Pissismummo on lukenut lehdestä, jotta naisväki elää kuulemma tilastojen mukaan iäkkäämmäksi kuin mies-. Suuret ikäluokat ja niiden naisikkaat ovatten hyvää vauhtia tulossa mummoikään. Kaamea kasa mummoja ilmaantuu siis tuota pikaa vuosikymmeniksi pilaamaan maisemaa. Eipä paljo muuta mummovuoren takaa näy ja jokunen papparainen sielä jos vilahtaa, ei se joukosta erotu.
Päivittelyä riittää, nimittelevät mummoja aikapommiksi, ongelmajätteeksi, kustannuseräksi ja ties miksikin. Pommi pitäis kaiketi räjäyttää niiden mielestä. Siinäpä lentelis mummot iloisesti taivahan tuuliin. Jäte kärrättäis ongelmajätteenhävityslaitokseen. Jo vain nousiskin tuprakka savupilvi kuin ausvitsistä aikoinaan. Ja kustannuserät hoitais inflaatiokehitys.
On se niin väärin, että nuoremmat sukupolvet kohta koulusta päästyään joutuvat valtion ja kuntien kassakirstuja vahtimaan. Johan siinä harmaantuu huolesta komiakin tukkapää. Yhteiseen piikkiin otetut velat olis saatava maksettua ja uutta vain pukkaa, kun on ennakoitava muhiva mummopommi ja kaikin puolin ikävä huoltosuhdenäkymä.
Oottakaas oskut, teillekin napsahtaa nakki aikanaan, Pissismummo ähäskutittelee. Mummo ei tosin onnekseen vielä ole kunnallisessa huoltosuhteessa, mutta mistäpäs tietää mikäpäivä. Pommi tikittää.
Pissismummo ja Poikakaveri olivatten reissussa. Oli tullut juotua kahveet lähtöhetkillä sinisen Saimaan satamakahvilassa – siinä marttojen, jotka niitä ihania vohveleita paistaa, jos ette tienneet. No niin. Siis tästä mainiosta kahvittelusyystä jossain automatkan vaiheessa alkoi Pissismummo tähyillä tienposken P-paikkoja.
Niitäpä paikkoja ei alvariinsa olekaan, ei silloin ainakaan kun hätä on suuri. Metsää ja pusikkoa kyllä riittää, mutta Pissismummolle se ei ole niinkään suotuisa vaihtoehto kuin Kaverille, jolla taas ei sillä kertaa ollut hätäpäivää. Pissismummo otti oitis uusiokäyttöön takapenkkiväen pikkuvuosina lanseeratun systeemin: hädän vakavuusaste ilmoitetaan kuplan nousuna. Kun kupla on hiusrajalla, alkaa jo hiki helmeillä ja katastrofi on lähellä.
Kiivaan tähyilyn tuloksena Kaveri viimein kurvasi oikealle. Vesi siinteli puiden lomitse ja rantalepikossa soma punainen pikkumöksä kutsui kulkijaa. Kuinka ollakaan, toiveikas hätäpöksy havaitsi kiiruhtaneensa uimarantakoppiin. Kyllä nyt kyykytetään, tuumi Mummo ja varoitti Poikakaveria, että se saa tulla kiskomaan ylös kopin takaa varvikosta, jossei Mummo omin avuin selviä.
Vaan sattuipa tarkemmin katsottaessa tuonnempana olemaan nykyaikainen huussintekele, semmoinen metallipömpeli. Mikään oikea huussi ole, Pissismummo murisi, mutta kupla kutitteli jo uhkaavaasti hiusrajaa. Pömpeliin vain. Mummo puristamaan yhdellä kädellä nenää ja toisella hamuamaan kotelosta paperipyyhettä, jotta tohtisi pöntölle istahtaa. Ei löytynyt paperia, mutta löytyi häirinnästä kiukustunut ampiainen.
Kerrottakoon, että Pissismummolla siis on tunnetusti korkea-asteinen ötökkä- ja eritoten ampiaiskauhu. Tanner siinä tömisi ja rannat raikasivat. Poikakaveri yritti kovasti pitää naamaa peruslukemilla, kävi tutkimassa pömpelin ja kertoi, ettei muita siivekkäitä kesäasukkaita löydy. Mutta kauhunhetki oli jo jähmettänyt kuplan ja kipakan kiukun voimalla Mummo kesti seuraavalle huoltoasemalle asti.
