Tassuttelen keittiöön kahdeksalta, sälekaihtimen takaa löytyy pakkaslukemaksi viisitoista. Toinen käy siinä myös ja kopistelee pihan poikki hakemaan postilaatikolta lehden. Kahvikupposen ääressä katselemme pihan lintujen aamutouhuja, varpunen siellä pyrähtelee ja rakas Mustis istuu katajan oksien suojassa höyhenpuku pörhöllään.

Mitä näenkään, kotikadun koivut kimaltavat! Katselen lumoutuneena. Mistä tuo harvinainen näkymä syntyy? Onko oksissa jäätyneitä vesipisaroita? Toinen tietää asiallisen syyn, joka liittyy talon takaa matalalta yläoksiin osuvien auringonsäteiden tulokulmaan. Huurretta ei ole, oksat ovat paljaat, mutta säihkyvät kuin timanteissa. Olen aivan ihastuksissani ja onnellinen, että satuin heräämään tällaiseen aamuun.

Muisto vuosikymmenten takaa. Satun viettämään viikonloppua Valamossa helmikuun kovilla pakkasilla, lukemat huitelevat kolmissakymmenissä. Herään varhain aamulla huoneessani, jonka ikkuna avautuu koivukujalle. Auringonnousun pehmeänpunerva valo tavoittaa juuri koivujen huurrelatvat. Unohdun ikkunan ääreen ihmettelemään upeaa näkyä. Jostain hengähtää äkisti hento tuulenvire, joka ravistaa huurretta koivujen oksilta. Oi, timanttisade, jumalaisen kaunis ja niin hetkellinen! Luonnon lahja lapselleen.

Runot

Riina Katajavuori  Maailma tuulenkaatama  Tammi 2018

Kirjailijaa on vaikea määritellä julkaisujensa perusteella puhtaasti runoilijaksi. Proosaakin löytyy. Uusin runoteos onkin proosarunoa, paljoja päälauseita, asiaa, ajatelmia ja vaikutelmia. Meri ja laivat ovat monen runon maisema, innoittajana on käytetty mm. James Cookin purjehduksista kertovia teoksia.  – Lukukokemus kuin aforismeja tai lyhyitä novelleja lukisi. Hyviä oivalluksia  tulee vastaan.

*

Veikko Huotarinen  Kuolinhuuto  Kirjokansi 2016

Pieni omakustanne kuolemasta ja surusta ortodoksin kokemana.  – Niin pelkistettyä, niin jylhää.

*

Niina Oisalo  Valaan silmä, pilvien hai  Kolera 2017

Tamperelaisen, tanssivaksi runoilijaksi esitellyn esikoisteos, jonka teemana on elämän monimuotoisuus ja kehitys. Kirjan runot ovat levinneet mustavalkoisten kuvahahmojen sekaan.  – Oisalolla on kunnioitettavan sinnikäs pyrkimys luoda monitaiteellista runoa. Lukukokemus esikoisesta jää hajanaiseksi. Tulevaisuus näyttänee, mihin hän pääsee pyrkimyksessään.

ranta minussa / pilvet liikkuivat meren päällä / ohjasivat merivirtoja / ohuella imulla // laskeuduit kasvoilleni / polvistuit kosteana // kuin valaan silmä / pilvien hai // kun olimme veden alla, hauet ja varjot liukuivat ohi / purivat hampaansa kiinni

*

Juha Tapio   Sinun vuorosi loistaa   Minerva 2017

Laulurunoutta, joka alkaa soida mielessä tekijänsä sävelin, ainakin heille, jotka fanittavat laulajaa. Olen kuullut Juha Tapion lauluja tv:n Vain elämää-ohjelmassa ja ihmetellyt, miksi sanoista on niin vaikea saada selvää. Kertosäe jää parhaiten mieleen, koska sitä toistetaan. Luettuani nämä laulut runona, ymmärrän miksi.  – Tapion ajatus liikkuu omintakeisia latuja eikä runokaan aina aukea kovin kirkkaasti. Vähän yksisävyistä ja surumielistä on minun makuuni, niin runoina kuin lauluinakin. Hienojakin oivalluksia on.

Arvaamatta tuuli kääntyy vastaan / varoita ei myrsky matkoistaan. / Arvaamatta maailman tuulet lastaan riepottaa. // Toisiamme hetken saamme kantaa / pitkin maailman pintaa karheaa / hetken verran kohti taivaanrantaa kurkottaa.

