Pensasaita helmeilee jäätyneissä vesipisaroissa.  Aamuhämärässä lumenvalkeana alkanut hiljainen sade on jo vetistynyt läpinäkyväksi. Kaupunki vetää henkeä, kaduilla on hiljaista.

On itsenäisyyspäivä. Sodan kokeneita miehiä ja naisia on taas viimevuotista vähemmän.  Vapaaseen isänmaahan syntyi tänä vuonna taas uusia pikkuisia kansalaisia, joiden vanhemmat makselevat opinto- tai asuntolainojaan. Onnekkaimmat ovat saaneet työpaikan, jossa ei olla alituisen lomautus- tai lakkautusuhan alla. Heidän huolensa ovat tässä päivässä ja huomisessa.

Suurten ikäluokkien sukupolvella on jokin kosketus kansakunnan pitkään kehitystaipaleeseen oman sodanjälkeisen, monin tavoin niukan lapsuutensa kautta. Monet meistä ovat jo saattaneet sodan kokeneet vanhempansa kirkkomaalle lepoon. Me katselemme taaksemme tällaisena päivänä, iloitsemme siitä, miten nyt on ja tunnemme huolta tulevaisuudesta omien lastemme ja lastenlastemme tähden.

Ikkunapöydällä kaktuksen paisuneet nuput ovat puhjenneet kukkaan. Valo paljastaa kauniisti kukkien silkinohuiden terälehtien herkät sävyt. Talossakin on hiljaista. Ovenpielen lyhtyyn sytytin sinivalkoisen kynttilän.

Pääsin pitkästä aikaa kirkkoon. Oli jo ollut ikävä sitä levollista pyhäistä tunnelmaa, yksinkertaisia, ravitsevia sanoja, urkujen huminaa ja virren hyrinää sekä ehtoollisen osallisuuden rakkaudentäyteistä iloa.

Kirkko oli täynnä. Diplomikanttori soitti urkuja ja toinen johti lapsilaulajia sekä pikku kuoroa. Samuli-pappi soitti pasuunalla alkufanfaarin. Hoosiannaa laulettiin palmunlehvää muistuttavia oksia heilutellen. Vieraana oli lääninrovasti, jonka tehtävä oli asettaa virkaan seurakunnan uusi, neljäs kappalainen, Kristiina.

Myöhemmin kirkkokahveilla Kristiina kertoi olevansa syntyperäisiä ’meikäläisiä’ ja toivoi voivansa olla kotiseurakunnassaan eläkkeelle asti. Hän ilmaisi halunsa olla seurakuntalaisten käytössä ja olevansa valmis keskustelemaan vaikka kaupassa tavatessa. (Siinä kohtaa hymyilin hiukan, kokemusta on siitäkin. Puoliso joutui totuttelemaan odotteluun tai itsenäiseen ostosten keräilyyn.)

Uuden papin vastuualueeksi oli määritelty rippikoulutyö. Kristiina ilmoitti työalansa johtoajatukseksi, että jokainen kaupunkilainen kävisi rippikoulun,  kelpaamiskynnystä ei ole. Huima tavoite, kun tietää, että kaupungissa asuu noin kymmenentuhatta seurakuntaan kuulumatonta nuorta ja vanhempaa. Aikuisrippikouluja on täällä järjestetty jo kauan. Yleensä rippikouluun tulijan motiivi liittyy jotenkin kirkkohäihin tai kummiuteen, mutta myös jokin kriisi saattaa tuoda ihmisen pohtimaan elämänsä arvoja.

Kirkkokahveilla tapaa aina monia entisiä työtovereita ja tuttuja seurakuntalaisia, joiden lämpimiä halauksia ja iloisia tervehdyksiä eläkkeellä oleva arvostaa. Nykyinen kirkkoherra paljastui innokkaaksi kotikokiksi, kun kertoi fasaanipaistin lisukkeeksi kehittelemänsä lanttuhaudukkeen reseptin. Meillä kypsyteltiin karitsan paahtopaistia ja punajuuripaistosta – molempien herkkuja.    