Oijoi sentään, Pissismummo tunsi itsensä vallan Tuhkimon sisarpuoleksi kotiin päin tullessa, kun junaan päästyä viilensi kumisaappaisiin ja lenkkitossuihin totutettuja jalkaparkojaan junavaunun lattiaa vasten. Mikä jumalainen ilta! Ihan väristys oli käynyt Kuulun Laulajattaren liverryksiä ja langanohuita pianissimoja kuunnellessa.
Kyllmaar Pissismummokin laittautuu harvinaiseen tilaisuuteen päästessään, restauroi huolella aikainmerkitsemän naamataulunsa, ähertää kihartimen kera kuontalonsa, ahtautuu parhaimpaan kevätjakkupukuunsa (hame peijakas jo kirraa vuosien saatossa kadonneen vyötärön kohdalta) ja survoo jalkoihinsa sievät kengät.
Siis liput oli ostettu jo syksyllä, kun ensimmäinen ilmoitus konsertista oli lehdessä. Totisesti, kelpo paikat oli saatu, vaan teki se afääri aika kuopankin Pissismummon eläkeroposten pinoon. Paikalla oli selvästikin pääkaupunkiseudun musiikkielämän kerma. Kelpasi siellä Pissismummonkin tepastella korkokengissä.
Hätäähän ei olisi ollutkaan, jos ei olisi pitänyt sipsutella niine kenkineen aseman ja festaripaikan välikin. Mistään yleiskulkuneuvosta ei ollut apua eikä taksia kehdannut ottaa. Kotiaseman parkissa sentään odotti ajoneuvo paikoillaan ja pelasti jalat pahemmalta katastrofilta.
Vaan kulttuurihan tunnetusti tekee nälkäiseksi. Niinpä löysi Pissismummo itsensä vielä puoliyön tietämissä nakkikioskin jonosta korkokengissään. Kylläpä maistuikin paikkakunnan erikoinen mieltä kohottavan illan päätteeksi. – Joo, älkääs nyt, kyllä eväspuoli pitää olla tilanteen mukaan. Ja kengät. Jalkojen.
Pissismummo on epäillyt jo jonkin aikaa tanakasti, että miehisellä sukupuolella menee heikosti tässä maasssa ja maailmanajassa. Kuuleehan sen jo uuden hallituksen aiheuttamasta porusta. Naisenemmistö, totta tosiaan, sehän uhkaa jo vakavasti valtakunnan kaikkien miesenemmistöjen mielenrauhaa! – Älkääs, Pissismummo ei ole ollenkaan miesvihaaja eikä sen puoleen sarvipääfeministikään – kohtalaisen kaukana kummastakin, ainakin omasta mielestään.
Nyt on urosihmisen trendikästä olla niin äijää ettÄ. Äijät harrastaa lätkää, formulaa ja rallia – sohvalta tai livenä. Äijät tekee pitkän päivän kunnon duunia, ottaa sen päälle timakat löylyt ja sen päälle napsauttaa parit olvit ja sen päälle…(ooh, Pissismummo melkein punastuu). Äijän imagoon kuuluu esiintyä rennosti pukeutuneena, kauluspaitaväellä ylänapit auki ja alla valkoinen t-paita. Jotkut ovat sitä mieltä, että äijä ei itke, ei pussaa, eikä puhu turhia (paitsi kiroilee kyllä tarvittaessa niin maan prklsti). Äijillä on kuulemma mukava meininki, keskenään. Sen arvaa.
Mummopissis-termin taisi lanseerata NYT-lehdessä kolumneeraava Riku Siivonen, sieltä Pissismummo ainakin sen omi. Älkää kuulkaa sotkeko mummopissiksiä ollenkaan niihin keskenkasvuisiin pissistyttöihin, joilla naama on rengasta ja läpeä täynnään, reteet kuteet, keskisormi kehittynyt ja mongerruksessa (jos siitä naurunrähäkältä selvää saa) joka toinen sana alkaa veellä. Pissismummo edustaa miedosti ylimaustettua medium-anarkiaa. Ja pikkuisen kun ärhäkkäpintaa raaputtaa, alta löytyy pehmeä mummonposki.
Mitä se on tämä äijäin profiilinnosto muuta kuin alakyntisten ärhentelyä, tuumii Pissismummo tylynä. Pitäkää äijät kuulkaa trendinne. Täällä digataan tosimiestä, jonka ei tarvii äijäillä miestä ollakseen.
Yst. Sosiaalineuvos on ankaran tieteellinen henkilö. Hän on takonut kallooni, että astronomia ja astrologia ovat ihan eri asia. Tähtitieteen harrastajana ja armoitettuna skeptikkona hän on vakuuttunut siitä, että astrologia on huuhaata, astronomia taas tiedettä. Yhden kerran sekoitin logian ja nomian. Auta armias! Kaikenmoiset horoskoopit ja tähdistäennustelu kuuluvat astrologiseen huuhaasoppaan, sanoo hän.
