Viime viikko on mennyt aivastellen, niistellen ja pientä tautiin kuuluvaa lämmönnousua pitäen. Pöpö lienee tarttunut ystävänpäivän kemuista Pikkuritarin päiväkodissa. Olen joutunut luopumaan muutamasta sovitusta tapaamisesta ja kiinnostavasta menosta. Heti kun vointi alkaa kohentua tekee jo kovasti mieli ulos. Tänään!

Tähän aikaan vuodesta valitellaan yleisesti flunssan inhuutta. Kurjuuden maksimi tuntuu monella olevan siinä. Jos on jotain vieläkin kurjempaa kokenut, tietää, ettei elämä tähän kaadu. Kaksi viikkoa menee pian, kun vain malttaa olla riehumatta, että elimistö saa mahdollisuuden korjata häiriötilaa. Vaan mikäs meillä – sen sijaan pienten lasten vanhemmille perheessä kiertelevä tauti tuottaa monenmoista järjestelyä ja harmia ja oma jaksaminen on kovilla. 

Flunssan poteminen sopii hyvin paastonaikaan. Se rauhoittaa kummasti ja panee asioita tärkeysjärjestykseen. Viime vuoden koettelemusten jälkeen olen lääkityksineni tilanteessa, jossa aterioiden laatu ja ruokailuajat on tärkeä pitää säännöllisenä. Se merkitsee, ettei sillä rintamalla voi paastota. Voihan myös ajatella, ettei pääsiäisen iloa tarvitsekaan lunastaa. Pääsiäinen itsessään on kristitylle viesti siitä, että kaikki on jo sovitettu. Saa iloita!

Ensimmäisen paastonajan sunnuntain teemana on Jeesus, kiusausten voittaja.  Latinankielinen sunnuntain nimi puhuu kiusatun huudosta Jumalan puoleen. Usein ihmiseltä lipsahtaa kirosana kovan paikan edessä. Mitä tapahtuisi, jos juuri siinä kohtaa kääntäisikin huutonsa Jumalalle, tosissaan. Ortodoksien perusrukous on Herra armahda. Se on samalla uskontunnustus.

Tasavallan kunnon väki (ainakin nais- ja erittäin mummo-) on aivan tohkeissaan prinsessa Victorian synnytettyä prinsessa Estelle Silvia Ewa Maryn. Kuningatar-mummo Silvia ja morfar Kaarle Kustaa lienevät siinä asiassa normaaleja isovanhempia, että ensimmäinen lapsenlapsi saa heissä aikaan yhtä suuren tunnemylläkän kuin prinssi-isä Danielissa esikoisensa. Nähtäväksi vielä jää kuinka moni saman syntymäpäivän tai -vuoden onnekseen saanut tasavaltalaisprinsessa saa nimekseen Estelle. Esikuvallisessa asemassa olevat kun saavat kaimoja helpommin kuin tavalliset kuolevaiset.
Onnittelut kaikille osapuolille iloisesta perhetapahtumasta ja olkoon prinsessa Estellen tulevaisuus ruusuinen!     

Vaihtelunhaluinen Pissismummo meditoi usein P-kaupan ja C-kaupan juusto-osastolla. Valiojuustoa kyllikseen saaneena etsiskelee hän toisinaan rakentavia vaihtoehtoja. Viimetteeksi valikoitsi hän ruåtsinmeijerin tekemää juustoa. Siinä oli halutut 17 rasvaprosenttiakin ja kohtuullinen suolaus. Vaan kotona Mummo parahti pakkauksen avattuaan: tämä juusto itkee! Murehtiva juustohan on onneton juusto, eikä se lohdutuksesta huoli. Hankala on sen kyyneleitä kuivata, veistellä viipaleita ja surku syödessä.

Poikakaveri katsoi asiakseen asiallisesti valistaa Mummoa, mikä usein onkin paras lääke liikaan tunteellisuuteen, johon P.Mummo toisinaan lankeaa. Niinpä P.Kaveri kantoi Mummon tarkasteltavaksi asiaa valaisevan artikkelin tiedejulkaisusta. Siinä sanottiin, että itkeminen johtuu juuston kaseiinin hajoamisesta, joka kaseiini on proteiini, joka taas on valkuaisaine. Oleellista itkujuustossa on pitkä kypsytysaika, joka pilkkoo kaseiinin peptideiksi, jotka taas ovat aminohappoyhdisteitä. Kypsytellessä kaseiini menettää vedensidontakykyään ja siitä se poru sitten alkaa.

Mummo vakaantui tiedon saatuaan siinä määrin, että kuivasi juustoparan kyyneleet ja omansa ja veisti aimo viipaleen maisteltavaksi molemmille. Maku osoittautui kypsän täyteläiseksi ja herkän vivahteikkaaksi. Poikakaveri uskaltautui arvelemaan, että juustohan on kuin nainen parhaimmillaan… vaan sepä onkin toinen tarina.

Pissismummo lueskelee kotona marketista poimimansa Kotiliesi-lehden pakinoitsijan näkemyksiä innovatiivisista osaajista. Nykyajan business-kieli hämmentää Mummoakin. Lehtiä kun lukee, niin silmissä ihan vilisee lukematon määrä englanniksi kääntyneitä ammattinimikkeitä, joista alaa tuntematon ei aina niin tiedä mitä nämä innovatiiviosaajat oikeastaan käytännössä tekevät.

