Pissismummo aikoi etelästä pohjoiseen. Lyhentääkseen edessä olevaa hulppeasti seitsemän tunnin matka-aikaa Mummo kehitteli poikkeusreitin netistä tulostamiensa aikataulujen avulla: junalla kolmen vartin päässä olevaan kaupunkiin ja sieltä vaihto bussiin. Ei mitään ongelmaa siinä, siis paperilla.

Lähtöasemalla oli ystävällisesti huomioitu Pissismummon matkaanlähtö. Oli oikein torvisoittoa ja ilmaiset kahvit kaikille. Jossain kahvikojun tienoilla vilahti tosin keräyslipasta ojenteleva mieshenkilö, jonka Mummo onnistui kiertämään kauempaa. Taskussa kun oli vain lippu, kaikki killingit kukkarossa, joka oli repussa, joka oli Mummon selässä.

Juna tuli ihme kyllä ajallaan ja oli aikataulussa vielä vaihtoasemallakin, minkä Pissismummo pani tyytyväisenä merkille. Matka vaihtokaupungin asemalaiturilta pikavuoropysäkille oli lyhyt: vain yhdet portaat laskeuduttiin ja se oli siinä. – Reittisuunnitelmahan toimii erinomaisesti, hyrisi Mummo itsekseen. Kaverina odottelemassa istui salskea nuori mies reppuineen, varmaan pikavuoroon menijä hänkin.

Kerran minuutissa pysäkin ohi vilisti paikallisbussi. Kohta tuli taas yksi, jonka perässä näkyi olevankin pikavuoro. Nyt tarkkana. Paikallisbussi pysähtyi, mutta Mummo ei ehtinyt kissaa sanoa, kun express sujahti paikallisen perästä ohi. – Ei voi olla totta, nysse meni ohi, parahti P.Mummo. Nuorimies komppasi: semmossi ne o. Mummon päässä alkoi vilistää hätäinen nauha: mitä minä nyt teen, mitä minä nyt teen…

Pissismummo tempaisi laukkunsa ja kipitti paikallisbussiin. – Hei, apua, mun piti päästä tuohon expressiin, pääseekö tällä linja-autoasemalle? Rouva Kuski otti Mummon kyytiin, ei perinyt maksuakaan, jätti kauppatorin reunaan ja neuvoi oikaisemaan siitä torin poikki linja-autoasemalle. Mummo veti matkalaukkua ja juoksi reppu selässä torin laitaa. Ei näkynyt linja-autoasemaa eikä expresspysäkkiä. Mummo osaa kyllä kysyä, mutta sehän tiedetään, että hädän hetkellä yksi vastaantulija näyttää etelään, toinen pohjoiseen ja kolmas sanoo, ettei tiedä, kun ei ole paikkakuntalainen. Mummo vetää laukkua torin ympäri puolijuoksua, hiki valuu hiussuortuvain latvaa, sydän hakkaa ja ajatus takoo yhtä ja samaa: pakko ehtiä, pakko ehtiä.

Pissismummo oli jo melkein toivoton, kun kohdalle osui paikallisbussi, jonka ovi oli auki ja ratin takana istui Hyvin Rauhallinen Mies. Mummo parahti ovesta: pikavuoro, missä? missä? Mies tajusi, että Mummon kaikki mittarit olivat jo punaisella, tuli oikein ulos bussista, näytti kädellään: menette tätä katua suoraan, kunnes tulee liikennevalot, siitä yli ja linja-autoasema on siinä. P.Mummo lähti ajatustaan nopeammin ja huusi mennessään: kiitos, kiitos.

Linja-autoasema oli siinä missä pitikin. Mutta. Siellä oli ainakin kymmenen expressiä. Mummon uudestaan virinnyt toivo jo hiipui taas: sitä yhtä ei niin missään. Pettymys alkoi musertaa, sillä se pikavuoro oli ainoa siihen suuntaan sinä päivänä. Olisi palattava kotiin. Netistä lunastetut matkaliput menisivät hukkaan ja pitäisi soittaa peruutuksia monelle taholle. Mummo astui alistuneena laukkuineen ja reppuineen terminaaliin, jonka ikkunasta vilahti toiselle puolen saapuvan expressbussin kyltti: Sinne Minne Pitikin.

