Alice Munro ; Hyvän naisen rakkaus    suom. Kristiina Rikman        Tammi 2000

Man Booker-palkittu (2009) ja Nobelkirjailijaksi (2013) ylennetty Munro on todella kiinnostavaa ja palkitsevaa luettavaa. Kesäkuun kirjastolainoissani oli jo Kallis elämä ja nyt matkapokkariksi hankittu Hyvän naisen rakkaus. Munron tarinat kehkeytyvät merkillisiä teitä eikä hän toista itseään kuten moni keskinkertainen kirjoittaja, jonka tuotannosta yhden luettuaan voisi sanoa lukeneensa kaikki. Hän kirjoittaa keskittyneesti ja kiehtovin yksityiskohdin. Tarinat imaisevat lukijan mukaansa, kuljettavat tietyn matkaa henkilöidensä elämässä ja päästävät lukijan hellävaraisesti myös irti.  –  Tätä sanon kertomataiteeksi.
*
Anna Godbersen ; Illan pitkät varjot    suom. Leena Perttula    Karisto 2013

Viihderomaani, joka kuvailee elämää 1920-luvun New Yorkissa: kieltolain aikaisella viinatrokauksella rikastuneiden mafiasukujen välienselvittelyjä, elokuvabisnekseen ja tähteyteen liittyviä ihmissuhdekiemuroita, rotuennakkoluuloja ja suuren pörssiromahduksen murskaamia unelmia.  – Ei hullumpi lajissaan.
*
Minna Lindgren ; Kuolema Ehtoolehdossa (4.p.2013), Ehtoolehdon pakolaiset    Teos 2014

Lindgrenin musiikkipakinoihin tykästynyt lukija poimii mieluusti nämä kirjat lukeakseen. Ensimmäinen Ehtoolehto kuvaa sarkastiseen tyyliin palvelutaloasukkaiden elämää ja varsinkin vanhusten hoidon nykytilaa. Toisessa Ehtoolehdossa on riemastuttavaa tarinaa putkiremontin kouriin joutuneen palvelutalon asukkaiden pelastautumisoperaatiosta ja pakolaiselämästä Hakaniemen haaremissa.   – Minnan tyyli kirjoittaa on vauhdikas, kynää siivittää kirpeä huumori ja terävät huomiot asiaintilasta vanhustenhoidossa.Tämä on ihan huumorikirjallisuuden parasta!
*
Leena Krohn ; Pereat mundus        wsoy 1998 (2.p. 2001)

’Eräänlaiseksi romaaniksi’ määritelty kokoelma kertomuksia, joiden päähenkilö on Håkan. Tarinat kertovat eri ihmisistä, erilaisista kohtaloista – siinä mielessä Håkan on eräänlainen Jokamies. Krohnin Håkanien aatokset kulkevat enimmäkseen synkkiä ja destruktiivisia teitä, mikä tekee tekstistä älyn korkealentoisuudesta huolimatta raskasta luettavaa.  
*
Sari Mikkonen ; Naisten pyörä        wsoy 1995

Mikkosen (s.1967) esikoinen tämä novellikokoelma ja niin valmista tekstiä kuin olla voi. Suhdeteemoja. Vahvaa sisaruuskuvausta lapsuudesta maalla hillittömiä raivokohtauksia saavan äidin armoilla. Mikkonen tuo henkilönsä lukijan iholle, ei tyydy kuvaamaan kauempaa. Jokin näissä novelleissa sai minut hakemaan netissä olevaa tietoa kirjoittajasta. Wikipediasta kävi ilmi, että novellikokoelma palkittiin erinäisten poikkeuksellisten käänteiden jälkeen Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnolla ilmestymisvuonna. Myöhemmin Mikkonen on julkaissut neljä teosta, joihin palaan vielä, kunhan saan käsiini.  – Pidin tästä. Novellien ystävälle antoisaa ja kiinnostavaa luettavaa.
*
Torsti Lehtinen ; Kainin merkki        Arktinen Banaani 2013

Täytyy nyt sanoa, että yllätyin täysin tästä kirjasta. En tosin ole lukenut aiemmin Lehtisen kirjoja, mutta kun hän on ollut julkisuudessa monin tavoin esillä, olin kai muodostanut jonkin hämärän kuvitelman hänestä kirjailijana. En oikein ymmärrä onko tämä romaanikaan? Kirja on kuin jonkinlainen raaka peli: kerron-itsestäni-kaiken-mikä-ikinä-mieleeni-juolahtaa. Teksti on kirjoitettu minä-muodossa ja vaikuttaa faktalta, sekö tässä häiritsee? Ajattelen, että jokainen sielun nurinkääntö ei kyllä ole kirjallisesti julkaisemisen arvoista. Teksti tuntui monin paikoin oikeastaan vastenmielisen brutaalilta. On tapana sanoa, että kirjailijaksi tullaan elämällä kirjailijan elämä. Jos se on tätä, ei se ota lukijaa huomioon.
*
Dorothy Koomson ; Ole hänelle äiti    suom. Hanna Sola    sitruuna kustannus 2008

Mukaansatempaava ja koskettava tarina siitä, mikä voi rikkoa ystävyyden, miten kuolema erottaa rakkaat toisistaan, miten vaikea on lähteä ja vaikea palata. Miten urhoollinen pikku tyttö paljon kestettyään rakentaa itselleen kodin ja ottaa äidikseen kummitätinsä. Ja miten lapseton uranainen kasvaa äidiksi.  –  Viihdyin kirjan parissa, vaikka aika ajoin tuskastuinkin suhteiden päättymättömään vatvontaan. Sellaista elämä kai sitten joskus on.
*
Taina Haahti ; Kaikki mitä tiedän huomisesta        Siltala 2011 (2.painos)

Kypsän naisen tarina hylätyksi tulemisesta, intohimosta ja naisten välisestä ystävyydestä. Trillerimäisin juonenkääntein Haahti kuljettaa lukijaa päähenkilönsä kohtaloissa. Aiemman romaanin Koeaika luin viime vuodenvaihteessa, tässä on jotain samaa, tasokkaan naisen atmosfääri ja hiukan päiväunimaista glamouria.  – Näitä riipaisevia hylätyn naisen tarinoita tarjoaa tosielämäkin. Hiukan pinnalliselta tuntuu romaanin naisten ikääntymiseen liittyvä pohdinta. Viihtyisä lukuromaani kuitenkin.  
*
Henni Kitti ; Elävän näköiset        wsoy 2014

Erikoinen tarinankertoja tämä nuori kuvataiteilija, ja erikoinen on tarinakin. Se kertoo pohjoisesta perheestä, jossa päähenkilö Aleksandran isä on myös Aleksandran tärkeimmän ystävän, naapurin Sakarin isä. Niin isällä kuin nuorimmalla tyttärelläänkin on herkkyyttä, joka ilmenee outoina tuntemuksina, ajatuksina ja lopulta tyttären erikoisena ammatinvalintana. Myös seuraavassa sukupolvessa on yksinäiset pojat, joilla ei isää ole, niinpä suku nousee tärkeäksi ja poikien keskeinen rakkaus.  – Kirja on tarinan outoudesta huolimatta tai juuri siksi kiinnostava ja Kitti uusi kertojaääni, jota on seurattava.
*
Sofi Oksanen ; Baby Jane    Silberfeldt Oy 2005

Surullinen tarina kahden naisen keskinäisestä rakkaudesta, jossa käydään samat kuviot kuin missä tahansa parisuhteessa: hehkuseksistä mustasukkaisuusriitoihin ja suloisiin sovintoihin. Tämä tarina vain päättyy kuolemaan ja tilintekoon.  – Kehuttu kirja on 2011 jo seitsemännessä painoksessaan ja monille kielille käännetty. Tämän täytyy siis olla hyvä, minusta ehkä vähän mielikuvitukseton kuitenkin.
**
Runot

