Toinen järjesteli papereitaan. Säilytettävien kansio jäi kohtuullisen laihaksi, takkaan päätyvien pino kasvoi. Puuhassa tuli vastaan isänsä kotihoitoraporttien vihko viimeisen elinvuoden ajalta 1988-89. Halusin lukea sen mielenkiinnosta.
Appi-isä oli jäänyt leskeksi jo viimeisinä työvuosinaan. Hän pärjäili eläkkeelle jäätyään kohtuullisesti, kunnes oma terveys alkoi reistailla. Vihon alussa hän oli jo jonkin aikaa ollut kaupunkinsa kotihoidon asiakas, jolla kävi vakituinen kodinhoitaja. Hän kiintyi kovin tähän ystävälliseen ihmiseen, jolla oli malttia juoda kahvit asiakkaan kanssa, keskustella ja kuunnella asiakkaan nostamia asioita ruokaa tai siistimistöitä tehdessään. Kun systeemiä tehostettiin, asiakkaita alkoivat hoitaa vaihtuvat henkilöt, joiden ajankäyttöä asiakasta kohti valvottiin, appi-isä masentui. Raporteissa toistuivat valitukset päänsärystä, huimauksesta ja rintakivuista. Nitroja ja särkylääkkeitä kului määrättömästi. Kun asiakas sai turvapuhelimen, alkoivat toistuvat sairaalakäynnit. Teho korvasi laadun.
Viimeinen merkintä oli syyskuun lopussa 1989. Muistan sen myöhäisen lauantain saunaillan, kun kaksi poliisia soitti ovikelloa. Aavistin heti mitä heidän asiansa koski, olimmehan käyneet appi-isän luona kerran kuussa kolmen tunnin menomatkan päässä, terveiset löytyivät vihosta. Tieto appi-isän kuolemasta ei yllättänyt, mutta hiljensi. Jälkeen päin ihmettelin vain, että omaisemme kotoa löytänyt kodinhoitaja ei soittanut Toiselle suoraan, vihossahan oli yhteystieto.
Tuosta ajasta on yli kolmekymmentä vuotta. Kehitys vanhusten hoidossa on ollut dramaattinen – huonompaan suuntaan – sen tunnustavat kaikki. Olemmeko aikanamme se sukupolvi, joka ei enää saa apua yhteiskunnalta, jos itse emme pärjää eikä omaisia ole lähellä?
Voi, muistuu mieleen vanhat ajat vuosikymmeniä sitten. Mieheni vanhoja tätejä eläkeläisiä. Tosiaan, Jyväskylän tädin luona kävi joka päivä naishenkilö, en tiedä mikä koulutus, mutta hän laittoi ruokaa, perunamuhennos oli kuulemma oikein hyvää. Siinä juteltiin ja oli rauhallista.
Pietarsaaren tädit asuivat yhdessä, heillä oli samalla tavalla järjestetty asiat. Joulusta he erikseen mainitsivat, että silloin ei tullut ketään.
Tuntui minustakin mukavalta, että kaikki hoitui, apteekit ym. Ajattelin silloin, että joskus minustakin huolehditaan vanhana.
Nyt on meininki ihan toinen, alle minuutissa syöksyy autostaan nuori mies styroxlaatikko kädessään naapurirapun vanhuksen luo ja samantien auto pyyhältää pois.
Sitten saattaa tulla kiireinen siivooja, äitini pyysi, jos voisi pyyhkiä pölyt, ei kuulemma kuulunut tähän sopimukseen. Kiire, kiire.
Kommentin jätti tuulamummo · maanantaina 11. syyskuuta @ 21:57
Ei voi muuta sanoa kuin: ”Oi niitä aikoja…”
Suljin juuri A-studion, jossa kolme hyvinvointialueensa vastuullinen päällikkö, kokoomusministeri ja tutkiva professori keskustelivat ja vastailivat toimittajan tivauksiin nykytilanteesta. Ohhoh. Pirkanmaan hv-alueelta poistuu pienten kuntien terveysasemista yli puolet ja sitten kerrotaan, että palvelut säilyvät. Uskokoon ken tahtoo.
Kommentin jätti Ellinoora · maanantaina 18. syyskuuta @ 21:55