Viimeinen spurtti perässä vedettävän laukun ja selkärepun kanssa onnistui: kohta istui hikeä tippuva ja punaisena puuskuttava Mummo oikeassa pikavuorobussissa matkalla määränpäähänsä.

Kuljettajan kanssa käydyn keskustelun perusteella Mummo oivalsi panikoineensa aivan turhaan. Ohi ajanut vuoro oli joku muu, ehkä varikolle menijä, tämä oikea oli tullut sen perässä, pysähtynyt ja ottanut kyytiin sen pysäkillä kaikessa rauhassa odotelleen nuorimiehen. Olisi kuulemma mielellään ottanut Mummonkin, jos tämä ei olisi lähtenyt haahuilemaan paniikissa omia teitään.  

Pissismummo tuli eilen kylästä ystävättären luota, joka asuu pari kilometriä etelään P.Mummolasta tässä kaupungissa, on jo asettunut eläkkeelle ja vast’ikään saanut omitta ansioitta ylennyksen mummoksi kuopuspoikasensa pesueen saatua kolmannen jäsenen. Ohhoh sitä mummokansalaisten pulina-iloa! Mummoksi pääseminenhän on, paitsi elämän jälkiruoka, myös kermakahvi, sorbettia kuumalla kinuskilla ja suklaanamu!

Noniin. Asiaan kuuluvat senttimetrit ja grammat kerrottiin ja siitä selvisi, että potra on poika. Kuvakin löytyi tuoreen mummon älypuhelimen uumenista. Tuore A.Mummo erehtyi vähättelemään, että ne nyt vauvat on kaikki samannnäköisiä ja silmätkin kiinni on eikä tästä nyt näy kuin päänuppi.  P.Mummo on jo tottuneempi, mukana pikkurepussaan on aina tuoreimmat kuvat Pikkuritarista ja Murusesta. Ja nehän esitellään aina hehkutusten kera.

Pöydässä oli tarjolla A.Mummon tyyliin seitsemää sortimenttiä herkkua ja kahvi oli hyvää. Kun talon isäntäkin rantautui ruusukuppien ääreen, kävi ilmi, että ukiksi pääsy on vähintään yhtä järisyttävä tapaus elämässä kuin mummouskin. Silmät loistaen ja suupielet hymiöllä kertoi tuo tuntemuksiaan ja me mummot säestimme onnesta hyristen.

Yhteisen pulinapussin vajaannuttua sopivasti P.Mummo hankkiutui kotimatkalle ja A.Mummo lähti saattamaan. Viisaana mummona otti hän sauvat, joiden piikkikärjet purivat mukavasti jäistä oikopolkua. Pissismummo siinä köpötteli kepeittä pyllähtämistä peläten ja selvittyään konaamatta kotiovelleen huokasi helpotushenkäyksen: jäinpäs henkiin!

Aimitäkö sosee. No kun tää sosiaalinen media kerta on somee nykyään, ni mahtaa muu sosiaalinen elämä sit olla sosee?

Pääosassa näyttää olevan vihreällä veralla päällystetty pöytä, siinä jalopuureunukset, joka kulmassa ja kummankin sivustan puolivälissä kolo ja pussi. Pöydällä on värikkäitä palloja, eniten punaisia ja yksi valkoinen. Valkoista palloa tyrkitään pitkällä kepillä tarkoituksena toimittaa sillä muut pussiin. Pelaajia näyttää olevan kaksi, kummallakin oma keppi, jota hieroskellaan aluksi liidunpalasella tai jollain. Pelaaja on yleensä mies, jonka kuuluu pukeutua valkoiseen paitaan, mustiin housuihin ja liiviin. Paidan kanssa pidetään yleisimmin solmuketta, kravatti olisi tiellä kepin kanssa huhkiessa. Kolmas mies on kokopuvussa ja hänellä on valkoiset hansikkaat. Kolmannen tehtävä on pitää naama peruslukemilla ja yleisö hiljaa, laskea pisteet ja nostaa pussitettu pallo hansikaskädellä arvokkaasti takaisin pöydälle.

