Maanantaina päiväkodin pihalla juoksee hurjapäätyttö kohti Mummelia ja Vaaria, jotka ovat tulleet hakemaan. Se sydäntä riipaisevan ihanasti hihkuttu: Mummeliii…. ja molemmat saavat rutistushalauksen. Joululoma on ollut välissä, se tuntuu. Haetaan reppu, vilkutetaan tädeille ja katsotaan mennessä lumiukot, jotka kolme ystävystä ovat rakentaneet.

Ritaripojalla on aina kiljuva nälkä, kun me tulemme Murun kanssa. Kouluruokailu on jo aamupäivällä ja siitä on pitkä aika. Äkkiä lämmitetään ruoka ja se katoaa ennätysajassa massuihin. Pikku Kakkosen jälkeen saamme kuulla musiikkia kummaltakin. Rip on edistynyt, soitosta kuulee. Muru soittaa kolme kappaletta täysin virheettömästi, ja molemmat saavat asiaan kuuluvat aplodit.

Sitten Muru tahtoo: – Tuu Mummeli kattomaan mun tarinoita, tuu kattomaan, kun mä kirjotan! – Mennään Murulaan (Murun oma huone) ja huolellisesti kätketystä vihosta lukee pieni tarinankertojan alku ensimmäisen tarinan. Jotenkin näin se meni: ”Olipa kerran pieni talo, jossa asui pieni tyttö ja se tyttö osasi taikoa ja se taikoi koiran, joka oli karvainen ja tykkäsi kun sitä rapsutti leuan alta. ” –  Ooh! onpas hieno tarina, Mum tykkää aina kun tarinassa on tyttö ja koira.  – Mulla on toinenkin tarina, jossa on vasta alku, mä kirjotan sen kuntoon, sitte saat kuulla. (Mummeli saa harjata Murun tukkaa sillä välin, kun Muru kirjoittaa.) Kohta kuulen: ”Satoi paljon lunta ja lumessa oli iglu, jossa asui pingviini ja jääkarhu”. – Ohhoh, tuumi Mum, se on aika iso iglu. Onko ne ystäviä, ettei vain karhu syö sitä pingviiniä. – On on, tietysti!

Iltapalajuttujen lopuksi laulettiin taas vuodenaikalaulu:  ”Päättyi joulu vaikkei kenkään sois, joulukuusi viedään pois, pois, pois, mutta ensi vuonna hän, saapuu lailla ystävän, EI VOI TOIVO PETTÄÄ! ” Rip ja Muru lauloivat sellaisella antaumuksella, että oli pakko kysyä, onko se päiväkodissa jo opittu. – Ei, ei, isi sitä lauloi loppiaisena.
Oiskohan isi oppinut sen pienenä äidiltään, Mummeli muistelee…

Ritaripoika:  – Sitä ei itte muista kun on ollut ihan pieni, siis ennen syntymistä, kun on ollut äitin massussa.  Muru:  – Ei niin. Mä oon kummiski käyny silloin San Fransiscossa, äiti on sanonu.  Rip:  – Ja mä oon käyny Tallinnassa, enkä oo nähny mitään siitä paikasta.  Muru:  – Enkä minä siitä Ameriikasta.  

Mummeli:  – Haluattekos kuulla siitä ajasta, kun te synnyitte?

Lapset: JOO!   Rip:  – Mä oon syntyny 2008. Äiti on sanonut, et se toivoi et mä oisin ollu tyttö.

Mum:  – Äiti ehkä tarkoitti, että hän  luuli, että vauva on tyttö. Sinä olet ihana just sen takia kun olet esikoispoika. Me oltiin Vaarin kaa ihan onnesta sekaisin, kun sinä olit just sinä ja sinä olet meille erityisrakas, kun sinä olet meidän eka lapsenlapsi ja me saatiin pitää sua sylissä samana iltana, kun olit aamulla syntynyt.  (Rip hehkuu tyytyväisenä.)

Muru:  – minä kans, minä kans… entäs minä?