Pimpom. Mummeli istuu isänpäivän aamuna koneella kirjoittamassa aamuteen jälkeen, yöpaidassa ja aamunutussa, tukka sikin sokin ja vuode laittamatta. Pimpom, pimpom! Voi kamala, ovikello soi! Vilahdus Esikoisesta riittää, ovelle vain! Ja sieltähän tupsahtaa Pikkuritari suoraan Mummelin syliin, ensin tietysti Vaarille valitut kukat ojennettuaan. Oi miten kova ikävä onkaan ollut ja miten Pikkuritarin halaus sitä lääkitsee! Hän on oppinut oikeasti halaamaan tällä välin! Ja mitä muuta hän onkaan oppinut: hän on tajunnut, että Vaari on isin isä ja toinen vaari äidin. Hän on oivaltanut, että Mummeli on isin äiti ja Mummo toisaalla äidin.  Mummeli testaa vielä: kuka sun isä on? – ISI! – Entäs äiti? – Pikkuritari rutistaa äitiään ja sanoo nimeltä. Vielä Mummeli kysyy, kukas on pikkusisko. Sekin tiedetään. Kyllä on kolmivuotiaan maailmassa suhteet kohdallaan.

Tällä viikolla olen ollut Toisen kanssa syksyn ensimmäisessä konsertissa pääkaupungissa. Se oli samalla myös tutustuminen uuteen Musiikkitaloon. Lähestyimme taloa rautatieaseman suunnalta kävellen, joten ensin kiinnittyi huomio sijaintiin. Talon vihertävä väri, laajat lasipinnat ja selkeä suoraviivainen muoto muodostavat Sanomatalon ja Kiasman kanssa hienon kokonaisuuden. Kauniit kukkaistutukset ja viheralueet pehmentävät näkymää eikä talo asemalta katsoen peitä eduskuntatalon jyhkeää pylväikköä. Sama mietityn tuntuisen harmonian vaikutelma syntyy talon sisältä ulos katsellessa. Pala tuhoutunutta makasiinia siinä maisemassa tuntuu oudolta riitasoinnulta. Ehkä menneisyydestä vain olisi päästettävä irti.

Sisätilojen arkkitehtoniset ratkaisut tekevät vaikutuksen. Käytävämäiset lämpiötilat tuntuvat ahtaammilta kuin Finlandiatalossa, mutta väliaikatarjoilu on paremmin järjestetty, pöytäpaikkoja myöten. Kirsi Kaulasen upea taideteos Gaia on todella vaikuttava korkeassa aulatilassa.  Konserttisali hätkähdyttää, mutta silmä tottuu nopeasti tumman ja vaalean kontrastiin. Parvet nousevat jyrkästi, mistä johtuu, että korkeita kaiteita on ja ne haittaavat jossain määrin näkyvyyttä alas lavalle.

Konsertti oli mielenkiintoisesti laadittu, aluksi kuultiin viuluduoa, sitten sellolla ja bassolla täydennettyä puhallinryhmää ja lopuksi jousiryhmää. Näin yleisö pääsi tekemään havaintoja akustiikan toimivuudesta ja eri soittimien soinnista salissa. Ja miten se sali soikaan! Oli ihmeellistä kuulla jokaisen soittimen stemma ja yhteinen sävelkudos tavalla, jota Finlandiatalossa ei koskaan. Tämä on musiikinystävän gourmetia.

ruusun tuoksua

Kuumaa. Ruusun tuoksua sydänkesässä. Syntymäpäiviä, nimipäiviä ja pojantyttären nimijuhlaa. Maalla tai kaupungissa, vesillä tai satamassa – kesäfiilistellään.

eräs äiti

Äitiydessä on monta särmää, syviä tunteita, hiljaista onnea, huolta ja  kipua, syyllisyydentunteitakin. Todistelematonta ja alleviivaamatonta rakkautta, jonka lapsi tuntee, jos sitä on ja erityisesti silloin, jos ei ole.

Hyvää sunnuntaita kaikenikäisille äideille, isille ja lapsille. Rakkautta!

Pihan siniset ja valkeat ovat kauneimmillaan. Viluista on luvattu, kuten niin usein toukokuun alussa. Emme lähde lakintuuletuspiknikille, poreilemme kotona odotuksesta kuumissaan. Simaa ja donitseja ja lintujen muutto dvd:ltä.

Iloista vappua kaikille!

Pitkäperjantai, jota siellä kutsutaan Suureksi perjantaiksi, ei ole ollenkaan pitkä eikä koko päivän pilvinenkään. Päivän kääntyessä iltaan auringon kajo punertaa ikimäntyjen rungot, lintujen laulu vaimenee. Merenlahti näyttää ylhäältä katsoen tummanharmaalta, vaipuva valo kiiltelee vesiläikissä jäällä. Kaupungin hengitys enemmän tuntuu kuin kuuluu jostain metsän ja lahden takaa. Tällä niemellä on rauhallista, vain kaukainen koiranhaukku lävistää hiljaisuuden. Puiden varjot venyvät kallioisella rinteellä yötä kohti valon väistyessä.