Tom Kalima ; Peilistä katsoo varis    Reuna Kustantamo 2014

’Runoja variksen ikään tulleen miehen elämästä’ alaotsikolla varustettu runokirjanen osui kirjaston uutuushyllyltä silmiin. Tekijä ei ole ensi kertaa asialla, varisrunot ovat jo kolmas kokoelma. Ja miten sympaattisia runoja!
”Peili ei kerro viisaudesta / ja vuodetkin se ymmärtää viiveellä”
”Rakkaus ei ole timantin löytämistä / vaan sen etsimistä joka päivä”
**
Chick lit

Lauren Conrad ; Suolaista ja makeaa    suom. Laura Haavisto    Karisto 2012

Amerikkalaisesta tositv-maailmasta sekoiteltu keitos. Yhtä tyhjänpäiväistä suhdemylläkkää eikä juuri muuta. Miksi kahlasinkaan tämän sopan, mutta halusin tietää mitä ’tositv’:n tekeminen oikeasti onkaan. No, sehän tuli harvinaisen selväksi.
**
Dekkarit

Marja-Sisko Aalto ; Murha tuomiokapitulissa        Icasos 2013

Julkisuudessa muista syistä tuttu pappishenkilö on kutonut taidokkaasti sotavuosiin liittyvän mysteerin, jota pala palalta selvitellessä ratkeaa juutalaisten kohtaloon liittyvä arvoitus. Tietynlainen hiukan ummehtunut kirkollinen ilmapiiri teoksesta löyhähtää, mutta itse mysteerin selvitys tuntuu kutakuinkin uskottavalta. Kirjan nimi olisi oikeammin Kuolema tuomiokapitulissa.  Kuolema vain ei ehkä myy niin hyvin kuin murha.
*
Patricia Cornwell ; Paljaat luut (2014), Vaarassa (2006), Silminnäkijä (2009)  – suom. Ilkka Rekiaro – Köyhien kalmisto (2012) – suom. Erkki Jukarainen    Otava

Hellekesän lukemistona turhankin yksityiskohtaiset kuvaukset ruumistohtori Scarpettan karmeista löydöksistä etoivat. Onneksi parissa kirjassa pääosassa seikkailee (”jumalaisen komea”)  mestarietsivä Win Garano ja hänen hurmaava mummunsa. Jännitystä kyllä Cornwellilta syntyy, mikä kaiketi on dekkarigenren ensisijainen tavoite. Sitten kävi niin, että Silminnäkijä jäi minulta jonnekin 30:lle sivulle. En enää jaksanut tätä lajia.  – Jos yleensä dekkareita, ehkä näitä sitten kumminkin.
***

Maikki Harjanne ; Riesa        ntamo 2014
Lastenkirjailijana paremmin tunettu (Minttu-kirjat) Harjanne vie tässä pikku kirjasessa aikuislukijoita mielikuvitusretkelle Riesa-tytön maailmaan.  – No, on sanottava, etten oikein päässyt mukaan.
*
Arto Seppälä ; Lapsi, olet puu        Maahenki 2013
Seppälän neljäs mietekirja, askelmia lapsuudesta vanhuuteen.

”Ennen enkelin haltuun, näinä aikoina sosiaaliviranomaisen huostaan.”    
”Ei niin terveellistä ruokaa, ettei hengestään pääse.”

*
Tommi Kinnunen ; Neljäntienristeys        WSOY 2014
Kinnunen on uusi ja kiinnostava kirjailija. Esikoisromaani astuu heti kursailematta kertomataiteen eturiviin. Näin kirjoittaa hän, jolla on instrumentti, kieli, hallussa. Tyyli on vakaa ja selkeä, romaanin rakenne punnittu ja tarinaa tukeva. Neljäntienristeys on sukutarina, joka alkaa 1990-luvulta keskeltä vanhan Lahjan lähtökipuja ja kouristuksia, palaa alkuun 1800 ja 1900-luvun vaihteeseen esiäiti Marian myötä, jatkuu Lahja-tyttärensä ja tämän Kaarina-miniän ja tyttärenpoika Johanneksen kohtaloita kuvaten. Lahjalla on mies, Onni, jonka näkökulma tässä vahvojen naisten jatkumossa paljastaa erilaisen miehen rimpuilun intohimonsa köysissä ja aikakauden vallitsevat asenteet aina lain tuomioita myöten.  – Kiinnostava sukutarina sadan vuoden perspektiivissä. Tarkkaa ajankuvausta.  
*
Gabrielle Zevin ; Tuulisen saaren kirjakauppias  suom. Tero Valkonen    Gummerus 2014
Amerikkalainen 1977 syntynyt Zevin on jo kotimaassaan menestynyt kirjailija, mutta tämä on ensimmäinen suomennettu hänen teoksistaan. Alice Islandin kirjakauppias on omalaatuinen leskimies A.J. Fikry, joka joutuu heti tarinan alussa kiistaan kirjallisista makumieltymyksistään kustantamon lähettämän uuden edustajan kanssa. Kirjakauppias on saariyhteisössä arvostettu persoona, vaikka hänen kirjamakuaan moni oudoksuukin. Eräänä päivänä A.J:n elämään putkahtaa outo sattumus, joka mullistaa hänen elämänsä. Ja sitten syttyy yllättävä rakkaus…  –  Oh, olipa viehättävä tarina ja taitavasti kerrottu. Tätä parempaa lomalukemista tuskin voi kuvitella.
*
Anni Kytömäki ; Kultarinta    Gummerus 2014
Kirjaa on hehkutettu sen verran keväällä kritiikeissä, että tilasin kirjastosta. Liki kuuden ja puolen sadan sivun opus on kyllä raskas pideltävä sille, joka lukee vaakasuorassa (kuten esim. selkävaivainen usein tekee). Harhailtuani alusta kymmeniä sivuja ihmettelin mikä on, kun en pääse mukaan. Sitten tarina lähti vyörymään ja suorastaan tempaisi syövereihinsä eikä enää päästänyt otteestaan. Tapahtuma-ajan kuvaus loi tarinaan oman väkevän jännitteensä, ja henkilöiden kohtalonteistä kutoutui erityislaatuisen kaunis kuvio.   – Oh, mitä hurjaa, suorastaan myyttisen kaunista  metsän kuvausta, olen aivan sanaton!  Kultarinta on romaani, jollaista osuu kohdalle todella harvoin, se hehkuu ja kimmeltää, se kietoo lukijan seitteihin, joista irrottautuminen on vaikeaa. Romaani ei jätä lukijaa harhailemaan, vaan kuljettaa upeasti vääjäämättömään loppuun asti. Sivulla 626 purskahdin itkuun ja lopussa uudelleen. Kirjan maailmasta oli suorastaan haikea irrottautua, niin se vaikutti minuun. Finlandia-palkinnon arvoinen teos!
*
Julian Barnes ; Kuin jokin päättyisi    suom. Kersti Juva    WSOY 2011
Miehen ajatusketjuja, suhteiden vatvomista englantilaisittain ja kaveruuden analyysiä erinomaisen tarkasti kuvaava pienoisromaani.  – Tarina on apeatunnelmainen ja itseironiaa viljelevä alusta loppuun – siten myös raskaahko lukea. Laatuisa teos palkitsee kuitenkin;  kirjasta jää hyvä jälkimaku.
*
Kazuo Ishiguro ; Yösoittoja    suom. Helene Bützow        Tammi 2011 (2009)
Viisi tarinaa, joiden teemana on musiikki ja toteutumattomat unelmat. Tarinoissa vilahtelee samoja henkilöitä. Yhden tarinan päähenkilö on toisen kulissia tai sivupersoona. Ishiguron tyylilaji on melankolia, joskus ihan piinaavuuteen asti. Omalaatuinen kuiva huumori keventää. Turhaan kirjailijaa ei liene palkittu monin huomionosoituksin, onhan kertojantaito kiistaton.
*
Kate Atkinson ; Ihmiskrokettia    suom. Leena Tamminen    WSOY 1997
”Elävää tarinankerrontaa parhaimmillaan. Mitä muuta lukija voisi toivoa”. Kustantajan myyntipuheita tekee mieli kommentoida, että lukija voi toivoa vaikkapa järjenkäyttöä mielikuvituksen roihua hillitsemään tai sinne tänne holtittomasti hyppelehtivän kerronnan suitsimista järjelliseen järjestykseen. Atkinson on kyllä varsinainen maanisen mylläköinnin mestari. Hellepäivien hikikarpalot moninkertaistuvat tämmöistä lukiessa.
*
Chic lit -osastoa:

