Runot

Miika Osamitsu  Kuin keinoveden pinnalla  Basam Books 2019

1977 syntyneen Osamitsun esikoisrunokokoelma etsii japanilaisen ja suomalaisen luonnon herkkiä kuvia modernin ihmisen tekoälyn pilaamassa maailmassa.  – Runoilija jättää kuvastollaan monia kysymyksiä ilmaan hämmentämään lukijaa. Tähän pitäisi paneutua paremmin: puhuuko hän meistä ihmisistä ’palvelurobotteina’, ’keinoihmisinä’ – ja asettaa näin luonnon ainoaksi eläväksi osaksi maailmaa? Entä kun luonnostakin tulee ’keinoikimetsää’, ’muovipenkkejä’… – Kiinnostavaa!

                           koneelle ei tarvitse luoda tietoisuutta / se on jo meissä, koneen tietoisuus, mutta / se huomataan  vasta, kun kone on tietoinen meistä

*

Esseet

Antti Eskola  Vanhanakin voi ajatella – Mielikuvista ja niiden voimasta  Vastapaino 2019

85-vuotias emeritusprofessori Tampereelta, vasemmistolaiseksi tunnustautunut, aatteellisesti aktiivinen, omapäinenkin, tutkija ja kirjoittamiseen fiksoitunut ukko on kirjoittanut testamenttinsa eli sanojensa mukaan viimeisen kirjansa. Teksti on toki ollut nuorempana terävämpää ja ajattelu notkeampaa, mutta ”voihan vanhanakin ajatella”.  – Mukavahan tätä ajattelua on myös vanhana lueskella.

*

Romaanit

Kim Thuy  Ru  suom. Marja Luoma  Gummerus 2019

”Vietnamin kielessä sana ’ru’ tarkoittaa kehtolaulua ja tuudittamista. Ranskan kielessä ’ru’ tarkoittaa pientä puroa ja virtaamista, esimerkiksi kyynelten, veren tai rahan.” Vietnamilaisen venepakolaisen Kim Thuy’n uusi elämä Kanadassa ja entisen, sodan värittämän lapsuuden muistojen sirpaleet ovat häkellyttävää, raastavaa ja herkkää tekstiä.  – Teos on poikkeuksellinen, niin kuin kirjoittajan erityinen elämänkohtalokin. Lukijaa ravistelee kertomuksen läpi eletyn elämän monisävyinen ja hienovireinen mosaiikki. Löytö!

*

Marja-Leena Virtanen  Kiurun tytär  Karisto 2019

Virtanen on 1943 syntynyt loimaalainen kirjailija, myös eläkkeellä oleva sairaanhoitaja sekä viiden lapsen mummi. Määritteet selittävät kirjassa ilmeneviä korostuksia ja henkilökuvia. Kirjailija on aiemmin julkaissut kolme romaania ja proosan kirjoitus on hyvästi hallussa. Tarina kertoo evakkoperheen elämästä Silja-tyttären näkökulmasta. Karjalaisten juurien kasvattama kyky sopeutua toisenlaiseen elämäntapaan ja vieraaseen ympäristöön on perheen vahvuus. Tarinan käännekohta on eräs jouluaatto, joka muuttaa perheen elämässä kaiken.  – Pidin kirjasta välittömästi ja luin sen parissa päivässä. Kaikki tarinassa tuntui niin kotoisalta ja tutulta, kuin olisin sukeltanut omaan lapsuuteeni. Perheen äidin murrepuhe oli kuin oman äitini suusta, vaikka lapsuuteni perhe ei evakkoja olekaan. Lukiessani ajattelin, että tarinan dramaattinen käännekohta oli oleellinen. Siinä tuntui todellisen elämän karheus, toisin kuin monissa nuorten kirjoittajien tarinoissa, jotka kuvaavat nykyajan ahdistuneita ja pirstaleisia ihmissuhdevyyhtejä. Suosittelen ikätovereiden lukemistoon!  

*

Aris Fioretos  Nelly B:n sydän  suom. Outi Menna  Teos 2018

Fioretos, yksi Ruotsin parhaita kirjailijoita, on fantasioinut romaanin saksalaisen kuvataiteilijan ja lentäjän Amelie Beesen (1886-1926) elämästä. Romaani kuvaa hienolla tavalla erityisen naisen rakkauselämää ja kohtaloa Berliinissä toisen maailmansodan jälkeen.  – Tarina paljastaa kirjailijan taidon poikkeavan lahjakkaan naisen rakkaustarinan kuvaajana.