Satun olemaan kiinnostunut kelttiläisestä perinteestä, musiikista eritoten. Osuin netissä druidien horoskooppiin ja toki halusin tietää, mitä se sanoo meikäläisestä syntymäajan perusteella. Huihai, tosiaankin. En tunnista itseäni tuosta ylen maireasta kuvauksesta. Sama syntymäpäiväjakso lienee sadoilla tuhansilla muillakin maailmassa, joten tätä jaloa omenapuukansaa riittää. Maailmahan olisi auvoinen paikka, jos kaikki hyviä ominaisuuksia ja asioita pursuvat horoskoopit pitäisivät paikkansa.
Eikö olekin herttaista, että kaikilla kulttuureilla on oma vankka astrologinen perinteensä. Paljon on aikaa, vaivaa ja intoa vaadittu erilaisten tähtikarttojen laadintaan, taivaankappaleiden keskinäisten suhteiden laskemiseen eri ajanjaksoina ja suhteiden merkitysten sepittämiseen aina kyseessä olevan elämänkatsomuksen raameissa. Sitä mukaa kun astronomia saa tieteellisen tutkimuksen kautta uutta tietoa taivaankappaleista ja niiden keskinäisistä suhteista, muttuu ikivanhojen tietämysten perusteella koottu astrologinen knoppologia yhä huuhaammaksi, vai mitä? Tosin monia se ei haittaa, ihminen on niin perusutelias tietämään kaikkea.
Sovitaan pois, että horoskoopit ovat viihdettä ja sellaisena ne saa ottaa tai jättää. Onhan empiirinen tosiasia, että joskus horoskooppikin – sattumaihmeen kautta – voi pitää paikkansa!
Pissismummo ei nykyään kauheesti riehaannu mistään eikä mikään oikein kunnolla ärsytä. Silti lievästi kyrsiintynyt hän on nykyisestä puheilmaisuntarttumisilmiöstä. (Upean pitkä sana!) Ensin oli sitku. Sitten tuli niinku. Kun mummo oli jo ihan piukkana niistä, tuli elikkä. Mediaväen alituisen ahdistelun myötä poliitikot ja niiden perässä turhempikin julkkisväki löysi vielä tämän: sanotaan näin, että..
Hesarin kulttuurikriitikko Vesa Karosen ärisi (Kanavalla) olevansa yliherkkä eli-sanalle ja sen johdannaisille, joita käytetään epäloogisesti sisältöön nähden lauseen alussa. Oijoi, Pissismummokin on nähnyt punaisia lieskoja kaupassa, kun kassahenkilö aloittaa: Elikkä se tekee sitten… Mikä ihmeen Elikkä? Mitä se kellekään kuuluu, mitä joku Elikkä sitten tekee? Mikä lieneekin. Pissismummo haluaa vain maksaa ostoksensa, pakata ne kassiin ja mennä matkoihinsa. Nih.
Elikkä sanotaan näin, että sitku Pissismummo on saanut tän kyrsimisen niinku purettua, hänellä on niinku jotenkin parempi mieli.
Pissismummo teki sitten historiaa, kun päätti katsoa kotimaisen euroviisufinaalin. (Miksikö, no, että tietäisi missä nää nyt menee.) Ei tää nyt suorastaan viitsinyt äänestämään ruveta, mutta mieltä oli hyvinkin. Koko showssa oli parasta se, että viimein saivat selville sauhun seasta ja aika selkeesti sittenkin mitä mieltä kansan kärttyisät kännykät olivat kaikesta. Se oli kuulkaa pitkitettyä piinaa.
Sallinette – tai sitten ette – julkituopa silti aatoksensa hän.