Rain Mitchell ; Opetuksia  (Joogasalin naiset 2), suom. Terhi Kuusisto    Tammi 2013
Ilmeisesti sarjassa seurataan viiden joogin elämää, erityisesti miessuhteita. En joogaa itse, joten amerikkalaiseen life styleen kuuluva joogamaailma on outo, aluksi tavallaan kiehtovakin. Aika pian kuitenkin kyllästyy tähän ulkonäköpainotteiseen tekosyvälliseen hörhöilyyn. Näyttää pahasti siltä, että joogasalin naisista on kehkeytymässä päättymätön sarja. Tarina on sillä tavalla mauton kuin suolaton ruoka.
*
Pia Heikkilä ; Kajaali    Otava 2014
Heikkilän jutut, mitä niistä aiemmin jo sanoinkaan, ovat hieman kohentuneet. Tässä hän onnistuu jopa luomaan jonkinlaista jännitystä Anna Sandströmin toimittajapersoonan touhuihin Islamabadissa. Helteen marinoiman lukijan aivotoiminnan alatasolle viritettyä chicklittiä.
**

chick lit -osastoa:

Pia Heikkilä ; Operaatio Lipstick        Otava 2013

Voi herrantähden. Että luin tämänkin loppuun asti. Tää on siis niin huono. Tarinan tapahtumaympäristö tässä kumminkin kiinnosti, mutta kun yli puolet tekstistä on yhtä  juomista ja naimista. Ja loppu epäuskottavaa pelastumista talibanien väijytyksestä aina supernaiiviin päätökseen asti.
*
Romaaneja ja novelleja:

Carlos Ruiz Zafón;  Marina    suom. Antero Tiittula        Otava 2013 (1999)

Espanjalaissyntyinen Zafón (s.-64) kirjoitti alunperin nuorten romaaneja. Siirryttyään aikuislukijoiden viihdyttäjäksi hän on onnistunut keitoksissaan ja niiden myynnissä siinä määrin, että luokitellaan jo kansainväliseksi megatähdeksi, mikä lienee pääasiassa 2001 julkaistun Tuulen varjo -romaanin ansiota. Marinassa hän kuljettaa päähenkilöitään rappiopalatseissa ja viemäritunneleissa kammotusten ja hirviöiden jahtaamana. – Koko juttu on jokseenkin epäuskottava, ja kyydissä pysyminenkin on työn ja tuskan takana eikä tarinasta nauttimisesta voi puhua. Tuulen varjo oli  monin tavoin hienovireisempi tarina ja antoisampi lukukokemus – sitä taustaa vasten Marina on pettymys.  
*
Alice Hoffman;  Kettumäki    suom. Renne Nikupaavola    Gummerus 1998
Noitasisaret    suom. Arvi Tamminen ja R.N.         Gummerus 1997

Kirjailija on 1952 syntynyt yhdysvaltalainen, joka on  julkaissut useita menestysromaaneja. Punaiset puutarhat luin toukokuussa ja tykästyin niin, että kaivoin kirjaston säilykehyllyiltä esiin aiemmin suomennetut, mitkä löysin. Hoffmanilla on kyky kertoa tarina sillä tavoin, että ihmissuhteiden käänteet ja juonen kehitys eivät ole ennalta arvattavissa, mutta ovat uskottavia. Mukana on paitsi vieraan maan maiseman ja yhteisöelämän kiinnostavia yksityiskohtia, myös maagista taikaa.  – Laatuisaa lukuviihdettä.
*
Alice Munro;  Kallis elämä    suom. Kristiina Rikman     Tammi 2013

Toistaiseksi ainoa Nobelin kirjallisuuspalkinnolla 2013 palkittu kanadalainen kirjailija Alice Munro (s. 1931) on julkaissut 17 teosta, joista meillä kääntäjien valtionpalkinnolla huomioitu Kristiina Rikman on suomentanut kaikki yhdeksän suomeksi julkaistua Munron teosta. Kallis elämä, jonka Munro on ilmoittanut viimeiseksi kirjalliseksi työkseen, sisältää 14 kertomusta. Niistä viimeiset neljä ovat väljästi omaelämäkerrallisia ja avaavat hiukan Munron sulkeutunutta persoonaa. Hänen vähäeleinen tyylinsä on lukijalle miellyttävää. Kirjailija kuljettaa lukijan tavallisesta elämästä helmiksi hioutuneiden tarinoidensa maailmaan vaivihkaa ja ennen kuin lukija huomaakaan, hän on osana kertomusta niin, että haluaisi sen vain jatkuvan.  – Laatunovelleja!
*
Erik Wahlström ; Kärpäsenkesyttäjä    suom. Jaana Nikula    Schildts 2011

Enemmänkin toimittajana ja tietokirjailijana kunnostautunut E.W. on tässä romaanissa kaivautunut J.L. Runebergin sekä hänen vaimonsa Frederikan nahkoihin villisti ja ansiokkaasti. Mainion krouvilla karheudella Wahlström käy käsiksi runoilijalegendan henkilöhistorian vähemmän ylevään puoleen ja panemalla puolet omiaan saa aikaan viihtyisästi säkenöivän ’elämänkerran’. – Lukijalle, joka on ottanut  Runebergin turhan vakavasti, tämä on terveellistä luettavaa.
*
Asko Sahlberg ; Höyhen        WSOY 2002

Tutustuin Sahlbergin (s. 1964) kirjailijanääneen tässä pienoisromaanissa ensi kertaa. Ei häntä ole turhaan kehuttu, arvostusta osoittavat monet palkinnot ja palkintoehdokkuudet. Höyhen ei ehkä ole helpoimpia tarinoita johdattamaan lukijaa kirjailijan ajatus- ja kokemusmaailmaan, mutta on selvä, että voidakseen kirjoittaa tällä tavoin ja näin intensiivisen romaanin täytyy olla sekä kirjallista taituruutta että elämänkokemusta. Erityisesti kehitysvammaisten parissa työskentelevien pitäisi ehdottomasti lukea tämä kirja.  – Rankka tarina intensiivisyydessään ja inhimillisyydessään, mutta ei ahdistavalla tavalla .
*
Tove Jansson ;  Viesti – Valitut novellit 1971-1997    WSOY 1999

Hienovireisiä novelleja, ”kauttaaltaan mestarin työtä”. Näiden parissa lukija viihtyy.