*

Merete Mazzarella  Varovainen matkailija  suom. Raija Rintamäki  Tammi 2019

”Tämä kirja käsittelee matkustamista, matkustamisen merkitystä, erilaisia tapoja matkustaa. Ennen muuta se käsittelee paluuta – ei pelkästään kotiin, vaan myös muihin paikkoihin – sekä takaisin aikaisempiin elämänvaiheisiin, sellaisten ihmisten luo, joita ei enää ole.” Kirjailija tiedostaa toistavansa itseään, minkä jokainen aiemmat teokset lukenut on aikaa pannut merkille. Tämän teoksen keskeinen teema on turismin ja matkailun vertailu. Paluut risteilyille sekä pitkät lennot Australiaan kerta toisensa jälkeen.  – Jollakin tavalla syyllisyydentuntoinen pohdinta elitistisen matkailun ilmastovaikutuksista tuntuu ärsyttävältä, kun se ei johda pohtijaa toisenlaisiin valintoihin. Teoksen positiivinen anti on Australian mantereen maiseman ja eläinten kuvauksessa.

*

Johanna Holmström  Sielujen saari  suom. Jaana Nikula  Otava 2017

Sipoolainen, 1981 syntynyt Johanna Holmström on jo kokenut kirjoittaja, monenlaisiin tekstimuotoihin perehtynyt. Hän on ottanut aiheekseen sairaalasaaren, johon vietiin parantumattomaksi luokiteltuja mielisairaita naisia. Muutaman potilaskohtalon ja hoitajapersoonan läpi kirjailija valottaa erikoista paikkaa ja sen merkitystä asukkailleen.  – Själön saaren tarina herää henkiin ja eristyksissä eletty sairaalaelämä saa kasvot. Toivoin, että kirjailija olisi ottanut mukaan senkin vaiheen, kun sairaala viimein suljettiin. Nyt tarina jää ikään kuin odottamaan jatkoa.  

***

Kaupunkimme keskusta on täyttynyt kansainvälisten markkinoiden teltoista. Aurinkoinen sää lupaa hyvää markkinapäivää. Kirkossakin oli runsaasti väkeä, jolle tarjottiin messun jälkeen uusista hienoista kahvikärryistä kirkkokahvit pahvimukeissa aurinkoisella ja tuulisella kirkonmäellä. Tuulessa oli sen verran viileä tuntu, että takki oli tarpeen. Tapasin kaksi tärkeää henkilöä. Oli ihana nähdä pikku Ellinoora, joka käveli jo reippaasti käsi mumminsa kädessä. Kaimatyttösiä ei olekaan joka oksalla. Toinen oli ystävä vuosien varrelta, jota harvoin on tilaisuus tavata. Sattumoisin hän oli eilen tullut mieleen ja mietin mitähän hänelle kuuluu. Vaihdoimme kuulumiset siinä ja erosimme kyynelsilmin. Joskus tuntuu, että näitä kohtaamisia suunnittelee Joku, joka tietää mitä milloinkin tarvitsemme.

helatorstain nimellä ei ole tekemistä minkään helan kanssa, alkuperä lienee ruotsin kielen sanasta helig, joka merkitsee yksinkertaisesti pyhää. nykyään kun elämme suomessa 24/7 yhtä pyhätöntä arkea, helatorstai yllättää monen keskellä viikkoa. olen sitä sukupolvea ja sillä perheperinnöllä varustettu, että sunnuntait, arkipyhät ja juhlapyhät vietetään meillä pyhinä. joskus muistan äitiäni, joka hoiti kymmenet vuodet elämästään navettatyöt pyhät arjet, mutta ei hän siitä nurissut, sillä hän piti kotieläimistään ja hoiti niitä mielellään niin kauan kuin jaksoi. miten helppoa meillä kaupunkilaisilla onkaan, emmekä silti ymmärrä ottaa vastaan pyhän vieton tarjoamaa siunausta.

