Koululaisillemme lienee kerrottu, vähän opettajan katsomuksista riippuen, Mikkelinpäivän historiaa. Että kysymys ei ole Mikkeli-nimisestä kaupungista eteläisessä Savossa, vaikka sekin liittyy tavallaan alkuperäiseen merkitykseen enkeli Mikaelin kansankielisenä muunnoksena. Lasten ja vanhusten läsnäoloa elämässämme tänään korostamme, mm. valtakunnallisen vanhusten viikon juhlin. Kirkoissa puhutaan tänään myös enkeleistä taivaallisen läsnäolona maallisen elämän keskuudessa. Liput liehuvat nykyään myös poliitikko Miina Sillanpään kunniaksi, hän oli Suomen pitkäaikaisin naiskansanedustaja (ennen Sirkka-Liisa Anttilaa, joka varmaan viimeistään kuoltuaan liitetään tähän merkitysnimien rimpsuun).

En tiedä miksi, mutta minusta tämä päivien kuormittaminen erilaisilla merkityksillä alkaa olla jo melkein koomista. Siis ymmärrän kyllä mikä merkitys asioilla faktisesti on, mutta tavallaan monet asiat samalle päivälle lastattuna syövät toistensa merkitystä, joka sekin on eri ihmisillä omista historioista käsin jo lähtökohtaisesti vähän erilainen.

Lienee myös luvallista juhlistaa Mikkelinpäivääkin valitsemalla jokin itselle läheinen merkitys. Ajattelen tänään erityisesti lapsenlapsiamme (joista yksi täyttää huomenna viisi vuotta), parin viikon päästä hoivakodissa sata vuotta täyttävää Tätiämme. Ehkä sytytän tuohuksen enkeli Mikaelin ikonin eteen, vaikka en häntä henkilökohtaisesti ole tavannutkaan.

Runot

Eino Leino   Vuodenaikarunot   koonnut Esko Piippo   2020

Kainuun Eino Leino – seuran, Elias Lönnroth – seuran ja Paltamon kunnan perustama säätiö ylläpitää Eino Leino – taloa Kajaanin Paltaniemellä sekä tukee em. kirjailijoihin liittyvää tutkimusta ja julkaisusarjaa. Esko Piippo on tehnyt Leinoon liittyvää kulttuurityötä usein julkaisuin. Vuodenaikarunoissa on runsaasti mm. lehdissä julkaistuja erillisiä runoja.  – Tartuin tähän kirjaan mielenkiinnosta, vaikka runohyllyssäni on melko kattava kokoelma Leinoa ennestään, kunnioituksesta runoilijaa kohtaan, joka herätti rakkauteni runoihin hyvin nuorena. Leinohan on nimenomaan lukemattomien laulutekstien runoilija, mikä kertoo hänen runoilijalaadustaan: hänen runonsa helkkyvät ja soivat.

”Astelin metsässä syksyisessä, / pikkulintuja kuulin, / jotka jo ammoin vaienneiksi / viimahan, viluhun luulin. // Mitä ne miettivät pienet linnut / metsässä syksyisessä, / kun pilvet riippuu ja mätäs on märkä / ja kuuset on kyynelessä? // Sitä ne miettivät pienet linnut: / ”Pois meni kevät ja kesä, / menee syksy ja mennee talvi, / tullee päivä ja pesä.” // Ja sitä ne laulavat pienet linnut: / ”Syksy kun rinnan riittää, / jää elon pieniä iloja paljon, / joista voi Luojaa kiittää”. // Vielä ne virkkavat pienet linnut: / ”Kellä on sydämen suru, / hänelle laulun on lahja kallis / kuin joka onnen muru”.

 *

Tiina Lehikoinen   Multa   Poesia 2016

Fil.maist. Tiina Lehikoinen (s. 1982) on kirjailija ja kuvataiteilija, joka on julkaissut aforismeja, novelleja ja kuusi runokokoelmaa.  – Multa on hieno kokoelma runoja kuolemasta ja elämästä, pysäyttäviä välähdyksiä, värejä, mustaa.

”Kuolema kulkee kengät kainalossa, / koit heräävät ullakolla / ja alkavat valmistua lähtöön. / Tuntosarvet ahmivat pimeää, / pölyä, hämärää seittiä, / nälän merkitsemiä reittejä. / Lyhdyissä himmeät silmät, / värisevät, moukkuiset kirjaimet / tippuvat oksilta, lumeen sammutetut / sanat, miten ne pyrkivätkään / nyt meiltä pois.”

*

Risto Ahti   Ensimmäinen rakkaus   WSOY 2018

Risto Ahti on mittavan ja persoonallisen tuotantonsa sekä pitkäaikaisen kirjoittajien ohjaajan työnsä ansiosta tunnettu. Ensimmäinen rakkaus on hänen 39. teoksensa.  –  Tuntuu siltä, että on vaikea määritellä Ahdin runouden laatua. Siihen tarvittaisiin tutkijan otteella koko tuotannon läpi käyminen. Ainakin tässä teoksessa on arkista ajatuksenjuoksua ja terävästi nähtyjä kuvia todellisuudesta, mutta myös filosofista tai leikittelevää tekstivirtaa.

”Seisoin ja näin mikä ihminen on: // Ilo on iloittava, oli se kenen tahansa, / suru on kannettava, oli se kenen tahansa. // Työ on tehtävä, intohimo on tunnistettava, / oli se kenen tahansa, millainen tahansa… // Totuus, vapaus ja kauneus / eivät ole sinun vaan jokaisen. // Niin ylpeä on oltava, että itsestä tulee yksi kaikista / ja yksi kenestä tahansa. ”                                                                      

*

Novelleja

Alice Munro   Julkisia salaisuuksia   suom. Kristiina Rikman   Tammi 2011 (1994) 2.p.