***

Lukemisen tahti on hieman hiljentynyt kauniiden kevätsäiden ja monimuotoisen pihaelämän heräämisen myötä. Tapahtui niinkin, että palautin erään kirjan selailtuani siitä kolmisenkymmentä sivua. Ei vain kiinnostanut.  Monta kiinnostavaa tuoretta kirjaa on vielä lukematta…

Runoja:

Mawlana Rumi; Rakkaus on musta leijona    suom. Jaakko Hämeen-Anttila    Basam Books 2009

Keskiajan tunnetuin persialainen mystikkorunoilija on Rumi, jonka ylevänkaunista runokieltä voisi verrata koraaniin ja raamatun Laulujen lauluun. Rumi runoili rakkaudesta ja suufilaisena hänen maailmankuvaansa kuului myös Jumala. Kerrotaan, että Rumi sepitti monet runoistaan ekstaasissa, dervissitanssissa.  – Rumin runoja voi lukea uudestaan ja uudestaan ja niistä aukeaa joka kerta erilainen maisema.  
**
Proosaa:

Riikka Pelo;  Jokapäiväinen elämämme        Teos 2013

Voi että hän osaa! Riikka Pelon teksti elää ja hengittää, hulmuaa ja läikehtii. Aihe on koskettava ja romaani on tyylillisesti jaettu venäläisen runoilijaäidin ja tyttären kohtaloiden kuvaukseen 1920-luvulla ja 1940-luvun tietämissä sekä äidin ja tyttären suhteeseen. Vasta varsin lopussa tulevat ne kuvaukset, joita lukija alitajuisesti tietää odottaa: miten totalitaarinen systeemi murtaa ihmisen upottamalla hänet valheiden, epäluulojen ja vainoharhojen suohon. Kirja on antoisa, mutta sivumäärä yli 500 panee välillä ajattelemaan, että eteneekö tarina mihinkään.  – Tavallaan kirjassa on enemmän kyse kirjoittajan loistavasta kerronnan lahjasta kuin draaman kaaren kehittymisestä. Joka tapauksessa hieno kirja ja antoisa lukukokemus.
*
Laura Paloheimo;  OMG        Otava 2013

Kirjoittajaa myydään uutena viihdekirjallisuuden tähtenä.  Kun nyt lajityypin (chic lit) tarjontaan olen päättänyt tutustua, luinpa tämänkin. Mutta. Kokonaisuus jäi sekavaksi, päähenkilö ei oikein hahmottunut persoonaksi, joka olisi ottanut lukijan mukaan. Hääpalveluyrityksen pyöritys saa suhteettoman suuren tilan tarinassa. Tässäkin tarinassa on nettideittailua lajityypille ominaisesti, mikä tietysti on hyvä estradi ilkeille kommenteille seuralaistarjokkaiden ominaisuuksista. Ilkeily vain ei ole erityisen onnistunut tapa viihdyttää, jos siis se olisi tarkoitus. – Mahdollista on, että kirjoittaja kehittyy, mutta mitään tähteyttä lupaava tämä esikoinen ei vielä mielestäni ole.
*
M.L. Stedman;  Valo valtameren yllä    suom. Leena Perttula    Karisto Oy 2013

Karistolla on Lupaus-sarja, jossa julkaistaan ansiokkaiden ulkomaisten esikoisteoksien käännöksiä. Stedman on Lontoossa asuva australialaissyntyinen lakinainen, joka tämän esikoisteoksensa menestyksen myötä jättäytyi kirjailijaksi. Tarinan päähenkilö on sodasta palannut Tom, joka saa majakanvartijan tehtävän Janus-saarella. Hän kohtaa Isabelin, he rakastuvat, menevät naimisiin ja muuttavat yhdessä saareen asumaan. Isabelin menetettyä kahdesti odottamansa vauvan tapahtuu käänne, joka muuttaa heidän elämänsä ristiriitaisella ja dramaattisella tavalla.  – Valo valtameren yllä on tarina vahvasti oikeudentuntoisesta miehestä, kärsimyksen sokaisemasta naisesta ja rakkaudesta lapseen. Tarina on syvästi koskettava ja ottaa lukijan mukaansa heti alussa niin vahvasti, että kirjaa ei voi laskea käsistään.
*
Elaine Clark McCarthy;  Haukkamies    suom. Marja Haapio    Otava 1996

Haeskelen luettavaa aika ajoin myös kirjaston aakkoshyllyiltä, joilta saattaa löytyä ’helmiä’. Tässä on yksi sellainen. Kirja kertoo omalaatuisen rakkaustarinan yksinkertaisen kauniisti ja vaikuttavasti. Tarinan ansio on, että se ei ole uuvuttavan pitkä eikä monimutkaisuuksilla ladattu. – Pidin tästä!
*
Alice Hoffman;  Punainen puutarha    suom. Raimo Salminen        Gummerus  2012

Bostonilaiskirjailija, joka on julkaissut kolmattakymmentä romaania, osoittautuu mitä mainioimmaksi tarinankertojaksi. Punainen puutarha sisältää 14 tarinaa, jotka kaikki liittyvät paikkaan nimeltä Blackwell, sen ihmisiin, karhuihin, Eel River-jokeen ja vuoreen nimeltä Hightop Mountain.  – Juohevasti etenevä kerronta ja mukaansatempaavat tarinat ovat erinomaisen viihdyttävää luettavaa.
*
Tove Jansson;  Kesäkirja    suom. Kristiina Kivivuori    WSOY, Bon-sarjan pokkari

Otin pokkarin mukaan saarireissulle ja se osoittautui täydelliseksi iltalukemiseksi. Tove Jansson kertoo piiloviisalla ja hyväntuulisella tyylillään isoäidin ja Sofia-tytön kesästä saaressa. Pikku kirja kesti toisenkin lukemisen yhteen menoon.  – Loistava kesäpokkari!

Perinneosastolta:

Sally Salminen;  Katriina    suom. Aukusti Simojoki  Otava 1936 (Kolibrikirjasto 1971, 14.painos)

Olen oppinut jotain uutta itsestäni: luulin, ettei historia kiinnosta minua. Omasta perintökirjahyllystä ja kirjaston ”Vie mennessäs, tuo tullessas” – hyllystä olen silti ottanut lukulistalleni vanhoista ajoista kertovia romaaneja ja yllättynyt niiden voimasta. Sally Salmisen elämä ja kirjailijaksi kehittyminen on jo sinänsä huima tarina. Kertomus ajasta ennen televisiota, kännyköitä ja nettiä on tosielämää: taistelua leivästä ja selviytymisestä elinehtojen niukkuudessa. Salminen on vakaa luomukirjailija, hän kertoo elämästä, jonka tuntee läpikotaisin eikä kikkaile tyyleillä. Katriinan tarina on todenmakuinen, etenee johdonmukaisesti vääjäämättömään loppuun asti. Sen vahvuus on ihmisissä, heidän moniulotteisuudessaan ja kehittymisensä kuvaamisessa sekä yhteiskunnallisessa näkökulmassa. Ihmisissä on inhimilliset piirteensä eikä Salminen kaihda kuvata niitä rehellisesti. Katriina kertoo saaristolaiselämästä menneinä vuosisatoina, mikä on mantereella kasvaneelle lukijalle ekstrakiinnostavaa.  (Taidanpa tarttua seuraavaksi Anni Blomqvistiin.) – Tunteita ravisteleva ja rikas lukukokemus!