pitkäperjantainäkymä merenlahdelle

Aamulla olemme lähteneet kotoa ja saapuneet kohta perille Kulttuurikeskus Sofiaan. Ehdimme vain majoittua merenpuoleiseen huoneeseen, kun on aika mennä päärakennuksen ravintolasaliin lounaalle. Pöydät on katettu kuudelle, esitetään toivomus, ettei ketään jätetä yksin.  Satumme saamaan pöytäseuraksi  harmaakiharaisen leskirouvan ja perheen, jossa on kolme aikuista. Tapaamme heidät kolmella aterialla päivittäin ja tulemme tutuiksi. Seura osoittautuu mainioksi ja ruoka erinomaisen herkulliseksi kasvisruuaksi paastonajankin huomioiden.

railo perjantaina

Luen huoneessa Munkki Serafimin kirjaa Tie ylösnousemukseen. Kieli on kaunista, paikoin jopa runollista ja sanoma perustuu syvälliseen historian, filosofian ja teologian tuntemukseen. Suuren perjantain kohdalla kehotetaan lukemaan kaikkien neljän evankeliumin kertomukset Kristuksen kärsimystiestä. Pyhän Viisauden kappelissa on luterilainen iltapalvelus, jossa veisataan kärsimysvirsiä. Raili-rovasti puhuu lämpimästi inhimillisestä kärsimyksestä, josta jokainen saa osansa ja Kristuksen läsnäolosta ihmisen kärsimyksessä.

Pyhän Viisauden kappeli

Päivällisellä pöydissä puhutaan innokkaasti ruuasta ja resepteistä. Ajattelen huvittuneena, että mitä tarkempi paasto, sitä enemmän ruuasta puhutaan. Aterian jälkeen pianotaiteilija Riitta Ingelin avaa meille Bachin cis-molli Preludin ja fuugan johtoaiheet. Hän kertoo innoittuneena halunneensa joskus päästä soittamaan tämän kappaleen nimenomaan  pitkäperjantaina. Nyt se tilaisuus on tässä. Ruokasalin kolisevasointinen, parhaat päivänsä jo kokenut piano ei taivu kaikkiin nyansseihin, mutta auttaa kuulemaan jotain siitä, mikä musiikissa soittajaa – ja kuulijaa – innoittaa.

Suuri lauantai

Aamupalvelus Pyhän Viisauden kappelissa on puolen tunnin mittainen, sen toimittaa metropoliitta Ambrosius. Kuorona on kaksi miestä. Alkurukousten jälkeen luetaan profeetta Hesekielin 37:n luvusta ennustus kuolleiden luiden heräämisestä eloon. Mp. Ambrosiuksella on kovin hiljainen ääni. Ajattelen, että pöytäseurueemme naiset, jotka ovat valittaneet kuulo-ongelmia, eivät pääse osalliseksi dramaattisen tekstin sanomasta, mutta suitsutuksista ja rukouslauluista hekin saavat osansa. Palveluksen tunnelma on levollinen, päivä alkaa hyvin.

Palveluksen jälkeen mp. Ambrosius jatkaa Suuren lauantain teemasta kokoushuoneessa, johon pääsiäisvieraat kerääntyvät. Vaimeasti mutistu alustus on sisällöltään erittäin mielenkiintoinen. (Miksi kokoustilassa ei ole mikrofonia, mietin.) Kuulijat saavat kysyä ja moni kysyykin. Vastauksista rakentuu avara, tulkinnallinen linja raamatun teksteihin. Kuolleiden laakson ylösnousemus, josta profeetta Hesekiel puhuu, on mm. vertauskuvallinen ennustus siitä, miten Kristuksen ylösnousemus tulee uudistamaan hengellisesti kuolleet eläväksi seurakunnaksi. Keskustelu jatkuu aulassa pienessä piirissä, jossa pohditaan kristityn kilvoitusta arjessa.

pääsiäismunien maalausta

Lounaan jälkeen osa vieraista kerääntyy maalaamaan munia vesi- ja akryyliväreillä. Munat viedään yöpalvelukseen siunattaviksi ja paaston päättävälle yöaterialle tarjolle. Vesiväreillä tulos on hennompi ja luonnollisempi, akryyliväritys antaa komeaa metallinkiiltoa. Otan kaksi maalaamistani iltapalaksi, sen, joka kierähti kerran jo lattiallekin ja ehjän Toiselle, sillä emme aio lähteä pääsiäisyön palvelukseen.