Mum:  – Sinä syksynä kun minun äiti kuoli, siis vanha mummo, jota Rip ei muista, kun oli kaksivuotias vasta – Rip:  – Se oli syksynä 2010  –  Mum:  – niin sinä syksynä, kun minä olin siitä surullinen, teidän isä ja äiti tulivat käymään ja kertoivat, että keväällä teille syntyy toinen vauva. Se oli tosi ihana uutinen.  Muru hehkuu vuorostaan:  – Se olin minä! Se olin minä!

Mum:  – Niin olit, eikä me tiedetty ennen kuin keväällä synnyit, että sinä olet tyttö. Me saatiin Vaarin kanssa pitää sinuakin sylissä heti seuraavana päivänä ja kun sinä olet meidän ainoa pojantytär, niin sinä olet siksi meille niin erityisrakas.

Pöydästä noustessa Mummeli sanoo vähän haikeana Ritaripojalle:  – Saakos sinua enää halata, kun olet jo tokaluokkalainen etkä enää mahdu syliin?  Ritaripoika peruuttaa selkä edellä Mummelin syliin:  – Arvaa!

Pissismummo hönkäilee tuskastuneena: EI TAAS. Eikö tää ikinä lopu!  – Kyl se parin päivän päästä loppuu, Poikakaveri jaksaa vielä naureskella.  – En siitäkään olis niin varma, P.Mummo kuulostaa jo epätoivoiselta. – Mietipä sitä, jos käy niin, parku on kova kuin maailma siihen paikkaan loppuis. Jos käy näin, mekastus on sama, eri porukassa vain.  Juuei, ei ollu meillä tämmöstä, kun Sale ja Pekka…  – No ne olikin tolkun ihmisiä.

– Kuule, Mum, kyllä viisivuotias ja kahdeksanvuotias on vaikea yhdistelmä.

– Miten niin?

– No kato, kun kahdeksanvuotiaalla on paha mieli, se alkaa kiusata viisivuotiasta ja sitten on molemmilla paha mieli.

– Sellaista sattuu ja ikäväähän se on.

– Nii, ja kun tulee kaikesta riitaa, seki on ikävää.

– Mistä kaikesta tulee riitaa?

– Vaikka hammaspesusta, tai iltasadusta tai jostain leikistä tai tietämisestä.

– Tietämisestä?

– Ni, et jos pienempi tietää jotain, mitä isompi ei.

– Riitely on kyllä tylsää. Aikuisetkin riitelee joskus. Mutta yksinään ei kukaan jaksa kauan riidellä, siihen tarvitaan aina kaksi.

– Mä en jaksais kaksinaankaan kovin kauan.

– Yhym.. (:-)

                             * Hiljaista piirtelyä yhdessä. Sitten:

– Saako sanoa himputti, jos harmittaa?

– Auttaisko se harmitukseen?

– No kato kun niitä veellä tai peellä alkavia kirosanoja ei saa sanoa ja jotain kumminkin tekee mieli.

– Jaa’a, minkään semmoisen sanominen ei taida paljon auttaa. Eikö ne harmit mene parhaiten ohi ihan omia aikojaan?

– Äiti kyllä kiroilee. Sit on semmonen lauluki olemassa, kun ”himputin himputin himputti, himputin himputti, himputin himputin himputti, himputin himputti” (laulaa)

– Yhym… laulu saattais kyllä tehota.

                             ***

 

Pissismummolan leppoisa aamuteehetki päättyi ikävästi, kun paikallisaviisi kertoi tänään, että lähialueella liikkuu lapsia pelottelevia pelleasuisia ihmisiä, joista jollakin on ollut peräti moottorisaha irvinaamarin lisäksi. Lehti neuvoo soittamaan hätänumeroon, joka välittää tiedon poliisille.  – Kaikkeen ameriikasta tuotuun hömppään sitä on jo pyhäinpäivän aikoihin saanut tottua, mutta tämä menee kyllä yli ymmärryksen ja sietokyvyn, puhisee Pissismummo lehden takaa ja pui nyrkkiä.  – Tulkaapas tänne niin mummo näyttää mitä kuuluu ja kuka ketäkin pelottelee. Kylmähermoisimmat videoikoot kerrankin asian perästä kännyköillään tapahtuman todisteeksi. Mummo lupaa tarttua ainakin possunaamaripellejä kärsästä ja paiskoa pippurijauhoa päin näköä. Hähääh!