Peliä kutsutaan snookeriksi tai biljardiksi. Voi olla, että muitakin nimityksiä on. Erinimisillä peleillä on vähän toisistaan poikkeava pallojen alkuasetelma, lyöntikaava ja pistelaskusysteemi. Peli ei ole hölösuita eikä kuumakalleja varten, siinä pitää keskittyä palloon eikä vilkuilla muodokkaita katsojattaria yleisön puolella. Keppiä ei saa käyttää vastapelurin, pisteidenlaskijan tai yleisön ojentamiseen. Pallon osuessa toiseen kuuluu hauska napsaus. Joskus pelaaja ilahduttaa yleisöä virittämällä itsensä erilaisiin makuuasentoihin pöydän reunalle. Molemmin jaloin pöydälle nouseminen on kuitenkin kielletty.     

Pissismummo on hämmästynyt erikoisesti kolmannen miehen uupumattomasta halusta toimittaa pussiin saadut pallot takaisin vihreälle pöydälle. Ehkä peli loppuisi muuten liian pian. Näyttää siltä, että pelaajat yrittävät turhaan saada kaikki pallot pusseihin, mutta kolmas mies tekee heille kiusaa. Voittajaksi julistetaan lopulta jompikumpi, vaikka pisteiden lasku jääkin peliin vihkiytymättömälle mystiikaksi. Hämmästystä herättää varsinkin se, että tätä yksitoikkoisuuden huipentumaa tulevat jotkut todella ihan paikan päälle katsomaan. Tv-ruudun ääressä voi sentään nukahtaa rauhassa pallojen napseeseen, kun pallo on puhumattoman työpaikkakiusaajan toimesta seitsemänkymmenennenseitsemännen kerran poimittu pussista takaisin pöydälle.

Vaihtelunhaluinen Pissismummo meditoi usein P-kaupan ja C-kaupan juusto-osastolla. Valiojuustoa kyllikseen saaneena etsiskelee hän toisinaan rakentavia vaihtoehtoja. Viimetteeksi valikoitsi hän ruåtsinmeijerin tekemää juustoa. Siinä oli halutut 17 rasvaprosenttiakin ja kohtuullinen suolaus. Vaan kotona Mummo parahti pakkauksen avattuaan: tämä juusto itkee! Murehtiva juustohan on onneton juusto, eikä se lohdutuksesta huoli. Hankala on sen kyyneleitä kuivata, veistellä viipaleita ja surku syödessä.

Poikakaveri katsoi asiakseen asiallisesti valistaa Mummoa, mikä usein onkin paras lääke liikaan tunteellisuuteen, johon P.Mummo toisinaan lankeaa. Niinpä P.Kaveri kantoi Mummon tarkasteltavaksi asiaa valaisevan artikkelin tiedejulkaisusta. Siinä sanottiin, että itkeminen johtuu juuston kaseiinin hajoamisesta, joka kaseiini on proteiini, joka taas on valkuaisaine. Oleellista itkujuustossa on pitkä kypsytysaika, joka pilkkoo kaseiinin peptideiksi, jotka taas ovat aminohappoyhdisteitä. Kypsytellessä kaseiini menettää vedensidontakykyään ja siitä se poru sitten alkaa.

Mummo vakaantui tiedon saatuaan siinä määrin, että kuivasi juustoparan kyyneleet ja omansa ja veisti aimo viipaleen maisteltavaksi molemmille. Maku osoittautui kypsän täyteläiseksi ja herkän vivahteikkaaksi. Poikakaveri uskaltautui arvelemaan, että juustohan on kuin nainen parhaimmillaan… vaan sepä onkin toinen tarina.

Pissismummo lueskelee kotona marketista poimimansa Kotiliesi-lehden pakinoitsijan näkemyksiä innovatiivisista osaajista. Nykyajan business-kieli hämmentää Mummoakin. Lehtiä kun lukee, niin silmissä ihan vilisee lukematon määrä englanniksi kääntyneitä ammattinimikkeitä, joista alaa tuntematon ei aina niin tiedä mitä nämä innovatiiviosaajat oikeastaan käytännössä tekevät.

