Elokuun yhdestoista. Se oli lauantai. Aamulla kävin kampaajalla ja pukeuduin udunsiniseen. Toisella oli varta vasten teetetty yönsininen samettipuku. Kukkakimpussa oli valkoista ja punaista. Valokuvaaja asetteli meitä, halusi ottaa kokovartalokuvan. Yletyin Toista olkaan. Määräaikaan seisoin Tuomiokirkon eteisessä ja kun urut humahtivat soimaan Bachia, kävelin käytävää yksin, Toinen tuli vastaan. Kohtasimme käytävien risteyksessä ja kuljimme siitä käsi kädessä alttarille. Isät ja äidit, siskonsa ja veljeni puolisoineen, kummitäti ja setä, muutama ystävä sekä penkillinen uteliaita seurakuntalaisia taaempana.
Tänään siitä päivästä on 44 vuotta. Joka elokuussa, jonka saamme, luku kasvaa yhdellä, vaikka ei vuosien määrä paljon kerro, vain vuodet kertovat. Täyden elämän vuodet.
Voi, onnittelut kauniista muistosta ja jokaisesta yhteisestä vuodesta ja olkoot niiden määrä jatkossakin suuri!
Kommentin jätti annikki · sunnuntaina 13. elokuuta @ 14:57
Muistan tuon juhlan. Musiikin. Pukusi.
Mutta ajan kulumista on vaikea tajuta.
Iloa ja siunausta tuleviin yhteisiin vuosiinne.
Seija
Kommentin jätti Seija Jokilehto · sunnuntaina 13. elokuuta @ 21:20
Annikki, kiitos, sydämestä. Ajattelin sinua ja suruasi kirjoittaessani. Koskaan ei tiedä onnen päivänä elämäkö erottaa vai kuolema ja kumpi lähtee ensin.
*
Seija, kiitos sinulle, olit mukana ja muistat, vaikka olen ollut huono ystävä kaikin tavoin. Olen tosi kiitollinen näissä ’kolmannen iän’ vaiheissa, että Toinen on ollut niin terve ja meillä on toisemme.
Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntaina 13. elokuuta @ 23:33
on onni olla sellaisen ihmisen kanssa, joka tukee omaa olemusta. sellainen joka saa tuntemaan että hei, minähän olen oikeastaan aika mukava tyyppi. siis tuntea itsensä kotoisaksi sellaisena kuin on.
*
*
”sinä päivänä kun luoja teki sinut hän ei muuta tehnytkään. heräs aikaisin, otti kynän käteen, rupes siinä piirtämään. päivä kului, mut hetkenkään lepoo piirtäjä ei kaivannut. aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut mestari valmisti sut.”
Kommentin jätti meri · maanantaina 14. elokuuta @ 10:30
Meri,
totta, kotoisuus on yksi juttu mikä lisää yhteisten vuosien arvoa. Että tottuu toiseen ja itseen sen kanssa eikä lopulta enää ole niin tärkeää kumman johdolla milloinkin mennään. Enimmäkseen mennään käsi kädessä vieläkin.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 14. elokuuta @ 11:06