 

 

– Ei taas, härtziig, parahtaa Pissismummo aamulehden torstaisivut avattuaan. – Kyllä nyt lähti nyhtäminen jo lapasesta! Että vielä nyhtöpullaki!

Päivä Ritaripojan ja Murun kanssa oli taas viikon kohokohta. Mitään erikoista ja mahtavaa ei tarvitse olla, silti ilo hulmahtelee huoneissa ja isojen ja pienten välillä. Ensi töiksi neuvoteltiin ruuasta ja Ritaripoika ja Vaari lähtivät kauppaan. Muru istahti kohta Mummelin lipaston ääreen piirtämään. Voi, miten hän onkaan siitä niin innoissaan aina! Hän myös keksi Mummelin kynäpurkista oitis sen Irlannin tuliaiskynän, jossa on syvän vihreänä kimaltava strassi toisessa päässä ja hopeatussin, jolla sai hohtoa syksyn lehtiin, joita värityskirjasta löytyi.

Mummeli pakkasi pikkuiseen leppisreppuun omenamehupullot, kaurasämpylät ja tietysti ylläriekstran kummallekin. Ja sitten metsään!  Sattui hauskasti, että paikallisen Latuseuran järjestämä lasten ulkoilupäivä oli samassa metsässä, jonne suunnistimme. Latu-uralla vilisti ainakin sata iloista lasta, jotka juoksivat lenkkiä. Kymmenen kierroksen jälkeen heille oli luvattu mehua ja munkkeja, kertoi pieni tumma poika, jolta kysäisin monesko kierros oli menossa.

Me poikkesimme ison kallion nuotiopaikalle nauttimaan eväitä, jotka aina maistuvat metsässä erityisen makoisilta. Muutamat juoksupyrähdykset ottivat Ritaripoika ja Murukin, ja isoveli antoi pikkusiskolle etumatkaa tasoitukseksi.

Metsäretkestä tulee aina erityisihana fiilis. Mustikoita ja puolukoita poimittiin suuhun, ihasteltiin pihlajanmarjaterttuja, ihmeteltiin jättipahkaa koivun kyljessä ja kaikenvärisiä sammaleita ja lahokantoja, joissa oli keskellä kolo.

Aurinkopäivä houkutti Pissismummon ja Poikakaverin iltapäivällä kaupungin pitokartanon yläsaliin tutustumaan vapaaehtoisten ohjaamaan senioritanssiin. Piirissä mennään, askeleita lasketaan, käännös sinne ja toinen tänne, paria vaihtaen, käsiä huiskien ja kantapäitä käännellen. Sama musiikin rytmissä. Sitten parittain ja lopuksi yksin kuvioiden. Puolentoista tunnin sessio pistää veret liikkeelle ja nostaa hien pintaan.

– Hohhoijakkaa, kyllä tämä aina sauvakävelyn sateessa voittaa, tuumasi P.Mummo eikä piittaa,  vaikka askeleet välillä sekoavat ja rytmissä ei moni muukaan äkkinäinen pysy. Onneksi osa porukkaa on jo muualla harjaantunut systeemiin, sielläpä ekakertalaisetkin sitten luikkivat miten taitavat osaavien joukossa. Vaan kuten aina, kahtakymmentä naista kohti on mukana noin viisi miestä. Osan pitää siis ottaa ’miehen’ rooli parijuttuja varten. Sehän ei kaikille käy, niin on herkkää. Olis kannattanut nimetä ykkösiksi ja kakkosiksi tai muuten neutraalisti.

– Hauskuutta piisaa! Vaan vähä on toi taito vuoskymmenien myötä päässy ruastuun, tuumi Mummo ja pyyhki hikeä kotio mennessä. Vaan ei me kuule luovuteta ihan het kummiskaan, jookos.

Aamuna muutamaisena lehden äärestä alkaa kuulua hihkumista, hymähtelyä ja kiukkuisen puoleista pihahtelua. – NONNIH. Nyt se tuo tämä Leena V. sanoo ääneen, mitä olen tuuminut minä aikapäiviä, kirahtelee Mummo. Asiaa, viimen!