Kanadalainen 1931 syntynyt Alice Munro mainitaan arvostetuimpana pohjoisamerikkalaisena kirjailijana, jonka koko tuotanto on myös suomennettu. Hän on runsaasti palkittu ja sai mm. v. 2009 elämäntyöstään Man Booker International – palkinnon. Novellikokoelma on mainio tapa tutustua hänen verrattomaan tyyliinsä ja taitoonsa kertoa oivaltavia tarinoita, jotka panevat lukijassa jotain liikkeelle.   – Olin innoissani päästyäni viimein Munron novellien äärelle. Aiemmin olen lukenut pari hänen romaaniaan ja niiden sulattelu kyllä oli alkuun työlästä. Novellitaide on luku sinänsä, mutta usein hedelmällistä kirjailijan ajatusmaailmaan tutustumisen kannalta. Nautin näistä omalaatuisista merten takaista elämänmuotoa hahmottavista tarinoista, jotka alkavat kuin hyppäisi liikkuvaan junaan ja päättyvät pudottamalla lukijan lempeästi oudolle pysäkille. 

*

Proosaa

Elisabeth Strout   Lucy meren rannalla   Tammi 2023 (2022)

Suosikkikirjailijani viimeisin suomennettu teos jatkaa kirjailija Lucy Bartonin tarinaa. Tarina ajoittuu koronaviruspandemian alkuun ja antaa kuvaa, miten pandemia vaikutti ja hoidettiin Yhdysvalloissa ja myös miten valveutuneita ihmiset siellä olivat poikkeusolojen määräysten suhteen. Myös tarinan päähenkilö heräsi varsin hitaasti tajuamaan mistä oikeastaan on kysymys.  – Lucyn tarina tuntui etenevän tahmeasti opuksen puoliväliin, kunnes alkaa tapahtua. Loppuosa on tuttua herkullista Stroutia, kun päähenkilöiden mielenliikkeiden aaltoilu ja perhesuhteiden muuttuvat kuviot tuovat esiin syvällisiä oivalluksia elämästä.

*

Raili Pelttari   Ainon ja Reijon vuosikymmenet   BoD 2022

Omakustanteena julkaistu tyttären kirjoittama ’rehellisyyttä tavoitteleva kertomus’ vanhempiensa 63:n yhteisen vuoden elämänpolusta. Sotavuosina toisiinsa tutustuneiden Ainon ja Reijon arkitodellisuus ei paljon poikennut muiden ajankohdan rakastuneiden parien yhteiselämän kovista ehdoista. Kertomus jättää kunnioittavan, ehkä myös tietoisen (periytyneen) positiivisen kuvan kaikesta tapahtuneesta heidän elämässään.   – Kirjoittajan tekstin yhdyssana- ym virheet olisi voinut tietysti korjata, mutta tavallaan nekin luovat todentuntua ja autenttisuutta tarinaan. Lukukokemus oli valoisa ja koskettava, sillä samastumispintaa omien vanhempien samaan ajankohtaan sijoittuneeseen tarinaan kyllä oli kosolti. Myös vanhempien suru nuorimman pojan tapaturmaisen  kuoleman jälkeen on erityisen todentuntuisesti ja vaikuttavasti kuvattu. 

*

Roy Jacobsen   Näkymättömät   – Borroy 1. suom. Pirkko Talvio – Jaatinen   Sitruuna 2022 (2013)

Jacobsenia (s. 1954) pidetään yhtenä Norjan vaikuttavimmista nykykirjailijoista. Näkymättömät on hänen saaristolaissarjansa 1. osa. Kirjailija on palkittu useilla palkinnoilla, yhtenä Man Booker International Prize. Pohjoismaiden ministerineuvosto on tukenut kirjan suomentamista.  – ”Syvällinen vapauden ja kohtalon vuoropuhelu sekä kiehtova muotokuva kadonneesta ajasta. Selkeä ja puhdas kuin maailma myrskyn jälkeen.”    – Pitkästä aikaa aitoa norjalaista romaanitaidetta, joka on aivan eri maailmasta kuin K.O. Knausgårdin itsekeskeiset ja omavaloiset tiiliskiviromaanit tai loputtomat dekkarisarjat. Kirjailijan minimalistisen väkevä saaristolaiskuvaus antaa elämän karuuden hehkua äärimmäisessä loistossaan; luonnon puhua ja ihmisten vaieta. Lukija kokee päässeensä kosketuksiin aidon elämän ytimen kanssa näiden ihmisten kohtaloiden äärellä. Suosittelen!

*

Merete Mazzarella   Alma   – edelläkävijän tarina   suom. Raija Rintamäki    Tammi 2018

Taidokkaasti ja tyylillä kerrottu elämänkertaromaani v. 1870 syntyneen Alma Söderhjelmin poikkeuksellisesta elämästä. Alma oli Viipurissa syntynyt ja aikakautensa ensimmäisiä suomalaisia naisylioppilaita ja tutkijan uralle päätynyt nainen, joka joutui aikakauden tapaan anomaan ’vapautusta sukupuolestaan’ päästäkseen opiskelemaan yliopistoon.   – Koin lukijana sielujen sympatiaa Almaan henkilönä, joka halusi kehittyä ja kasvaa yksilöksi ja vapautua sivistyneistön tyttärien perheinstituutioon perustuvasta elämänsuunnitelmasta elämään haluamansa tasoista elämää itsenäisenä naisena.  

