Maailmanjärjestyksessä on ainakin yksi suvereeni asia, jota ihminen ei pysty peukaloimaan. Yritystä kyllä on. Typerintä on kehityksen vääjäämättömyyden kieltäminen. Huokailulla ja toivoskelulla ei tilanne myöskään parane. Ilmasto on muutoksessa, ja iso syy on ihmisen toimissa. Meitä on liikaa tällä pallolla.

Rankkasateet tulvineen ja mutavyöryineen, hurrikaanit ja hirmumyrskyt, maanjäristykset tsunameineen toistuvat päiväntasaajan tuntumassa. Euroopan eteläisin ja kaunein meri on muuttumassa ilmasto- ja sotapakolaisten hautausmaaksi. Valtamerillä kelluvat jättimäiset jätelautat.

Pohjoiset maat ovat pitkään saaneet seurailla kehitystä sivummalta, mutta tuhon kirves hakkaa jo täälläkin kaikkea, mikä kasvaa. Sään ääri-ilmiöiden lisääntyminen on vakava globaali uhka. Hellekaudet piinaavat maata ja asukkaita. Pohjavedet niukkenevat. Tuhansien järviemme ja ainoan merialueemme rannat loiskuvat kesäisin vihertävää levämassaa. Pellot pöllyävät kuivuuttaan, heinä ei kasva, vilja ei valmistu. Metsät palavat soihtuna.

Saimme kauniin maan – jota emme ole osanneet emmekä välittäneet hoitaa hyvin. Häpeä ja surku.

Tuleillaan olevan perhejuhlan vuoksi Toinen ryhtyi kehotuksestani kokeilemaan pukujaan. Löytyi mustaa, tummempaa ja vaaleampaa harmaansävyä, vihertäväkin. Huu. Ihan hyvässä kunnossa, yksi kaiken kattava vika vain: pari numeroa liian suuria kaikki. Kyse ei ole pelkästään siitä, että miesten pukumuoti on nykyään vartalonmyötäisempi kuin ennen. Toinen on hoikistunut, todistettavasti. – Onneksi on aleaika, tuumin, – ei kun kauppaan.

Tulimme kotiin stadista kassit täynnä miesvaatetta. Nykymuodin mukaisesti istuu nyt puku Toisen yllä ja värikin on eloisampi. Moderni paita ja solmio tietysti myös. Kaiken kruunuksi valittiin kengät ja niihin sointuvat sukat. Tsadaa! Sanovat, että puku tekee miehen. Ainakin yleiskuva komistuu katsojan silmissä.

Vastaava inventaario omassa vaatekaapissani paljasti helpottavan asiaintilan. Löytyy peräti kaksi juhlapäivän asuksi sopivaa silkkimekkoa. Yksikin olisi riittänyt. Ei ole nimittäin nykymuodista iloa meikäläiselle.

 ajatukset piimivät helteellä. ainoa, mitä jaksaa pihassa, on istua varjossa ohuessa kesämekossa ja odottaa tuulenvirettä.

ukkonen käy väliin räyhäämässä ja uhkailemassa, ja minä pelkään. kun se on kaatanut sadevesitynnyrinsä pihaan, huuhtonut katot ja kumisee pois päin,  olen kiitollinen. jäin henkiin.

tämä on kesä, monin tavoin parasta vuodenaikaamme. yritän muistaa sen. ja ovathan kukat.

Vanhanpunainen talo viimeisenä kolmen ketjussa, jäkälöityneen aidan takana puisto. Avara nurmipiha, vadelma- ja viinimarjapensaita, hedelmiä ryöppyävä omenapuu, patinoitunut puukeinu vanhan koivun siimeksessä. Varjoisa terassi, johon voi pujahtaa keittiöstä. Kellarissa takkahuone, sauna, puuvarasto ja kylmätila. Talon seinustalla villiintynyt perennapenkki jo kuihtuneine pioneineen, ihanasti kukkivaa ruusumalvaa ja, kas, varjoliljakin… Korkeassa olohuoneessa ikkunan takainen rehevä salava muodostaa upean maisemataulun. Sisällä saattaa aistia vanhan talon edellisten asukkaiden jättämään hiljaisuuteen puhjenneen uudenlaisen, riemukkaan ja elämänmakuisen viserryksen. – Esikoisen loputon puuhamaa ja Murun ja Ritaripojan uusi isikoti.

