Perinneosastolta:

Sally Salminen;  Katriina    suom. Aukusti Simojoki  Otava 1936 (Kolibrikirjasto 1971, 14.painos)

Olen oppinut jotain uutta itsestäni: luulin, ettei historia kiinnosta minua. Omasta perintökirjahyllystä ja kirjaston ”Vie mennessäs, tuo tullessas” – hyllystä olen silti ottanut lukulistalleni vanhoista ajoista kertovia romaaneja ja yllättynyt niiden voimasta. Sally Salmisen elämä ja kirjailijaksi kehittyminen on jo sinänsä huima tarina. Kertomus ajasta ennen televisiota, kännyköitä ja nettiä on tosielämää: taistelua leivästä ja selviytymisestä elinehtojen niukkuudessa. Salminen on vakaa luomukirjailija, hän kertoo elämästä, jonka tuntee läpikotaisin eikä kikkaile tyyleillä. Katriinan tarina on todenmakuinen, etenee johdonmukaisesti vääjäämättömään loppuun asti. Sen vahvuus on ihmisissä, heidän moniulotteisuudessaan ja kehittymisensä kuvaamisessa sekä yhteiskunnallisessa näkökulmassa. Ihmisissä on inhimilliset piirteensä eikä Salminen kaihda kuvata niitä rehellisesti. Katriina kertoo saaristolaiselämästä menneinä vuosisatoina, mikä on mantereella kasvaneelle lukijalle ekstrakiinnostavaa.  (Taidanpa tarttua seuraavaksi Anni Blomqvistiin.) – Tunteita ravisteleva ja rikas lukukokemus!

Kotimaista chick lit -kamaa:

Katja Kallio;  Kuutamolla    Otava 2000, Seven-pokkari 2013
Sari Huhtanen;  Murusia    Tammi 2013

Nykyisen kaksi-kolmikymppisten sukupolven elämäntyyli suhdekaruselleineen, unohtumattomine ja piinaavine rakkauskuohuineen ja muuttumisleikkeineen on hilpeää ajankulua vanhemmallekin, ainakin oikeaan lukuajankohtaan osuessaan. Olen huomannut, että vaikka amerikkalaistyylistä romantiikkakirjallisuutta en jaksa ollenkaan, kotimainen chick lit keventää elämää. Tosi nopeasti tämänkin kirjallisuudenlajin tyypilliset kuviot paljastuvat ja alkavat maistua maneereilta. Naisnäkökulmaa ja huumoria on onneksi runsaasti mukana. Kallion Kuutamossa vilisi vähän liikaa väkeä ja villiämelskettä, Huhtasen Murusissa taas on enemmän herkullisia sisällöllisiä vivahteita.

Tietokirjat:

Paul Davies;  Kolkko hiljaisuus      Maanulkoista älyä etsimässä    suom. Suvi Syrjä  URSA 2012

URSAn julkaisusarjan teos n:o 127 on erinomainen tietolähde kosmologiasta kiinnostuneelle, joka haluaa tietää mikä on Seti tai Meti tai missä mennään tällä hetkellä avaruustutkimuksessa. Davies on astrobiologi, kosmologi ja fyysikko, joten hän kyllä tietää mistä puhuu. (Eikä puhu koko ajan itsestään, kuten eräät kotimaiset avaruustutkijat.) Kirjan nimi antaa jonkinlaista perusteltua  osviittaa vastaukseksi ikuisuuskysymykseen olemmeko yksin avaruudessa. Kiinnostavaa pohdintaa myös hypoteettisesta pulmasta, kuka vastaisi ja mitä, jos ulkoavaruudesta tulisi viesti älyllisestä elämästä.