*

Helinä Siikala   Metsässäkulkijan päiväkirja   Otava 1982 (2.p.)

Lääkäri ja runoilija Helinä Siikala oli 1970- ja 80 -luvun mielipidevaikuttaja lukuisien vaihtoehtojoitoja käsittelevien artikkelien kirjoittajana. Tähän teemaan sekä arkielämän filosofointiin liittyy myös päiväkirjateksti yhdeksän metsässä vietetyn päivän ajalta.  – Kiinnostuin Siikalan runoista ja laajemmasta lääketieteellisten sekä vaihtoehtoisten hoitojen pohdinnoista mainittuun aikaan oman elämän muutosvaiheessa. Sittemmin Siikala on jäänyt julkisuudesta sivuun. Lukiessa tätä päiväkirjaa tulee vahvasti mieleen sen aikaiset omatkin pohdinnat. Kirjailijalla on syvä luontosuhde, jonka vuoksi kirja tuntuu 40:n vuotta myöhemminkin ajankohtaiselta vahvoine luontokuvauksineen. Sana on hallussa ja sanottavaa riittää.

*

Tunnetko nimesi? – Kiehtova matka nimien maailmaan  toim. Marianne Kiskola  Kirjapaja 2022

Monipuolisesti ja lämpimästi nimiperinteistä, nimien alkuperästä, nimistä muoti-ilmiönä läpi vuosisatojen, idolien nimien houkutuksesta, nimistä enteenä ja nimipäivien historiasta, nimenmuutoksesta identiteettimuutoksen ilmentäjänä ym. kertova opus. – Monen tutun nimen merkitys ja juuret löytyivät, omanikin. Ellinor merkitsee arabiaksi: Jumala on valoni.

*

Linda Boström Knausgård  Lokakuun lapsi  suom. Petri Stenman  LIKE 2021

1972 syntynyt kirjailija Linda Boström on kirjoittanut runoja, novelleja, romaaneja ja radiokuunnelmia. Lokakuun lapsi kertoo hänen omaa historiaansa lapsuuden muistoja ja psykiatristen hoitojaksojen kokemuksia.  – Surullista tarinaa on paikoin vaikea lukea ammattimaisin silminkin, sillä se paljastaa Ruotsin psykiatrisessa hoidossa (kuten Suomessakin) aikoinaan käytetyn kyseenalaisen sähköhoidon vaikutuksen erään lahjakkaan ihmisen kokemana. Kirjailijan lahjat eivät kadonneet, vaikka muistoja katosi.

*

Richard Powers  Hämmästys  suom. Antero Tiittula  Gummerus 2022

Palkittu yhdysvaltalaiskirjailija Richard Powers (s. 1957) on kolmentoista bestselleriromaanin mies, Pulitzerinkin noteeraama. Uusin romaani kertoo erityislapsesta, joka menettää äitinsä ja jää kasvukipujensa kanssa astrobiologi-isän kanssa kahden. Romaani vyöryttää amerikkalaisen tiede-elämän maailmoja syleileviä teorioita hämmästyneen lukijan läkähdyksiin asti. – Osittain vaikeatajuinenkin, mutta samalla kiehtova seikkailu neurotieteen syövereissä. Odotin uteliaana, miten monikäänteinen tarina saadaan saatettua päätökseen. Hämmästyttävän uskottavasti.

*

Pirkko Soininen   Kipulintu   WSOY 2023

Pirkko Soininen on 1969 syntynyt turkulainen kirjailija ja toimittaja, myös runoteoksen ja elämäkertaromaaneja julkaissut. Kipulintu kertoo runoilija MailaPylkkösen elämästä ja runoteoksista romaanin muodossa. ’Hauraankaunis romaani’ alkaa Nikkilän mielisairaalassa vietetystä jaksosta, jossa runoilija tapaa sielunsisarensa L. Onervan ja käy keskusteluja hänen kanssaan.  – Soininen kuvaa väkevästi aikanaan kulttimainettakin saaneen Pylkkösen rakkaustarinoita, lasten kohtaloita ja viimein alkoholiin sortuvaa loppuvaihetta. Muistan lukeneeni Pylkkösen runoteoksia nuoruudessani, en kuitenkaan ole niitä omaan runokirjastooni hankkinut. En myöskään tiennyt runoilijan mielisairaalavaiheesta, joka oli yli kymmenen vuotta myöhemmin kuin olin itse sairaanhoitajakoulutuksen psykiatrisen hoidon harjoittelujaksolla kuusi viikkoa Nikkilän sairaalassa. Kiinnostava kohtalo, yhteyksineen itselleni tunnetumpaan runoilija L. Onervaan.

***

Olen viime viikkoina siedättänyt itseäni seuraamalla yhdessä Toisen kanssa Netflix-sarjaa Taistelutoverit. Sarja alkaa amerikkalaisten laskuvarjojoukkojen sotilaskoulutuksella ja jatkuu Normandiaan pudotetun divisioonan taisteluilla saksalaisia vastaan toisessa maailmansodassa. Jatko on ollut yhtä ryminää ja pauketta. On käynyt ilmeiseksi, että armeijan koulutus auttaa ryhmässä toimimiseen ja sotilaiden fyysisen kunnon ylläpitoon, itse sodankäynnin oppii vasta tositoimissa. Sen olen katsoessani ymmärtänyt, ettei sotilas ole robotti, vaan tunteva yksilö, eikä tehokas kouluttaja ole aina hyvä johtaja rintamalla.

