Lauhkea talvipäivä aina,

taivas supussa lammen päällä,

reunoilla metsät ja pellot ja muutama talo.

Minä puolivälissä jäätä

tulossa kotiin

äiti mäessä navettanuttu päällä,

saman harmaan käärössä kaikki,

aina.

*Anja Salokannel

 

Sunnuntaina, kun punainen pakkastaivas

vihdoin on tarpeeksi korkealla, lapset

muistuttavat postikortteja, kaikki on

heleää, kirkasta, lasinkaltaista,

kun painajainen irrottautuu sinusta,

ja hengität syvään, taitut siihen mikä

on, ainoaan elämääsi, puserrat sen itseäsi

vasten, kaksin käsin

kassin, lapsen, ihmisen joka nyt lähtee

tai tulee, vaikka lähteekin, tulee

kuvatuksi silmän verkkokalvoon, korvaan.

Otat sen, otokset, leikkaamattomana.

Ja kohtauksista kasvaa juoni, kaunis kaari.

Yli taivaankannen kuin suihkukoneen häntä.

*Arja Tiainen

 

Pysähtynyt ilma, kuutamo,

valaistu ikkuna.

Kaukana aurinko, aallot.

 

Metsä äänetön, lumi pehmeää,

pilvet liikkumatta,

kauempana liikettä, värejä.

 

Hämäränvalkeat päivät,

samaa väriä maa, pilvet ja metsä,

yhä kauempana maailma,

 

unelmat

kaukana maailmassa

toteutuvat.

 *Hannu Salakka

 


lempeitä lepereitä, hilpeitä hiutaleita

                             komeita kinoksia

kirkasta, säihkyvää, viileänkaunista

puhtaalta tuoksuvaa

–          oi, talveni lapsuus, nuoruus!

harmaantuvat hanget, sohjona soivat

                             sameaa             haurasta

                             itkusilmäikkunoissa valo väsyy

–          aamulla laulaa lintu talven kuolemaa, kevättä!

  • Noista runoista voi muistella oikeita talvia, vuosikymmenten aikana sieluun piirtyneita, tämä talvi kun saattoi jäädä lyhyeksi niillä mitoilla mitattuna.

    Kommentin jätti Annikki · keskiviikkona 19. helmikuuta @ 08:59

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.