”Äitini ei uskonut sähkökynttilöihin. Hänen mielestään ne olivat rumia ja keinotekoisia. Niinpä lapsuuden perheeni varmaan oli Suomen viimeinen, jolla kuusessa paloivat ihan oikeat kynttilät. Tai paloivat jouluaattona.  Sen jälkeen kukaan ei ehtinyt kynttilöitä vahtimaan, joten niitä ei sytytetty. Yritimme puhua äidille järkeä, mutta hän oli itsepäinen: vain oikeat kynttilät tuovat lämpimän ja kauniin valon.”  – Riittamaija Ståhle, Sähkö ja Tele -lehti 8/2014.

Voisin hyvinkin olla tuo äiti ja olenkin. Meillä ei koskaan ole ollut sähkökynttilöitä muualla kuin pihakatajassa. Paitsi valon laatua, oikeiden kynttilöiden ja kuusenhavun tuoksuyhdistelmä on mielestäni se aito joulun tuoksu. Yhtenäkään jouluna, jotka myös lasten pieninä ollessa vietimme aina kotona, ei kuusi syttynyt palamaan. Kun kynttilät sytytettiin, hetki oli ainutkertainen ja synnytti kuin itsestään rauhaisan tunnelman.

Viime joulun alla löysin marketista yhden pakkauksen entisvanhaisia kuusenkynttilän pidikkeitä. Ostin ne, koska entisemme olivat 1970-luvulta ja melko kuluneet. Myös kuusenkynttiläpakkauksia näin vielä jossain myynnissä muutaman laatikollisen. Päätoimittaja Ståhlen lapsuusperhe tuskin oli aikoinaankaan Suomen  viimeinen, jonka joulukuusessa oli oikeat kynttilät.

Miehen huoneessa on epätavallisen hiljaista, siellä se möyrii netissä. Siis se ei ole mitenkään epätavallista, että netissä, oikeastaan hiljaisuuskaan ei, – no mikä tässä nyt on… ehkä ajankohta? Kuusi on tosin korjattu, hänen tavallaan, pilkkomalla oksat jätesäkkiin ja sahaamalla ranka takkapuupinoon. Tästä Toisen tavasta on meillä eriävä mielipide, koska paikallisaviisissa on nimenomaan kerrottu, että kuuset voi jättää roskisten viereen sellaisenaan, ne kerätään ilman eri maksua. Toinen on lukenut aviisin, mutta se ei vaikuta hänen tapaansa korjata kuusi, niin kuin eivät yleisemminkään eriävät mielipiteet asioista, jotka hän kokee reviirikseen.

Jouluruuista on enää pari isoa piparia jäljellä. Mietin kauppalistaa. Se on kohta valmis ja jää keittiön pöydälle odottamaan sopivaa ajankohtaa. Siis Toiselle sopivaa. Tiedän, että kuten routa possun kotiin, niin myös nälkä kauppaan. Ei hätää.

Kohta Toinen ilmaantuu olohuoneeseen mittailemaan seinustaa. Havaitsen ilmassa muutoksen tuulen ensi väreitä. – Taidan tästä lähteä kauppaan, onko sulla lista valmiina, ilmoittaa Toinen huonosti intoaan salaten. Kuluu tovi ja toinenkin. Ilta alkaa hämärtää. Sitten ovi käy. Sisään tulee miehen mukana valtava paketti – ja pussillinen ruokaa.

Elämme mielenkiintoisia aikoja tästedes. Televisio on kuulemma jo kymmenen vuotta vanha, ja hinnat ovat kuulemma nousussa. Paketista paljastuu 55 tuumaa sysimustaa ruutua. Uuden nälkä yllätti tekniikan miehen härkäviikoille päästyä.

mitä en tule kulkijana kaipaamaan ovat nämä tuuliset asemalaiturit. betoniin liiskaantunutta räkää, viimassa kieriviä roskia, tupakannatsoja. kun juna lähtee, laituri autioituu hetkeksi, alkaa odottaa seuraavaa, joka ensin tulee.

juna kulkee maisemassa: päivä valostuu ja hämärtyy, metsänlaita vaihtuu peltoaukeaan ja takaisin, pakkaspuut vilahtavat ohi, lumiset niityt lepäävät siinä hetken. maisemaa voi kaivata.

jatkumo: juna kulkee ohi. aina ohi. taivas kulkee mukana, pilvet lipuvat junista  riippumattomaan suuntaansa. vastaantuleva vaunuletka kohahtaa ikkunan takana, juna huojahtaa.

junassa istuja vaistoaa lapsen uteliaan katseen käytävän toiselta puolelta, se ei pakene,  lapsi vastaa hymyyn. aikuisen katse väistelee aikuista, livahtaa ohi, lusmuilee vaivihkaa.  voisimmehan mekin hymyillä -?