Sama koulutus ja sama sota saa yksilöt reagoimaan eri tavoin. Taistelutoverit on elokuva sotilaista, joilla ei ole omaa missiota taistelussa. Pyrkimys on vain voittaa vihollinen taistelu kerrallaan, kunnostautua sotilaana. Elokuva tuo ilmi, miten oleellinen vaikutus ryhmän koheesiolla on toiminnan laatuun ja tulokseen. Tuntemattoman sotilaan eri elokuvaversiot omista sodistamme puolestaan paljastavat, mikä on ero, kun on kysymys oman kansakunnan eloonjäämisestä, yhteisestä tahtotilasta puolustaa isänmaata. Se on voimaa antava missio.

Elokuva tunkee sietokyvyn rajoille ja ylikin ruumispinoilla, ammusten ja sirpaleiden repimien kuolevien sotilaiden lähikuvilla. Sota ei noteeraa naarmuja tai siistiä kuolemaa, ihmisveri siellä roiskuu ja vartaloista tulee tynkää ja raadeltua lihaa. Tehokkaat lavasteet vievät katsojan tapahtumien keskipisteeseen, missä hyvin koulutettukin sotilas voi kestokyvyn äärirajalla jähmettyä tai joutua paniikkiin. Elokuvan jaksojen alussa liittoutuneiden sodasta selvinneiden veteraanien aidot muistelut koskettavat. Heidän tarinansa herää eloon.

Sota on onneton ratkaisu yhtään mihinkään konfliktiin, silti sotia on kaiken aikaa menossa siellä ja täällä, jälleen Euroopassakin. Sotiminen ja aseistus kehittyy, siihen satsataan. Rauhan aikaa elänyt oma ja lastemme sukupolvi on ymmällään: Miten joku Putin saattoi kaikessa rauhassa edetä suurvaltahaaveissaan? Tsetsenia, Kaukasuksen pikku valtiot, Ukrainan Krimin niemimaa ja Donbass? Missä oli YK, jonka tehtävä olisi pitää sopimuksin maailmanrauhasta huolta? Kuka tai ketkä nyt kykenisivät näyttämään maailmalle tien rauhaan ja sovintoon?

Olen tunnistanut tiettyjä ongelmia kuulossani, ja käynyt terveyskeskuksen kuulotestissä noteerattavana kahdesti vuoden välein. Toisen kerran jälkeen nk. omalääkäri soitti pyynnöstä takaisin ja totesi: ”No, ikäkuulo on, kuulolaitteenko te haluatte?” Ikätovereista alkaa jo monella olla korvassaan kyseinen apuväline, joka th-systeemin kuuluu tarvitsevalle kustantaa. En tiennyt, että sitä pitää erikseen haluta.

Kolmannen tarkistuksen jälkeen irtosi lähete Kuulokeskukseen. Sieltä tuli kuukauden päästä tieto, että lähete oli ’hyväksytty’. Kuulostelin systeemin hiljaisuutta kaksi kuukautta. Soitin sitten HUS:n keskusnumeroon. Sieltä kerrottiin, että lähete on. – Niin? – Haluaisin tietää miten kauan…Hetki, yhdistän Kuulokeskukseen… Soittavat sieltä teille tämän päivän aikana. – Kiitos.

Kuulokeskuksesta, miten voin auttaa? – – Nyt on niin, että lähete on mennyt täältä yksityiselle palveluntuottajayritykselle, joka aikanaan kutsuu – ? – Sopimustekstin mukaan yrityksen tietoja tai sijaintia emme voi kertoa – ? – Voin kyllä soittaa sinne ja tiedustella jonotilannetta – ? – Soitanko takaisin vai riittääkö tekstiviesti? – Riittää, kiitos.

”Olette palveluntarjoajayrityksen potilasjonossa. Teidän vuoronne on ensi vuoden alkupuolella. Tähän viestiin ei voi vastata.”

Toinen järjesteli papereitaan. Säilytettävien kansio jäi kohtuullisen laihaksi, takkaan päätyvien pino kasvoi. Puuhassa tuli vastaan isänsä kotihoitoraporttien vihko viimeisen elinvuoden ajalta 1988-89. Halusin lukea sen mielenkiinnosta.

Appi-isä oli jäänyt leskeksi jo viimeisinä työvuosinaan. Hän pärjäili eläkkeelle jäätyään kohtuullisesti, kunnes oma terveys alkoi reistailla. Vihon alussa hän oli jo jonkin aikaa ollut kaupunkinsa kotihoidon asiakas, jolla kävi vakituinen kodinhoitaja. Hän kiintyi kovin tähän ystävälliseen ihmiseen, jolla oli malttia juoda kahvit asiakkaan kanssa, keskustella ja kuunnella asiakkaan nostamia asioita ruokaa tai siistimistöitä tehdessään. Kun systeemiä tehostettiin, asiakkaita alkoivat hoitaa vaihtuvat henkilöt, joiden ajankäyttöä asiakasta kohti valvottiin, appi-isä masentui. Raporteissa toistuivat valitukset päänsärystä, huimauksesta ja rintakivuista. Nitroja ja särkylääkkeitä kului määrättömästi. Kun asiakas sai turvapuhelimen, alkoivat toistuvat sairaalakäynnit. Teho korvasi laadun.

Viimeinen merkintä oli syyskuun lopussa 1989. Muistan sen myöhäisen lauantain saunaillan, kun kaksi poliisia soitti ovikelloa. Aavistin heti mitä heidän asiansa koski, olimmehan käyneet appi-isän luona kerran kuussa kolmen tunnin menomatkan päässä, terveiset löytyivät vihosta. Tieto appi-isän kuolemasta ei yllättänyt, mutta hiljensi. Jälkeen päin ihmettelin vain, että omaisemme kotoa löytänyt kodinhoitaja ei soittanut Toiselle suoraan, vihossahan oli yhteystieto.