Onko vaikka coach jotakin enemmän ja osaako hän paremmin kuin valmentaja, ihmettelee P.Mummo. Tai onko designer jotenkin laadukkaampi työtään tekeväinen kuin suunnittelija tai muotoilija. Selvähän se, että globaalissa toimintaympäristössä pitää osata sujuvasti kehua osaamisensa ainakin toisella kotimaisella eli in inglis (in English), mutta olisiko omilla kulmilla hääräävällä tässä nyt kumminkin vähän pröystäilyn makua.

Mummo eksyy miettimään mitä kaikkea hän itse tykönänsä osaa. Jospa jo onkin niin, että koulutuksen ja ammatillisen askartelun kautta hankitut oppinsa ovat nykyään out of using /all time vacation (käyttämättömiä/lopullisesti lomalla) tai peräti out of order (epäkunnossa). Mitäpä sitten jos ovatkin ammatilliset taidot kesäterässä, innovatiivisuutta tarvitaan nykyään enempi arkisissa ympyröissä.

Vaan mitä ikinä taitoa on mummokansalaiselle kertynyt elämän mittaan, siellähän se on. Semmoinenkin, minkä on siperia opettanut. Mummolle tulee mieleen myös ennen osattu taito, jonka elämä lupaa kysymättä poisti käytöstä ja jotain sellaistakin, mitä hän ei ikinä oppinut. Saldo jää kumminkin plussalle. Mummot ne ovat tavallisen elämän asioissa ihan moniosaajia.   

Pikkuritarin päiväkoti oli kutsunut isovanhempia ystävänpäiväjuhliin. Mentiin tietysti, kun kerran päästiin.  Viimeksi Pikkuritari itse oli kipeänä, niin että juhlat jäi meiltäkin väliin.

Pöpperöisen ajosään vuoksi olimme hiukan myöhässä. Ensimmäinen havainto: mikä korviahuumaava äänivalli! Sitten: eteisessä takki- ja kenkäruuhka, sisätiloissa eniten mummoja ja pappoja, seuraavaksi eniten lapsia ja tätejä, jokunen äiti tai isäkin. Pikkuritari mutusti toisten lasten joukossa pöydän ääressä sämpylää ja tarkkaili ovesta tulijoita. – Mummeli! Vaari!

Pikkuritari on 3-5 vuotiaiden ryhmässä kolmena päivänä viikossa. Kun paikat oli katsottu ja isovanhemmat olivat saaneet kahvi- tai teekupillisensa, asetuttiin isoon saliin. Pikkuritari parkkeerasi tiiviisti Mummelin syliin ja ilmoitti, ettei halua mennä esityksiin mukaan. Karhuja ja lumihiutaleita löytyi riittävästi talvisia leikkilauluja elävöittämään ja millä antaumuksella isoimmat pojat esittivätkään rokkikitaristeja!

Kolmas havainto: lapsiryhmät ovat monikulttuurisia helsinkiläislähiön päiväkodissa. Se tuntui mukavalta. Pikkuritarin vieressä istuva pikkuinen tummakiharainen kerubi, jonka isovanhemmat varmaan ovat palmujen maassa tosi kaukana, jos ovatkaan, tuli ihan Mummelin syliin katselemaan Muumikirjaa yhdessä Pikkuritarin kanssa.

Juhlien päätyttyä Isi tuli pikkusiskon kanssa hakemaan pientä juhlijaa ja Vaarilan väki soluttautui ruuhkaliikenteen sekaan kotimatkalle. Autossa oli pitkähkö hiljaisuus. – Huhhuh, sanoi Mummeli viimein, – miten ne tädit jaksaa tuota melskettä joka päivä aamusta iltaan. Ja miten pieniltä kolmivuotiaat tuntuivat viisivuotiaiden rinnalla samassa ryhmässä.

Huiskismummo kävi kylässä Pissismummolassa. Pullahti junasta pakkashöyryiselle asemalle ja samantien mummokaverin halaukseen. Mummo oli taaperoinut omia teitään ystäväänsä vastaan ja Poikakaveri tullut asioiltaan autolla siihen. Huiskiksen laukku sujautettiin Poikakaverin kyytiin ja mummot läksivät keskenään askeltamaan kaupungin keskustan kautta P.Mummon asumasijoille. Pissis halusi näyttää kehittyvän kotikaupunkinsa merkittäviä yksityiskohtia ystävälleen.

