuin poika yrittää. Voi herrantähden, eikö tämä ole koskaan nähnyt nurkkahyllyä, sanon minä. Timo tulee takaisin ja stressaa, että aikataulu venyy ja paukkuu, kun toinen työmaa odottaa jo. Olemme myös ärtyneitä aikatauluasiasta, mutta kun tapahtunut viive ei ole kenenkään syy, pitää vain kestää.

Torstaiyönä satoi ensi lumen. Hiljainen hiutaletanssi jatkui aamulla. Timo tulee kahdeksalta ja jatkaa työtään saunan puolella. Toinen hakee rautakaupasta kiukaaseen kiviä ja valitun korisysteemin pyykkiä varten. Miehet kuuluvat pitävän pientä puhetta suihkun vedensekoittajasta puuttuvasta osasta ja yleisemminkin putkityön tekijöiden osuudesta remontissa. Yhtä ja toista sanomista siitä. Kun Timolla on työrauha, hänen työnsä edistyy ripeästi.

Perjantaina Timo on puoli kahdeksan ovella rimoja käsissään. Naulapyssyn paukkeella alkaa päivä. Timo soittaa sähkömiehelle: missäs viivyt. Kun tämä saapuu, miehet laittavat kiukaan paikalleen, ja sähkäri viimeistelee säädintä, joka on vedetty pesuhuoneen eteistilaan. Ilmenee, että kiukaan säädin ei näytä termostaatin lukemaa, vaikka toimii muuten. – Pitää soittaa kiuasfirmaan ja kysyä mistä kiikastaa. (Sen nyt arvaa, ettei siellä kukaan perjantaina iltapäivällä vastaa.) Pistorasiat ja valokytkimet vielä paikoilleen, ja mies vilahtaa tiehensä. Olen varmuuden vuoksi kattanut kahvikamat pöytään, keitin on ladattu ja kakku jääkaapissa – jos sattuisi jäämään kupillisen verran aikaa… mutta tuskin jää. Timo kantaa tavaroitaan jo autoon ja huokailee, että pitää olla pankissa neljältä. Hän sanoo tulevansa maanantaina viimeistelemään. – Jätän sulle sitten palan kakkua, heitän hyvästiksi. Perun kahvikutsun talon rouvien osaltakin ja tuumin, että palataan asiaan ensi viikolla. Syömme sitten kakun sunnuntaina Esikoisen joukkueen kera. Heti kokeilen pyykkikonetta – ja tsadaa! – sehän toimii ihan nätisti. No, saunomaan ei vielä päästä, mutta suihkua saa käyttää. Kyllä tämä tästä.

Viikko sitten olin leidi T:n kanssa Kiasmassa tutkimassa taiteen nykytilaa.  Kylläpä oli mielenkiintoista. En todellakaan edes yritä ymmärtää,  mitä tällä taiteen nimissä kulkevalla askartelulla halutaan sanoa. Olen useimmat ARSit käynyt katsomassa elämäni aikana ja jotain oleellista ajastaan ne aina viestivät.  Eipä mahdu ajan luovuuden tulos enää kehyksiin. Ajan kuvat elävät, puhuvat, kitisevät ja rämisevät. Mitä halutaan kertoa, sen kertoo kone, joka luo liikkeestään varjoja seinälle. Sitä kuvaa pullon sisään puristettu filigraanifasadien mikrokosmos. Sen huutaa järkyttävän ruma, huoneen täyttävä, jättiläisen sisäelimistöä muistuttava kyhäelmä tai ihmishahmoiset oudosti vääntyneet olennot. Taidetta lähestyvä joutuu katsomaan päättymätöntä itsetarkoituksellista ja sekavaa filmimateriaalia, josta ei aukene mitään näköalaa, ei irtoa mitään hengenravintoa; elokuvaa elämästä, joka ei ala eikä pääty, ei kysy, ei kyseenalaista eikä varsinkaan tarjoa vastauksia. Hirsimökin absoluuttisessa pimeydessä voisi keskustella jossain toisessa todellisuudessa oleilevien tuntemattomien kanssa. Lopulta luulin löytäneeni jotain taidetta muistuttavaa huoneesta, jonka neljä seinää oli kaiverruksin ja hurmaavalla väriloistolla kyllästetty. Leidi T katsoi tarkemmin ja huomasi, että kaiverrus toistui samanlaisena kuin koneella tehty.   – Kun nyt ajattelen näkemääni ja miten sen koin, minua kylmää. Olemmeko ihmisiäkään enää, vai joko tekoäly ja koneet ovat ottaneet taiteemmekin haltuunsa.

Hyvä postimies (The Good Postman)

Suomessa työskentelevän bulgarialaisen Tonislav Hristovin viides dokkari oli leffakerhon syysohjelman kolmas pakolaisaiheinen elokuva. Suomalainen tuottaja oli tekijävieraana ja kertoi yhteistyöstä Hristovin kanssa. Dokumentti on kuvattu Bulgariassa, aidossa Turkin rajalla sijaitsevassa pikku kylässä. Asukkaat elävät yksinkertaista elämäänsä, jota Hristov tallensi filmille. Rajan yli tulee pieniä pakolaisryhmiä öiseen aikaan. Useimmiten ne jatkavat saman tien eteen päin, mutta kylän hyväsydäminen ja lempeä postimies Ivan miettii miten saisi heidät jäämään kylään tekemään töitä, ettei vanhusten kylä kuolisi. Käynnissä olevasta kyläpormestarin vaalista irtoaa tahatonta  komiikkaa, joka keventää kokonaisuutta. Pienestä kylästä avautuu isoja näkymiä Euroopan todellisuuteeen, pienten kylien kuihtumiseen, köyhyyteen ja työttömyyteen.  – Dokumentti on noteerattu elokuvajuhlilla kiitoksin ja palkintoehdokkuuksin. 