Kotimaista chick lit -kamaa:

Katja Kallio;  Kuutamolla    Otava 2000, Seven-pokkari 2013
Sari Huhtanen;  Murusia    Tammi 2013

Nykyisen kaksi-kolmikymppisten sukupolven elämäntyyli suhdekaruselleineen, unohtumattomine ja piinaavine rakkauskuohuineen ja muuttumisleikkeineen on hilpeää ajankulua vanhemmallekin, ainakin oikeaan lukuajankohtaan osuessaan. Olen huomannut, että vaikka amerikkalaistyylistä romantiikkakirjallisuutta en jaksa ollenkaan, kotimainen chick lit keventää elämää. Tosi nopeasti tämänkin kirjallisuudenlajin tyypilliset kuviot paljastuvat ja alkavat maistua maneereilta. Naisnäkökulmaa ja huumoria on onneksi runsaasti mukana. Kallion Kuutamossa vilisi vähän liikaa väkeä ja villiämelskettä, Huhtasen Murusissa taas on enemmän herkullisia sisällöllisiä vivahteita.

Tietokirjat:

Paul Davies;  Kolkko hiljaisuus      Maanulkoista älyä etsimässä    suom. Suvi Syrjä  URSA 2012

URSAn julkaisusarjan teos n:o 127 on erinomainen tietolähde kosmologiasta kiinnostuneelle, joka haluaa tietää mikä on Seti tai Meti tai missä mennään tällä hetkellä avaruustutkimuksessa. Davies on astrobiologi, kosmologi ja fyysikko, joten hän kyllä tietää mistä puhuu. (Eikä puhu koko ajan itsestään, kuten eräät kotimaiset avaruustutkijat.) Kirjan nimi antaa jonkinlaista perusteltua  osviittaa vastaukseksi ikuisuuskysymykseen olemmeko yksin avaruudessa. Kiinnostavaa pohdintaa myös hypoteettisesta pulmasta, kuka vastaisi ja mitä, jos ulkoavaruudesta tulisi viesti älyllisestä elämästä.

Romaanit:

Johanna Sinisalo;  Salattuja voimia    Opas valoisille ja pimeille poluille    Teos 2012

Tämä kirja ei oikeastaan ole romaani, mutta äärimmäisen kiehtova juuri siksi. Johanna Sinisalon hiking-kirjan parissa oli erinomaisen rattoisaa vaeltaa. Olen aina viehättynyt ihmisten matkakertomuksista, mutta pitkistä vuoristovaelluksista ei niin ihmeen suurta kirjastoa ole olemassa suomeksi, joten tämä oli lukukuukauden löytö. Kun Sinisalo on ilmeisen kokenut rinkkareissaaja ja lisäksi on taitava kirjoittaja, ei parempaa lukuviihdettä voi toivoa. Kirja on rakennettu mainiosti tosipohjaisista fiktiivitarinoista ja omakohtaisesta kerronnasta. Lopussa on vielä yksityiskohtaista ohjeistoa niille, jotka innostuvat vallusreiteistä. Meille, jotka emme itse voi lähteä, kirja on ’elävän arkiston’ kaltainen aarreaitta.
*
Lisa R. Jones; Paljastus        suom. Lauri Sallamo    Gummerus 2013

Uutuushyllyltä napattu pettymys. Inside Out -sarjan kolmonen on tympeää amerikkalaista roskaa. Jaksoin vaivoin kahlata silmiäni pyöritellen noin viisikymmentä sivua. (Hohhoijaa.)    – Ihan totta: tällaistako Gummerus nykyään käännättää ja myy?
*
Jaakko Yli-Juonikas;  Vanhan merimiehen tarina        Otava 2014

Romaani, jossa kirjailija käyttää henkilöiden vuorottelevaa ajatusvirtaa, jolloin näkökulma aina vaihtuu. Tarina kertoo perheestä, jossa elämä kulkee vammaisen tyttären ehdoilla lopulta niin tiukkaan solmuuntuen, ettei lukija enää saa selvää kuka perheessä on hulluin. Kirjailija pyörittää tarinansa henkilöitä ja ne lukijaa, teksti huitelee sekavissa ja harhaisissa sfääreissä. Vammaismaailmassa käytetty fasilitaatiotekniikka on tarinan keskiössä ja se vie pohtimaan kirjailijuuttakin. Kuka tekstiä kirjoittaa ja kenen ehdoilla ja mistä todellisuudesta tulkinnat tehdään lukijan päässä. – Kiinnostava ja moniulotteinen kirja.   
*
Katja Kaukonen;  Kohina    WSOY 2014

Odelman ja Vihkivesien kirjoittajan oma ääni alkaa rauhoittua. Uusin romaani on johdonmukaisesti etenevä kertomus kolkon lapsuuden ja aikuisena tapahtuvan romahduksen kautta saareen koostumaan ajautuneen miehen muistoista ja mietteistä. Kuten lapsuus, on saarivaihekin yksinäisyyden läpitunkema. Päähenkilö ei asetu kehenkään eikä minnekään elämässään. Lapsuudessa häntä ruokki etäinen isä ja katoava äiti, joista kumpikaan ei tarjonnut kiinnekohtaa tunne-elämän kehitykselle. Saaressa miestä ruokkii Tage, eräänlainen isähahmo, jonka Henrik- poika kiinnostuu oudosta asukkaasta. Tarinassa merkittävää osaa näyttelevät kirjeet, joita saapuu, mutta joita mies ei lue.  – Mystisten tarinoiden taitaja Kaukonen on, ja teoksessa on syvällisiä ja kauniita, lukijaa ravitsevia kohtia, mutta kovin ilottomassa ja melankolisessa tunnelmassa lukija joutuu hänen tekstinsä parissa etenemään voimatta kuitenkaan laskea kirjaa käsistään.
*
Annamari Marttinen;  Mitä ilman ei voi olla    Tammi 2013

Kirjan takakansiteksti puhuu”aistillisesta kuvauksesta” ja ”järjen pimentävästä intohimosta”. Romaani kertoo tavanomaisen kolmiodraamatarinan: on näennäisen onnellisessa parisuhteessa elävä perheellinen mies, joka äkillisesti syttyy roihuavaan eroottiseen intohimoon tanssijanaisen tavattuaan. Miehen ja naisen välisen intohimon kuvauksena romaanilla on vahvuutensa, mutta romaanin rakenne melkein tuhoaa aistillisuuden tenhon. Tapahtumien eteneminen kuvataan aina kaikkien kolmen näkökulmasta niin samoin, että teksti vähitellen latistuu. Lukija alkaa jo toivoa, että väistämätön romahdus tulisi pian. Ja tuleehan se lopulta. – Seksi on selkeästi suhteiden keskiössä, mutta ihan näin mustavalkoinen ei kolmiodraaman tarvitsisi olla.  
*
Kirsti Kuronen;  Ammeiden aika        Robustos 2013

”Kaihonaivistiseksi melodraamaksi” määritellään kirjaa alkulehdellä. Romaani on lasten- ja nuortenkirjoja aiemmin julkaisseen tekijän ensimmäinen aikuisille suunnattu. Tarina etenee vauhdikkaasti ja sisältää erikoisia käänteitä. Päähenkilö Iiris sairastaa parantumatonta tautia, joka tulee päättymään kuolemaan. Iiris muistelee lapsuuttaan ja elää täysillä voimiensa mukaan myös elämänsä loppusuoralla. Kurosen tyyli on hiukan töksähtelevää, varsinkin alkupuolella romaania. Yhden ja kahden sanan lauseet eivät tyylikeinona lukijaa riemastuta. Ehkä Iiriksen tilanteesta olisi saanut enemmänkin irti?
*
Johanna Venho;  Syntysanat    WSOY 2011

Olen pitänyt Venhon runoista kovasti, nyt sain uudelleen luetuksi hänen ensimmäisen romaaninsa. Venhon kielellinen tyyli osoittautuu romaanissakin varsin runolliseksi. Tarina on eräänlainen naisen kehityskertomus, joka kerrotaan toisen naisen kautta.  – Romaanin myyttisestä aihekudoksesta tulee mieleen samana vuonna ilmestynyt Katja Kaukosen esikoiskirja Odelma – mutta Venhon tyyli on ilmavampi.
*
Marisha Rasi-Koskinen;  Valheet        WSOY 2013