Huiskis on liikkuvainen mummohenkilö, onpa hyvinkin. Hänen pitää päästä joka päivä lenkille. Sattuikin olemaan kelpoisat pakkaskelit, ei liian kylmäkään. Lenkillä käytiin ja hyväähän se vain teki Pissismummollekin. Siinäpä samalla sai puhua pulputtaa semmoisiakin ystäväkeskeisiä, joilla ei viitsi rasittaa Poikakaverin korvia. Kuten vaikka yleishuomioita siitä asiaintilasta, kun lenkkeillään miesihmisen kanssa.

Mummot panevat merkille talvisen luonnon hurmaavia yksityiskohtia; metsikössä pyrähtävän linnun, oksalta toiselle loikkaavan oravan, vastaantulevan isäntäänsä tai emäntäänsä ulkoiluttavan koiran. Henkäilevät taivaan sinisyyttä, puiden lumipukua, hangen kimallusta. Kuuntelevat miten hauskasti narahtaa lumi askelen alla ja nuuhkivat olisiko metsässä jo aavistus kevään tuoksua.

Vaan mitä näkee miesihminen lenkillä? Tämäpä täällä huomaa kaapelien kaivannot, sähkölinjat, muuntajat ja jakokaapit, pylväiden repsottavat eristeet ja lukemattomat tekniset yksityiskohdat. Tuopa tuolla aprikoitsee metsikön harvennustarvetta, pohtii tukkipuiden kuutiomääriä ja mahdollista tyvilahoa, panee merkille ketunjäljet ja jäniksen ja tuumii lumipesässään nukkuvan karhun unen laatua.

Eipä silti. Näinhän se mummojenkin näkökulma avartuu. Ja parhaassa tapauksessa miesihmisenkin.  

Pissismummolassa on yksi ihmettelyn kestoaihe: Kela. Siis ei silleen, että siitä puhuttaisiin joka viikkokaan, mutta aika ajoin. Lafka näyttäytyy kuulopuheissa elämää suuremmalta byrokratialinnakkeelta, joka syö anomuksia ja tuottaa enimmäkseen kielteisiä päätöksiä.

 (Ihmettelymme liittyy siihen ilmeiseksi käyneeseen seikkaan, että poliittisen uran loppusuoralla olevat  sosiaali- ja terveysministerit päätyvät yleensä pääjohtajiksi Kelaan. Onkos tämä kestävää kehitystä, mitähäh! Poikakaverin mielestä tämä nimenomainen seikka selittää lafkan homeisen maineen.)

Mummo sai viimetteeksi hoidetun vaivansa tiimoilta lääkärinlausunnon, jonka perusteella hän tulisi saamaan sydänlääkettä apteekista hiukka halvemmalla kuin muuten saisi. Sitä varten ohjeistettiin menemään Kelan toimistoon anomusta tekemään. Mainittakoon, että Pissismummo oli viimeksi astunut Kelan kynnyksen yli viisi vuotta sitten. Ei tule käytyä joka viikko, kun tarpeelliset lääke- ja lääkärinpalkkiokorvaukset ovat hoituneet  suoraan. 

Kelatoimiston ovi lennähti auki ittestään, mikä onkin hyvä ele. Punainen matto kyllä puuttui ja torvisoittokunnan virkaa hoiti vanha Salora-merkkinen telkkari, jossa pelattiin jääpalloa.  Oven pielessä könötti innokas lippuautomaatti, joka sylkäisi Mummolle kidastaan numeron 146. Kahdessa luukussa istui kelantäti, kolmas oli vissiin kahvilla. Aulassa istui kuusi ihmistä, joista kaksi höösäsi kiljuvan lapsosen kimpussa ja muut pitelivät korviaan.

Pissismummo meditoi ovensuuhyllykön ääressä. Siinä oli 59 eri lomaketta ja hyllyn reunassa luki mitä kullakin anotaan. Mummo ei löytänyt tapaukseensa sopivaa lomaketta, joten hän istui joukon jatkoksi odottamaan. Vuorollaan Mummo esitti asiansa ja sai äimistyksekseen kuulla ettei etuutta tarvitse anoa, jättää vain paperit sisään ja menee kotiosoitteeseen odottamaan, että asia saadaan käsiteltyä. Käsittely kestää noin kuukauden, sanoi virkailija. Aikanaan Itella kantaa postilaatikkoon päätöksen ja uuden sv-kortin.