Onko vaikka coach jotakin enemmän ja osaako hän paremmin kuin valmentaja, ihmettelee P.Mummo. Tai onko designer jotenkin laadukkaampi työtään tekeväinen kuin suunnittelija tai muotoilija. Selvähän se, että globaalissa toimintaympäristössä pitää osata sujuvasti kehua osaamisensa ainakin toisella kotimaisella eli in inglis (in English), mutta olisiko omilla kulmilla hääräävällä tässä nyt kumminkin vähän pröystäilyn makua.

Mummo eksyy miettimään mitä kaikkea hän itse tykönänsä osaa. Jospa jo onkin niin, että koulutuksen ja ammatillisen askartelun kautta hankitut oppinsa ovat nykyään out of using /all time vacation (käyttämättömiä/lopullisesti lomalla) tai peräti out of order (epäkunnossa). Mitäpä sitten jos ovatkin ammatilliset taidot kesäterässä, innovatiivisuutta tarvitaan nykyään enempi arkisissa ympyröissä.

Vaan mitä ikinä taitoa on mummokansalaiselle kertynyt elämän mittaan, siellähän se on. Semmoinenkin, minkä on siperia opettanut. Mummolle tulee mieleen myös ennen osattu taito, jonka elämä lupaa kysymättä poisti käytöstä ja jotain sellaistakin, mitä hän ei ikinä oppinut. Saldo jää kumminkin plussalle. Mummot ne ovat tavallisen elämän asioissa ihan moniosaajia.   

Kävelen huikean kirkkaana kevättalven päivänä tuttuja reittejä kotikaupungin kirjastosta kävelykeskustaan lumikasoja kierrellen ja askeleitani varoen. Hämmästyn: ihmiset hymyilevät! Haen leipomon myymälästä tuoksuvan rapeakuorisen ruisleivän ja sujautan sen reppuuni. Vastaantuleva nuori mies tervehtii vieraankuuloisella aksentilla: terveterve. Vastaan hymyyn. Ehkä hän on se, joka usein marketin kulmalla seisoo haitarinsa kera ja soittelee surumielisiä sävelmiä. Lienen joskus lantin hattuunsa tipauttanut. Tänään kävelykadulla ei ole soittajaa, on vain orpo kenkäpari, joista omistaja on astunut ulos ja poistunut ilmeisesti sukkajaloin. Ohikulkijat katsovat kenkiä, miettivät mitä miettivät. Tulee naapurin rouva vastaan, hätkähtää kohdalla ja sanoo iloisesti: olemmeko niin muuttuneet, ettemme enää tunne! Ehkä sitäkin – tai olemme vain häikäistyneet taivaan kevätsinestä ja auringosta.

”Tiesin jo heti, että jos sinä minut jättäisit, niin kuin Nokia hylkäsi Symbianin, en voisi unohtaa sinua niin kuin Facebook ei unohda mitään sinne kerran kirjoitettua tekstiä tai tiedostoa ja hakisin sinua vaikka maailman ääristä niin kuin Google…”

*Nörtti-Pertin rakkausrunosta helmikuun Tietoviikko-lehdessä 17.02.2012

”Nykyinen yhteiskunta on entistä enemmän muuttumassa yhteiskunnaksi, jossa mahdollisimman monien palvelujen halutaan olevan saatavilla kaikkina päivinä kellon ympäri. Luullaan, että ympäri vuorokauden toimimisen kulttuuri vähentää kiirettä, koska ihmiset voivat työskennellä ja hoitaa asioita milloin tahansa, mutta en usko niin tapahtuvan.

Elämän rauhaa ja turvallisia rajoja on entistä vähemmän, koska rajat ovat pyyhkiytymässä olemattomiin. Lepo ja työ, pyhä ja arki ovat yhtä ja samaa aikaa. Tällä on vaikutusta sielun hyvinvoinnille, koska on entistä vaikeampaa luoda itselleen tila, jolloin pysähtyy, hiljentyy ja kuuntelee sielunsa tarpeita.”

*Kaija Maria Junkkari kirjassa Sielukas nainen (Kirjapaja 2012)

Paastonajan idea on raivata tilaa mietiskelylle, rauhoittumiselle, kaipauksen hiljaisille signaaleille. Käy ilmeiseksi, mikä elämääni  hallitsee ja mitä siitä puuttuu. Tärkeimmän tunnistaa kaipauksesta.

Mietin koetun kärsimyksen merkitystä  elämässäni. Eikö se polttanutkin jotain karstaa, paljastanut ytimen. Miten helposti hetki hurmaa, sielu tempautuu liehumaan liekinvartena turhissa rovioissa.

Kaupunkimme nuorisotalon pihassa on luvallinen maalausseinä. Siinä näkyy välähdyksiä nuorten väri- ja ajatusmaailmasta. Kadun varren sähkönjakokaappi on myös saanut uuden ilmeen.  Nuorissa on tulevaisuutemme, hyvässä sekä pahassa.