perjantai-iltana kuulin Tonin kuolemasta. hän oli nuoruuteni idoli, musikaalisuutensa tähden, koulutoverini rinnakkaisluokalta oppikoulusta. olen jo luovuttanut pois varhaisen kaukorakkauden muistot, mutta Tonin laulut ja musiikki elävät.   

lauantaina olin saattamassa entistä työtoveria. katselin koivunlehtien kultasadeleikkiä syysauringossa kappelin ikkunaseinän takana. kuolema yllättää, jotain jää aina kesken. aikuisten lasten surunkyyneleet voi ymmärtää, mutta lapsen lohduton itku riipaisee, sillä lapsi elää läsnäolosta, ei muistoista.   

illalla vielä sain kuulla murheuutisen veljen minullekin tutun ystäväperheen isän vakavasta sairaudesta. siinä tajusin, että nyt murtuu meidän ikäpolvemme. oman vuoron alituinen miettiminen ei liene tarpeen, mutta hyvä on muistaa, että se tulee.

Kuin kukka lakastuu ja nuoruus haihtuu / niin vaihe vaiheelta kukkii elämämme. / Myös kaikki viisaus ja hyvyys meissä kukoistaa aikansa ja kuihtuu sitten. / Jokaisen kutsun tullen sydän olkoon valmiina jäähyväisiin, uuteen lähtöön…

(Herman Hesse, suom. A-M Raittila)

Valotus

Seisahdan syysviileänä arkiaamuna pihalla. Kaupunki on harvoin hiljainen, nyt se pidättää hengitystä. Taivas on kätkeytynyt ohuenohueen harsopilveen. Puunlatvojen yllä kirkuu tulipunainen aurinko. Silmät säikähtävät. Mitä on tulossa, kun aurinko hehkuu kylmää punaista äänettömässä kaupungissa?

Ei aikaakaan, kun joku tietäväinen ryntää kertomaan, että auringonpuna on kaukaisen tuulen tuomaa metsäpalon tuhkaa ja Saharan hiekkaa.

Antakaa aavistuksille arvoa, sallikaa silmienne kertoa ne tarinat ja sydämenne sävähtää arkiaamun mysteerin edessä.

17.10.2017

ankarissa oloissa kukat eivät röyhistele yksilöllisyydellään. niiden voima on värissä ja yhteydessä toisiin. peruskalliolla pienellä kukalla on kasvurauha. tukeva kallio kantaa kukan haurautta eikä kukka tule tallotuksi.

Kuudennella viikolla ei tapahdu uutta, kuivurin tasainen hurina jatkuu. Kuivatuskuukauden sähkölasku on nelinkertainen normaaliin verraten. Seitsemännen viikon tiistai-aamuna remppafirmasta soitetaan ja tuodaan pesuhuoneen peilikaappi ja allaskaappi valmiiksi. Sanoinko jo, että olohuoneemme on ollut viikkokausia tukittuna pesuhuoneeseen tulevilla tarvikkeilla. No, nyt tuli lisää siihen pinoon. Eikö remppafirmoilla ole mitään varastoa kuivatuksen ajaksi? Elintila kotona on ollut kohtalaisen suppea viime viikot. Samalla viikolla torstaina valvoja käy mittaamassa kosteustilanteen, on tyytyväinen tulokseen ja vie viimein kuivatuspatterit mennessään. Huooh.

Sunnuntaina Esikoinen tulee Murun kanssa käymään. Muru haluaa piirtää uuden ’kuukauden kuvan’, joka päätyy syyskuun kuvan paikalle jääkaapin oveen. Iloa lapsen kanssa! Ritaripoika on futisleirillä. Me kaipaamme häntä – ja iloitsemme, että hänellä on hauskaa siellä.

Kahdeksannen viikon maanantaina on työmaakokous. Paikalla on Toisen lisäksi remppafirman työnjohtaja, remontin valvoja, Timo, taloyhtiön hallituksen edustajia kaksi ja isännöitsijä. Katson viisaimmaksi pysytellä sivussa, saunaosastolla on ahdasta jo muutenkin. Kokous kestää kolme tuntia. Lopputulema on, että kuivatus on onnistunut ja toimenpiteet hyväksytään. Timo arvelee remontin valmistumiseen menevän nelisen viikkoa. Tiistaina Timo alkaa laittaa lattian eristeitä. Viikon lopulla käyvät sähkäri ja putkari ja saunaosasto näyttää jo ihan toiselta kuin alkuviikosta. Oma arvio: hyvä jos menee neljässä, ja kodin jälkisiivoukseen vielä ainakin viikko. Ehditäänköhän pestä ikkunat ennen pakkasia?

Yhdeksännen viikon maanantaina Timo aloittaa lattian valun. Kohta alkaa kuulua sekoitinmyllyn tasainen jurnutus. Valun kuivumista ei tarvitse odotella muuta kuin yön yli, johtuu aineksien kemiallisesta prosessista. Lattiaan levitetään vesieristekerrokset. Päivä päivältä tapahtuu näkyvää: seinät ja sisäkatto rakentuvat, ja samaa vauhtia tavarakasa olohuoneessa supistuu. Aina Timon lähdettyä kurkistamme työmaalle, ilahduttaa nähdä edistyminen. Perjantaina tulee harald hirmuisen hahmoinen putkimies ja askartelee pari tuntia. Me käymme ruokaostoksilla ja uimahallissa. Timo lähtee, kun me palaamme, toivottelee hyvää viikonloppua ja lupaa, että viikko ja risat enää. Aaah.