Kehitys kehittyy sittenkin! Jopa Kelassa. Varmuuden vuoksi Mummo pyysi kuitin siitä, että paperi jäi byrokratian käsiteltäväksi. Jos vaikka hukkaavat , kun siellä on paljon paperia pinossa ja vähän väkeä töissä.

PS. EU-kelpoinen sv-kortti netin kautta anottuna tuli jopa viikossa.  

Ystävämies ihmetteli taannoin, miksi mummoloita on, muttei ukkiloita. Jaa’a. Pikkuritarilla ja Murusella on ainakin, Vaarila. Ja täällä myös Mummeli.  Syysseppeleen keskelle kyltti sopivasti mahtui, kun Ritarilan väki sen meille toi menneen syksyn pimeillä. Mummolakin pikkuväellä on, toisaalla. Ja siellä Mummo ja toinen vaari.

Muistelen mummojani ja Ukkoa, sitä ainoaa. Toinen ukko oli jo poissa, kun synnyin. Toiselle meistä ukkinsa ja mumminsa jäivät etäisemmiksi, mutta vaari ja mummo olivat lähellä ja pitkäikäinen Vanhavaari varsinkin tärkeä. Meidän pojillamme oli Mamma ja Pappa sekä Ukkivaari – matkan päässä kaikki he. Isovanhempien kutsumanimet syntyvät perinteistä, kuvastavat aikaansa ja luontuvia suhteita.

Juuh. Nih. tai eih. Pissismummo lueskelee ähkien aamun aviisia. Toimittaja, tuo kaikkitietäväinen, kaikkialle ehtiväinen ja skuuppia verenhimoisesti jahtaava olento, oli taas käynyt kyselemässä mitä mieltä ollaan. Siis pressaehdokkaiden valintaperusteista. No joku aina jotain mieltä on ja siitä sopii toimittajan vetäistä vikkelä johtopäätös: että vaalikarja ammuu neljässä aitauksessa.

Pissismummo tunnustautuu tunteelliseksi. Erityisesti tunnustaa hän olevansa iloinen annettuaan äänensä ennakkoon pois kuljeksimasta. Eipä tarvitse vaalipäivänä lehden avattuaan enää säikkyä ehdokkaiden koko- ja puolisivun kokoisia naamoja, hähää.

Järkeileväksi P.Mummo tunnustautuu politiikasta puheen ollen vain vaivoin, no jos sen verran, että ehdokkaalla sitä pitää olla riittävä määrä, järkeä siis, mutta ei liikaa. Liika viisas on aina vastenmielinen olento, kun sen puheestakaan ei saa tavallinen kuolevainen montaa ymmärrettävää murusta eineekseen.

Uskollisuus on tietysti hyve monessa mielessä, mutta politiikkaan sitä ei pidä sotkea, tuumii Pissismummo. Siitä tulee helposti toisen silmän päälle lappu ja näkökenttähän siitä kärsii ja askel alkaa vipata oikealle tai vasemmalle sen mukaan, kumman silmän päällä se lappu on.

Taktikointi on P.Mummon mielestä jotenkin luihua puuhaa. Hirveesti on aanailtava, laskeskeltava sen ja sen mahdollisuuksia sitä tai tätä vastaan ensin tai sitten. Hirmuinen työ turhan takia! Juttuhan on selvää pässinlihaa heti kohta toisen vaalipäivän iltana. Harjoittelukierroksella kun selvitetään finaaliin osallistujat niin kelpaa siitä sitten toista äänestää, jos ei ensimmäisestä tykkää. Tai päinvastoin.

Muutaman vaalitentin katsottuaan Mummolle kirkastui, kuka on tasapainoisin, laajakatseisin ja riittävän kokenut presidentiksi Tarjan jälkeen. Pressan homma on suhdetoimintaa tässä ajassa ja tulevaisuudessa. Kekkostelun ajat ovatten jo eilisen takana.