Valheet on kirjoittajan toinen romaani. Kustantajan mukaan Rasi-Koskinen työskentelee psykologina, mikä selittää poikkeavan intensiivisen eläytymisen auringottomaan maailmaan ja sen outojen henkilöiden mielenliikkeisiin. Romaanin rakenne on kiintoisa, siinä katsellaan samoja tapahtumaketjuja eri henkilöiden kulmasta. Kukin on jollakin tavalla samalla kokija ja sivullinen tarinassaan. Tarinat on tehty kehän muotoon, ne alkavat ja päättyvät samaan pisteeseen. Minulle romaani avautui jokaisen ihmisen omien elämänvalheiden näyttämönä.   – Kiinnostava romaani, vaikka lukija tuntee tarpovansa henkilöiden mukana  ahdistavan sumuista unimaailmaa aurinkoa etsien.  
*
Tuula-Liina Varis;  Että tuntisin eläväni        novellikokoelma    WSOY 2013

Novellien henkilöt liittyvät toisiinsa tässäkin, mutta tarinat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Tämä muoto onnistuu vain taitavalta kirjoittajalta ja Varishan on sekä kokenut että taitava. Lukijana nautin ilmaisun rikkaudesta, juohevuudesta ja täsmällisestä etenemisestä. Hänen tekstinsä ei haahuile eikä siinä ole epämääräistä sammallusta. Ihmiset ovat juurevia, historiastaan tietoisia ja elinpiiriinsä aidontuntuisesti kuuluvia. Kirjailijalta onnistuu hienosti myös eri aikakausien elämänmenon kuvaus.  –  Laatuproosaa!
*
Riku Korhonen;  Kahden ja yhden yön tarinoita        Sammakko 2003, 2013

Hesarin kirjallisuuspalkinnon 2003 voittanut esikoisromaani on nyt saatavissa pokkarina. Korhonen on käyttänyt tässä myöhemmin yleistynyttä rakennetta, jossa romaanihenkilöt vilahtavat toisen tarinassa ja henkilöketjun jokainen jäsen saa oman tarinansa. Kovin miehisiä ovat tarinat, nekin, joissa päähenkilö on nainen. Ei ole aina helppoa näämmä asettua tuntemaan ja kokemaan miehenä naisen maailmaa (ja naislukijana tätä panemiskeskeistä miesnäkökulmaa). Korhosen ilmaisu on urbaanisti säkenöivää ja hän on tavoittanut jotain oleellista lähiössä kasvaneiden poikien maailmankuvasta.
***

Kirsti Simonsuuri;  Ihmiset ja jumalat    Myytit ja mytologiat    Kirjayhtymä 1996 (2.p.)

Tämän kiinnostavan tieto-opuksen poimin lempidivaristani Yrjönkadulta taannoin. Olen sitten  viettänyt lukuisia tuokioita mielenkiintoisen aiheen syövereissä.  Simonsuuri on minulle ennestään tuttu vain runoteoksistaan. Kirjailija on Cambridgessä filosofian tohtoriksi väitellyt antiikin kirjallisuuden tutkija ja luotaa mytologiaa ja tarustoja luotettavasti ja akateemiseen koukerointiin lankeamatta.
*
Paula Hahtola;  Aita    Atena 2013

Hahtola on -37 syntynyt tamperelainen kirjailija, jonka esikoisromaani Salpalinja voitti v. 2008 Atenan ja Parnasson proosakilpailun. Aita kertoo tarinan Saksassa asuvasta kuusikymppisestä, eronneesta sairaanhoitajasta, jonka elämänkäänteitä ja miessuhteita romaani kuvaa. Aihe on sinänsä mielenkiintoinen, erityisesti saksalaista parisuhde-elämää ja naapuruutta kuvatessaan Hahtola onnistuu, mutta tarinan peruskuvio sinänsä ei yllätä. Hahtolan tyyli on hiukan yksitotinen, lukija tekee havainnon, että kieli on puisevahkoa, elävyyttä puuttuu.  
*
Claes Andersson;  Oton elämä        WSOY 2011

Aikalaisromaaniksi määritelty kertomus Oton elämästä. Otto on – kuinka ollakaan –  ikääntynyt mies, kirjailija, jazzpianisti ja entinen poliitikko. Lukemisen edetessä lukija miltei unohtaa Oton ja kysyy pian kuka tämä Otto on, kirjahan kertoo psykiatrista ja entisestä vasemmistoministeristä.  Otto tavallaan häipyy sivupersoonaksi omassa tarinassaan. Tämäkö siis on aikalaisromaani ? Tapahtumat ovat tuttuja, vanhan kertausta. Yksityisempi puoli Oton elämää voi tietysti olla fiktiivistä, mutta kovin on  itseä ruoskivaa eikä sellaisena jaksanut oikein kannatella mielenkiintoa.
*
Miina Supinen;  Säde        WSOY 2013

Nuori yhteiskuntatieteen maisteri ja kirjailija Miina Supinen (s.-76) on uusi ja erilainen  tuttavuus lukemistossani. Hänen viimeisin romaaninsa sukeltaa metsäkansaan ja muinaisjumaluuksiin uskovien piiriin, jonka joukossa Säde liikuskelee suvereenisti vanhemman tuttavuutensa arkeologi Vicin silmin nähtynä. Supinen kuvaa uskottavasti muinaisjumaliin uskovaisten joukkoa, jota johtaa karismaattinen naishahmo Voula eikä porukasta hörhöjäkään puutu. Säde on tarinan keskushenkilö, joka rimpuilee kahden miehen kanssa kolmiosuhteessa, mikä ratkeaa lopulta yllättävällä tavalla.  –  Supisen kirjoitustyyli on melko toteavaa, mutta huidellessaan omituisten ihmistensä piiirissä tarina onnistuu olemaan hauskakin.
*
Outi Pakkanen;  Toinen kerros        Otava 2012

Enpä ole Outia P:ta lukenutkan ennemmin (Jukkaa kyllä). Kustantajan markkinointi lainaa Hämeen Kansan kritiikkiä: ”Pakkanen osaa hyvän dekkarin kudelmat.” Jos siis tämmöinen on hyvän dekkarin kudelmaa, ei ihme, että dekkarit eivät ole mielilukemistoani. Tyyli on arkista, vähän tympeää, eikä ’kudelma’ saa kihelmöimään minkäänlaista jännitystä. Lukija tarpoo  haukotellen tavallisten ihmisten omituisissa suhdekiemuroissa. Minusta hyvä dekkari saisi mielellään temmata lukijan mukaan heti kohta ja kiristää otetta pitkin matkaa eikä – kuten tässä – vasta viimeisessä luvussa.  Omituisesti dekkari tarjoaa vielä murhaajan paljastettuaan seitsemän ruokareseptiä. Ruuat ovat päähenkilön bravuureita ja ehkä ne maistuvat lukijallekin, jos jaksaa vaivautua kokeilemaan.
*
Riikka Pulkkinen;  Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän    Otava 2014

