Ukkolan Jukka, tuo mainio mies toimittajaksi (vaihtoehtoisesti: toimittaja miehekseen), pakinoitsee aviisissa nimeltä Suomen Kuvalehti (joka muuten lehti ei aina herätä myötäsukaisia aatoksia meitin osoitteessa, vaikka tilattu onkin). No niin. Siis Ukkolan Jukka, tuo koomiseksi äityvän paisuttelun mestari, sai Lukijattaren oikein ilakoitsemaan. Viime kertaisen pakinansa otsikko oli Talvimurheilua.

No niin taas. Nythän siis se osanen arvoisista lukijoista, joka Lukijattaren persoonaa hiukankin tuntee, alkaa aavistella mitä seuraa, vaikkei olisi juttua lukenutkaan. Lukijatar lainaapi omin lupineen pätkän pakinan alkuperäistekstiä vinosti hymyten tässä: ”Talviurheilu on hankalaa varsinkin talvella, sillä ilmastonmuutos iskee moneen kertaan jo yhden kilpailun aikana. Suoraan tai mutkitellen mäkeä laskevat urheilijat ovat erityisesti hätää kärsimässä. Ensin on niin lämmintä, ettei voi kilpailla. Sitten tulee niin kylmää, ettei voi kilpailla. Lumipulan hellitettyä alkaa pyryttää, eikä voi kilpailla. Sen jälkeen on lunta ladulla, eikä kilpailusta tule mitään…” Jatkon voi jokainen talvimurheilun tosiystävä arvata, vaikkei olisi kuunaan pakinoita lukenut.

Joopa joo. Selitystä seuraa. Lukijatar on pakkosivistynyt kaikista murheilulajeista hyvinkin voimallisesti kymmeniä vuosia sivustaseuraajan ominaisuudessa. No, vähäisiä taukoja lukuunottamatta ainakin. Ammoisista ajoistahan media on viihdyttänyt kansan syväkyntöisiä rivejä murheilun monimuotoisella ja jalolla taistolla. Penskana ollessa isä ja veli huudattivat ratiota, kun Hakulinen oli tulossa maaliin räkä poskella. Omassakotonaan Lukijatar sai hetkeksi siunaaman rauhan kaikelta murheilulta, mutta oitis kun talouteen ilmaantui medialaskut maksava päämies, sai Lukijatar hyvästellä sen siunaaman rauhansa. Vaan lisääntyihän murheilusivistys, täytyy myöntää.

Asiaintilan aurinkoisemmalla laidalla voi todeta toki, että talvihan on vain kerran vuodessa, mutta murheilu, se on ikuista.