Istun nojatuolissani. Kuuntelen kotona kotikirkkoni messua radiosta. Avoimesta ovesta kuulen kaupungin sunnuntain hengityksen. Valkoinen perhonen lentelee suutelemassa pihamme kukkia. Rauha.

Turun tapahtumien taustaa vasten, luetut tekstit, rukoukset, Kristan punnittu puhe ja Pentin soitto käyvät syvälle. Median myllyt ovat jauhaneet tauotta Ylessä ja somekattila on kiehunut yli. Kirkossa ei elämöidä tunteilla, rukoillaan tyynesti kaikkien puolesta, saksofoni soi hiljaista surua ja uudet virret rohkaisevat. Vanhan testamentin tekstit ravistelevat ajankohtaisuudellaan.

On helppo tuomita terrori, kun ei kysy mistä se alkuaan nousee. Se on kuin uhmaikäisen lapsen äärimmäinen huuto, joka nostaa raivon, häpeän ja avuttomuuden tunteet. Voisimmeko yrittää kuunnella huudon viestiä tarttumatta heti puukon iskun jälkeen median miekkaan?

Niin kuin tahdomme meille tehtävän, tehkäämme heille. He ovat osa yhteistä maailmaamme, nämä, jotka kostavat sen, mitä heille ja heidän isilleen on tehty. Onko mahdollista säilyttää tyyneys, luottamus, rakkaus ja myötätunto kaikkia kohtaan?        

Neljäs päivä alkoi täsmälleen kuten aiemmatkin. Timo sanoi irrottavansa tänään saunan lattiakaakelit, joten meteliä riittäisi. Aamupäivällä kävimme leipomossa, kaupassa ja torilla sekä aikailimme torikahvilassa vohvelikahvien verran. Kuopus ja Neito tulivat puolipäivän tietämissä. Samassa ovenavauksessa tuli myös vakuutusyhtiön edellyttämä tarkastaja. Istuin nuoriparin kanssa pihassa. Välillä kävin kurkkaamassa miten Timon ja tarkastajamiehen neuvonpito edistyi. Toinen oli tietysti siellä koko ajan. Kuulosti lähinnä siltä, että talo pitäisi oikeastaan purkaa ja rakentaa uudestaan.

Ehdimme puhua nuorten kanssa ajankohtaisia, menneitä ja tulevia ennen kuin valvontakomissio sai kokouksensa päätökseen. Kun Timo oli huikannut hyvät viikonloput ja startannut tiehensä, meni vielä tovi ennen kuin saimme päätettyä, kuka meistä kaipasi ruokaa ja mihin mentäisiin sitä syömään. Sushi kelpasi nuoremmille ja me saimme tilaisuuden kysyä asiaa paremmin tuntevilta, mitä ja miten kuuluu syödä suhsiravintolassa, jossa olimme vain kerran keväällä käyneet riisipalleroita kokeilemassa. Ups, levää miso-keitossa ja kirpeää wasabia palleroiden kastikkeessa! Äkkiä kotiin leivoskahville. Kun hääsuunnitelmia oli vähän avattu, Kuopus ja Neito lähtivät toiseen kotiin rapujuhliin.

Ihanaa – meillä on edessä viikonloppu ilman koputusta, piikkausta ja porausta. Suunnistimme lauantain kunniaksi naapurikylän hienoon uimahalliin, jossa on sekä tavalliset että höyrysaunat. Otin reippaasti semmoisen asenteen, että kysyn, jos en hoksaa muuten. Hyvin se sujui. Oli uudenaikaiset kevyet rannekkeet, joilla pääsi ovista, sai kaapin lukkoon ja auki ilman avaimia. Oman kaupungin uimahallia rakennetaan uusiksi tänä kesänä, joten saimme kaksinkertaisen syyn ängetä kylään.

*jatkuu

tänä kesänä pääsin tutustumaan kummipojan uuteen viljelykasviin, josta saadaan maukasta ja proteiinikasta kasvisruokahöystettä. hiljaisesti ja kauniisti kukkii härkäpapupelto.  ja mikä voima sen tuottamalla pavulla, josta on alettu tehdä rouhetta ihmisten sekä eläinten ravinnoksi. syön härkistä mieluummin kuin hyönteisiä, joiden ravintoarvoa nyt markkinoidaan.