Sattumoisin kysäisin kirjastotyöläiseltä viimeksi käydessäni: mitä on chick lit? Hän ei tiennyt, sanoi olevansa tietokirjaosaston vastuuhenkilö. Toinen osasi kertoa, että varsinaiset romantiikkakirjoiksi luokitellut ovat perinteistä kamaa, chick lit taas on romantiikan alalaji, jossa päähenkilö on moderni, urbaani nuori nainen. Lukiessani tätä Pulkkisen uutuuskirjaa tajusin saman tien, että tämä nyt sitten varmaan on sitä chick lit -kirjallisuutta. Oli mitä oli, mutta hauska sitä oli lukea. Pulkkinen on erinomainen kirjoittaja ja onnistuu mainiosti kepeän parodian tyylilajissa nuoren naisen ihmissuhdeviidakossa samoillessaan.   – Vaikken perinteistä romantiikkaa jaksakaan, tämä sopii mummoikäisellekin mielenvirkistykseksi. Viihtyisää luettavaa!
*
Anne-Maria Latikka;  Tuulensuoja    novelleja     WSOY 2013

Latikka on syvällisesti alan ihminen, psykologian maisteri, kirjallisuudentukija ja kustannustoimittajakin. Jos jotain kompetenssia kirjailijalta odottaa, niin tässä sitä pitäisi olla. Kirjailijuus on tietysti vielä muutakin: pitää olla sanottavaa ja se pitäisi osata sanoa hyvin. Latikka on semmoinen kirjailija. Novellit ovat teknisesti puhtaita, porautuvat syvälle ihmismielen syövereihin, näyttävät tuoreita näkökulmia ja kelluttavat niin halutessa kevyesti pinnallakin. – Novellien ystävälle kirja on löytö.
*
Tiina Raevaara;  Laukaisu    Paasilinna 2014

Raevaaran uusin, 120-sivuinen pienoisromaani on oikeastaan uutisoitujen perhesurmien kertauskurssi. Kirjailija on sommitellut yhden mahdollisen perhetarinan, joka päättyy laukaukseen. Tarinassa ei sinänsä ole mitään erikoista, pikemminkin se tuntuu kovin tavanomaiselta umpikujamaisine perhetilanteineen. Kun yksi yrittää epärealistista ratkaisua, toinen provosoituu toteuttamaan ilmassa leijuneen uhan.  – Tarina on synkkä, lopun vääjäämättömyys on koko ajan läsnä. Lukijan onneksi  tarinaa ei pitkitetä, se etenee sujuvasti ja määrätietoisesti ratkaisuaan kohti.
*
Jonathan Carrol;  Valkoiset omenat     suom. Laura Lahdensuu        Loki-Kirjat 2006
Maagis-realistisessa unimaailmassa seikkailu ei taida olla minun juttuni – ei ainakaan tällä tyylillä. Carrolin ’aikuisten satukirjaksi’ luonnehdittu opus jäi kesken, tarina alkoi tympiä kohta alkuunsa enkä halunnut tuhlata lukuaikaa moiseen. Yrittäköön ketä kiinnostaa.
*
Miki Liukkonen;  Lapset auringon alla    WSOY 2013

Kirjailija on julkaissut aiemmin runoja, voittanut J.H. Erkon palkinnonkin. Miten häneltä käy proosa?  No, kyllähän se Liukkoselta käy. Tarinan kieputus onnistuu siihen malliin, että lukija pysyy hyvin hereillä kaikki neljä ja puoli sataa tiheäpränttistä sivua. Outoja henkilöitä riittää outoihin yhteyksiin ajatumaan ja saamaan aikaan outoja juttuja. Ei huono, sanoisi itsekin outo kriitikkopersoona. Tavislukijatar pyörittelee silmiään, mutta raahautuu messissä.
**
Runoja

Vaahterat palavat, Nykymarilaisen naislyriikan antologia     suom. Leena Laulajainen – Svetlana Hämäläinen    Edico Oy 2009

Olipa antoisaa ja mielenkiintoista tutustua marilaisrunoilijoiden teksteihin. Niistä käy ilmi kulttuurisia seikkoja, kuten luonnonuskonto uhrilehtoineen ja perjantain pyhittäminen. Marilaisille metsä on hyvin tärkeä elementti. ”Kasakki ylistää arojaan, gruusialainen vuoriaan. Minulle metsä on sävel rakkaan Marinmaan.” (Svetlana Esaulova) Omintakeisen kansan luonne ja kulttuurin kuva välittyy runoista hienosti. – Raikkaasti erilaista!
*
Martta Rossi;  Pimeää päin kesä sydämessä    Ntamo 2013

Huomatkaa, Martta Rossi on syntynyt 1929 ja julkaisi esikoiskokoelmansa 2011. Upoksissa pilvet oli sekä arvostelu- että myyntimenestys. Tämä toinen kokoelma on kypsää, läpikuultavan kauniiksi hioutunutta runoa. Hämmästyin tasoa – siksi nimenomaan, että Rossin runot ovat tulleet julki vasta myöhäisellä iällä. Niistä näkyy aidon runoilijan ote sanottavaansa. – Kiitos runoilijalle ja kustantajalle, että nämä runot eivät ole jääneet pöytälaatikkoon.  Mikä elämänviisaus runoissa tuleekaan lukijan ulottuville. Suosittelen runouden ystävälle!
**

 

* Marja-Leena Toukonen;  Valo taipuu        Basam Books 2014

kevätaamun armoton valo / karkotti sudet / toi tilalle raunioiden tutkijat
vuosisataiset katkerat kerrostumat / kertovat tosiasioita / mutta jättävät rivien välit tyhjiksi
välimerkkien takainen elämä / virtaa puroina / takaisin valokuva-albumeihin / isoisän päiväkirjan vettyneille sivuille

Marja-Leena Toukosen ensimmäinen runoteos Vuodet villiintyvät takanani (2011) piirsi hienoja filigraanikuvia menetyksen surusta ja merkityksen etsimisestä elämälle. Uusin Valo taipuu kuljettaa lukijaa menneisyyden rauniolöytöjen kautta pysähtymään erääseen elämän marraskuuhun ja heräämään talvipesähorroksesta uuteen kevääseen. Matka on rankka, vie voimat, mutta pohjalta versoo uutta. Näillä elämän syvillä teemoilla runot ravitsevat lukijaa yhä uudelleen.

Menneet syksyt / ovat sekoittuneet / lehtikasaksi pihamaalle / etsi sieltä / mitä minäkin vuonna
olin jo unohtanut marraskuut / sillä aamulla oli pimeää ja illalla taas / nyt näen nekin, hämärästi, mutta näen
mustat puunrungot / hiljaa virtaavan veden / jonka pinnalla uivat kaikki värit
*
Odotan sanoja / aamuyön tunneilla
ne tulevat ennen aamun lehteä / simpukan sisällä / musta helmi

Jokin näissä Marja-Leenan runoissa on äärettömän lempeää ja lohdullista viiltävimmilläänkin. Ne kertovat elämästä, joka on eletty syvästi, kipeästikin, mutta eivät ole pimeässäkään näköalattomia. Kiitos runoista, ne avaavat elämää, aukeavat uutta kohti.

Perinneosastolta:

Lempi Jääskeläinen;  Hovin vallat    Otava 1956 (5.p. 1975)

Hovin vallat on ensimmäinen koskaan lukemani kirjailija Lempi Jääskeläisen (1900-1964) historiallisista romaaneista. Se kertoo Venäjän keisarinna Elisabetin sukulaisilleen lahjoittaman Koitsanlahden hovin harjoittamasta sortovallasta pitäjän talonpoikia kohtaan 1700-luvulla. Vuonna 1783 keisarinna Katariina II  peruutti lahjoituksen, otti hovin tilat pois sortosuvuilta talonpoikien kapinan ja lukuisien anomusten jälkeen ja teki Koitsanlahden hovista kruunun tilan. Vasta Aleksanteri II antoi 1856 lopullisen vapautuksen Parikkalan ja Simpeleen talonpojille päivätyö- ja verovelvollisuudesta, jonka vapautuksen Senaatti vahvisti. Sata vuotta myöhemmin Koitsalahden Hovin pihamaalle pystytettiin muistomerkki tuon vapautuksen kunniaksi.