Tuosta ajasta on yli kolmekymmentä vuotta. Kehitys vanhusten hoidossa on ollut dramaattinen – huonompaan suuntaan – sen tunnustavat kaikki. Olemmeko aikanamme se sukupolvi, joka ei enää saa apua yhteiskunnalta, jos itse emme pärjää eikä omaisia ole lähellä?

Matka sovittuun tapaamiseen Pohjanmaalle kävi välietapin kautta. Se taas oli Tampereella, jossa olemme tulleet käyneeksi elämän mittaan melko ahkeraan. Pääkaupunkiseudulla puoli vuosisataa asuneina pikkukaupunkilaisina olemme siinä käsityksessä, että Suomessa on oikeastaan vain muutamia urbaaneja kaupunkeja: Helsinki, Tampere ja Turku; ehkä Oulu ja mahdollisesti Kuopio kuuluisivat joukkoon, muut näyttäytyvät lähinnä alueellisen kulttuurin ja kaupan keskittyminä tai maaseututaajamina. Tämä on kotimaan matkailuun perustuva mielipide, josta en käy kinaamaan.

Tampereella satoi ripotellen, isot keskustahotellit olivat kansoittuneet Taekwondo-nuorison MM-kisojen osanottajista. Suosimamme kodikas pikkuhotelli eli omaa rauhaisaa elämäänsä, nukuimme hyvin. Nokia-areena ja sitä ympäröivä arkkitehtuuri oli muuttanut keskustan ilmettä sitten viime käynnin. Ihan kuin olisi globaaliin metropoliin tullut.

Toiselle laidalle kotimaata on etelästä selvästi pitempi matka kuin sieltä pääkaupunkiseudulle, todettiin yhteisissä keskusteluissa määränpäässä. Syysmaisema Kuortaneenjärven rantamilla oli sielua hoitava. Tapaamisten ja muiden yhteyksien elävinä pitämät suhteet kukkivat välillämme. Obligatoriset muistot opiskeluajoista kirvoittivat yhä hyväntahtoista naurua. Keskustelu vanhenemisen teemoista sekä ammatti-identiteetin merkityksestä puolestaan vakavoitti. Myös henkilökohtaisten kuulumisten jakaminen on aina kuulunut näiden tapaamisten proseduuriin.  

Yhteyden kokemukset tässä ajassa ja ikäkautemme arjessa tuntuvat vaalimisen arvoiselta aarteelta.

Usvaisia aamuja, sateisia päiviä, myrskyä, ukkosta ja tulvia – tyypilliset syyssääkuviot kertovat väistämättömän: ohi on. Kotikadun koivu kertoi sen jo viikkoa ennen näitäkin, siihen ilmestyi vaivihkaa puolenkymmentä keltalehtistä pikku oksaa. Ihan kuin sanoakseen: huomaatteko!

Touhua on riittänyt. On tehty välttämättömiä pihatöitä. On ensin valmisteltu ja sitten juhlittu jubileumia. On vietetty juhlan jälkihehkua ja laskeuduttu aikanaan arkeen, vähän eri tahtiin kumpikin.

Saman tien Toinen otti asiakseen päivittää pöytäkoneeni emolevyineen kaikkineen ja siinä on mennyt viikko ja toinenkin harvakseltaan työskennellen. Hienosäätöä riittää yhä, mutta saan jo hoidetuksi tärkeimmät asiat. Projekti on varsinainen kalkinkolistus sekä lepotilaan asemoituneille insinöörin aivoille että koneen käyttäjän uudelleenoppimiskyvylle. 

Sattuneesta syystä juuri näinä päivinä tietty tunnelma on ollut vallitsevana kodissamme. Siksi liikutuin kyyneliin asti Hesarin tämänpäiväisestä Maaret Kallion kolumnista Rakkaus piiloutuu arjen hetkiin. Sinulle, joka et lue Hesaria, tässä muutama herkästi nähty kuva.

*Rakkaus piiloutuu pieniin hetkiin, joihin lopulta piirtyy koko elämä. Kun vastasyntyneen katse kohtaa ensi kertaa vanhemman. Kun iso pysähtyy pienen kanssa suojatien eteen, pieni käsi suuremmassa. Kun aikuinen lapsi silittää vanhempansa kättä sairaalasängyn laidalla.
*Rakkaus heiluttaa häntää kotiovella ja tapittaa jokaisen lähtösi suurin ystävällisin silmin.
*Rakkaus on luopumista, irti päästämistä, kun sen aika on. Rohkeaa erilleen kasvamista rakkautta kadottamatta.
*Rakkaus katsoo kohti elämää, on siinä läsnä, päästää lähelle, kuuntelee, ei väistä eikä neuvo.
*Rakkaus on tuloja ja lähtöjä, viimeisten lupausten täyttämistä. Kun kaikki muu päättyy, rakkaus jää.

• Kiitos hienosta, elämänmakuisesta kolumnista!

Juhlapäivän lähestyessä pysähdyimme arjen lomassa muistelemaan nuoruutemme merkittävimmän muutoksen alkusointuja, kohtaamistamme, ensi askeleita tutustumisen tiellä. Hääalbumi kertoo sen, mitä tunnetasolla meissä tapahtui. Aikuisen ennakoimaton rakastumisen prosessi voi olla nopea. Ilman epäröintiä me marraskuussa tutustuneet kihlauduimme helmikuussa ja elokuussa olivat häät.