Ekana oli pääosassa tuulikone, joka tuprutti mustaa tukkaa. Sitä seurasi alkeellista koikkelointia lavalla ja poikaporukka yritti laulaa. Kolmas, joku Jani (isn’t he clean!) esitti mustaa sulhasta ansiokkaasti pää kallellaan (Pissismummon korvissa kuulosti tuhannesti kuullulta). Neljäs tötteröhattupoika piipitti jotain, mistä ei kyllä mitään selvää saanut, ei sen puoleen sävellajikaan tainnut kaiken aikaa olla sama kuin kavereilla, jotka soitti. (Pissismummolle tuli mieleen Neuman, joka aikoinaan lauloi aina hurmaavasti hiukan pieleen). Viidenneksi astahti lavalle Jukka-papparainen, hohhoijaa, kappalehan oli kaunis kuin mikä, mutta ihan väärässä seurassa, väärällä vuosisadalla, herraparatkoon. Kuudes oli riikinkukkoasusteinen kaunis androgyynimies, jota katsellessa tuli Ville Valoo ikävä, Ville sentään.. (no, ja tämä musapuuro sakeni siihen malliin, että sitä ei Pissismummo purematta niele.) Seiska lauloi omissa sfääreissään, tämä Tietäjä-Katra, jonka kappaleelle jo ennakkoon oli plagiaattikirvestä heiluteltu. Kasina nähtiin ansiokas kabaree-show Lauran taidoilla, vau, että joku oikeesti osaa laulaa, on musikaalinen ja vetää kybällä kokonaisen shown. Yhdeksäs porukka, jossa poika oli kaunis ja tyttö melkein osasi laulaa, esitti jotain nojailukappaletta, jonka lopussa tarvittiin jo tenoriaariaa täydentämään katastrofi. Kymppinä oli ilmiselvä lordikopio ilman naamaria. Yhdestoista sulotyttönen haahuili yöpaidassa, koreografia upea ja laulu kaunis, mutta eihän tällaisen hempeilyn kanssa kannata yrittää hirviöareenalle. Kahdestoista Kentala, Kaustisen lahja maamme kevyen musiikin kuluttajille, vetäisi kappaleensa samettitakissa kuin kelpo laulaja, vaikka koripallotossut jalassakin.
Superfinaalissa oli pakko kuunnella vielä kerran yletöntä ryskettä ja räimettä tamperelaisen poikaporukan (Lovex) ja rokkijätkäyhtyeen (Thunderstone) voimin esitettynä. (Viimeksi mainittu alkoi uudelleen kuultuna jo etäisesti muistuttaa Pissismummon vanhaa idolia, Bruce Springsteeniä.) Täytyypä sanoa, että jos jonkun näistä kolmesta piti voittaa, niin olkoon se sitten tuulikoneen pöllyttämä mustatukka – vaikka hän parhaansa mukaan parkuikin, että jättäkää mut rauhaan (Leave me Alone).
Voi onneton, sanoo Pissismummo. Tämä mittään musiikkia ole, pelkkää shouta, tuhat tulimmaista sitäkin.
Ukkolan Jukka, tuo mainio mies toimittajaksi (vaihtoehtoisesti: toimittaja miehekseen), pakinoitsee aviisissa nimeltä Suomen Kuvalehti (joka muuten lehti ei aina herätä myötäsukaisia aatoksia meitin osoitteessa, vaikka tilattu onkin). No niin. Siis Ukkolan Jukka, tuo koomiseksi äityvän paisuttelun mestari, sai Lukijattaren oikein ilakoitsemaan. Viime kertaisen pakinansa otsikko oli Talvimurheilua.
No niin taas. Nythän siis se osanen arvoisista lukijoista, joka Lukijattaren persoonaa hiukankin tuntee, alkaa aavistella mitä seuraa, vaikkei olisi juttua lukenutkaan. Lukijatar lainaapi omin lupineen pätkän pakinan alkuperäistekstiä vinosti hymyten tässä: ”Talviurheilu on hankalaa varsinkin talvella, sillä ilmastonmuutos iskee moneen kertaan jo yhden kilpailun aikana. Suoraan tai mutkitellen mäkeä laskevat urheilijat ovat erityisesti hätää kärsimässä. Ensin on niin lämmintä, ettei voi kilpailla. Sitten tulee niin kylmää, ettei voi kilpailla. Lumipulan hellitettyä alkaa pyryttää, eikä voi kilpailla. Sen jälkeen on lunta ladulla, eikä kilpailusta tule mitään…” Jatkon voi jokainen talvimurheilun tosiystävä arvata, vaikkei olisi kuunaan pakinoita lukenut.
Joopa joo. Selitystä seuraa. Lukijatar on pakkosivistynyt kaikista murheilulajeista hyvinkin voimallisesti kymmeniä vuosia sivustaseuraajan ominaisuudessa. No, vähäisiä taukoja lukuunottamatta ainakin. Ammoisista ajoistahan media on viihdyttänyt kansan syväkyntöisiä rivejä murheilun monimuotoisella ja jalolla taistolla. Penskana ollessa isä ja veli huudattivat ratiota, kun Hakulinen oli tulossa maaliin räkä poskella. Omassakotonaan Lukijatar sai hetkeksi siunaaman rauhan kaikelta murheilulta, mutta oitis kun talouteen ilmaantui medialaskut maksava päämies, sai Lukijatar hyvästellä sen siunaaman rauhansa. Vaan lisääntyihän murheilusivistys, täytyy myöntää.