Romaanit:

Johanna Sinisalo;  Salattuja voimia    Opas valoisille ja pimeille poluille    Teos 2012

Tämä kirja ei oikeastaan ole romaani, mutta äärimmäisen kiehtova juuri siksi. Johanna Sinisalon hiking-kirjan parissa oli erinomaisen rattoisaa vaeltaa. Olen aina viehättynyt ihmisten matkakertomuksista, mutta pitkistä vuoristovaelluksista ei niin ihmeen suurta kirjastoa ole olemassa suomeksi, joten tämä oli lukukuukauden löytö. Kun Sinisalo on ilmeisen kokenut rinkkareissaaja ja lisäksi on taitava kirjoittaja, ei parempaa lukuviihdettä voi toivoa. Kirja on rakennettu mainiosti tosipohjaisista fiktiivitarinoista ja omakohtaisesta kerronnasta. Lopussa on vielä yksityiskohtaista ohjeistoa niille, jotka innostuvat vallusreiteistä. Meille, jotka emme itse voi lähteä, kirja on ’elävän arkiston’ kaltainen aarreaitta.
*
Lisa R. Jones; Paljastus        suom. Lauri Sallamo    Gummerus 2013

Uutuushyllyltä napattu pettymys. Inside Out -sarjan kolmonen on tympeää amerikkalaista roskaa. Jaksoin vaivoin kahlata silmiäni pyöritellen noin viisikymmentä sivua. (Hohhoijaa.)    – Ihan totta: tällaistako Gummerus nykyään käännättää ja myy?
*
Jaakko Yli-Juonikas;  Vanhan merimiehen tarina        Otava 2014

Romaani, jossa kirjailija käyttää henkilöiden vuorottelevaa ajatusvirtaa, jolloin näkökulma aina vaihtuu. Tarina kertoo perheestä, jossa elämä kulkee vammaisen tyttären ehdoilla lopulta niin tiukkaan solmuuntuen, ettei lukija enää saa selvää kuka perheessä on hulluin. Kirjailija pyörittää tarinansa henkilöitä ja ne lukijaa, teksti huitelee sekavissa ja harhaisissa sfääreissä. Vammaismaailmassa käytetty fasilitaatiotekniikka on tarinan keskiössä ja se vie pohtimaan kirjailijuuttakin. Kuka tekstiä kirjoittaa ja kenen ehdoilla ja mistä todellisuudesta tulkinnat tehdään lukijan päässä. – Kiinnostava ja moniulotteinen kirja.   
*
Katja Kaukonen;  Kohina    WSOY 2014

Odelman ja Vihkivesien kirjoittajan oma ääni alkaa rauhoittua. Uusin romaani on johdonmukaisesti etenevä kertomus kolkon lapsuuden ja aikuisena tapahtuvan romahduksen kautta saareen koostumaan ajautuneen miehen muistoista ja mietteistä. Kuten lapsuus, on saarivaihekin yksinäisyyden läpitunkema. Päähenkilö ei asetu kehenkään eikä minnekään elämässään. Lapsuudessa häntä ruokki etäinen isä ja katoava äiti, joista kumpikaan ei tarjonnut kiinnekohtaa tunne-elämän kehitykselle. Saaressa miestä ruokkii Tage, eräänlainen isähahmo, jonka Henrik- poika kiinnostuu oudosta asukkaasta. Tarinassa merkittävää osaa näyttelevät kirjeet, joita saapuu, mutta joita mies ei lue.  – Mystisten tarinoiden taitaja Kaukonen on, ja teoksessa on syvällisiä ja kauniita, lukijaa ravitsevia kohtia, mutta kovin ilottomassa ja melankolisessa tunnelmassa lukija joutuu hänen tekstinsä parissa etenemään voimatta kuitenkaan laskea kirjaa käsistään.
*
Annamari Marttinen;  Mitä ilman ei voi olla    Tammi 2013

Kirjan takakansiteksti puhuu”aistillisesta kuvauksesta” ja ”järjen pimentävästä intohimosta”. Romaani kertoo tavanomaisen kolmiodraamatarinan: on näennäisen onnellisessa parisuhteessa elävä perheellinen mies, joka äkillisesti syttyy roihuavaan eroottiseen intohimoon tanssijanaisen tavattuaan. Miehen ja naisen välisen intohimon kuvauksena romaanilla on vahvuutensa, mutta romaanin rakenne melkein tuhoaa aistillisuuden tenhon. Tapahtumien eteneminen kuvataan aina kaikkien kolmen näkökulmasta niin samoin, että teksti vähitellen latistuu. Lukija alkaa jo toivoa, että väistämätön romahdus tulisi pian. Ja tuleehan se lopulta. – Seksi on selkeästi suhteiden keskiössä, mutta ihan näin mustavalkoinen ei kolmiodraaman tarvitsisi olla.  
*
Kirsti Kuronen;  Ammeiden aika        Robustos 2013