Ensimmäinen vuosikymmen oli yhteisen arjen opettelua. Perheyksikkö kasvoi viidessä vuodessa kahdesta neljäksi ja koti muuttui pääkaupungista pikkukaupunkiin, johon hitaasti kotiuduttiin. Toisen yhteisen vuosikymmenen aikana lapset olivat jo koulupolullaan ja itse olin palaamassa työelämään. Siihen vuosikymmeneen sisältyivät myös omaa ammattitaitoa täydentävät erikoistumisopintoni.

Kolmas vuosikymmen oli lasten koulun ja harrastusten rytmissä kulkevaa arkea, johon pyrittiin sovittamaan perheen yhteisiä juttuja ja kummallekin yhtä omaa harrastusiltaa viikossa. Jälkeen päin ajatellen tämä vuosikymmen muodostui henkisesti raskaimmaksi, sillä siihen ajoittuivat poikien teinivuodet ikäkausiskismoineen ja lukioajat sekä 90-luvun lama ja sen myötä Toisen lyhyt työttömyysjakso.

Neljäs vuosikymmen tuntui menneen jonkinlaisessa sumussa. Pojat opiskelivat ja etsivät elämänpolkuaan. Nuorten kotoa lähtö riipaisi samaan aikaan, kun työni alkoi käydä raskaaksi yllättävien terveysongelmien ja työpaikan sisäisten muutosprosessien viedessä voimia. Eläkkeelle siirtyminen oli minulle suuri helpotus. Aloin taas opiskella ja harrastaa kulttuuria. Yhteinen lomamatkailu ja konsertti-illat toivat vaihtelua.

Viides vuosikymmenemme on ollut kaikinpuolisen tasaantumisen ja rauhoittumisen aikaa. Pojat löysivät tahoillaan elämäntoverinsa ja ensimmäiset lastenlapset toivat isovanhemmuuden ilon elämäämme. Koimme viidennen vuosikymmenen elämämme parhaana jaksona, vaikka kummallakin oli jo pulmia terveyden kanssa. Koronapandemia oli sukupolvellemme täysin uusi kokemus. Se on myös tuntunut merkittävänä ja käänteentekevänä muutoksena yhteiskunnassa.

Viidenkymmenen yhteisen vuoden täyttyminen on ehdottomasti ollut meille juhlan arvoinen etappi. Rakas perheemme on saanut uusia jäseniä. Lastenlapsista ensimmäiset ovat jo teinejä, tuoreimmat päiväkoti-ikäisiä. Ja me kaksi elämme vanhuuttamme kaikesta kiitollisena, niin onnellisista kuin kipeistäkin hetkistä. Rakkaudessa on vuodenaikansa kuten liitolla vuosikymmenensä, sen voi hyväksyä ja olla kiitollinen.

Kesäkuu

Juha Seppälä   Merille   Siltala 2023

”Arvostetuimpiin nykykirjailijoihimme kuuluva” ja lähes kaikki suomalaiset kirjallisuuspalkinnot kerännyt Juha Seppälä (s.1956) on julkaissut kymmenisen novellikokoelmaa ja 16 romaania sekä muita tekstikokoelmia. Merille on viimeisin, moniselitteinen hyvästijättö kirjallisuudelle ehkä myös kirjailijuudelle. Teos päättyy huiman suorasanaiseen ja kirpeään kritiikkiin suomalaisen nykytodellisuuden tilasta.  – V. 2016 olen lukenut Seppälän romaanin Mr. Smith ja ihastellut kirjailijan kielen taituruutta. Tämänkertaisen lukukokemukseni perusteella voin vain ihmetellä, että en ole tarttunut muuhun tuotantoon jo aikoja sitten. (Ehkä kirjastoreissujeni luettavan valikoinnin tavassa olisi toivomisen varaa.) Joka tapauksessa tulen korjaamaan virheeni. Merille on mukaansa tempaava, kiehtova, yllätyksellinen ja kielellisesti hieno teos. Miksi oikeastaan romaani pitäisi puristaa pötköksi, joka viipaloidaan luku kerrallaan nautittavaksi. Seppälän teksti hengittelee vapaasti ja soljuu omalla rytmillään. – Kannattaa lukea!

*

Lucinda Riley   Oliivipuu   suom. Tuukka Pekkanen   Bazar Kustannus 2021

Kuudes Riley-pokkari. Luen tätä kirjallisuuden lajia yhden joka kesä. Kirjailija itse on jo manan majoilla, mutta puolen vaaksan paksuisissa lukuromaaneissa riittää. Seitsemän sisaren sarjasta olen lukenut näköjään vain kaksi, mutta Rileyn muita tarinoita hyllyssä on viisi. Oliivipuu sijoittuu Lontooseen ja Kyprokselle. Päähenkilönä on oikeastaan perhe, jonka Alex-pojan kertomana tarinasta kehkeytyy varsinainen Pandoran lipas.   – Tätä romaania lukiessa ärsyynnyin taas tiettyihin kirjailijan kerronnallisiin maneereihin, mutta yllättäen myös kääntäjän käsissä muovautuneeseen kieleen, joka ei tee kunniaa kirjailijalle. Kyllä siinä kumminkin kesäpokkarin kaikki kliseisetkin ainekset maistuivat mainiosti.

**

Heinäkuu

Päivi Liski   Erään kanan tarina   S&S 2022

Kustannustoimittaja ja kirjoittajaohjaaja Päivi Liskin esikoisproosateos on ollut Runeberg-palkinnon saaja- ehdokkaana. Teos on toisiinsa liittyvien tarinoiden ketju, jossa pääaiheena ovat eläimet ja ihmisen suhde eläimiin.   – Päivi Liski lienee sama kirjoittajaohjaaja, jonka kirjallisuusseminaarissa kävin eläkkeelle jäätyäni Ikäihmisten Yliopistokurssilla. Hän tuntui ymmärtävän tapaani kirjoittaa ja osasi rohkaista oikealla tavalla. Oli mielenkiintoista voida tutustua hänen persoonalliseen tapaansa tehdä omaa tekstiä, jossa innoituksena ovat nimenomaan eläimet. Teoksen niminovelli on erikoisen hieno aiheeltaan ja rakenteeltaan.