Asiaintilan aurinkoisemmalla laidalla voi todeta toki, että talvihan on vain kerran vuodessa, mutta murheilu, se on ikuista.
Nyt on ihan pakko pärskähtää. Hesarin oiva taloustoimittaja J. Aaltonen esitteli tässä eräänä päivänä kolumnissaan koko miehisen repertuaarinsa kotitöiden osalta. Hänen intoutuneen harrasteluettelonsa lähteen oli puhkaissut sosiaalimisteriön ja Etlan laskelma, jonka mukaan ”naiset tekevät yhdeksän tuntia enemmän kotitöitä viikossa”. Kotitöiksi siinä mainittiin siivous, tiskaus, pyykinpesu, kaupassakäynti, lastenhoito ja kodinhoito. No, Mies parahtamaan, etteikö miesten kotitöitä ollenkaan lasketa, niitä sensortin, mihin nainen ei ”pikku kätösiään sotke” (esimerkkinä viina- ja rautakaupassa asiointi, seinien tapetointi, taulunkoukkujen poraaminen, sulakkeiden ja lamppujen vaihto, kylpyhuoneen remontointi, piha- ja puutarhatyöt, autonhuolto, talon maalaus, vesirännien puhdistus…).
Jopas Mies listan löysikin! Harva se päivä käydään ränniä kaivelemassa ja tuon tuostakin uutta tapettia ollaan liimaamassa milloin minnekin. Jo vain on seinät täynnä taulunkoukkua ja talon kestomaalaus jostain nurkasta iloisesti meneillään. Ihmekös se on, ettei miestä näy, sehän tietysti on viina- tai rautakaupassa tämänpäiväisillä ostoksillaan. Ja puutarhassa sitä puuhaa vasta piisaakin, kun maas on hanki ja roudassa kanki.
Nyt on saman tien ihan pakko vetää pärkähdyksestä sen verran takaisin, että tämä Toinen meistä, oiva miehekseen hän, ei ole moista listaa koskaan luetellut. Meillä kun siivotaan, käydään kaupassa ja hoidellaan kotiasioita enimmäkseen yhdessä. Totuuden nimessä voin kyllä paljastaa senkin, että osaan vaihtaa sekä lampun että sulakkeen ja osaisin paljon muutakin, jos vain voisin tehdä. Olen sitäkin mieltä, että naisen ei kannatakaan tunkea pikku kätösiään niin kiireesti joka paikkaan, antaapa miehenkin kourille jäädä jotain kotipuuhaa.
Oikein tasa-arvoista kotityöviikonloppua taas itse kuhunkin samassa jääkaapissa asioivaan talousyksikköön!
Meissä lienee jokaisessa semmoinen kanava, jolta löytyy sekä pätevää että turhaa valitusta kaiken maailman aiheista. Aamukahvia juodessa mietin, mistä valittaisin. Vaikka kuinka käänsin nappulaa kaakkoon omalla valivalikanavallani, ei kuulunut mitään. No johan nyt. Otanpa avuksi sanomalehden tekstiviestiosaston, sieltä ainakin löytyy. Apua, heti neljä kiitosta eri aiheista! Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei tänään valita naapurin parveketupakoinnista, melusta, autojen joutokäynnistä, parkkisakoista, koirien jätöksistä, ruuan hinnasta, veroista, työmäärästä, terveyskeskuksen palveluista, junien/bussien aikatauluista? ei edes sähkön hinnasta? Käsittämätöntä!Toinenkin yleensä luotettava valituskanava on olemassa: tämä blogimaailma netissä. Katsotaanpa randomilla mistä tänään valitetaan. Joltakin opiskelijakirjoittajalta ainakin irtoaa satavarmasti kunnon parku gradun tekemisen vaikeudesta. Mutta ei, tänään ei osu yhtään valitusblogia arvontakoneeseen. Nyt kyllä ihmettelen.
No, entäs sää? Marraskuu ja kaikkee. Joulukin tulossa. Eikö sentään jouluvaloista, että niitä on tai että niitä ei ole tai että ovat tyylittömiä tai? mutta ei löydy siitäkään aiheesta mitään valitettavaa. Antaa olla! Minä luovutan! Olkoon sitten kerrankin semmoinen päivä, että kaikki on ihan OK!
|
|