**

Romaanit

Jessie Burton  Muusa  suom. Natasha Vilokkinen  Otava 2018 (2016)

Burton (s. -82) on lontoolainen kirjailija ja näyttelijä, jonka esikoisteos Nukkekaappi palkittiin vuoden kirjana Iso-Britanniassa, ja toinenkin teos Muusa osoittautui bestselleriksi. Tarinan keskipisteessä on taideteos, jonka tekijän mysteeriä selvitellessä paljastuu erikoinen tapahtumaketju. Burton kuljettaa rinnakkain kahta tarinaa, joiden palat lomittuvat loppua kohti kauniisti paikoilleen.  – Burtonilla on verraton taito luoda imussaan pitävä tarina, jonka parissa lukija viihtyy. Hän on nähnyt vaivaa luodakseen harvinaisen taideteoksen ympärille kehkeytyvästä tarinasta uskottavan ja todentuntuisen. Hyvän kirjoittajan tarinaa on ilo lukea! Parasta!

*

Tiina Mahlamäki  Kaikki maallinen on vain vertauskuvaa, Kirjailija Kersti Bergrothin elämänkerta  Partuuna 2017

Mahlamäki, uskontotieteilijä Turun yliopistosta, on tutkijan täsmällisyyteen pyrkien kuvannut Kersti Bergrothin elämänkaarta, kirjailijuutta, persoonallisuutta ja varhain omaksuttua antroposofista maailmankatsomusta. Bergroth syntyi Viipurissa 1886, eli omalaatuisen taiteilijaelämän, asuen mm. Lontoossa, Pariisissa ja Roomassa. Hän kuoli 89-vuotiaana Helsingin kaupungin sairaalan kroonikko-osastolla 1975.   – Bergrothin persoona kiinnosti minua, ei niinkään kirjojensa kautta, enemmänkin ihmisenä. Kiinnosti, mitä niin voimakas uskonnäkemys vaikutti hänen elämänsä kulkuun ja kirjalliseen työhönsä. Elävää kulttuurihistoriaa!    

*

Sue Harrison  Jokien laulu  suom. Anu Niroma  WSOY 1999

Amerikkalainen 1950 syntynyt tarinankertoja on perehtynyt Aleuttien alkuperäiskansojen kieleen ja muinaisuuteen, n. 9000 vuotta sitten. Hän kirjoitti aiheesta trilogian, jonka osat julkaistiin 1995, -96 ja -98. Kriitikoiden ja lukijoiden ylistävä vastaanotto sai hänet jatkamaan alkuheimojen elämän kuvausta uudella romaanitrilogialla, jonka ensimmäinen osa Jokien laulu on.  – Viehätyin tekijän eloisaan kuvaukseen yksinkertaisen metsästys- ja keräilykulttuurista toimeentulonsa saavan luonnonkansan elämästä. Ihmisten sosiaalinen ja tunne-elämä on perustaltaan samaa, ennen elämä vain on ollut ankarampaa ja keskittynyt pääosin hengissä säilymiseen ja ravinnonhankintaan.

*

Italo Calvino  Jos talviyönä matkamies  suom.Jorma Kapari  Tammi 1983

Mietin kirjastossa, miksi en ole koskaan tarttunut Italo Calvinoon. Otin tämän, joka tuli ensiksi vastaan. Luin 50 sivua. Siihen se juuttui. Ensin suora hyökkäys lukijan iholle. Sitten käämiteltyä sanapuuroa, josta orastava tarina hajoaa heti kohta kahtaalle. Kumpaa hän mahtaa lähteä kehittelemään, mietin ja saman tien: pitääkö jaksaa tätä haahuilua. Kirja on Otavan Keltaisissa, joten varmaan pitäisi. Suomalainen kriitikko luonnehtii teosta näin: ”Yhden romaanin mitassa Calvino käsittelee kaikki kirjallisuuden ikuiset aiheet. Romaanista kehittyy loputtomasti eri teemoja varioiva rihmasto, jonka lukukokemus antaa kielellisen ja temaattisen pohjattomuuden tunteen.”  – Ahah. Hyvä tietää, mistä jäi paitsi.