Iltapäivällä teemme pitkän kävelyretken metsässä yleiselle uimarannalle asti. Sinne on kerääntynyt väkeä piknikille. Meluisa miesväki kärtsää makkaroita, huivipää-äidit grillaavat toisaalla kanafileitä. Täällä kuulee eri kielisiä keskusteluja. Uimarannan puoleinen lahti on jo sula, siinä joku surffaa, toinen lennättää leijaa, jotkut palaavat kanootteineen melomasta.

valmiiksi rikki ja ehjät

Illalla etsin saunaosaston, viivyn nautiskelemassa pehmeästä löylystä ja lopuksi saan uida omassa rauhassa täysimittaista allasta päästä päähän niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Toinenkin innostuu lähtemään miesten vuorolla saunaan. Yöpalvelukseen lähtijät ovat jo menneet, kun napostelemme pääsiäismunia kivennäisveden ja hedelmän kera. Parvekkeeltamme näkee hyvin, miten kohvajään sulaminen etenee lahdella. Mailleen menneen auringon punainen hehku heijastuu sulakohdista. Pitkät kävelyt, sauna ja uinti antavat syvän ja virkistävän unen.

Pääsiäissunnuntai

Aamulla avaan oven parvekkeelle, aurinko loistaa takaviistosta harmaanlaikukkaalle jäälle ja peippojen riemullinen laulu tervehtii meitä. Aamiaisella on iloinen tunnelma. Leskirouva ja me olemme hyvin levänneitä ja virkeitä, pöytämme perhe on palannut yöpalvelusreissulta puoli neljältä ja on lievässä euforiassa paaston päättymisestä, pääsiäisyön juhlinnasta ja muutaman tunnin unesta. – Kristus nousi kuolleista!, huudahtelevat juhlijat kaikille iloisesti, osa vastaa: Totisesti nousi! ja me toivotamme samaan sävyyn hyvää pääsiäisaamua.

Perheen tytär kertoo stadin ortodoksinuorison slangitervehdyksen kuuluvan: Jesse stondas dödestä! Ja siihen vastataan: Totta Mooses! Naapuripöydän neitonen kertoo nauraen, miten pääsiäismunille kävi. Hän oli pannut maalatut munat parvekkeelle muovipussiin odottamaan yöpalvelukseen lähtöä. Kun hän meni hakemaan niitä, harakka oli muna-aterialla. Pussi oli nokittu rikki ja muutaman munan kuoret samoin. Sisus näkyi maistuvan. Onneksi osa säilyi ehjänä.

Raili-rovasti istahtaa pöytäämme. Hän on ollut muutamien kanssa läheisen luterilaisen seurakunnan yömessussa ja kotiutunut jo yhden aikaan. Hän innostuu kertomaan juttuja ja pian pöytäseurueemme nauraa niin hersyvästi, että muitakin kerääntyy kuuntelemaan. – Päivän aiheeseen liittyen, sanoo rovasti pilke silmäkulmassaan, – voisin kertoa Antti Kosusesta, joka palveli sodassa ja sai pitäjänsä sankarihautausmaalle asiaankuuluvan leposijan, johon pystytettiin puinen risti nimilaattoineen. Leski ja lapset jatkoivat elämäänsä miten taisivat. Vuosia kului, kunnes eräänä päivänä Antti Kosunen ilmaantuikin kotiin ja kuultuaan kuolemastaan meni sankarihaudalleen, kaivoi ristin maasta, nosti sen olalleen ja marssi pappilaan. – Tulin ilmoittautumaan elävien kirjoihin, hän sanoi. Rovasti katsoi tulijaa ja totesi: ”Kah, Anttihan se siinä. Monta olen haudannut, mutta sinä olet kyllä ensimmäinen, joka on noussut kuolleista.”

Pyhä Kolminaisuus

Jumalanäiti Kaikkien Murheellisten Ilo

Konevitsan Jumalanäiti

Kulttuurikeskuksen näyttelytilassa on taiteilija Maila Mäkisen ikoninäyttely. Käyn joka päivä katselemassa ikoneita. Erikoisen kaunis on Konevitsan Jumalanäidin ikoni, jossa Marialla on sulavan jään sininen mafori (viitta). Jumalanäiti Kaikkien Murheellisten Ilo -ikonissa Marialla on erittäin kaunis nimbus (sädekehä), johon kultaus on tehty säteettäiseksi. Kookkaassa Pyhän Kolminaisuuden ikonissa keskimmäisen enkelivieraan siivet ovat kauniisti levitettynä. Hienoja yksityiskohtia! Taiteilija on maalannut myös harvinaisempia aiheita, mm. Mooseksen, joka riisuu kenkiään palavan pensaan edessä. Mäkisen tyylille on ominaista maalata hahmoille korostumattomat kasvot, jotka sulautuvat kokonaisuuteen.

