Eilen oli koraalikuoron kevätkonsertti. Se merkitsee myös jokaviikkoisten harjoitusten jäämistä kesätauolle. Katsotaan millainen kesästä tulee ja mikä on vointi sekä muu ohjelma syksyllä. Kokonaisuus ratkaisee. Olen viihtynyt hengellisten laulujen parissa. Tuntuu oikealta ja hyvältä, että kerran kuussa voimme palvella sunnuntain messussa. Kuorossa ei ole ollut ikävää kalabaliikkia eikä arvosteluhenkeä. Arvostamme Heli-kanttoria, jonka kärsivällinen ja huumorintajuinen ohjaus on juuri oikeanlaista.

Kuorossa kukin pyrkii parhaansa mukaan oppimaan stemmansa ja soinnuttamaan äänensä kuoron kokonaissointiin. Eilen kuulin kuoron syntyhistorian: eräs laulava seurakuntalainen oli pyytänyt kirkkoneuvoston jäsentä kysymään kirkkoherralta, voisiko seurakunnassa olla korkeatasoisen ja vaativaa ohjelmistoa laulavan kantaattikuoron ohella pienten laulujen parissa viihtyville tavallisille laulajille oma kuoro. Siitä se lähti.

Tänään kävimme kirjastossa äänestämässä ja päädyimme kaupunkimme torikahvilaan kauppareissun päätteeksi vohvelikahveille. Aurinko kilotti ja ihmisten rupattelu tuntui kotoisalta. Iltapäivällä oli taas Suomi-peli ja surku tuli, kun pojat hävisivät Saksalle 4-3, vaikkei niin pitänyt käydä. No, ”koirat haukkuu ja karavaani kulkee…”