Meissä lienee jokaisessa semmoinen kanava, jolta löytyy sekä pätevää että turhaa valitusta kaiken maailman aiheista. Aamukahvia juodessa mietin, mistä valittaisin. Vaikka kuinka käänsin nappulaa kaakkoon omalla valivalikanavallani, ei kuulunut mitään. No johan nytOtanpa avuksi sanomalehden tekstiviestiosaston, sieltä ainakin löytyy. Apua, heti neljä kiitosta eri aiheista! Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei tänään valita naapurin parveketupakoinnista, melusta, autojen joutokäynnistä, parkkisakoista, koirien jätöksistä, ruuan hinnasta, veroista, työmäärästä, terveyskeskuksen palveluista, junien/bussien aikatauluista? ei edes sähkön hinnasta? Käsittämätöntä!Toinenkin yleensä luotettava valituskanava on olemassa: tämä blogimaailma netissä. Katsotaanpa randomilla mistä tänään valitetaan. Joltakin opiskelijakirjoittajalta ainakin irtoaa satavarmasti kunnon parku gradun tekemisen vaikeudesta. Mutta ei, tänään ei osu yhtään valitusblogia arvontakoneeseen. Nyt kyllä ihmettelen.

No, entäs sää? Marraskuu ja kaikkee. Joulukin tulossa. Eikö sentään jouluvaloista, että niitä on tai että niitä ei ole tai että ovat tyylittömiä tai? mutta ei löydy siitäkään aiheesta mitään valitettavaa. Antaa olla! Minä luovutan! Olkoon sitten kerrankin semmoinen päivä, että kaikki on ihan OK!


 
 

  • Valtakunnan valitusvirrat ovat ehtyneet, Heh – hyvä niin!
    Ihanaa alkavaa adventtia 🙂

    Kommentin jätti Kippura · torstaina 30. marraskuuta @ 21:44

  • Oisko myös omassa päässä jotain vikaa, kun ei nyt löydy…:)
    Joka tapauksessa: kuin myös Sinulle!

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 30. marraskuuta @ 22:43

  • Kerran näinkin päin – iloitaan! 😉

    Kommentin jätti ansku · torstaina 30. marraskuuta @ 22:43

  • Niin – marraskuun päätöslahja!

    Kommentin jätti Ellinoora · torstaina 30. marraskuuta @ 23:35

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.