on suuren kertomuksen ratkaiseva aamu. läheistään kaipaavat naiset tulevat suruissaan haudalle niin kuin naiset läpi vuosisatojen ja tuhansien ovat tehneet. haudalla on paikaltaan siirretty kivi. kallioon hakattu hautapaikka on tyhjä.

ehkä ei olekaan oleellista, ettei ruumis enää ole siellä, ajattelen tänä aamuna. ruumiin häviämiseen on todella helpompi uskoa kuin ylösnousemukseen ja helpointa on olla uskomatta mihinkään. minulle suuren kertomuksen päähenkilö, Jeesus Kristus, eläisi silti, toisessa olomuodossa, hengellisessä ulottuvuudessa.

en tee ajatuksistani teologista teesiä enkä probleemaa. olkoon niin kuin kirkkomme opettaa tai olkoon olematta. uskon kuitenkin – ja se kantaa elämän kivuissa ja kuoleman edessä.