Menneen viikon olenkin sitten taas hoidellut oireilevaa selkääni tutuin konstein. Lepoa ja lämpötyynyä, panadolia ja voltarenia sekä varovaista venyttelyä. Viikon lopulla Esikoinen ja lapset tulivat yökylään, ja Vaarila täyttyi iloisesta kihinästä.

Sunnuntain päivänäytökseen oli varattu kaikille teatteriliput. Peppi Pitkätossu – musikaali Helsingin Kaupunginteatterissa oli onnistuneesti toteutettu ja lapsikatsomoa ajatellen oikein rytmitetty. Siellä täällä esityksessä vilahteli vitsejä, joista irtosi hupia myös aikuisille. Lapsikatsomo eläytyi täysillä ja muutama yllättävä kohta irrotti täyden katsomon riehakkaat naurut. Aikuisista tehtiin pilaa totta kai, mutta niin kiltisti, ettei tarvinnut kovin punastella. Esikoinen kehui musikaalin hyvää toteutusta, ja Vaari ja Mummelikin nauttivat varauksettomasti. Muru seurasi herpaantumatta Pepin ’tyttöenergian’ purkauksia, ja Ritaripoika naureskeli erityisesti tietyssä kohdassa, joka liittyi ’pierutyynyyn’. Arvaan, että isi sai ottaa vastaan myöhemmin illan mittaan Pepin innoittamaa innovatiivisuutta Murulta kotona.  – Vaiheikkaan yön ja iloisen päivän jälkeen nukuimme pitkään unia näkemättä.

pihavaahtera kertoo, missä ajassa mennään

tänään

eilen

toissapäivänä

Ketut, sanoi pihlaja

Näinä aikoina huomaa suuriäänisiä julkijulistuksia, että meillä ei sitten enää telkkaria katsota. Vastustetaan uudistuksia ja digiaikaan pakottamista. Valitetaan, ettei televisio tarjoa muuta kuin ikuishömppää, murhasarjoja ja kolmannen luokan elokuvien uusintoja. Onhan noita.

On ihmisiä, joiden elämänehdot ovat siinä määrin rajalliset, että radio- ja tv-ohjelma antavat lähes ainoaa ulkopuolista sisältöä arkeen. On runsaasti viihteen ystäviä, taannoiset muistelutv-ohjelmat sen viimeistään paljastivat. Ihmisten tarpeet ja vaatimustaso eroavat monessa muussakin kuin viihteessä.

Digiaikaan siirtyminen oli väistämättömyys. Tv-kuvan tekninen parannus on ollut kiistaton. Tarkoitus oli myös houkutella uuteen katsomisen kulttuuriin. Mahdollisuudet lisääntyvät sitä mukaa kuin välineet kehittyvät, kaikki uusi ei tule samalla kellonlyömällä.

Meillä katsotaan edelleenkin televisiota. Iloitsen hyvästä kuvanlaadusta. Tekniset ongelmat poistuvat ajan mittaan, otaksun. Ehkä opin itsekin vielä valitsemaan oikean kapulan ja painelemaan oikeita nappuloita. Silmät ovat näkemistä, aivot nähdyn punnintaa varten.  

– Kolmas Huone 4.12.2007

Kommentti //  Digiaika on vain parantanut juoksuvauhtiaan. Silloiset närkästystä nostaneet digiboxit siirtyneet tv-yksikön sisälle, näyttöruudut ohentuneet ja laajentuneet vuosi vuodelta. Teräväpiirtokuva ja HD-ääni elävät jo neljättä parannettua vaihettaan. Perinteiset tv-kanavat kituvat yhä pahemmin, kun Areenasta saa valita katseluajan, ja maksukanavien laadukkaampi tarjonta vie valikoivat katsojat. Koko katselu- ja kuuntelulaitteisto kodeissa on saatu yhdellä kapulalla hallittavaksi. Ongelmana on edelleen keskivertokuluttaja, joka ei saa säädintä kaikin osin suvereenisti haltuunsa.   *23.11.2017

Eilinen Trio La Ruen kymmenvuotiskonsertti virkisti ja valaisi ihanasti iltapäiväämme marraskuisessa sadehämärässä kaupungissa. Tutut, rakastettavat muusikot Susanna Arminen (viulu), Virva Garam (piano) ja Markus Pelli (sello) loivat kuulijoille upeita hetkiä uuden musiikin säveltäjien Uljas Pulkkiksen, Kai Niemisen ja Juha T. Koskisen tuoreista teoksista sekä Maurice Ravelin Pianotriosta.