Tukaluus lienee lievin olosuhdeilmaisu tämän kesän 27-30 asteen hellepäivälukemille. Sopii vain ihmetellä, miten ihminen on niin typerä vielä yli puolen vuosisadan elämänkokemuksellakin, että ryhtyy kitkemään kukkapenkkejään hellepäivänä. Ajattelee, että eihän tässä kauan mene. No ei mene, mutta kun se tuntikin on ihan liikaa. Hiki valuu puroina, ja selkä huutaa armoa, mutta ähmällä vain pitää puskea homma loppuun.

Asiantuntijataho on taas neuvonut, että hellepäivänä ikäisten ja vaivaisten on viisainta pysyä sisätiloissa ja juoda runsaasti vettä. Paras kun olisi jonkin sorttinen tehokas ilmanjäähdytin. Kylmää suihkua niskaan, jos ei muu auta. Yöksi kaikki tuuletusikkunat auki läpi talon ja makuuhuoneeseen puhallusta. Aikansa unta saamatta kieriskeltyään, on pakko paeta yön viilentämään pihakeinuun toviksi. Niinpä tässä eräänä hiljaisena aamuyönä tulin tietämään, että pihassamme vaeltelee öisin hyvinvoivan näköinen siili.

En nyt varsinaisesti valita, mutta kovin tukalaa on ollut. Takataskussa on vielä käyttämättä yksi ekologisesti arveluttava eloonjäämiskonsti: yöajelu tehokkaasti ilmastoidussa autossa.    

Kesän lapsi kun oon, toivoin synttärilahjaksi vain kaunista korttia ja päiväretkeä jonnekin kivaan paikkaan, jossa on kukkia, vettä ja hyvää ruokaa. Ajomatkakin on nykyään jo hyvä rajata tuntiin yhteen suuntaan. Tällä kertaa Toinen vei Loviisaan, jossa olen vain kahdesti elämässäni käynyt. Kolmekymmentä vuotta sitten vein sinne ryhmän matkustavaisia, ja 2010-luvun alkupuolella kävimme kahdestaan kesäkonsertissa.

Kaupunki oli arkisena iltapäivänä ihan tyhjä. Pari koiranulkoiluttajaa ja muutama mummo nähtiin. Kotvan kierreltyämme etsiydyimme satamaan – ja kas, siellähän kaikki olivat. Satamapaviljongissa oli meneillään senioritanssiharjoitukset. Hauskaa oli tanssijoilla ja mukavahan iloisia ihmisiä on katsella. Viereisessä ravintolassa söimme ruotsalaisia pikkumuikkuja ja ihastelimme merihenkisiä akvarelleja. Tarjoilijan kanssa jutellessa kävi ilmi, että kaupunki on täysin kaksikielinen. Ruotsia siellä enemmän kuultiinkin. (Ilmankos muikutkin oli Ruotsista saakka haettu!)

Mutta sitten: Karamaloo! Puoti, jossa tuoksuivat elefanttiheinästä punotut korit, vadit, ruukut ja rasiat. Sisältä bongasin heti ’omanväriseni’ senegalilaismekon ja samasta kankaasta paidan Toiselle. Täydellinen heräteostos! Puodinpitäjärouva kertoi itse käyvänsä ’reilua kauppaa’ paikallisten tekijöiden kanssa Senegalissa ja tuovansa kontillisen tavaraa aina kesäksi puotiinsa myyntiin. Eksotiikka käy kaupaksi pohjan perukoilla.

