* Marja-Leena Toukonen;  Valo taipuu        Basam Books 2014

kevätaamun armoton valo / karkotti sudet / toi tilalle raunioiden tutkijat
vuosisataiset katkerat kerrostumat / kertovat tosiasioita / mutta jättävät rivien välit tyhjiksi
välimerkkien takainen elämä / virtaa puroina / takaisin valokuva-albumeihin / isoisän päiväkirjan vettyneille sivuille

Marja-Leena Toukosen ensimmäinen runoteos Vuodet villiintyvät takanani (2011) piirsi hienoja filigraanikuvia menetyksen surusta ja merkityksen etsimisestä elämälle. Uusin Valo taipuu kuljettaa lukijaa menneisyyden rauniolöytöjen kautta pysähtymään erääseen elämän marraskuuhun ja heräämään talvipesähorroksesta uuteen kevääseen. Matka on rankka, vie voimat, mutta pohjalta versoo uutta. Näillä elämän syvillä teemoilla runot ravitsevat lukijaa yhä uudelleen.

Menneet syksyt / ovat sekoittuneet / lehtikasaksi pihamaalle / etsi sieltä / mitä minäkin vuonna
olin jo unohtanut marraskuut / sillä aamulla oli pimeää ja illalla taas / nyt näen nekin, hämärästi, mutta näen
mustat puunrungot / hiljaa virtaavan veden / jonka pinnalla uivat kaikki värit
*
Odotan sanoja / aamuyön tunneilla
ne tulevat ennen aamun lehteä / simpukan sisällä / musta helmi

Jokin näissä Marja-Leenan runoissa on äärettömän lempeää ja lohdullista viiltävimmilläänkin. Ne kertovat elämästä, joka on eletty syvästi, kipeästikin, mutta eivät ole pimeässäkään näköalattomia. Kiitos runoista, ne avaavat elämää, aukeavat uutta kohti.