Aamuyöllehän se lipsahti taas, ennen kuin tokenimme kultahuumasta. Eilen väkeä oli koolla kymmeniä tuhansia Kaisaniemessä juhlimassa jääkiekkojoukkueen menestystä. Erityinen piirre juhlinnassa tällä kertaa on ollut vahvan joukkuehengen korostus. Muutamien pelaajien hienot yksilösuoritukset huomioitiin, mutta koko joukkue on samanarvoisesti kultamitalinsa ansainnut. Kultahuuma sai aikaan yleisössä äärimmäisen voimakkaan yhdistävän tunnetilan siksikin, kun se on niin harvoin koettavissa, olihan kyseessä Suomen koko jääkiekkohistorian kolmas MM-voitto. Kaksi kertaa on voitettu loppuottelussa Ruotsi, 1995 ja 2011 – ja nyt Kanada. MM-pelien viehätys on erityisesti siinä, että voittajaa voi aina veikkailla, mutta ikinä ei voi tietää miten lopulta käy, tilanteet vaihtuvat salamannopeasti ja joukkueiden henkinen tahtotila on merkittävässä osassa.

Kultajuhlat peittosivat meillä kyllä EU-vaalit. Niinpä vaalitulos äimistytti. YLE-ykkösen illan ajankohtaisohjelmassa perussuomalaisten uusi meppi näytti olevan täysin pihalla tehtävästä, mihin hänet oli äänestetty. Demarikellokas taas piti ilmiselvästi oikeutenaan olla vähintään seuraava komissaarikandidaatti. Vallan kahvaa hamuaa moni muukin ensikertalainen. Onneksi meillä on myös asioista perillä olevia, kokeneita meppejä mukana. Ehkäpä Brysselissäkin ’koirat haukkuu ja karavaani kulkee…’

pihan ihana kevätmorsian. lila syreeni on vanhempi ja raaskuisempi. puolet siitä on jo raivattu pois, loput leikataan alas ehkä ensi keväänä, jos tässä kodissa vielä ollaan. koko ajan seuraamme keskusta-asuntojen markkinatilannetta.

”kulje, kulje / kuin tarhuri polkua pitkin, / pysähdy, katsele, kuuntele: / kaikkea koeta kädellä / kuin äiti kuumeisen lapsen otsaa”

(Tommy Tabermann)

Aamuyöllä on satanut. Rastas etsii matoaamiaistaan. Pihassa on viileää ja raikasta. Syreeni kukkii.

Eiliset mietteet elämän turhuudesta häilähtelevät vielä mielessä illalla myötäeletyn huiman jännittävän lätkäottelun takaakin. Miten säälittävää ja surullista on katsoa tavararöykkiöitä, joita me ihmiset kokoamme, ja jätämme jälkeemme kuvitellen, että joku ne korjaa. Hyvinvointiyhteiskunta näyttäytyy todella outona paikkana, kun seisoo jäteastia-armeijan äärellä pohtimassa mihin keräykseen muovi-, lasi- tai metallipurkki kuuluu, kun siinä on aikoja sitten pilaantunutta ruokaa pohjaan kiinni kuivuneena.

Täti istuu osaston ruokapöydän ääressä silmät kiinni odottamassa huoneeseen vientiä. – En jaksaisi istua, mutta en saa lähteä yksin. Toinen vanhus istuu lähellä ja valuu hiljalleen makaamaan kasvot pöytää vasten. Saatamme tädin huoneeseensa, autamme vuoteelle. Hän sulkee silmät ja huokaa syvään. – Nyt on hyvä. Silitämme suonikkaita, luurangonlaihoja käsiä, Toinen toisella puolen vuodetta. – Lämpimiä käsiä, täti on hyvillään.

Täti tuntee meidät, mutta ei muista Toisen aiempia käyntejä eikä eilen käynyttä veljenpoikaa. – Löysivät minut vissiin kadulta, sanoo. Toinen korjaa, että kotoa tuotiin. – Niinkö se oli. Sitten: – Elän päivän kerrallaan, en ajattele eilisiä enkä huomisia. – Niin on parasta, sanon siihen.

Tapaamme myös lääkärin, joka kertoo, että fysioterapeutti oli käynyt tädin kanssa kotona tarkistamassa onnistuisiko kotiutus. Fataali sairauskin paljastui tutkimuksissa, ja täti on luuta ja nahkaa, mutta kotiuttamista suunnitellaan! Koska täti ei ole ollut aikaisemmin kotihoidon asiakas, systeemin proseduuri menee niin, että on katsottava se kortti ensin, vasta sitten haetaan laitospaikkaa.