Toinen päivä käynnistyy tasan kahdeksalta. Timo toivottelee hyvät huomenet ja puikahtaa työmaalleen. Seuraa uurasta koputtelua pitkin päivää. Mustat säkit täyttyvät irrotetuista seinäkaakeleista ja katoavat ovesta. Illalla pesutilan seinät ammottavat auki eristeitä myöten. Kosteuden mustuttamat palkit suihkunurkkauksen ja saunan väliseinän lattianrajassa kertovat omaa kieltään siitä, miksi nyt ollaan tässä puuhassa.  

Eilen ehdin jo ajatella, että onpa nyt todella hyvä, että on eriö eikä wc ole pesuhuoneen puolella, kuten talon pienemmissä asunnoissa. Ei tarvitse joka liraukselle lähteä kaupungilta vessaa etsimään. Tosin kuulin ohimennen, että eriön kohennukseen menee vielä kolme päivää sitten kun pesuhuoneen puoli on valmis. – Eestäpä syömätön löytyy, sanoisi äitvainaa, jos olisi sanomassa. Tulemme vielä siis tarvitsemaan myös suunnitelmaa B.

*

Kolmas remppapäivä alkaa samoin kuin eilinen. Timo on ilmeisen täsmällinen mies. Olen noussut puoli kahdeksan, ehtinyt pukea ja juoda aamuteen parin paahtiksen kera sekä lusikoida jogurttia myslin ja marjasopan säestyksellä. Olen aamulehden kimpussa, kun ovikello soi. Ja siitä alkaa ja jatkuu kopsutus ja jyske. Pakenen toiseen päähän huoneistoa tänne kolmanteen huoneeseen, jossa muutenkin kirjoittelen. Toinen on ryhtynyt inventoimaan vempainlehtipinojaan (Bitti, TM).                   

Mietin, missä saisin tukan pestyä. Pihassa? Ämpärillinen lämmintä vettä, pesuvati, shampoo ja pyyhe. Kyllä onnistuu.

Iltapäivällä alkaa infernaalinen meteli, kun Timo alkaa repiä lattialaattoja. Toteamme, että nyt on pakko lähteä. Ulkona tipahtelee muutamia vesipisaroita, mutta sadevarusteet olisivat tukahduttavia, lämpöä on yli 20 astetta. Kiertelemme lähistön tuttuja lenkkipolkuja ja löydämme jopa ’salaisen metsikön’, jossa emme olleet koskaan käyneet, vaikka se on ihan kulmilla! Kuopus soittaa siihen hetkeen, he ovat jossakin etsiskelemässä hääpaikkaa ensi kesäksi. – Oi, kuulostaa lupaavalta, sanon. He ovat tulossa huomenna käymään ja selostan remppatilannetta. – No, me tullaan puolen päivän aikaan joka tapauksessa, katsotaan mikä silloin on tilanne ja toimitaan sen mukaan.

*

Vuosi sitten syyskuussa kosteusmittarimies työnsi anturin saunan ja suihkutilan väliseinään ja urahti lukemat, jotka tiesivät remonttifirmalle töitä. Toisena päivänä tuli kaksi haalarimiestä, purkasivat seinää saunan puolelta ja totesivat, että lahon alkua on lattianrajassa, missä kosteussulku on pettänyt. Kolmantena päivänä tuli kirjallinen remonttitarjous, jossa oli työn alustava kustannusarvio. – Täähän sujuu rapsakasti, voiko olla tottakaan, hämmästeltiin.

Eihän se ollut. Seinät ja lattiat kun eivät ole rivitalo-osakkaan omaisuutta niin niiden korjaus vesieristeeseen asti on taloyhtiön vakuutusten alaista. Tästä seuraa, että pitää tehdä kaksi erillistä kustannusarviota, talon työstä ja omasta osuudesta (pintamateriaalit). Taloyhtiön pitää itse pyytää remonttitarjouksia, jotka on hyväksytettävä vakuutusyhtiössä. Jokaisen vaiheen välissä viikot vierähtelevät. Mietitään, että talvisaikaan on vähän hankala pistää pesutilat remontin alle viikkokausiksi. Päätetään palata asiaan keväällä.