Olemme seuranneet trion yhteissoiton kehittymistä pitkin matkaa. Voi todeta, että samassa musiikkiopistossa trion alkuvaiheessa opettaneiden nuorten muusikoiden kymmenvuotinen yhteistyö kantaa nyt todella kaunista hedelmää. Heillä on ollut paitsi soittamisen paloa, myös ohjelmiston omavalintaisia ja korkelle tähtääviä laadullisia tavoitteita, mikä on aina kehityksen promoottori. Nautittavaa on myös kevyt ja pingottamaton ilmapiiri, joka heidän esityksissään vallitsee. Klassisessa triosoitossa kukaan ei voi sooloilla, saumattomaan sointiin päästään toisiaan tarkasti kuuntelemalla.

Uusista nykymusiikkiteoksista pidin erityisesti Uljas Pulkkiksen New Yorkin festivaaleille säveltämästä Fern Flowers’sta, jossa oli vaikutteita suomalaisesta tangosta ja amerikkalaisesta minimalismista. Säveltäjä oli paikalla ja kertoi hauskan sävellykseen liittyvän anekdootin. Musiikki toimi kuin pirskahteleva shampanjamalja marraskuisessa sunnuntai-iltapäivässä. Ja Ravelin kauniit sello-osuudet soivat hunajaisesti myrskyisän ja herkän trion kokonaisuudessa.  – Tammi- helmikuulla trio julkaisee uuden levyn ja tekee konserttikiertueen Saksaan Sibelius-teemalla.

pimeään voi puhjeta valo. kuoleman pitkissä varjoissa välähtelee kirkkautta, joka ei koskaan kokonaan sammu.

valvokaa! on sunnuntain teema. lapsena ajattelin, että onpa raskasta olla kristitty, jos ei saa edes nukkua silloin kun väsyttää. vähän isompana jo tajusin, että kysymys on oman elämän suunnan ja arvojen valvomisesta. onko omatuntoni hereillä näissä valinnoissa, tällä tavalla eläen? hyvä omatunto on paras päänalunen.

Kyllä on kiukaalla ja kiukaalla saunanautinnossa todenperäisesti eroa. Kun jaloilla seisova korkeahko pyöreämallinen kiuas asennettiin ja termostaatti saatiin toimimaan, saimme elämämme ensimmäisen todellisen löylynautinnon tässä huoneistosaunassa. Seinään kiinnitetty entinen pikkukiuas antoi meille paremmasta tietämättömille kymmenet vuodet purevan kipakat ja kuivakiskoiset löylyt, jotka haihduttivat hikikarpalot kohta, jos niitä ehti puristua jostakin. Kiitos Harvian ihanan kiukaan, löyly on nyt lempeä ja pehmoinen, ja hiki suorastaan tulvahtaa iholle muutaman löylykauhallisen jälkeen. Eikös saunomisen perimmäinen tarkoitus olekin rentouttaa ja puhdistaa ja saada saunoja viipyilemään kiukaan suloisissa henkäilyissä…

Pedro Almodóvarin hienovireinen ja tyylikäs elokuva vuodelta 2016 perustuu kuulun espanjalaisohjaajan käsikirjoitukseen nobel-kirjailija Alice Munron novellien teemoista.  Pääosassa Emma Suaréz, muissa osissa Adriana Ugarte, Michelle Jenner ja Priscilla Delgado. Tarina kertoo naisesta, joka menettää aviomiehensä, ja sitten myös 18-vuotias tytär katoaa.  Surun ja syyllisyyden murtaman naisen kohtaloa kuvataan mitä upeimmin välähdyksin, joissa kamera poimii maisemasta Almodóvarille tyypilliset, loistavat väriyhdistelmät. Kaunis elokuva puhuttelee kohtalonomaisella atmosfäärillään.

*

viime aikoina on erityisesti poliitikkojen piirissä tullut muotiin pyydellä julkisesti anteeksi. ensin otetaan räväkästi ja seurauksia miettimättä kantaa, ja kun mediassa nousee myrsky (ja jos ei nouse, niin johan se nostetaan), sitten nöyristellään. anteeksipyytäjiä enemmän on nykyään kuitenkin vaahtopäitä, jotka purkavat katkeruuttaan häpeämättä ja tietoisesti kanssaihmisiä loukkaamalla, ilkeilemällä ja tölvimällä, edessä tai takana päin, ilman ajatustakaan pyytää anteeksi.