***

Pitkästä aikaa olimme lauantaina leffakerhon näytöksessä, jossa nyt nähtiin viiden tähden leffa Barry Jenkinsin Moonlight. Elokuvan teho perustuu taitaviin mustiin näyttelijöihin ja kuvaa vaikuttavasti huumeriippuvaisen äidin koulussa kiusatun pojan, Chironin, kasvukamppailua enemmän tai vähemmän oman onnensa nojassa. Pojan tueksi osuu aikuinen mies Juan ja hänen vaimonsa Therese, jotka osaavat avata sulkeutuneen pojan mielen lukkoja. Kohtaus, jossa Juan vie pojan rannalle ja opettaa uimaan, on huikea. Kiusaamiskohtaukset ovat katsojalle raastavia, mutta selittävät hetkeä, jolloin murrosikäinen poika vihdoin nousee kostamaan kärsimyksensä. Elokuva on kertomus nuoren pojan maskuliinisuuden ja seksuaalisuuden heräämisestä. Loppukohtauksen vahva lataus herättää kysymyksiä, onko kovuuden ja lihaksilla panssaroidun miehen taustalla usein kiusattu ja hellyyttä vaille jäänyt pieni poika, jolla ei ollut tukea silloin, kun hän oli avuttomimmillaan.  – Jos pidit Ang Leen Brokeback Mountainista, Todd Haynesin Carolista tai Richard Linklaterin Boyhoodista, pitäisit Moonlightistakin.

Pitkästä aikaa messussa. Ajattelen, että sekin on siunaus, että on olemassa kotikirkko. Se antaa tuttuuden tuomaa levollisuutta. Paastonajan messu on tavallista riisutumpi. Tänään esirukous oli kohta alkumusiikin ja virren jälkeen. Meillä eri osioiden paikkaa messussa vaihdellaan luovasti.

Jeesuksen ja syntisen naisen kohtaaminen fariseus Simonin luona on päivän tekstinä. Markus-pappi mainitsee syntiset miehet ja naiset. Farisealaiset pitävät tänäänkin itseään eettisesti muita parempina, paheksuvat julkisyntisiä, väheksyvät omia väärintekemisiään. Raamatun teksti vaikenee prostituution vuoksi syntiseksi leimatun naisen hyväksikäyttäjämiehistä. Aikamme somekampanjat ovat riisuneet naamioita tämän päivän farisealaisilta. Minä myös, sinä myös – olemme sekä syyllisiä että uhreja. Ja armo kuuluu kaikille syntinsä tunteville ja niitä katuville.

En voi kehua seuranneeni juurikaan olympiakisoja, mutta kun niiltä ei täällä voi välttyä, olen kyllä iloiten pannut merkille suomalaisten naisten mitalimenestyksen jääkiekossa, hiihdossa ja lumilautailussa. Kiekkoleijonien alkueriin lopahtanut turnaus harmitti siksikin, kun se nostatti tyypillisen syyllisten etsinnän. Ainako pitäisi voittaa? No, pitäisi, pitäisi, ei urheilupomojen pätemisrinki muuten pyöri. Yksilölajeissa saattaa alisuoriutumistakin ilmetä, mutta monesti on kysymys puhtaasti siitä, että joku maailman talviurheiluhuipulta vain on parempi.

Aamupäivällä piti oikein seisahtua ruudun ääreen, kun selostajan äänivalli alkoi murtua Iivo Niskasen ylivoimaisen viidenkympin hiihdon loppuvaiheissa. Upea suoritus! Iloitsen ennen muuta urheilijan onnistumisesta, hän on kultamitalinsa ansainnut sisulla ja ja sitkeydellä.

Ja ainahan on mukava kuulla harvinaiseksi käynyttä kultamitalimarssia soitettavan.

Mussukat olivat isänsä kanssa sunnuntailounaalla. Miten huikeasti he tuovatkaan virtaa! Saimme jääkaapin oveen uudet taidekuvat. Ritaripojan sateenkaarisydän teksteineen puristi mummelin silmiin liikutuksen kyyneleet, jotka puolestaan häkellyttivät taiteilijan. Muru kävi mummelin koneella ja ohjeistuksella googlettamassa ’meren eläimiä’, joita yhdessä äimisteltiin sillä välin, kun miehet jännäsivät lätkämatsia Pyeongchangista.

