Hyvissä ajoin lähtivät nämä kotoa, P.Mummo ja Poikakaveri, mikä olikin hyvä, sillä P.Kaveri valitsi ennen käyttämättömän reitin ja kohtapa löysivät nämä itsensä jostakin Korson korventieltä. Mummolla alkoi kylmä hiki nousta otsalle. Hän loihe hätäilemään, että missä me ollaan ja mitä ihmettä sinä nyt tänne ajoit ja nyt me kyllä myöhästytään ja…P.Kaveri lisäsi radion volyymiä, jossa soi Muistojen Bulevardi ja joku mattijurva lauleskeli: ”Ihminen älä sinä hermostu, sinä ihmettele vaan ja nöyrästi ota sinä vastahan mitä ylhäältä annetaan…”
Perillä ilmoittautumisautomaatissa oli teksti: Epäkunnossa, yritä uudelleen. Mummo siitä mitäkään, työnsi tyynesti kelakortin hammasrivin valon alle, kun siinä kerran valo oli. Kone yskähti ruudulle tekstin: Ei tunnista, ota vuoronumero. Mummo kommentoi sitten vuoronsa tultua pojalle luukulla, että mitä se yskii tuo apparaatti, ei muka tunnista, vaikka minut on tänne ihan kirjeellä kutsuttu? – Nooo, se ohjaa ensi kertaa tulevat tänne, tarkistetaan osoitteet ja semmoiset. P.Mummo mutisi itsekseen, ettei tässä nyt eka kertaa Varikolla olla, sopis robotinkin tuntea sentään.
Mustaa viivaa seuraillen päätyi Mummo Kavereineen ovelle, jossa luki komeasti Fysiatrian Poliklinikka. Sinne! Täällä Mummoa tiedettiin jo odottaa, oikein tervetulleeksi toivotettiin. Herra Ylilääkärin oven tuntumaan parkkeerasi Mummo, ja Poikakaveri tuonnemmaksi, missä syventyi hän kotoa tuomaansa Hesariin ja Mummo odotteluun.
Vartin yli ajan Herra Ylipomo sinkosi P.Mummon nimen oveltaan ja osoitteli istumaan pöytänsä viereiselle tuolille. Ylipomo oli arkihuolisen näköinen, uransa lakipisteelle päätynyt lääkäri. Hän otti esille mustakantisen vihon ja kynän ja meni heti asiaan. – Teillä oli se jalka kipeä. – Joo, on se vieläkin, siihen Mummo ja hymysi varovasti. Ylipomo vilkaisi Mummoa ja latasi listan kysymyksiä selvittääkseen minkälaista on kipu, milloin se tuntuu pahiten jne. Mummo vastaili ja ojensi kotona täytetyt lanketit, joissa oli jo vastaus kaikkiin kysymyksiin ja värikynäpiirrokset vielä kaupan päälle. – Jahas, hmm …. Mennäänpä (?!) sitten tuonne petille, riisukaa jalat ihan paljaaksi, pikkuhousut saa jäädä. Mummo piti naamaa peruslukemilla ja suunsa kiinni ja toimi ohjeen mukaan. Seurasi vähemmän rattoisa tuokio, jonka aikana Ylipomo hiveli ja pisteli, voimistelutti ja väänteli molempia jalkoja. Mummo voihki, ja vesi kieri silmistä.
– No niin. Hmm. Kuulkaa, tämä ei nyt ihan tyypillinen iskiasoireisto ole, pitää ottaa magneettikuva lantiosta, tilatkaa aika toimistosta, minä soitan sitten mitä siitä selvisi. Laitan e-reseptin, ottakaa näitä kapseleita yksi aamulla ja illalla kaksi, että saatte nukuttua. – Tämäkö oli sitten tässä, varmisti Mummo, ja Ylipomo nyökkäsi: – Tällä erää, kyllä. Mummo kiitti kädestä pitäen ja poistui tulosuuntaan.