*

tämän sunnuntain kristillinen teema on anteeksianto. tämä erottaa jyvät akanoista. hurskastelulla anteeksianto ei onnistu, on kovan työn ja nöyrtymisen (ei nöyristelyn) takana antaa loukkaus pyytämättä anteeksi. eikä anteeksiantoa mennä asianomaiselle julistamaan, koko prosessi tapahtuu Jumalan ja ihmisen välillä.

*

*

käymme hautausmaalla sytyttämässä kynttilöitä isiemme ja äitiemme muistolle. vien valon viestin myös ystäväni haudalle, koska tuntuu siltä. muistan ja kaipaan.

*

on ihmeen hyvä levätä kotona kynttilänvalossa, kuunnella vanhaa musiikkia ja antaa koko olemuksen rauhoittua viime päivien tapahtumien pyörteen jälkeen.

*

ajattelen vielä jesajan sanoja, jotka kuulin radion jumalanpalveluksesta: teidän murhepäivienne luku on täyttynyt. täyttyvätkö ne koskaan tässä elämässä?

*

Runot

Maria Matinmikko   Värit     Siltala 2017

Kirjoittaja (s. -83) on pohjoissuomalainen fil. maisteri ja kirjallisuusvaikuttaja, joka on julkaissut sekä proosaa että runoa. Runotrilogian Valkoinen, Musta, Värit, kolmas osa heittelehtii pitkistä proosarunoista yhden lauseen frisbee-runoihin. Esikoisesta runontekijä sai Tanssiva Karhu -palkinnon.  – Matinmikon tekstiä on sanottu vaikeaksi. En siis olekaan ainoa, joka ei saanut kiinni tekijän ajatus-, kokemus-, eikä tunnemaailmasta. Ainahan kannattaa lukea runokirja silti, vaikka löytäisi vain pari riviä;

Bambi jatkaa matkaansa, olemme omillamme. Tiedämme, että myrskyn jälkeen puhkeaa se kukka, joka puhkeaa vain myrskyn jälkeen.

*

Matti Kangaskoski   Pääkalloneuvottelut   Teos 2017

Kovasti on kaikkien säätiöiden ja rahastojen tukemana tämäkin runoteos pakerrettu ilmoille. Kangaskoski (s.-83) tekee väitöskirjaa nykyrunoudesta, joten tiennee mihin pyrkii runoillaan ja miten.  – Voi voi. Ei tämä kallojen kolina mitään minulle antanut. Nykyrunous on niin kubistista, ettei siitä saa otetta.

*

Jukka Vieno     Ruttopuiston rakastavaiset   WSOY 2017

Jukka Vieno on monipuolinen, kuusikymppinen kulttuurihahmo, jolla on kosolti meriittejä kirjoittajapiireissä, teatterimaailmassa, myös Aalto-yliopiston kehittäjänä. Vienon viides runokokoelma on viisas ja monisärmäinen; toisaalta lihallisena pursuilevaa proosarunoa, toisaalta herkkiä tunnelmapaloja eri elämäntilanteista.  – Viihdyin Vienon sanataiteen parissa niin hyvin, että harkitsen teoksen hankkimista runohyllystööni. Tämä runoilija ei kikkaile muodoilla, sanat ovat lihaa, verta ja aitoa hengenlentoa.

Puutarha

En tiedä onko tämä englantilainen / puutarha vai ranskalainen. / Vai mielen sekametsä / missä ajatus harhailee? / Täällä on toisenlainen rauha / kuin valon katedraalissa. / Varjo lankeaa polulle/ huomaamatta, huopa / valahtaa nurmelle / nukahtaneen sylistä. / Ehkä olin jo kuollut, kenties vain torkahdin / tämän elämän ajaksi.

*

Romaanit

Eve Hietamies Yösyöttö  Otava 2010

En tiedä, olisinko tarttunut Hietamiehen (s. -64) kirjaan, jos tarinan pohjalta tehdystä elokuvasta ei olisi ollut niin paljon kalabaliikkia mediassa. Elokuva tullee myöhemmin leffakerhoon, joten oli tilaisuus lukea romaani ensin. Kirjailijana tunnettujen äitinsä ja isänsä tytär on luonut oman kirjallisen genrensä, häntä kehutaan nuoremman sukupolven tuntojen tulkiksi. Romaanin tarina ei juutu traagiseen lähtökuvioonsa, äiti jää taustahenkilöksi. Tarina on väkevimmillään kuvatessaan isän ja vauvan selviämistä arjesta. Myös äitiyhteisön solidaarisuus puiston hiekkalaatikon tuntumassa kuvataan värikkäästi ja oivaltavasti unohtamatta Antti Pasasta, joka isänä on tarinan keskushenkilö. Myös lapsen kehitysvaiheiden kuvaus on herkullista. Paavo on valloittava poika!  – Samastumispintaa löytyy sekä äideille, isille että yksinhuoltajille. Isoäiti-ikäiselläkin oli hauskaa kirjan seurassa. Hietamiehen huumori ei revittele, vaan kutittelee salavihkaisesti. Kirjailijan eläytyminen isän tuntoihin on ihailtavan onnistunutta.