Iltapäivän elämys oli kävellä satamapuiston jatulintarhan kivikehäpolut keskiöön ja siitä takaisin, rauhalliseen tahtiin, oman elämän kulkua mietiskellen. Kauniiden, meren siloittamien kivien reunustama polku tuli kohtaan, jossa piti valita kolmesta suunnasta, minne jatkaa päästäkseen perille. Jos valitsi vasemman, polku toi takaisin risteykseen ja antoi uuden valinnanmahdollisuuden. Jos lähti oikealle, joutui kulkemaan pitemmän lenkin kuin suoraan jatkaessa. Keskiössä voi iloita, että pääsi perille asti. Ja Toinen odotti rauhallisesti puiston penkillä ehdittyään ensiksi käydä oman polkunsa. 

Pissismummolle kävi niin kuin kelle tahansa kesällä voi käydä, että korva meni tukkoon. Tunne on kuin puoli päätä olisi pois pelistä. Mummo urimoi netin kautta hankkimaan terkkahoitajalta korvahuuhteluaikaa, nääs Systeemiinhän on turha puhelimella yrittää. Palvelu on tyyliä tunti soittoaikaa ja koko ajan nauha laulaa inhokkirallia: jos sitä, paina tätä ja odota – ja sitten: kahdeksantoista puhelua jonossa. Netin kautta Mummo pääsi samaan systeemiin ihan itse valitsemaan ajan ja huomiseksi järjestyi systeemin kesäsupistuksista huolimatta. Korvatipat yöksi molempiin, vanutuppoa perään ja umpiunessa aamuun.

Hoitaja kurkkaa lampun kera korvakäytäviin. Ei näy mitään. Ei kun etsimään korvalamppuun varapattereita. Kahta ei löytynyt, mutta yhden vaihdettua näkyvyys parani. Viisi pruuttausta ja tukkokorva aukesi. Toiseen korvaan sama, mutta sepä sen sijaan onnistui menemään tukkoon, kun ei ennestään ollut. P.Mummo sanomaan siitä, mutta hoitajan mielestä korva varmaan aukeaisi itsestään iltaan mennessä. (?!) Vastoin parempaa kokemusperäistä tietoaan Mummo jätti hoitajan uskomaan arveluihinsa.

Seuraavana päivänä P.Mummo hankkiutui apteekkarin pakeille ja palasi uusien tippojen ja korvapruutan kanssa. Tunnin liotus ja kunnon omatoimipruuttaus ohjeen mukaan. – Talita kuum – ja kas, systeemin tukkima korva aukesi omin toimin.

Esikoinen tuli juhannusreissuiltaan kaverinsä mökiltä varsin hyväntuulisena ja rentoutuneena. Sanoi olleen leppoisaa. Niinpä meilläkin. Kun oli toivuttu lasten mukana tulleesta turbulenssista ja jääty kahdestaan, eipä tehnyt mieli lähteä yhtään minnekään. Palailtiin omaan rytmiin ja nautittiin hiljaisuudesta ja rauhasta. On ihmisiä, joilla pitää aina olla ohjelmaa, menemisiä ja tulemisia ja happeninkejä. Me osataan nauttia jo siitä, ettei tarvitse muuta kuin olla kotoisasti. Saa sitä ihan rauhassa sanoa vanhusteluksikin.

kesä tuulessa kahisevin lehdin. kesä sinisenä, vihreänä, valkein pumpulipilvin. kesä salamoin, ukkosenjyrinöin. kesä kukin ja perhosin. ja nyt mittumaarian tuulet!

kukkia, hellettä, vilvoittavaa tuulta, rantaa, kukkia, ruohon tuoksua, mattojen pesua, kirjaa pihakeinussa, askareita, pyhäisiä hetkiä, kukkia….

palataan

~~~