”Katsojat joutuvat nyt todistamaan kiusallista vaihetta, jonka aikana sekä Yle että kaupalliset pitävät kiinni vanhoista kanavistaan ja niiden ohjelmakaavioista. – – ohjelmistoista paistaa läpi massiivinen välinpitämättömyys – –  eihän kanavilla ole enää mitään merkitystä – – ” Näin Leena V.

Telakkaohjelmista se kimpaantuu, Mummo. Meinaa, etteikös toi tv-toosa ole monelle meistä Turhaksi Joukoksi nimitellyistä eläjistä (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät, turvapaikanhakijat ja muut ) lähinnä semmonen telakka, mihin aina jymäyttää ittens ilta illan jälkeen siinä toivos, että ku olis jotain. Jotkut jo aamusta varhain ja pitkin päivää pysyttelevät kytiksellä.

Se on kuulkaa ihme, miten kotimainen telakkaohjelma pystyy makoilemaan eviään liikauttamatta viimevuosituhannen mallilla. Uusintoja uusintojen perään. Pissismummolassa on siirrytty aikaa sitten haeskelemaan laatusarjat, kiinnostavat elokuvat ja kansainväliset uutiset sieltä missä niitä on tarjolla.

Telakkavero on maksu melko tyhjästä. Kotimaan uutiset ja A-studio, onko muuta katottavaa? Teemalla joskus talvisaikaan on upeita konsertteja, mutta seuraako niitä joku muu? Tavaratalot kaatuilevat, kun niiden aika on ollu ja menny, eikä ne itse sitä hiffaa. Tätä menoo kaatuu kohta telakka.

Toimittaja Leena V. tarjoaa omaa kanavapakettiaan Ylelle, tällaista: pääkanava, urheilukanava ja Teema. Muuttuisko mikään? Nuoriso kulkee maailmalla nenä mobiililaitteessa ja nappulat korvissa kumminkin. Aktiiviväki tekee pitkää päivää työmaalla ja möyrii illat läppäritöissä. Luuleeko ne siellä Telakalla, että Turha Joukko on yhtä harmaata massaa, jolle voi syöttää samaa velliä vuodesta toiseen?

Kahtena päivänä peräkkäin on Pissismummo jäykistellyt hammaslääkärin tuolissa. Jäykistellyt, nimenomaan. Mikä on, kun ihminen ei osaa siinä rentoutua, vaikka kellistetään oikoisekseen silmät tummien lasien piilossa, ja vienosti soi musiikki taustalla. Takaviistosta, näkymättömästä kulmasta ohjailee ammattihenkilö työkaluarsenaaliaan suuta kohti.

– Purukalustoa on hyvä pitää kunnossa, toteaa kokenut nainen maskinsa takaa. Hetken Mummo tuntee itsensä hyväksi potilaaksi, onhan hän käynyt vuosittain tässä tuolissa rentoutusharjoituksissa. Tällä kertaa P.Mummo on täällä siksi, että puruhampaan amalgaamilla paikattu osa otti äitienpäivän sushiaterialla hatkat ja katosi omia aikojaan jäljettömiin.

Pora kirskuu ja jyrisee tyhjässä kolossa. Piikitetyn hampaan hermo on viileenä eikä ei sano siitä mitään, mutta kaikki muut mummonhermot ovat piripinnassa. Viereen kärrätään tietokone, jolla kolohammas naapureineen koodataan. Työskentelytunnin loppupuolella alkaa alaleuka jo väpättää väsymyksestä. Mummo miettii taas, mikä ihmeen masokismi saa ihmisen suostumaan tämmöiseen vapaaehtoisesti ja vielä maksamaan siitä.

Mummo käy nukkumassa yön yli omassa sängyssään, jossa rentoutuminen onnistuukin paremmin. Seuraavana päivänä 3D-tulostimen muotoilema posliiniosa istutetaan paikalleen valmiiksi perattuun koloon. Tulos näyttää ja tuntuu hyvältä. Nytpä voi vastata, kun joku kysyy onko jotain hampaankolossa: – Juuei, pelkkää posliinia.