Palattiin huhtikuussa, pyydettiin tutulta firmalta tarjous vähän laajemmasta työstä kalusteiden uusimisineen – eriteltynä taloyhtiön osuus. Kaksi eri miestä kävi ja kustannusarvio tuli meille viikossa. Sovittiin elokuun puolivälistä. Touko-kesäkuussa taloyhtiön hallitus isännöitsijän kera kokousti pariin otteeseen aiheesta. Joka viikko kyselimme asian edistymistä. Isännöitsijä oli saanut pyydystettyä toisen tarjouksen, toinen oli se meidän kautta tullut. Odoteltiin, että talon hallitus saa päätettyä jotain omasta osuudestaan. Juhannukseksi vihdoin syntyi päätös: myös taloyhtiön osuuden saa tehdä sama firma. Kävi mielessä, että kilpailutussäännökset ovat tämän kokoluokan asioissa pelkkää pilkun viilausta, joka tunnetusti on aikavaa puuhaa.

*  

Tuli elokuun puoliväli. Edellisenä päivänä raivattiin väistötilat. Mankeli väistyi pesukoneen tieltä. Peilikaapin sisältö ja pari pikkukorillista muuta tavaraa uudelleen sijoitettiin eri puolille huushollia. 

Viittä vaille yhdeksän sovittuna aamuna soi ovikello, ja työasuinen Timo Remppainen ilmoittautui. Käteltiin siinä. – Ja nyt se alkaa, ajattelin. Arkisen elämän aikatauluihin on soviteltava Timo ja Timon kaverit. Niiden liikkeet ja mukanaan tuoma äänimaisema. Remppavaiheet sinänsä ovat jo tuttua: on uusittu keittiö, on uusittu parketti, ovet ja sisäkatot. Joskus on paettu maalle evakkoon, joskus oltu matkalla pois jaloista. Nyt ajateltiin sinnitellä tässä.

Ensimmäisen päivän jäljiltä polku eteisestä makkarikäytävää pesutiloihin on päällystetty huolellisesti lattiaan teipatulla suojamatolla. Suihkuhuoneen sisäkatto on auki, putket, patteri ja lavuaari sekä peilikaappi viety pois. Hetken on vesi ollut kiinni, toisen sähkö katkaistuna. Kauhistuttava kirskuna ja kolina kuului varmasti läpi talon, kun putkia ja patteria irroteltiin.

*jatkuu

Muru halusi kertoa mummelille puhelimessa, että hänen omenapuussaan on viisitoista pientä omenaa. Koska puu on istutettu hänen syntymänsä keväänä, sekin on nyt kuusivuotias. Eräänä talvena kekseliäs jänis kävi jättämässä hampaanjäljet puunrunkoon, kun suojaverkko oli peittynyt kinoksiin. Arvet jäivät, mutta puu kasvaa ja voi hyvin. Omenat eivät ehkä ole isoja, mutta ne kasvavat vuosi vuodelta. Puu on paikallaan, vaikka Murun kotipiha olisi jo muualla. Omenankukat kukkivat Murun sydämessä joka kevät ja niistä tulee syksyisin pieniä iloisia omenoita.

Elokuun yhdestoista. Se oli lauantai. Aamulla kävin kampaajalla ja pukeuduin udunsiniseen. Toisella oli varta vasten teetetty yönsininen samettipuku. Kukkakimpussa oli valkoista ja punaista. Valokuvaaja asetteli meitä, halusi ottaa kokovartalokuvan. Yletyin Toista olkaan. Määräaikaan seisoin Tuomiokirkon eteisessä ja kun urut humahtivat soimaan Bachia, kävelin käytävää yksin, Toinen tuli vastaan. Kohtasimme käytävien risteyksessä ja kuljimme siitä käsi kädessä alttarille. Isät ja äidit, siskonsa ja veljeni puolisoineen, kummitäti ja setä, muutama ystävä sekä penkillinen uteliaita seurakuntalaisia taaempana.

Tänään siitä päivästä on 44 vuotta. Joka elokuussa, jonka saamme, luku kasvaa yhdellä, vaikka ei vuosien määrä paljon kerro, vain vuodet kertovat. Täyden elämän vuodet.

Sisko ajaa Audilla pihaan. Sataa taivaan täydeltä. Syöksyn kotiovelta autoon. Kassissa ei paljon muuta ole kuin hammasharja, oma tyyny ja yöpaita. Kello on yksi, kun lähdemme kotikadulta kohti kolmostietä.

