Pissismummo teki sitten historiaa, kun päätti katsoa kotimaisen euroviisufinaalin. (Miksikö, no, että tietäisi missä nää nyt menee.) Ei tää nyt suorastaan viitsinyt äänestämään ruveta, mutta mieltä oli hyvinkin. Koko showssa oli parasta se, että viimein saivat selville sauhun seasta ja aika selkeesti sittenkin mitä mieltä kansan kärttyisät kännykät olivat kaikesta. Se oli kuulkaa pitkitettyä piinaa.

Sallinette – tai sitten ette – julkituopa silti aatoksensa hän.

Ekana oli pääosassa tuulikone, joka tuprutti mustaa tukkaa. Sitä seurasi alkeellista koikkelointia lavalla ja poikaporukka yritti laulaa. Kolmas, joku Jani (isn’t he clean!) esitti mustaa sulhasta ansiokkaasti pää kallellaan (Pissismummon korvissa kuulosti tuhannesti kuullulta). Neljäs tötteröhattupoika piipitti jotain, mistä ei kyllä mitään selvää saanut, ei sen puoleen sävellajikaan tainnut kaiken aikaa olla sama kuin kavereilla, jotka soitti. (Pissismummolle tuli mieleen Neuman, joka aikoinaan lauloi aina hurmaavasti hiukan pieleen). Viidenneksi astahti lavalle Jukka-papparainen, hohhoijaa, kappalehan oli kaunis kuin mikä, mutta ihan väärässä seurassa, väärällä vuosisadalla, herraparatkoon. Kuudes oli riikinkukkoasusteinen kaunis androgyynimies, jota katsellessa tuli Ville Valoo ikävä, Ville sentään.. (no, ja tämä musapuuro sakeni siihen malliin, että sitä ei Pissismummo purematta niele.) Seiska lauloi omissa sfääreissään, tämä Tietäjä-Katra, jonka kappaleelle jo ennakkoon oli plagiaattikirvestä heiluteltu. Kasina nähtiin ansiokas kabaree-show Lauran taidoilla, vau, että joku oikeesti osaa laulaa, on musikaalinen ja vetää kybällä kokonaisen shown. Yhdeksäs porukka, jossa poika oli kaunis ja tyttö melkein osasi laulaa, esitti jotain nojailukappaletta, jonka lopussa tarvittiin jo tenoriaariaa täydentämään katastrofi. Kymppinä oli ilmiselvä lordikopio ilman naamaria. Yhdestoista sulotyttönen haahuili yöpaidassa, koreografia upea ja laulu kaunis, mutta eihän tällaisen hempeilyn kanssa kannata yrittää hirviöareenalle. Kahdestoista Kentala, Kaustisen lahja maamme kevyen musiikin kuluttajille, vetäisi kappaleensa samettitakissa kuin kelpo laulaja, vaikka koripallotossut jalassakin.

Superfinaalissa oli pakko kuunnella vielä kerran yletöntä ryskettä ja räimettä tamperelaisen poikaporukan (Lovex) ja rokkijätkäyhtyeen (Thunderstone) voimin esitettynä. (Viimeksi mainittu alkoi uudelleen kuultuna jo etäisesti muistuttaa Pissismummon vanhaa idolia, Bruce Springsteeniä.) Täytyypä sanoa, että jos jonkun näistä kolmesta piti voittaa, niin olkoon se sitten tuulikoneen pöllyttämä mustatukka – vaikka hän parhaansa mukaan parkuikin, että jättäkää mut rauhaan (Leave me Alone).

Voi onneton, sanoo Pissismummo. Tämä mittään musiikkia ole, pelkkää shouta, tuhat tulimmaista sitäkin.