*

Jan Kjaerstad  Rakkauden merkit  suom. Veijo Kiuru  WSOY 2003

Norjalainen kirjailija on onnistunut kustantajan kehyskertomuksen myötävaikutuksella kehittelemään mystisyydessään huippuunsa viedyn romaanin, jossa puhutaan rakkaudesta. Kertoja on nainen, joka on kasvanut puolisoaan ikävöivän ja symboleja tutkivan pappansa vaikutuspiirissä. Kertoja etsii elämänsä täydellistä kirjainfonttia rakkaustarinoille ja samalla täydellistä rakkautta. Jossain määrin pakkomielteisen etsinnän keskiössä ovat kirjainsymbolit, tarinat ja musiikki.  – Pidin kirjasta, sen mystiikka on kiehtovaa. Rakkauskuvaukset ovat kauniita ja vahvoja. Tarina päättyy ylilyövän traagiseen kliimaksiin.

*

Marisha Rasi-Koskinen   Eksymisen ja unohtamisen kirja      WSOY 2017

Koulupsykologi ja kirjailija Rasi-Koskinen (s. 1975) kertoo neljännessä romaanissaan kahden lapsen näkökulmasta hajanaisten perheiden ja irrallisiksi jäävien lasten tarinan. Lapsi pakenee fantasiamaailmoihin, kun todellisuus ei tarjoa riittävästi turvallisia rakenteita eikä kiinnittymisen kohteita. Kirjailijan kerrontatyyli on syvästi eläytyvää. Romaani saa pitkin matkaa trillerimäisiä piirteitä. Lasten tarinoiden toisiinsa kietoutuminen paljastuu vasta viimeisillä sivuilla. Kirjailijan kieli on kiehtovan maalailevaa erityisesti lasten ajatusmaailmoja kuvatessaan.  – Taitavaa työtä, tietoisesti etäännyttävä tyyli jättää ahdistavan tunnelman lukijan kannettavaksi. Loppuratkaisu jää niin avonaiseksi, ettei se tarjoa katarsista.    

*

Hannu Väisänen  Esi-isät  Otava 2017

Väisänen on kirjoittanut ja kuvittanut omaan viistoon tyyliinsä tarinoita esi-isien galleriasta. Mitään elämää suurempaa viisautta ei teksti pyri tarjoamaan, manan majoilla haahuillaan ja yhtä ja toista tapahtuu. Väisäsen uutuusteos ei tunnu mahtuvan mihinkään kirjalliseen genreen. Tulee mieleen kalevalamainen tarinakirja, kerronta on muhevaa ja henkilöhahmot seikkailevat oudossa maastossa.  – Pidin kirjasta, erityisesti mehevästi kuvattujen henkilöiden ja vahvan kuvituksen ansiosta. Tämä kannattaa lukea tekstin laineilla surffaten, syvämerkityksiä etsimättä.

*

Linda Boström Knausgård  Tervetuloa Amerikkaan  suom. Petri Stenman  LIKE 2017

Julkisuudessa pitkään paistatelleen miehensä varjoon ainakin Suomessa jäänyt Linda Boström osoittautuu erinomaiseksi kirjailijaksi. Julkaistuista romaaneista on aiemmin suomennettu esikoinen Helioskatastrofi. Taitavasti kirjoitettu, tiivistunnelmainen kertomus tytöstä, joka ei puhu, antaa harvinaisen ehyen lukukokemuksen. Kirjailijan tyyli on minimalistinen. Lauseet liittyvät saumattomasti toisiinsa ja muodostavat ilmaisuvoimaisen jatkumon, jossa ei ole mitään höttöä.  – Nautin kovin lukemastani. Vaikka tarina oli ahdistava, sitä ei ollut ahdistavaa lukea. Se kertoo kirjoittajan verrattomasta taidosta. Kirja on kevyt pidellä, sivuja vajaa sata. Tytön tarinasta kerrotaan kaikki tarpeellinen eikä mitään liikaa.   

***