railo sunnuntaina

kaislikkoranta

Merenlahden toisella reunalla oleva sula hiipii yhä lähemmäksi. Istumme kivilaiturin nokassa. Aurinko hyväilee kasvoja, mutta selkää hytistää viluinen tuulenhenki. Railosta on tullut jo vesiväylä ja rannan sulavyö on levinnyt metrikaupalla. Joutsenpari askaroi pesää lintuluodon kaislikkoon, jonne kiikaroin. Toista luotoa hallitsee rähisevä lokkiyhdyskunta. Rantasulassa pulaavat sorsapari ja yksinäinen telkkä. Kalatiira syöksähtelee veteen ominaisella tavallaan saalistaen. Sepelkyyhky on parkkeerannut jäälle mököttämään. Sen matalaa huhuilua kuulee pitkin päivää metsästä. Arvelemme, että huomenna vesi vapautuu kokonaan, mutta me emme ole sitä enää näkemässä.

Lounaan jälkeen kuulemme kulttuurikeskuksen johtajan ansiokkaan esitelmän pääsiäisperinteistä. Asia on jälleen mielenkiintoinen, mutta hyvän aterian jälkeen reilun tunnin vaimea esitys on liikaa joillekin yön juhlineista. Päät nuokkuvat tiuhaan. Me ojentaudumme huoneessamme lukemaan ja otamme torkut. Toiset ovat jo ehtoopalveluksessa, kun herään. Jäämme sitten pois piispan vastaanotolta, joka on välittömästi palveluksen jälkeen kaikille vieraille. Pöytäseurueemme kuvailee värikkäästi millaista siellä oli.

jäiden lähtö merenlahdella

Toisen pääsiäispäivän aamiaisella hyvästelemme ja kiitämme talon väkeä ja pöytäseuraa yhteisestä juhlasta. Aamupalveluksen jälkeen lähdemme ajamaan Lappeenrantaan viedäksemme appivanhempien haudalle pääsiäisliljoja ja orvokkeja. Saan veljeltä tekstiviestin Lapsuusmaalta, että hän on parhaillaan isän ja äidin haudalla samoissa merkeissä. Illalla olemme taas kotona. Mieli ja ruumis ovat harmoniassa, olo levännyt ja virkistynyt. Siunattu pääsiäinen!

***

Aurinko muisti vihdoin meidät ja tuli silmäilemään maisemaa. Heti kaikki näyttää paremmalta. Räystäsvedet lirisevät iloisesti torvissa kaiken päivää. Hupenevan hangen alta pilkistää kalpeanvihreitä tulppaanin ja narsissin lehtialkuja. Syreenillä ja vaahteralla on kevättä rinnassa paisuvista silmuista päätellen. Toinen käy hakemassa lähikukkakauppiaalta auringonkeltaisia tulppaaneja. Ne hymyilevät maljassaan.

Puutarhan ’pikkumustat’ muurahaiset ovat heränneet talviuniltaan ja muutama uskalias on jo etsiytynyt salaisia teitään keittiöön vilistelemään. Niille käy huonosti, ikävä kyllä, mutta eivät ne mokomat piittaa varoituksista. Arvelen, että niillä on huono näkö tai ovat peräti lukutaidottomia, kun ei näkösälle tuotu punavihreä tölkki herätä toivottua kunnioitusta.

Ensimmäiset mämmit on jo maisteltu. Huoneissa on itse koristeltuja virpomavitsoja ja rairuohokin on jo vauhdissa. Viikon päästä on palmusunnuntai. ”Virvon varvon vitsasella, kosken kevätpajusella, terveyttä toivottelen, siunausta siivittelen, onnea oksilla näillä.”

Kylmä hulvahtaa sisään, kun postilaatikolle menijä jättää oven auki. Askeleet kuuluvat rouskivan jäistä pihatietä. Aurinko on noussut metsän sylistä, säkenöi hitaasti vajenevalla lumipenkalla. Aamun lehdet  tuovat viileää tullessaan ja tuoksahtavat painomusteelta.

Keittiön ikkunasta näkee, että tiaispari nyppii vaahteran silmuja ja orava nuokkuu aidalla, vajan seinää vasten. Kauempana kadunvarren koivut punertavat jo. Työväki taloista on mennyt määränpäähänsä, kotiväki nousee leppoisaan, omatahtiseen päivään.

Pääsiäistä kohti menemme, päivä kerrallaan. Tapahtuminen on vähäistä ja pinnanalaista, hiljaista valoa on paljon.