Yöpaikaksi oli varattu eri syistä Urkin Piilopirtti, pikkuruinen hotelli Hämeessä keskellä ei mitään. Nimensä mukaisesti sen löytäminen oli lievästi sanoen haasteellista, vaikka käytössä oli kahden kännykän uudemmat karttaversiot ja vanha navi. Lopulta seisoimme sateessa hotellin ovella ja tavasimme lappua: Soita numeroon … jos emme ole paikalla. – Tovin odoteltuamme pääsimme majoittumaan pikkuruiseen huoneeseen, ja myöhemmin söimme viiden muun vieraan seurassa illalliseksi lampaasta haudutettua rosvopaistia jumalaisen kastikkeen, uunissa makoiseksi haudutettujen kasvisten ja vuosikertaviinin kera. Kuulimme myös paikan tarinan. Sisällä sekä ulkona oli taidetta, jota kävimme tutkimassa lähemmin aterian jälkeen ja sateen lakattua. Sisustustekstiileissä oli käytetty koristeaiheena paikallisesta järvestä löytynyttä harvinaista raakkua, jokisimpukkaa.

Aamu valkenee yllättäen aurinkoisena ja matkamme jatkuu kohti Ikaalisten kirkkoa, tämänkertaisen kesäjuhlakohteen paikkaa. Joitakin kymmeniä henkilöautoja oli kirkon parkkipaikalla ja pari bussia on tuonut juhlaväkeä kauempaa. Hengen uudistus kirkossamme -nimellä rekisteröitynyt jumalanlasten joukko on kokoontunut ylistämään, rukoilemaan ja hakemaan hengen ravintoa samanmielisten tapaamisesta. Me kaksi olemme täällä havainnoimassa mistä on kysymys.

Kirkossa lauletaan jo, kun etsiydymme penkin päähän, josta näkee screenille heijastetut ylistyslaulujen sanat. Kitara soi kaiuttimista, rytmiä täydentää piano, Sakari laulaa. Laulut kuulostavat tutuilta, taitavat olla osittain Viisikielisestä, laulukirjasta, johon tutustuimme toissa kesänä Kansanlähetyksen Kesäpäivillä. Osa väestä huojuu kädet ylhäällä. Ristikäytävillä tanssii kaunein liikkein kaksi nuorta naista, toinen hulmuttaa värikästä silkkiä. Nuoria aikuisia on tässä seurakunnassa huomattavasti enemmän kuin kirkossa yleensä, mutta keski-ikäisiä ja vanhempiakin on yllättävän runsaasti. Lapsia ei näy, joitakin vauvoja lukuunottamatta. – Ajattelen, että täällä siis ovat ne kolmekymppiset, joita ei kirkoissa näy. Vanhempi väki ehkä on hakemassa hengenelämästään kadonnutta sykettä ylistyksestä.

Rohkea rukous –teemalla kulkevaa tilannetta juontaa kotimaahan palannut nuori nainen, joka kertoo Austinin Gateway-kirkosta, kotiseurakunnastaan Texasissa. Laulusessio kestää tunnin, sen keskeyttävät vain lyhyet rukoukset: Tule, Pyhä Henki, uudista meidät… Esitellään Turkuun joulukuuksi suunniteltua Kristus-päivää, johon innostetaan ihmisiä kaikkialta Suomesta tulemaan mukaan. Kuullaan myös lyhyt tervehdyspuheenvuoro helluntaiseurakuntalaiselta ja vapaakirkon edustajalta. Rukouksessa ihmiset siunaavat toisiaan kädet hartioilla. Aurinko paistaa kirkon ikkunoista, kolme rukoilijaa on valoympyrässä. Lasimaalauksen enkelin siivet väreilevät valossa.

Lounaspöytään kanssamme osuu hattulalainen pariskunta. Rouva kertoo toimivansa seurakunnassaan katekeettana ja olevansa kesäjuhlilla neljättä kertaa. Vakaan sorttinen miehensä ilmaisee olevansa ensimmäisen kerran, uteliaisuuttaan. (- Niinpä mekin.)