Olin oppikoulun alaluokilla, kun sain 1956 ilmestyneen kirjan kirjastosta käsiini ja muistan miten tarina järkytti. Aikuisena toistamiseen luettuna vaikutus oli lähes yhtä voimakas eikä tuo elävästi kerrottu kotiseutuni musta muinaishistoria vielä nytkään ole tehoaan menettänyt. Erityisesti nautin murteen elävyydestä, jossa tulee vastaan oman äitini kieli monin, nyt jo unohtamieni ilmaisujen muodossa. Romaanin paikkakuvaus, henkilöt ja tapahtumat ovat todellisuuspohjaisia, kirjailija kertoo romaanin loppusanoissa. Itse Viipurissa syntynyt ja kasvanut Lempi Jääskeläinen teki romaanillaan kunniaa sukunsa kantakodille Parikkalan pitäjässä, missä myös yhä on hänen hautansa

————————————

Kari Hotakainen; Buster Keaton Elämä ja teot        WSOY pokkari 2012 (1991)

Eipä ole minulla paljon käsitystä mykän elokuvan sankareista, nimeä enempää en Busteristakaan tiedä eikä kasvoistakaan ole muistikuvaa. Valitsin kirjan siksi, miksi pokkarit valitaan: oli kevyt kantaa mukana ja lukea vaakatasossa. Sivujakaan ei ole kuin sata. Lukiessa alkoi yhä vahvemmin tuntua siltä, että nimeksi olisi sopinut Buster Keatonin näköisen miehen elämä ja teot. Moni kriitikkomies pitää Hotakaisen lausetta lähes täydellisenä, mitä ikinä tuo tarkoittaakin. No, hotakaismaiseksi kirjaksi ihan mainiota naisenkin luettavaa. Minäkin, mokoma tosikko, nauroin pari kertaa ääneen.  – Monesta syystä itseään voi hauskuuttaa lukemalla Hotakaista, vaikka tuo olisikin itse Buster Keatonin näköinen mies.
*
Riitta Jalonen;  Kuka sinut omistaa    Tammi 2013

Heidi-tytön ja pienen Jean-pojan tarina on kirjoitettu isosiskoksi joutuneen tytön näkökulmasta ja jää – ehkä juuri siksi – jotenkin suttuiseksi, hämäräksi. Jalonen kuvaa sisältä päin yksinäisen tytön kiintymystä heiveröiseen poikaan, joka tulee sijaiskotiin määräämättömäksi ajaksi. Vähitellen tyttö on niin sisäistänyt puolustustehtävänsä, että kun biologinen äiti lopulta hakee pojan, tytön maailma kuihtuu ja ikävä on raastavaa.  – Huolimatta palkitusta kirjoittajasta, en oikein päässyt tähän tarinaan mukaan.   
*
Antti Eskola;  Vaikka en niin kuin kirkko opettaa        Kirjapaja 2013

Sosiaalipsykologi Eskola, emeritusprofessori Tampereelta, on julkaissut kolmen uskonnäkemyksiään esittelevän kirjan trilogian. Ei se uskon pohdiskelu siihenkään vielä päättynyt, hän sanoo tässä kirjassa, että tätä kirjoittaessaan hän ei ajatellut tekevänsä kirjaa, vaan jatkavansa uskon pohdintojaan. Sopiihan sitä jatkaa, mutta kovin paljon uutta sanottavaa hänellä ei aiheesta kyllä ole. Tässä hän päätyy teesiin: Tiedän, että uskon. Poikkeaahan se piirun  verran v. 2003 julkaisusta Tiedän ja uskon.
*
Leena Krohn,  Hotel Sapiens        Teos 2013

Krohn on, sen olen täälläkin jo todennut, ihan omaa luokkaansa suomalaisessa kirjallisuudessa. Aina ei tiedä, onko teksti hulluutta vai neroutta, mutta kylmäksi se ei jätä. Kirjan alaotsikko on ”Ja muita irrationaalisia kertomuksia”. Toden totta tarinat liikkuvat irrationaalisessa maisemassa, jossa voi tapahtua mitä vain, ihan suvereenisti realiteetit ohittaen. Mainiota sanataidetta ja huimaa ajatuksen lentoa, joka kieputtaa ihanasti sfääreissään.
*
Tiina Raevaara;  Eräänä päivänä tyhjä taivas  Teos 2008;   En  tunne sinua vierelläni   novelleja    Teos 2010

2000-luvun kirjailijoista Raevaara on paitsi filosofian tohtorina ja geneetikkona ansioitunut, myös omintakeinen aiheenkehittelijä ja lahjakas sanankäyttäjä. Hänen novellikokoelmaansa lukiessa tulee mieleen Leena Krohnin ja Jyrki Vainosen myyttiset sukellukset ihmismielen monikerroksisuuteen. Esikoisteos on ehjä kokonaisuus, sen voi lukea vaikka yhteiskuntametaforana tai jonkinlaisena apokalyptisenä näkynä. Myöhäisempi on ensimmäistäkin ahdistavampi. Raevaara ei päästä lukijaa helpolla, mitään viihdyttävää tarinoissa ei ole, liikutaan mielen hajoamisen rajamailla. Näissä skitsofreenisissä välähdyksissä on myös kauneutensa.
***

 

Lauhkea talvipäivä aina,

taivas supussa lammen päällä,

reunoilla metsät ja pellot ja muutama talo.

Minä puolivälissä jäätä

tulossa kotiin

äiti mäessä navettanuttu päällä,

saman harmaan käärössä kaikki,

aina.

*Anja Salokannel

 

Sunnuntaina, kun punainen pakkastaivas

vihdoin on tarpeeksi korkealla, lapset

muistuttavat postikortteja, kaikki on

heleää, kirkasta, lasinkaltaista,

kun painajainen irrottautuu sinusta,

ja hengität syvään, taitut siihen mikä

on, ainoaan elämääsi, puserrat sen itseäsi

vasten, kaksin käsin

kassin, lapsen, ihmisen joka nyt lähtee

tai tulee, vaikka lähteekin, tulee

kuvatuksi silmän verkkokalvoon, korvaan.

Otat sen, otokset, leikkaamattomana.

Ja kohtauksista kasvaa juoni, kaunis kaari.

Yli taivaankannen kuin suihkukoneen häntä.

*Arja Tiainen

 

Pysähtynyt ilma, kuutamo,

valaistu ikkuna.

Kaukana aurinko, aallot.

 

Metsä äänetön, lumi pehmeää,

pilvet liikkumatta,

kauempana liikettä, värejä.

 

Hämäränvalkeat päivät,

samaa väriä maa, pilvet ja metsä,

yhä kauempana maailma,

 

unelmat

kaukana maailmassa

toteutuvat.

 *Hannu Salakka

 

lempeitä lepereitä, hilpeitä hiutaleita

                             komeita kinoksia

kirkasta, säihkyvää, viileänkaunista

puhtaalta tuoksuvaa

–          oi, talveni lapsuus, nuoruus!

harmaantuvat hanget, sohjona soivat

                             sameaa             haurasta

                             itkusilmäikkunoissa valo väsyy

–          aamulla laulaa lintu talven kuolemaa, kevättä!

 

 

Huoneessa missä on sinun hengityksesi

                 veistos,

siellä on sinun hengityksesi lakattua

                 mustaa puuta,

mustaa puuta on siinä huoneessa

       sinun hengityksesi veistos,

katso kun se hymyilee, se on kaunis.

 

 

Taivas päivystää 1996