Käymme tädin kotona katsomassa postit. Päätän tyhjentää jääkaapin ja viedä mätänevät ruuat jätesäiliöihin. Vessassa on hirveä siivo ja haju. Mitä ihmettä tapahtui ennen kuin täti päätyi lattialle? Painan oven kiinni ja avaan huoneiston tuuletusikkunat. Kukat ovat kuolleet. Annan niiden olla. ”Eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne”, sanoo Iso Kirja. Täti itse ei tuntenut huoneistoa kodikseen käynnillä, hoitaja kertoi. Hän on jo irti.

Eilen oli koraalikuoron kevätkonsertti. Se merkitsee myös jokaviikkoisten harjoitusten jäämistä kesätauolle. Katsotaan millainen kesästä tulee ja mikä on vointi sekä muu ohjelma syksyllä. Kokonaisuus ratkaisee. Olen viihtynyt hengellisten laulujen parissa. Tuntuu oikealta ja hyvältä, että kerran kuussa voimme palvella sunnuntain messussa. Kuorossa ei ole ollut ikävää kalabaliikkia eikä arvosteluhenkeä. Arvostamme Heli-kanttoria, jonka kärsivällinen ja huumorintajuinen ohjaus on juuri oikeanlaista.

Kuorossa kukin pyrkii parhaansa mukaan oppimaan stemmansa ja soinnuttamaan äänensä kuoron kokonaissointiin. Eilen kuulin kuoron syntyhistorian: eräs laulava seurakuntalainen oli pyytänyt kirkkoneuvoston jäsentä kysymään kirkkoherralta, voisiko seurakunnassa olla korkeatasoisen ja vaativaa ohjelmistoa laulavan kantaattikuoron ohella pienten laulujen parissa viihtyville tavallisille laulajille oma kuoro. Siitä se lähti.

Tänään kävimme kirjastossa äänestämässä ja päädyimme kaupunkimme torikahvilaan kauppareissun päätteeksi vohvelikahveille. Aurinko kilotti ja ihmisten rupattelu tuntui kotoisalta. Iltapäivällä oli taas Suomi-peli ja surku tuli, kun pojat hävisivät Saksalle 4-3, vaikkei niin pitänyt käydä. No, ”koirat haukkuu ja karavaani kulkee…”

Pakko todeta, että tämänkaltaisia viikkoja ei enää toivoisi, meidän voimillamme alkaa olla kysymys selviämisestä. Joka päiväksi oli ohjelmaa, sekin, mutta sitten tuli lisäksi ikävä yllätys, joka mullisti koko viikon ja vaikuttaa jatkossakin. Olimme sopineet olevamme Pikkufriidun kavereina, kun äitinsä halusi kokeilla työhön paluuta yhden päivän viikossa. Jaamme päivät toisten isovanhempien kanssa. Esikoinen on Japanissa orkesterin mukana, Kuopus palasi vasta Kaliforniasta työmatkalta ja on ihan jetlaagissa.

Ja sitten se yllätys, jota olemme tienneet jo pelätä pitkään. Täti ei vastannut puhelimeen maanantaina eikä tiistaina. Toinen ajoi taas toiselle puolelle Uuttamaata tarkistamaan mikä on tilanne. Täti löytyi yöpuvussa eteisen lattialta, mahdollisesti matkalla vessaan oli kaatunut eikä ollut päässyt ylös. Hän oli tietysti kuivunut ja sekava, mutta hämärästi tajuissaan. Hätäkeskus lähetti lääkäriambulanssin ja Täti vietiin sairaalan päivystykseen ja sieltä osastolle. Kaikesta avusta tähän asti kieltäytynyt Täti joutuu nyt hyväksymään, että soster-systeemi palauttaa todennäköisesti hänet muistamattomana kotiin ja aloittaa kotihoitajien ravaamisen aamuin ja illoin. Laitospaikkaa on turha toivoa ennen kuin kotihoito on todettu mahdottomaksi.

Lauantai vei Toisesta mehut silmin nähden, kun oli talon talkoopäivä. Minusta ei ollut oikein mihinkään, pelkkä oman huoneiston imurointi valutti hikeä ja pakotti lepäämään välillä. Sitten kuulin, että talkooporukassa oli taas keskusteltu meidän pihapuista, vaahterasta eri toten. Pahoitin mieleni niin, että uhkasin köyttää itseni puuhun kiinni, jos tulevat sitä kaatamaan.