”Kaihonaivistiseksi melodraamaksi” määritellään kirjaa alkulehdellä. Romaani on lasten- ja nuortenkirjoja aiemmin julkaisseen tekijän ensimmäinen aikuisille suunnattu. Tarina etenee vauhdikkaasti ja sisältää erikoisia käänteitä. Päähenkilö Iiris sairastaa parantumatonta tautia, joka tulee päättymään kuolemaan. Iiris muistelee lapsuuttaan ja elää täysillä voimiensa mukaan myös elämänsä loppusuoralla. Kurosen tyyli on hiukan töksähtelevää, varsinkin alkupuolella romaania. Yhden ja kahden sanan lauseet eivät tyylikeinona lukijaa riemastuta. Ehkä Iiriksen tilanteesta olisi saanut enemmänkin irti?
*
Johanna Venho;  Syntysanat    WSOY 2011

Olen pitänyt Venhon runoista kovasti, nyt sain uudelleen luetuksi hänen ensimmäisen romaaninsa. Venhon kielellinen tyyli osoittautuu romaanissakin varsin runolliseksi. Tarina on eräänlainen naisen kehityskertomus, joka kerrotaan toisen naisen kautta.  – Romaanin myyttisestä aihekudoksesta tulee mieleen samana vuonna ilmestynyt Katja Kaukosen esikoiskirja Odelma – mutta Venhon tyyli on ilmavampi.
*
Marisha Rasi-Koskinen;  Valheet        WSOY 2013

Valheet on kirjoittajan toinen romaani. Kustantajan mukaan Rasi-Koskinen työskentelee psykologina, mikä selittää poikkeavan intensiivisen eläytymisen auringottomaan maailmaan ja sen outojen henkilöiden mielenliikkeisiin. Romaanin rakenne on kiintoisa, siinä katsellaan samoja tapahtumaketjuja eri henkilöiden kulmasta. Kukin on jollakin tavalla samalla kokija ja sivullinen tarinassaan. Tarinat on tehty kehän muotoon, ne alkavat ja päättyvät samaan pisteeseen. Minulle romaani avautui jokaisen ihmisen omien elämänvalheiden näyttämönä.   – Kiinnostava romaani, vaikka lukija tuntee tarpovansa henkilöiden mukana  ahdistavan sumuista unimaailmaa aurinkoa etsien.  
*
Tuula-Liina Varis;  Että tuntisin eläväni        novellikokoelma    WSOY 2013

Novellien henkilöt liittyvät toisiinsa tässäkin, mutta tarinat ovat itsenäisiä kokonaisuuksia. Tämä muoto onnistuu vain taitavalta kirjoittajalta ja Varishan on sekä kokenut että taitava. Lukijana nautin ilmaisun rikkaudesta, juohevuudesta ja täsmällisestä etenemisestä. Hänen tekstinsä ei haahuile eikä siinä ole epämääräistä sammallusta. Ihmiset ovat juurevia, historiastaan tietoisia ja elinpiiriinsä aidontuntuisesti kuuluvia. Kirjailijalta onnistuu hienosti myös eri aikakausien elämänmenon kuvaus.  –  Laatuproosaa!
*
Riku Korhonen;  Kahden ja yhden yön tarinoita        Sammakko 2003, 2013

Hesarin kirjallisuuspalkinnon 2003 voittanut esikoisromaani on nyt saatavissa pokkarina. Korhonen on käyttänyt tässä myöhemmin yleistynyttä rakennetta, jossa romaanihenkilöt vilahtavat toisen tarinassa ja henkilöketjun jokainen jäsen saa oman tarinansa. Kovin miehisiä ovat tarinat, nekin, joissa päähenkilö on nainen. Ei ole aina helppoa näämmä asettua tuntemaan ja kokemaan miehenä naisen maailmaa (ja naislukijana tätä panemiskeskeistä miesnäkökulmaa). Korhosen ilmaisu on urbaanisti säkenöivää ja hän on tavoittanut jotain oleellista lähiössä kasvaneiden poikien maailmankuvasta.
***