Ei tunnu yhtään joululta, kun maa on musta ja märkä ja puissa vesipisaroita, ajattelin eilen. Lyhtyihin sytyttelen kynttilöitä ja pihakatajassa ovat valot palaneet adventista alkaen, mutta pimeys tuntuu imevän valoista voiman. Tänään puolen päivän aikaan satoi kymmenen minuuttia lunta. Miten kokonaan se muutti kaiken!

Joulusta puhutaan usein tunneilmaisuin. Joulu näyttäytyy unelmakuvina paksuista lumikerroksista puiden oksilla, tähtitaivaasta, lumiukoista ja lapsille  erityisesti joulupukin väestä pororekineen ja tonttuineen. Jouluisista tuoksuista puhutaan, ehkä ne ovat kotona väsättyjen perinteisten jouluruokien kimara, yhdistettynä kuusen metsäiseen hajahdukseen. Joulun väritkin ovat tontunpunainen, kuusenvihreä ja lumenvalkea. Ja tunnelmakakun kuorruttaa kellojen iloinen kilkatus tai joululaulujen harras hyminä.

Tunnelma on joulussa monelle meistä niin oleellinen, että joulua ei oikeastaan tule, jos oikeaa tunnelmaa ei synny tai se särkyy. Tunnelman luomiseen uhrataan paljon aikaa ja rahaa. Juhlan kristillinen alkuperäismerkitys näyttäytyy taustalla, kulissina, siitäkin haetaan tunnelmaa seimiasetelmin ja kauneimmin joululauluin. ”Miss’ ihmiset tuntevat tuntehin, siell’ läsnä on Jumalakin…”

Tapasin ystäväsiskon kotoisassa kahvilassa. Valitsin herkkuani, poronleikeleivän ja ystävä nautti palan mehevää taatelikakkua kahvikupillisen kera. Saatoimme vaihtaa pienet paketitkin, mutta oleellisinta olivat ystävähalaus ja jaetut mietteet elämästä.

Joulut tulevat ja menevät, luodut tunnelmat haihtuvat, mutta todelliset, ilmaistut tunteet säilyvät pitkään. Panee miettimään millaisia tunteita ja miten ilmaista, ettei riko omaa ja toisen joulurauhaa.

  • Olen seurannut Kotimaa24:ssä Matteus Pentin joulukalenteria. (Se häipyy sieltä kuulemma pian joulun jälkeen.) Siinä on ollut hyvää vanhan joulun tunnelmaa positiivisesti nuoren silmin. Äsken kommentoinkin siellä, että se kertoo siitä, miten pyhää arkisesti valmisteltaessa valmistaudutaan Pyhään. Huomasin oppivani siellä tuota asennetta.
    Hyvää joulua teidänkin kotiinne

    Kommentin jätti mm · perjantaina 23. joulukuuta @ 09:56

  • On se Sinullekin annettu
    tehtävä
    jouluna ja joulun jälkeen:
    iloksi Sinutkin
    on tarkoitettu
    iloa viemään
    valoa pimeään
    hymyä
    hyvää sanaa.
    Kukaan ei niin köyhä
    ettei jaettavaksi
    ystävällisyyden lahjaa
    kukaan ei niin rikas
    ettei sitä tarvitsisi.
    Ilo annettu jaettavaksi
    valo vietäväksi eteenpäin.

    Hyvää Joulua
    ihmiset-
    Iloa
    Valoa
    Rauhaa.

    Kommentin jätti vilukissi · perjantaina 23. joulukuuta @ 14:52

  • Arkinen valmistaa pyhäistä…
    Ystävällisyyden lahjaa toivoen toivottelen hyvää joulua teille molemmille ja kotijoukoillenne, mm ja Vilukissi. Kiitos yhteydestä, jota olette kommenteillanne luoneet.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 23. joulukuuta @ 18:37

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.