junan ikkunasta se selviää, mikä ero on metsällä ja puupellolla – ja mitkä kuuluvat yhteen,  virta ja silta sen yli.

rata on mies, miehen syöksyvoima, suoraan maalia kohti. tie on nainen, hulmuava nauha, mutkikas, maisemaa myötäilevä. rata miellyttää minua päämäärien takia. tie on elämäni.

radanvarren talo kylmillään. sen huurteiset silmät, portailla rikkumaton kinos. kauempana talo elää, ikkunoissa valot, savukiehkura piipunnokassa. lapio nojailee porraspieleen, pihapolku luotu  auki postilaatikolle.

(teksti  junamatkamuistiinpanoistani kymmenen vuoden takaa )

Itämaan tietäjät matkalla seimelle, niin loppiaisen kristillisen sanoman lapsena opin. Näinä aikoina media ei siitä puhu, vain alennusmyynnit ja menneen vuoden tilastot kiinnostavat. itäisiltä mailta kuullaan ahdistavia uutisia kadonneista ja pudonneista lentokoneista, jatkuvan sodan ja hävityksen tuhoamista kansoista, mereen hukkuvista pakolaisista…

vielä tänään katselen joulun seimiasetelmaa, joka pian korjataan taas vuodeksi komeron ylähyllylle. tänään siihen paistaa aurinko hetken aikaa. se kertoo keväästä, joka tulee. talvi ei ole ikuinen. ei mikään talvi.

ihminen joutuu hätkähtämään sattumalta tavatun tuttavan muuttunutta olemusta, kuulemaan yllättävän kuolinviestin tai kokemaan jotain arjen turvallista rauhaa järkyttävää, ennen kuin hän muistaa: elämän jokainen päivä on lahjaksi saatu mahdollisuus

¨¨ Ei ne ropleemit kimpaleina aukea, niitä pitää jälttää kuin lanttua.
¨¨ Lähdettävä tästä on, aina se on lähtemistä. Käy muuten kuin jokisimpukalle, joka sata vuotta jököttää saman kiven kupeessa.
¨¨ Heti alussa heitetään toinen jalka eteen ja välittömästi toinen jalka taas sen eteen. Yhä uudestaan ja uudestaan. Näin se taival taittuu.
¨¨ Lähin ennen syyskylmäsiä valumaan etelään niin kuin ne viklot ja muut sirriäiset.
¨¨ Minkä hän nykyajalle mahtaa. Vanhan on parasta vain katastella ja ihmetellä ja niellä närästyksensä.
¨¨ Ihmispoloisen tieto hujaltaa vallatonna yli maiden ja merien, se menee linnoihin ja torppiin, pöllyttää hiekkaa aavikolla ja valittaa kuin tuulen ääni ontossa kelossa.
¨¨ Ihminen luulee kaiken tietävänsä. Vaan ei hän tosiasiassa tiedä paljon mittään, häilyväinen pösilö.
¨¨ Mistä jotkut lappavat älyttömästi rahaa ja toinen hyvä jos saa leipänsä töillään. Niin se on ollut ihmisten kesken maailmojen alusta asti.
¨¨ Naiset on ylejään tärkeitä luonnon järjestelmässä, melkein kaikki kotoisuus riippuu niistä, paitsi joskus. 

(Kirjannut Veikko Huovinen, poiminut Ellinoora)

mahdollisuus!

iloloikka!

luottamus!

vamos, mennään! avanti, eteen päin!

yhdessä! herkästi, rohkeasti!

Vuoden saldossani ovat tilit vähintään tasan. On ollut yllättävää terveysmurhetta eri vuodenaikoina sekä perusvaivat, joiden kanssa on jo oppinut elämään. On ollut pitkin vuotta runsaasti iloa tuottavia ja voimaannuttavia tapahtumia. Aikaa on ollut kaikkeen, mitä on halunnut. Rohkeutta ja valmiutta muutoksiinkin on yllättävästi löytynyt.

Kun tapahtuu sellaista, mikä pysäyttää äkisti ja saattaa jähmettää ihmisen tuokioksi ihan paikalleen,  on sanottava itselleen niin kuin Lapin ihminen tunturissa: Se vain pittää mennä etiäppäin. Tarpoa raskasta umpihankea jäisen vastatuulenkin piiskatessa, pelko sydäntä puristaen. Aikansa kun tarpoo, löytyy polun pää, ja kulku helpottuu. Tulee kuusikko vastaan, pääsee tuulensuojaan. Kohtaa jonkun kuukkelilinnun, joka lähtee tietä näyttämään oksalta oksalle hypellen. Paikoilleen ei voi jäädä, ei tuleen eikä hankeen, ei luovuttaa ennen aikojaan. Vaikka mennessään itkien, mutta aina eteenpäin, tulevaa kohti.