Rohkea elämä -teemaan johdattelee liikkeen toiminnanjohtaja Panu Pitkänen. Aluksi taas ylistetään laulaen ja rukoillen. Kirjoitan muistiin puheenvuoron pääkohdat. ”Rohkea elämä on oman tehtävän löytämisessä ja ydinsanomassa pysymisessä. Keskiössä on Jeesus Kristus. Monia nimiä tulee, mutta niissä ei ole pelastusta. Rohkeus ei löydy meistä ihmisistä vaan Kristuksesta. Pyhän Hengen voima ei ole sooloilua, Pyhä Henki ja maalaisjärki ovat hyviä ystäviä. Keskinäisen yhteyden vaaliminen, yhdessä rukoileminen on se juttu, emme juokse yhden ’naaman’ perässä. Tullaan yhteen, jaetaan lahjamme ja Pyhä Henki puhaltaa niihin elämän.” – Panu puhuu ’uuden sukupolven seurakuntayhteisöstä’, pienten ryhmien verkostoista.

Kesäjuhlaväki jakaantuu iltapäivällä kahdeksaan ’kanavaan’, joilla on omat teemansa. Osumme sellaiseen, jossa puhutaan armolahjoista. Osallistujille jaetaan lista, jossa on lueteltu raamatusta poimitut 33 armolahjaa. Kerrotaan, että ne kuuluvat käyttöön ja mitä tahansa niistä voi itselleen pyytää. Helluntaisaarnaajan oloinen vanha mies mainitsee erityisesti kielillä puhumisen sellaisena armolahjana, jolla rukoilija rakentaa itseään ja jota kannattaa siksi tavoitella. Kanavaan osallistujia kehotetaan sitten muodostamaan 3-5 hengen pikku ryhmiä ja rukoilemaan yhdessä toinen toiselle kielillä puhumisen armolahjaa. – Siinä kohdassa katsahdamme toisiimme: – eiköhän tämä nyt ollut tässä.

Auton nokka käännetään kohti kotia. Kolmen tunnin matkalla ehditään purkaa vaikutelmat ja puhua asiat auki sekä sulkea. Paljon hyvää ja raikasta hengellistä antia saimme päivän kuluessa. Ei sitä armolahjaopetuksen floppi pilannut.

Kotona katsoin armolahjalistaa. Joku raamatussa mainituista lahjoista on jokaisella kristityllä, mutta Jumalan armosta ja tahtonsa mukaan. Ei omaksi rakennukseksi, vaan seurakunnan ja lähimmäisten palvelemiseksi.

mies seisahtuu, katsoo hanhia, niilläkin on toisensa. kesän viikot valuvat pois. päivät humahtelevat tyhjyyttään, kun joku on poissa. tai ketään ei ole.

Pissismummo kävi Systeemissä esittäytymässä uudelle omalääkärille rannevaivan kanssa. ”Vaiva ei ole äskensyntynyt, vaan eipä ole mummokaan. Nykyään se on vain alkanut toistaa itseään turhan usein, vaiva siis”, esitteli Mummo asiaansa. Uusi OL oli pirtsakasta sorttia, osasi kysyä ja vastata – siis edellisen Nyhverönyyssöskän täydellinen vastakohta. Pikapuoliin tämä pisti piikillä ranteeseen, mikä sai Mummon pidättämään henkeä ääntä päästämättä. Tarkoitus oli todeta onko nivelnestettä kapseloitunut ylimäärä vaikeuttamaan liikeratoja. Ei ollut. – No, sitten röntgeniin. Katsotaan, missä kunnossa nivel on. Soitan, jos jotain poikkeavaa ilmenee. Muuten samat konstit, joita olet jo käyttänytkin: särkylääkettä, kylmää käärettä ja lepuutusta, jos pahaksi äityy.

Röntgenissä kättä aseteltiin levykkeelle kohtalokkaan punaviivan alle oikeaan asentoon. Se oikea asento osoittautui  puolestaan haasteelliseksi saman käden jo aiemmin pistellylle ja vesijumpalla hoidetulle olkanivelelle. Kotiin päin tullessa Pissismummo arveli, että taitaa nyt olla  niin, että eri vaivojen tasapainoa ei pidä mennä järkyttämään liian tehokkailla toimenpiteillä. Saattaa käydä niin, että tulee Systeemistä kipeämpänä kuin sinne meni.