Meidän lapsipäivähuiskeemme päättyi lastenkonserttiin, johon mentiin Vaarin autolla. Iso sali oli ihan täynnä pieniä isovanhempineen ja vanhempineen. Murulla oli hieman vaikeuksia hahmottaa miksei äiti ja isi voineet olla meidän kanssamme katsomossa, vaikka ne olivat siellä. Kun hän sitten keksi heidät alhaalla lavalla selloineen, ja äiti vielä vilkutti takaisin, tuli vähän parempi olo.

Iso ja kovaääninen Mikko-setä esitteli ensin mitkä orkesterin soittimista edustivat Pekka ja susi -sadun henkilöitä. Ehdottomasti jännittävin oli Murun mielestä iso rumpu, joka murisi ja haukahteli kuin susi. Klarinetti puhalteli kissamaisen pehmeitä säveliä, ja huilu liverteli linnun lauluja. Jousisoittimilla ja torvilla oli omat osansa, ja kun tarina sitten alkoi, koko orkesteri myötäili sävelin tarinan villejä käänteitä. Muru nojasi tiiviisti Mummelin kylkeen ja kun susi ilmaantui vaanimaan kissaa ja lintua, tiukentui pienen käden ote mummelin kädessä. Välillä oli ihan pakko kysyä Mummelilta, milloin isoa rumpua taas soitetaan. Taisi Pikkuritariakin jänskättää sankari-Pekan puolesta, joka sai pyydystettyä suden. Pahimmissa paikoissa poika vähän kiemurteli ja osan aikaa nojaili Vaarin kylkeen. Mitä unia lie Pikkuritari viime yönä nähnyt, hän kun on kova uneksimaan.

Mietin lapsen ja aikuisen pelkoja. Miten ihminen oppii tietämään vuosien mittaan, mikä on satua, mikä totta. Sekä lapsi että aikuinen tarvitsevat pelon kokemuksia, että voivat oppia tunnistamaan sisäisen turvansa.

  • Tuo Pekka ja Susi on jotenkin todella vaikuttava satu lapsille. Muistan itsekin olleeni lapsena jossain konsertissa, jossa tuota soitettiin ja sitten omien lastenkin kanssa.

    Kommentin jätti Kirjailijatar · lauantaina 18. huhtikuuta @ 19:13

  • Voi, niin. En väsy ihmettelemään, miten lapsi painii pelottavien asioiden kanssa luetuissa saduissa ja piirretyissä. Musiikki on vielä yksi vahvistava elementti. Muistaakseni säveltäjä tässä on Prokofjev. Minusta oli aivan ihanaa, että ankka sai uinailla kaikessa rauhassa suden vatsassa, koska susi nielaisi sen kokonaisena!

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 18. huhtikuuta @ 21:25

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.