*

Anja Portin   Muistokirjoitus   S&S 2019

Helsinkiläinen kirjailija, joka on julkaissut lastenkirjoja ja tietokirjoja sekä esseitä. Muistokirjoitus on hänen ensimmäinen romaaninsa. Romaanin henkilöiden tarina kulkee kolmessa sukupolvessa: on sairaalassa elämäänsä tilittävä äiti, on aikuinen tytär ja tyttären koulua käyvä poika. Tämä on yksinäisten naisten tarina, jossa miehet ovat sivuosassa.  – Kun äiti pyytää tytärtään kirjoittamaan itsestään muistokirjoituksen, on asetelma outo, tosin juuri tälle äidille ominainen. Ehkä hänen taka-ajatuksenaan oli se, mikä sitten tapahtui: tytär sai tietää vaietun isän tarinan. Mielenkiintoinen tarina, joka saa lukijan pohtimaan sukupolvien yksinäisyyden ketjuja elämässä.

*

Laura Lähteenmäki   Sukella silmät auki   WSOY 2022

Lähteenmäki on 1973 syntynyt kirjailija, joka on julkaissut useita nuorten kirjoja. Sukella silmät auki on hänen ensimmäinen aikuisproosateoksensa. ”Teos kuvaa oivaltavasti perheessä vaiettuja asioita ja ihmisten valtasuhteita, pohtii unohtamista, muistamista ja kipeiden uhrauksien hintaa.” Tarina kuvaa kirjailijan saapumista Tanskan länsirannikolle kahdeksi kesäkuukaudeksi tarkoituksenaan kirjoittaa kirjaa isästään. Mukana on kouluikäinen tytär. Mökin vuokraaja tuntuu jotenkin oudon tutulta, hän myös pyörii omituisen paljon tyttären kanssa, mikä toisaalta häiritsee, toisaalta helpottaa kirjailijan työtä. Isän jättämät  päiväkirjatekstit paljastavat asioita, jotka hämmentävät ja nostavat oman isä-tytärsuhteen muistoja pintaan. Kun puoliso tulee hakemaan tytärtä kotiin koulun alkua varten, koittaa parisuhteenkin totuuden hetki. Lopussa outojen tunnelmien salaisuus selviää.  – Teos on oivaltava ja aihetta palvelevaan muotoon kirjoitettu. Jokin tunnetaso jäi mielestäni vajaaksi ja lukija jää tapahtumien viileäksi toteajaksi.

*

Peter Mayle   Provence   suom. Pirkko Huhtanen   WSOY 2004

Brittihumoristi Peter ja vaimonsa Jennie Mayle ostivat elämänmuutos mielessään 200 vuotta vanhan talon Etelä-Ranskasta. Talon kunnostaminen ja toisenlaiseen elämäntapaan ja kulttuuriin uiminen ei ollut maailman helpoin projekti. Siitä syntyi myös kolme kirjaa: Vuosi Provencessa, Provence nyt ja aina sekä Takaisin Provenceen, jotka ovat tässä opuksessa yhteisniteenä. Toimittaja-kirjailija on paneutunut perinpohjaisesti aiheeseensa ja tarjoilee runsaasti sekä tietoa että kokemuspohjaisia huomioita ranskalaisista yleensä ja erityisesti Provencen elämänmenosta mehevällä huumorilla höystettynä.   – Kirja on mitä mainioin juuri kesälukemiseksi sekä aiheensa että tyylinsä herkullisena edustajana. Se tarjoaa myös ranskan kielen paikallisia idiomeja kielestä kiinnostuneille.

*

Maarit Verronen   Luolavuodet   Kirjayhtymä 1998

Verronen on omaperäisten ja persoonallisten tarinoiden luoja, joka on kirjailijan uransa taipaleella palkittu usein kotimaisin kirjallisuuspalkinnoin. Tässä teoksessa kirjailija kuvaa matemaatikon elämänmuutosta luolatutkijaksi.  –  Äärimmäisen mielenkiintoinen tarina luolatutkijoista ja heidän löydöistään. Samalla kirjailija kuljettaa minäkertojan välähdyksiä lapsuudestaan sekä aikuisen lisääntyvää ymmärrystä, oivalluksia siitä, miksi on niin kuin on. Verronen on verraton!

*

Kaija Juurikkala   Sielu ei nuku   LIKE 2015

Luovaa työtä (elokuvaohjaaja, kuvataiteilija) tekevä ihminen on kirjoittanut kirjan elämästään, jonka viimeisimmät saavutukset ovat lähinnä huuhaa-osastoa (hänen oma ilmaisunsa). Chakrojen (kehon energiakeskukset) pyöritys kaiken yötä on auttanut häntä paitsi nukkumaan myös järjestämään huuhaasta innostuneille sielun maalaussessioita.  – Käyn silloin tällöin kirjastomme toisessa kerroksessa, jossa on mm. sielutieteen, filosofian, elämänkertojen, matkakirjojen osastot. Juurikkalan Sielu-kirja harhautui mukaani yläkerran esittelypöydältä. Paljon lukeneena minulla on ollut elämän varrella kauan sitten myös lyhyt huuhaa-kauteni, joten tässä ei ollut juurikaan uutta. Teos aiheutti lähinnä kulmakarvojen nostelua. 