Viimevuotisten vaivojen aktiivihoito loppui eiliseen. On suotavaa, sanottiin, palata normaaliin elämänrytmiin. Siis konsertteihin, kirkkoon, leffakerhoon ja ystävätapaamisiin taas, no, kuitenkin vähän kerrallaan mieluiten. Siis sauvat messiin ja aamulenkille. Aurinko helottaa, hanki kimaltelee, askel rouskuu. Metsäpolulla on raikasta ja tuoksuu havuille. Keuhkojen kautta vereen sekoittuu happea, ja kohtalon kourissa kokkaroitunut ajatus sulaa notkeaan liitoon.

Kiitollisena ajattelen tapaamiani hoitajia, jotka puurtavat kipeiden kanssaihmisten hyväksi työpaikoillaan ja jaksavat kohdata positiivisesti ja ystävällisesti ihmisen silloin, kun elämässä ei mene hyvin. Hymy on puolet hoitoa! Kiitollisena ajattelen myös niitä ystäviä, jotka ovat muistaneet rukouksin, kortilla, tekstarilla, soitolla. Kun ei itse jaksa ottaa yhteyttä, ystävä, joka jaksaa, on kullanarvoinen.

tosi on: turhan usein löytää itsensä huokailemassa milloin mitäkin kremppaa. vaan huumorimielessä tekee tosi hyvää joskus iloitella ystävän kanssa kurjuusmaksimeilla. onko nyt niin kauheaa todeta habituksensa reaaliaikainen tila? uskaltaako sanoa ääneen, että olen ihan mielellään ikäiseni ja myös sen näköinen. terveysseikat tietysti ajoittain harmittavat, niitä se valituskin koskee. muin osin elämä on mallillaan.

todettu on, että itse asiassa keski-ikäiset eniten valittavat vanhenemista, käyvät vimmaiseen taisteluun pysyäkseen muka nuorekkaina ja vauhdissa mukana. paras tapa vanheta, on vanheta rauhassa omaa tahtiaan, ihmetellä maailman nykymenoa ja osata nauraa itselleen.

Kiinnitin huomiota lehtien penkkariajeluotsikoihin. Monissa kaupungeissa kerrottiin ajelureitit ja aikataulut ennakkoon iloiseen ja myönteiseen sävyyn. Iltalehti yrmyili penkkariajelujen häiritsevän ja sotkevan Helsingin liikennettä.

On tietysti niin, että stadissa lukioita on eniten, toki kahdentoista vuoden kouluputkesta ulos turskahtavien laumojen riemu sekä näkyy että kuuluu.  Eikö abien perinneiloittelu kerran vuodessa saa hämmentää autoissaan kyrmyilevien tärkeiden aikuisten pätemisreittejä? Ja onhan se ihanaa, että sää ei ole aina syyllinen, kun kaikki on sekaisin. 

ystävyyden avainsanoja minulle ovat yhteiset arvot, hyväksyvä vuorovaikutus, myötätunto, läheisyys, ilo.

onko yksisuuntainen vuorovaikutus, tuki, myötätunto ystävyyttä? joskus on, jos siihen sisältyy läheisyyden ja ilon ajatuskin.

molempiin suuntiin toimiva yhteys pitää ystävyyden elävänä. yhdensuuntaisena ystävyys hiljalleen kuihtuu.  

laskiainen oli muinoin lasten ja aikuistenkin riehakas kelkkamäkipäivä. sitä se toki voi olla nykyäänkin siellä, missä on lunta. kristinusko antoi laskiaiselle uutta sisältöä: paastonajan alkamisen. kristuksen kärsimisen ja uhrikuoleman muistoaikaa lähestyttiin kieltäytymällä huveista ja herkuista, hiljentämällä ja rauhoittamalla elämäntahtia. ei ole tätä päivää, sanoo moni. ei ehkä meillä, joilla on kaikkea, mutta pakollista paastoa on paljon tässä samassa maailmassa.

ei ole ihmiselle luontaista luopua vapaaehtoisesti elämän nautinnoista. siihen tarvitaan henkistä ponnistelua, jokin syy miksi. jos motiivia ei ole, paasto pelkkänä suorituksena on turha. paastoamalla ei tulla paremmaksi ihmiseksi, ei se ketään pyhitä. mutta se tutustuttaa itseen, omaan nautinnonhaluun, paljastaa rakkauden helppoon ja hauskaan.

hyvistäkin asioista voi joutua paastoamaan, se askarruttaa minua juuri nyt.