kun aikapoikanen on lähtenyt, singahtanut maailmalle kyhäämään pesäpoteroaan toisen maan maisemiin, on emon olo orpo kuin talveen unohtuneen ruusunmarjan. sitä toivoo, että poikanen löytää sijansa sielläkin, mihin lähti ja kotiutuu niin kuin nyt maailmalle lentänyt voi. ja sitäkin toivoo, että se ikävöisi sen verran, että tulisi joskus takaisin kotikoloihinsa, missä voi puhua omaa kieltään ja tietää helposti miten ollaan. onneksi heitä on kaksi toisilleen tärkeää yhdessä lentämässä. lämpöisempi on uusi pesä kahden asua. hyvää matkaa…

  • On se emolla aina orpo olo, kun poikaset lentävät maailmalle. Onnea poikaselle toivotan!

    Kommentin jätti Vallaton · sunnuntaina 8. helmikuuta @ 19:19

  • Kävin lukaisemassa tämän jo aikaisemmin ja heti tuli mieleen eräs lehtileike vuosien takaa, jonka olin jostain löytänyt. Löysin sen nyt yllättäin:
    ”Kun omat lapseni käyvät kotona, joudun pitämään pöydän reunasta kiinni, etteivät he näkisi, kuinka paljon pidän heistä. Minä suorastaan tärisen innosta, kun he käyvät täällä. Joskus jopa pelkään, että karkotan heidät omalla käyttäytymiselläni.”

    Kommentin jätti mm · torstaina 19. helmikuuta @ 18:44

  • mm, niin varmaan kävikin (että karkotin:), nyt jo olen saanut poikaselta postia enemmän kuin vuoden aikana ennen. ehkä tämä välimatkaero tekee hyvää…

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 20. helmikuuta @ 17:04

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.