*

Anthony de Mello   Yhden minuutin filosofiaa   suom. Vuokko Rissanen   Kirjapaja 2013 (8.painos)

Tunnetun ajattelijan juttukokoelma, jota on mainostettu kiireisen ihmisen filosofiaksi. Teos sisältää irrallisia, ’minuutissa luettuja’ välähdyksiä, joissa on ajatus.  – Juttukokoelman voi lukea myös sellaisenaan yrittämättä etsiä siitä mitään syvällistä mieleen painettavaa. Joku juttu voi osuakin kiireettömään lukijaan.

*

Tapio Luoma   Ytimessä   Kirjapaja 2017

Arkkipiispa harjoittelee twaarnoja, muutaman lauseen mittaisia ytimekkäitä ajatuksia kullekin päivälle.  – Kahlasin loikkien läpi. Mitään uusia oivalluksia en löytänyt. Tämä pitäisi oikeastaan kuljettaa vuoden matka mukana ja nauttia päivä vain ja hetki kerrallaan, luulen. Hartauskirjojen peruskauraa kirkollisiin teksteihin perehtyneelle.

**

Elokuu

Kati Tervo   Tyttö joka olin   Otava 2023

Tervo on julkaissut kolme enemmän tai vähemmän omakerrallista romaania sekä kolumneja aikakauslehdissä. Tyttö joka olin kertoo 1960- ja 1970-luvun espoolaistytön kasvutarinaa kaihtelematta.   – Tartuin kirjaan ihan mielenkiinnosta, kun pääkaupunkiseudulla kasvaneen tytön nuoruusvaiheista ei maaseudulla samoilla vuosikymmenillä kasvaneella paljon käsitystä ole. Tervo on varsin suoraviivainen tyyliltään eikä kaihda kertoa intiimejä tai nolojakaan yksityiskohtia. Tapahtuma seurasi toistaan hyvässä rytmissä ja kokonaisuus sisälsi kehitystarinassa oleellisia asioita riittävästi. Luin kirjan yhteen soittoon, mitä harvoin tapahtuu.

*

Karin Smirnoff   Sitten menin kotiin   suom. Outi Menna   Tammi 2022

Ruotsalainen Smirnoff (s. 1964) on julkaissut trilogian, joka kertoo Jana Kippon tarinan. Päähenkilö on pohjois-Ruotsista syntyisin oleva hyvin erikoisen elämän elänyt nuori nainen, jolla on vahvat siteet pohjoiseen kotiseutuunsa ja sen ihmisiin. Trilogia on palkittu Svenska Dagbladetin kirjallisuuspalkinnolla.  – Olen lukenut trilogian kaikki osat ja tämä viimeisin eräällä tavalla sulkee ja selittää monet kohtalon käänteet päähenkilönsä elämäntarinassa. Pidän kirjailijan alkuvoimaisesta kielestä ja tyylistä kuljettaa tarinaa. Trilogiassa vilahtaa myös suomalaisia henkilöitä ja pohjoisen väkevä uskonnollisuus lyö leimansa seudun asukkaiden elämäntapaan ja suhteisiin.

*

Kajsa Ingemarsson   Keltaisten sitruunoiden ravintola   suom. Sanna Manninen   Otava 2007 (2004)

Ruotsin myydyin romaani on 1965 syntyneen erilaisissa toimittajan töissä ansioituneen Ingemarssonin käsialaa. Tarina on päähenkilönsä mukana sukellus Tukholman ravintolaelämään. Tapahtumien kerronta noudattelee chick lit -kirjallisuuden tyypillisiä juonenkäänteitä.  – Viihtyisää kesälukemista varsinkin ravintolamaailmasta ja ruokakulttuurista sekä ihmissuhdekiemuroista kiinnostuneelle lukijalle.

*

Ali Smith   Satunnainen   suom. Kristiina Drews   Otava 2006 (2005)

Skotlantilaissyntyisen Ali Smithin palkittu ja kehuttu romaani on eräänlainen sairauskertomus. Päähenkilö on nuori mies, joka syyttää itseään luokkatoverinsa itsemurhasta. Hän keskeyttää koulunkäynnin ja eristäytyy kotiinsa. Romaani muodostuu syrjäytyvän päähenkilön ajatusvirroista.  – En halunnut lukea kirjaa alkua pitemmälle, joten en osaa sanoa oikeastaan mitään muuta kuin: ahdistavaa.

*

Elisabeth Strout   Voi, William   suom. Kristiina Rikman   Tammi 2022 (2021)

Palkittu, tykätty ja kriitikkojen ylistämä kirjailija Yhdysvalloista on tämä Strout. Lukija nauttii myös kiitetyn kääntäjän sävykkäästä työstä. Voi, William kertoo kirjailija Lucy Bartonin entisen aviomiehen elämästä, johon toisesta liitostaan leskeytynyt Lucy joutuu mukaan sen jälkeen, kun ensimmäisen miehen kolmas vaimo jättää hänet.  – Olen tykästynyt kirjailijan huokoiseen ja juttelevaan tyyliin kertoa ihmisistään ja heidän vaiheistaan. Tyyli muistuttaa lempikirjailijani Merete Mazzarellan kerrontaa. Näennäinen keveys ei estä tekstin oivaltavuutta. Henkilökuvaus muotoutuu yllättävänkin teräväksi pienten tapahtumien ja käytyjen vuoropuhelujen keinoin. Kirjailija tuntee aiheensa ja amerikkalainen elämänmeno saa nyansseja lukijan mielessä.

***