Ajattelen naisia, jotka olivat paikalla, kun Jeesus naulittiin ristille, jotka laittoivat ruumiin tavan mukaan hautausta varten. Valvoivatko yöllä, surivatko Mestarin kuolemaa. Rakkaan ihmisen menettäneet tietävät, että hautauksen jälkeen tulee oudon hiljaista. Suru tuntuu särkynä sydämessä, kuoleman kynnenjäljet kirvelevät mielen iholla. Missä Jeesus on, kun hän ei ole enää ruumiissaan?

”Minä tiedän, että lunastajani elää. Hän sanoo viimeisen sanan maan päällä.”  (Jobin kirja 19:25)

Ajattelen pilkatun, rääkätyn ja syyttömänä tuomitun Jeesuksen lohdutonta  kuolemaa. Ei siinä mitään ylevää ole, vain verta ja tuskanhikeä. Kiirastorstai-illan ehtoollismessu päättyy vaikuttavasti: alttari verhotaan mustiin kanttorin resitoidessa psalmia 22. Urut ovat vaiti, seurakunta laulaa hiljaisesti ”Käy yrttitarhasta polku, vie Golgatalle se…”  Kirkosta sammutetaan valot, hämärään jää vain yksi kynttilä palamaan ja sekin sammuu tänään. Ajattelen opetuslapsijengiä, joka vajoaa murheeseen ja epätoivoon: näinkö tämä päättyikin.

”Hän kärsi rangaistuksen, jotta meillä olisi rauha, hänen haavojensa hinnalla me olemme parantuneet”   (Jes. 53:5)

Ajattelen Jeesusta viimeisellä aterialla ystäviensä kanssa. Tiesikö jengi, mikä on edessä, tunnistiko Jeesuksen pelon ja tuskan? Yhteisellä aterialla on ystävyydessä syvä merkitys: me jaamme tämän leivän, viinin, nämä samat eväät. Se on myös ihmisyyteen kuuluvan kärsimyksen jakamista. 

Ajattelen kidutettua Jeesusta matkalla teloituspaikalle omaa ristiään raahaten. Kärsimyksen tien väsymystä ei ole jakamassa kukaan ystävistä, vaan kyreneläinen vieras mies, joka tarttuu ristiin ja tulee avuksi.Ystävät ovat piilossa yleisön joukossa.

”Eikö malja, jonka me siunaamme, ole yhteys Kristuksen vereen? Ja eikö leipä, jonka me murramme, ole yhteys Kristuksen ruumiiseen?”  (1.Kor.10:16)

Ajattelen Jeesusta, joka seisoo tuomiolla, vaiti. Syyttömänkö ei tarvitse puolustautua? Ajattelen Pilatuksen vaimoa, joka näkee enneunen ja kiirehtii varoittamaan miestään. Ajattelen tuomaria, joka pesee kätensä asiasta ja näin tekeytyy viattomaksi viattoman kohtaloon. Ja Jeesus jää vihamielisten vallanpitäjien lynkattavaksi.

”Häpeä on murtanut sydämeni, haavani ei parane”   (Ps. 69:21)

Ajattelen Jeesusta, joka seisoo vallanpitäjien tutkittavana, sotilaiden kidutettavana samaan aikaan, kun Pietari vastaa kolmesti kysyjille, ettei hänellä ole mitään tekemistä ’tuon miehen’ kanssa. Enkeli on vahvistanut Jeesusta kestämään mikä on kestettävä, mutta jengipäällikkö ei kestä naisten kysymyksiä.

”Minuun sattuu niiden pilkka, jotka pilkkaavat sinua”  (Ps. 69:10)

Ajattelen Jeesusta Getsemanessa. Miten hän hurraahuutojen vaiettua valvoo yksin pimeää yötä Öljymäen ikiaikaisten oliivipuiden alla. Millaisen kuolemanpelon ja sisäisen tuskan hän käy läpi. Veljien jengi nukkuu väsymystään, Jeesus itkee ja rukoilee. Hän tietää, että aika on vähissä ja voimat. – Ja siihen hetkeen tulee enkeli.

”Minä valvon yöni, olen yksin kuin katolla kyyhöttävä lintu”  (Ps. 102:8)

Paju soittelee kevätpreludia, herättää ihmisessä kaipauksen: tule ja kosketa. Valo, valaise minut! Ilo, iloitse minussa!

Järvellä on jo kevään aavistuksia. Kuoressaan talven nukkunut vesi odottaa taivaan kuvajaisia, tuulen tuntumaa. Mietin, että jää on samaa vettä, että talvisena järvi on kantanut hiljaiset miehet pilkkiavannolla ajatuksineen, reippaat hiihtelijät ja tuulivarjoineen liitäjät; kesä kutsuu sinne soutajat, purjehtijat ja uimarit. Tänään kuuntelen rannalla miten jäät sulavat. 

Marianpäivästä alkaa minulle kevät. ”Kaikki ilon lähteet puhkeavat…” lauletaan Anna-Maijan suomentamassa kauniissa marianpäivävirressä. Sisäinen kevät on säästä riippumaton tai kevään merkeistä luonnossa. Sydämen ilon lähteet puhkeavat syvempää, solisevat sulavesiä puhtaammin. Sielunpimeys murtuu, valo pisaroi kirkkautta, tuoksuu liljoilta.

Ja kuitenkin, on myös Judica, viides paastosunnuntai, josta kärsimyksen teema tuo arkeen. Voisiko joskus olla niin, että ne olisivat sisäkkäin, toisiinsa kietoutuneina, ilo ja kärsimys?

Sunnuntain teema on Elämän leipä. Tänä aikana ihminen usein ruokkii itseään pikaruoalla, tyydyttyneillä rasvoilla ja tyhjillä kaloreilla. Mielihyvää etsitään nopeasti saatavasta fyysisestä nautinnosta, ahdistuksen turruttajista, paosta hetkelliseen unohdukseen.Tyhjä ei tyydytä ja humalat haihtuvat.

Ojenna kätesi tarvitsevalle, suojele viattomuutta. Siinä on elämän leipä.