Runot:

Kirsi Poutanen ; Villonin puutarha    Tammi 2014
Fado-laulajanakin tunnetun vahvasti omaäänisen runoilijan  uusin teos on seikkailu assosiaatioiden virrassa. Kokoelman nimi viittaa ranskalaiseen runoilijaan Francois Villoniin (s.1431), jonka tekstit ovat toimineet Poutasen innoittajina.

Oli hitaan sietämisen aika. Musta juna pitkä, unesta uneen ulottuva jono vaunuja.

*
Leena Rantanen; Kaupungissa vihertää        Basam Books 2014

Oikeastaan Rantasen uusin teos on lyhyttä proosaa, mutta kuten hänen teoksensa aina, tämäkin on siinä määrin runollista, että sopii esitellä tässä kategoriassa. Hyllyssäni on neljä Rantasen teosta ja hänen suomentamansa Luigi Pirandello. Ne ovat kirjoja joihin palaan aina uudestaan. Meillä on samansieluinen luontosuhde.

 Toukokuun haiku
Kolmetoista kirksikkapuuta kukassa! Tuuli ravistaa terälehtiä, niin kuin haikussa tuleekin ravistaa.

Tämä tapahtui Japanin matkalla jota en koskaan tule tekemään.

*
Proosa:

L.M.Montgomery ; Hedelmätarhan Kilmeny    Perinnönjakajat     molemmat suom. Sisko Ylimartimo    Minerva Kustannus 2012

Oh, Prinssi Edwardin saaren romantiikkaa! Kilmeny ei liene Lucy M:n terävintä proosaa, vähän naiivilta ja löyhältä tarina tuntuu, mutta hedelmätarhan kuvaus taas hehkeine kukkineen ja tuoksuineen tulee minulle ihan uniin asti. Kilmenyn kohtalo tuntuu jotenkin ymmärrettävältä outoudessaan ja onnellisestihan tämä sentään päättyy.
Perinnönjakajat on päässyt kategoriaan Lucy M:n ’hauskimmat’ kirjat, sekin on suomennettu vasta toissa vuonna. Alku on aika rasittava, kun koko suvun ihmiset ja asiat vyörytetään kerralla lukijan niskaan, mutta yhdistävä tekijä, kirpakan suorasukainen Becky-täti perintökannuineen,  maustaa sukusoppaa varsin hersyvästi. Kannun kohtalo paljastetaan vasta loppusivuilla, joskaan mielikuvitukseni ei riitä ymmärtämään, miten moinen vanha risa astia voi herättää näin valtavia intohimoja. Kannu tietysti on alkeellinen aihe esitellä koko kahden suvun persoonakavalkadi.  – Lucy M. -fanina nielaisen tämänkin naivismin mielihyvin!
*
Bernhard Schlink ; Lukija    suom. Oili Suominen    WSOY 1998, Bon-pokkari

Kirjastomme on perustanut laatupokkareille erilliset seisovat hyllyt lukutorille, palautusluukun lähistölle. Se sopii mainiosti, kun käy nopeasti palauttamassa luetut eikä ole aikaa selailla uutuuksia tai etsiä hyllyiltä jotain tiettyä. Aatonaattona tempaisin hyllystä umpimähkään kaksi pokkaria.  Lukija on kiehtovan erilainen rakkaustarina, jännittävä, riipaisevakin. Huomasin kyllä, että olen kirjan joskus uutuutena jo lukenut, mutta mainiosti tarina maistui uudestaankin.

*
Anne Tyler ; Jää hyvästi        suom. Jaana Kapari-Jatta    Otava 2013 Seven-pokkarit
Viehättävä pieni kertomus Aaronista ja Dorothysta, Aaronin surusta ja elämän uudelleen rakentumisesta. – Elämänmakuista luettavaa, paikoin hilpeälläkin tavalla.   

**

…että saimme valkean joulun ja aurinkoisia pakkaspäiviä… että saimme olla nyt kotona ja kylässä ja tapasimme kaikki rakkaimmat… että on nIIn suloista kävellä metsässä… että jääkaapissa on nuorimpien kokkien valmistamia herkullisia  ruokia vielä moneksi päiväksi mistä valita eikä tarvitse mennä kauppaan… että nyt on aikaa lukea mieleisiään… että tänään voi pitää vapaapäivän vaikka joululaulujen kuuntelusta… että on sopivan täyteläinen olo, muttei yhtään ähky… että oli joulurauha omassa maailmassa… ja että nÄIn sen joulutähden…