en lakkaa ihmettelemästä pilvisen talvipäivän hienoja sävyjä. näennäisen yksitoikkoinen lumimaisema elää ja väreilee eri vuorokaudenaikoina – sinerrystä, punerrusta, hentoa lilaa, sen seitsemää harmaan sävyä. puiden rungot taivasta ja maata kohti ojentautuvine oksineen antavat ryhtiä näkymään. valkama kutsuu hiihtäjää..

aurinkoisella talvipäivällä on oma sädehtivän iloinen ilmeensä, joka antaa luonnossa kulkijalle energiaryöpsähdyksiä..

 ’paavalista talven selkä taittuu’, sanoo vanha kansantieto. talvi ei ole vielä ohi, mutta kyllä, valo lisääntyy koko ajan, ja kyllä, aurinkoisissa päivissä on jo häivähdys kevättä. on ihmeellistä, miten päivät tulevat toisensa perään ja uusi aamu on aina hivenen keväämpi kuin eilinen. lauhat ja pakkaset vuorottelevat, lumet satavat ja sulavat, jää kantaa ja sohjoontuu. jonakin aamuna jäähän ilmestyy railo, toisena aamuna se on jäätynyt umpeen. talvi hengittää luonnossa – usko, toivo ja rakkaus ihmisen sydämessä.

kuka lopulta olikaan ranskalaisen sarjakuvasatiirin uhri? tekijä itse vai sananvapaus? oletko sinä, olenko minä uhri? onko sanomisen oikeutemme niin pyhä, oikeus sanoa mitä tahansa kenestä tahansa, julkisesti, häpeämättä, ajattelematta miltä se näyttää ja tuntuu pilkan kohteen maailmassa?

yksien oikeus satiiriin voi olla toiselle ihmisarvon ja elämän pyhien arvojen brutaali loukkaus. ei tässä ole kysymys jumalista, tämä on syvästi inhimillistä. 

näinä aikoina moni on laatinut kampanjoita ja listoja kieltäytymisistä. julkisesti hyvään tarkoitukseen naamioituna se rauhoittaa omatuntoa, jos se on kolkutellut. pohjimmiltaan syyt ovat usein itsekeskeisiä.

voisiko mennä pitemmälle, pyrkiä positiiviseen asennemuutokseen lähimmäisiä kohtaan? luopua jostakin jonkun toisen tähden? ei ystävällisyydellä sitä osoittavalle ole hintaa, mutta jollekin toiselle ehkä juuri se valaisisi pimeän päivän, palauttaisi uskon elämään.

Itämaan tietäjät matkalla seimelle, niin loppiaisen kristillisen sanoman lapsena opin. Näinä aikoina media ei siitä puhu, vain alennusmyynnit ja menneen vuoden tilastot kiinnostavat. itäisiltä mailta kuullaan ahdistavia uutisia kadonneista ja pudonneista lentokoneista, jatkuvan sodan ja hävityksen tuhoamista kansoista, mereen hukkuvista pakolaisista…

vielä tänään katselen joulun seimiasetelmaa, joka pian korjataan taas vuodeksi komeron ylähyllylle. tänään siihen paistaa aurinko hetken aikaa. se kertoo keväästä, joka tulee. talvi ei ole ikuinen. ei mikään talvi.

ihminen joutuu hätkähtämään sattumalta tavatun tuttavan muuttunutta olemusta, kuulemaan yllättävän kuolinviestin tai kokemaan jotain arjen turvallista rauhaa järkyttävää, ennen kuin hän muistaa: elämän jokainen päivä on lahjaksi saatu mahdollisuus

eilen Toinen kurvasi lähikaupan kautta, halusi tarkistaa onko siellä kuusia. tänään hän pujahti sinne jalan ja palasi pienen kuusen kera. siis meille tulee joulupuu! kaksi matkoilla vietettyä joulua on sillä tavalla vaikuttanut, että joulupakkoja ei enää olekaan. mennään tuntumalla. tänään huomasin miettiväni mihin säilöin seimiasetelman, sen paikka tuntuu odottavan.

joulutervehdysten lähettelyn aika on tullut. seulon menneiden vuosien kortteja, ajattelen ihmisiä, joiden nimiä ja sanoja niissä on. moni lähettäjä on jo poissa, olen saattanut säilyttää sen viimeisen joulun tervehdyksen. kuvat koskettavat yhä tai sanat tai hän, joka ne lähetti.

muistamme rakkaitamme ja ystäviämme tavalla tai toisella. ajattelen kenelle vielä haluan erityisesti tänä jouluna sanoja ja kuvia lähettää: sukujemme vanhimmille tädeille ja viimeksi syntyneen poikavauvan vanhemmille, kummipojille, jotka perheineen ahertavat elämänsä keskipäivässä…

perinne jatkuu, kun se on sydämen ilo, ei velvollisuus.

 muistaisimme isiämme ja isoisiä, jotka taistelivat epäinhimillisissä oloissa rintamalla

 heitä, jotka kaatuivat, haavoittuivat ja palasivat mieli murtuneena

 äitejä ja isoäitejä, jotka kamppailivat kotirintamalla lastensa suojelemiseksi

heitä, jotka joutuivat jättämään kotinsa ja aloittamaan alusta kaukana kotiseudulta

unohtaisimme keskinäiset erimielisyydet ja vihanpidon toisinajattelevia kohtaan

iloitsisimme keventynein sydämin vapaudesta ja rauhasta

Adventtikirkosta alkaa joulun odotus. On aina kohottava hetki, kun urut soivat täysin palkein, ja seurakunta seisten laulaa Hoosiannaa. Kun en nyt voi olla siellä mukana, ajattelen hoosianna-sanan alkuperämerkitystä: Herra, auta! Moni meistä on kulkenut marraskuun hämärää kantaen yksityisiä huoliaan ja murheitaan. Nyt on aika sytyttää toivon kynttilä pimeään. Jättää taakse hämärän tiet ja astua valon poluille hoosiannaa hyräillen.